Haluaisin tietää, onko jollakin samanlaisia nukahteluongelmia kuin minulla.
Eli... Olen parin vuoden ajan kärsinyt "nukahtamiskohtauksista". Esim. koulussa kesken mielenkiintoisen luennon silmät tuntuvat menevän itsestään kiinni. On tapahtunut myös kesken kirjoittamisen. Jälkeenpäin muistiinpanoja lukiessani, huomaan missä kohtaa olen joutunut unen valtaan, kun kirjoitus menee puuroksi.
Vaiva on häirinnyt myös töissä. Teen paljon töitä tietokoneella. Huomaan, että minua alkaa väsyttää ja seuraavaksi saatankin jo nähdä unta. Herään säpsähtäen parin sekunnin kuluttua ja huomaan, että olen esim. painanut yhtä kirjainta rivin verran.
Väsyneisyyden tunne kestää yleensä 10-15 minuuttia (itse nukahtaminen pari sekuntia) ja niitä on satunnaisesti, ei läheskään päivittäin. Olen oppinut kuitenkin pelkäämään niitä, joten minulle on tullut pakkomielle mennä aikaisin nukkumaan, jotten olisi väsynyt seuraavana päivänä. Olen huomannut, ettei sillä aina ole merkitystä, olenko nukkunut hyvin vai huonosti. Ärsyttävintä uneliaisuudessa on se, että se tulee ihan yhtäkkiä.
Jos teillä on samanlaista ongelmaa, kertokaa mikä on auttanut ja onko löydetty jotain diagnoosia. Toivon, ettei ole kyse alkavasta narkolepsiasta...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mene lääkärille. Voi olla uniapnea, mutta vaikuttaa kovasti narkolepsialta. Sorry.
Luulen että uniapnean oireet näkyisivät muunlaisinakin oireina, kuten jatkuvana väsymyksenä. Äkkiseltään kuulostaa tosiaan aika vahvasti narkolepsialta, joten lääkäriin mars.
Ainakaan itse en meinaan ole nukahtanut edes alle puolessa minuutissa lähes koskaan (kahta kertaa lukuunottamatta), vaikka olisin niin pahasti univelkainen että näen jo hallusinaatioita. Nuo kaksi kertaa olivat taas sellaisia että suljin illalla sängyssä silmäni ja aamulla tuntui siltä että olisin vain räpäyttänyt silmiäni, mutta olikin jo aamu. Ei väsyttänyt pätkääkään ja olo oli samanlainen kuin illalla. Helvetti kun joka yö olisi tuommoinen.