joo, mites aloittais. Mua kiusattiin ihan pienestä pitäen, isä oli alkoholisti ja äiti koitti pärjätä meidän kanssa, meillä oli ihan hyvät oltavat kuitenkin. Ei isä ollut alusta asti sellainen, se muuttu kun sen äiti kuoli. Oli tosi kivaa kun kotona oli helvetti ja koulussa tietyt ihmiset vittuilivat ja olivat väkivaltasii. Lapsuudesta mua kiusattiin vasta joskus ala-asteen tienoilla, vaikka olihan mulla aina ystäviä kuitenkin, et ei sellai ollu mikään paska tilanne.
Huomasin aika nopeesti et pystyin pyytämään apua muilta ja sitä sainkin. Ei se kiusaaminen mihinkään loppunut ja turpaan tuli viikottain kaupungilla, mut oli jotenkin kiva kun sai järjetettyä edes osalle turpasaunat. =)
Joo, no tää juttu ei varmaan oo läheskään samanlainen kuin monen muun kiusatun tarina, tää tarina oikeestaan kertoo siitä, miten musta tuli kiusattusta kiusaaja samalla. Mua katos vitutti suunnattomasti ni en välittänyt oikeestaan mistään mitään, enkä oikeestaan välitä vieläkään.
Koulut meni yläasteella miten meni, luokalle en kuitenkaan jäänyt kertaakaan, kai ne halus musta eroon. Joo, no joka tapauksessa olin ihan vitun kiusattu ja ahdistunut ja kiusaaja. Mistäs te yleensä täällä puhutte, kiusaamisesta? Mitä se on? Liittyykö se jotenkin siihen että haluaa tappaa itsensä ja on ihan vitun ahdistava ja paha olla? En tiedä, mut semmonen olo oli. Joskus kun juos kotoa karkuun ni saatto talvella jäädä hankeen makaamaan tunneiks ja toivo vaan et kuolee, mihin helvettiin sitä ois menny ku pahimmillaan kaikki oli päällä?
No mullahan oli valoisa tulevaisuus, joten vitun väliä. Lähdin 15 vuotiaana himasta vittuun ja löysin itseni sukulaisten luota. Pääsin ainakin vittuun sieltä maailman persereiästä. Unelma vuosi. Sit takas ja kaikki vitun ihmeissää ja kiinnostuneita. Mut kun tapahtunut oli jo tapahtunut. Musta tuli tavallaan vähän niinku sekopää.
Rupesin vetämään kaikkea, millä pään saa vain sekaisin, siitä oli hyvä jatkaa. Menin kouluihin ja ihan hyviin sellaisiin, mut ei vittuakaan napannut, halusin vetää kaikkia turpaan, en selvimpäin, mut enhän mä oikeestaan ollut hirveen selvinpäin. En mikään iso ollut mut keksin hyvin nopeesti et kun pitää puukkoa tai kirvestä mukana ni porukka vittuilee vähemmän. Ihme ettei poliiseiden kaa koskaan kuitenkaan joutunut tekemisiin asioiden kanssa.
No, ketään en tappanut ja jos jotain tapahtui ni ei vaate vaurioita pahempaa, onneks, vielä. No nyt tässä on tallattu kuitenkin noin kolkyt vee täällä vitun pallolla ja olo ei oo muuttunut mihinkään, edelleen vituttaa.
Oliko näillä urpoilla tarkoitus tehdä tänne maailmaan yks psyko lisää vai minkä takia piti mulle tehdä näin? Hä? Ainakii sen oon oppinu et väkivalta lopettaa vittuilun, ei mikään muu. Itse nykyään teen sellai, et jos huomaan et jotku jos hakkaa syyttömiä tai tekee muuta vastaavaa paskaa, ni järjestän ne totaali kuseen.!.
En oikeestaan ees ehtiny lukemaan, millasii tein kohtakot/jutut on, piti päästä avautumaan. Nyt justiin kuitenki noin kolkyt vee kulkeneena voin sanoa että ei tunnu vieläkään hyvältä ja se paska ei häviä mielestä koko elämän aikana.
Nykypäivästä sen verran, on mulla olevinaan kaikki, mitä ihminen voi toivoa, vitutus vaan vois joskus poistua. Se ei millään psykologeilla poistu, pitää vaan muistaa pitää puoliaan. Nykyisin oon miettinyt, mitä kiusaaja ois tuumannut jos oisin käynyt aina sen päälle yllättävästi, ilman et se ehtii puolustautua? Aina ois saanu turpaan mut ois ees ehtiny lyödä ekana ja ahdistaiskohan kiusaajaa yhtään ku se ei tietäis milloin olisin käynyt kiinni ja täysin arvaamatta. Arvaamaton käytös pelottaa.
Huomasin aika nopeesti et pystyin pyytämään apua muilta ja sitä sainkin. Ei se kiusaaminen mihinkään loppunut ja turpaan tuli viikottain kaupungilla, mut oli jotenkin kiva kun sai järjetettyä edes osalle turpasaunat. =)
Joo, no tää juttu ei varmaan oo läheskään samanlainen kuin monen muun kiusatun tarina, tää tarina oikeestaan kertoo siitä, miten musta tuli kiusattusta kiusaaja samalla. Mua katos vitutti suunnattomasti ni en välittänyt oikeestaan mistään mitään, enkä oikeestaan välitä vieläkään.
Koulut meni yläasteella miten meni, luokalle en kuitenkaan jäänyt kertaakaan, kai ne halus musta eroon. Joo, no joka tapauksessa olin ihan vitun kiusattu ja ahdistunut ja kiusaaja. Mistäs te yleensä täällä puhutte, kiusaamisesta? Mitä se on? Liittyykö se jotenkin siihen että haluaa tappaa itsensä ja on ihan vitun ahdistava ja paha olla? En tiedä, mut semmonen olo oli. Joskus kun juos kotoa karkuun ni saatto talvella jäädä hankeen makaamaan tunneiks ja toivo vaan et kuolee, mihin helvettiin sitä ois menny ku pahimmillaan kaikki oli päällä?
No mullahan oli valoisa tulevaisuus, joten vitun väliä. Lähdin 15 vuotiaana himasta vittuun ja löysin itseni sukulaisten luota. Pääsin ainakin vittuun sieltä maailman persereiästä. Unelma vuosi. Sit takas ja kaikki vitun ihmeissää ja kiinnostuneita. Mut kun tapahtunut oli jo tapahtunut. Musta tuli tavallaan vähän niinku sekopää.
Rupesin vetämään kaikkea, millä pään saa vain sekaisin, siitä oli hyvä jatkaa. Menin kouluihin ja ihan hyviin sellaisiin, mut ei vittuakaan napannut, halusin vetää kaikkia turpaan, en selvimpäin, mut enhän mä oikeestaan ollut hirveen selvinpäin. En mikään iso ollut mut keksin hyvin nopeesti et kun pitää puukkoa tai kirvestä mukana ni porukka vittuilee vähemmän. Ihme ettei poliiseiden kaa koskaan kuitenkaan joutunut tekemisiin asioiden kanssa.
No, ketään en tappanut ja jos jotain tapahtui ni ei vaate vaurioita pahempaa, onneks, vielä. No nyt tässä on tallattu kuitenkin noin kolkyt vee täällä vitun pallolla ja olo ei oo muuttunut mihinkään, edelleen vituttaa.
Oliko näillä urpoilla tarkoitus tehdä tänne maailmaan yks psyko lisää vai minkä takia piti mulle tehdä näin? Hä? Ainakii sen oon oppinu et väkivalta lopettaa vittuilun, ei mikään muu. Itse nykyään teen sellai, et jos huomaan et jotku jos hakkaa syyttömiä tai tekee muuta vastaavaa paskaa, ni järjestän ne totaali kuseen.!.
En oikeestaan ees ehtiny lukemaan, millasii tein kohtakot/jutut on, piti päästä avautumaan. Nyt justiin kuitenki noin kolkyt vee kulkeneena voin sanoa että ei tunnu vieläkään hyvältä ja se paska ei häviä mielestä koko elämän aikana.
Nykypäivästä sen verran, on mulla olevinaan kaikki, mitä ihminen voi toivoa, vitutus vaan vois joskus poistua. Se ei millään psykologeilla poistu, pitää vaan muistaa pitää puoliaan. Nykyisin oon miettinyt, mitä kiusaaja ois tuumannut jos oisin käynyt aina sen päälle yllättävästi, ilman et se ehtii puolustautua? Aina ois saanu turpaan mut ois ees ehtiny lyödä ekana ja ahdistaiskohan kiusaajaa yhtään ku se ei tietäis milloin olisin käynyt kiinni ja täysin arvaamatta. Arvaamaton käytös pelottaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.