Kerron surullisen tarinan, mistä olen pahoillani kaiken aikaa. Olen yli 40 vuotias äiti ja yhden lapsen isoäiti. Tyttärelleni, joka nyt on 22 vuotias, tapahtui vahinko ja hän tuli raskaaksi 15 vuotiaana noin 20 vuotiaan poikakaverinsa toimesta. Tyttäreni (viisitoistavuotiaana itsekin lapsi) ei havainnut heti olevansa raskaana ja näin ollen hänen oli synnytettävä tämä lapsi koska mahdollisuutta raskauden keskeytykseen ei enää ollut. Hän pääsi muuttamaan kotoa vauvan kanssa perhetyöntekijöiden ohjaamaan paikkaan. Tunnustaessaan lapsen isän, tämän vanhemmat puuttuivat peliin omien mieltymystensä mukaan. He halusivat "pikku perheen" pojastaan, tyttärestäni ja vauvasta. 16 vuotias tyttäreni koki sen silloin helpotukseksi, pääsi asumaan ns. normaaleihin oloihin ja sai turvaverkon pojan vanhemmista. Toki myös meistä, mutta itselläni elämäntilanne oli silloin sellainen, että minulla ei ollut paljoa mahdollisuuksia tukea häntä.
Väkivalta alkoi heti. Vauvan isä hakkasi tytärtäni vuoden ajan, jolloin tyttäreni vasta uskalsi kertoa asiasta minulle. Myös vauvaan hän oli käynyt käsiksi ja pahoinpidellyt. Vauvan isän äidille hän oli kertonut lukuisia kertoja asiasta, ja vastauksena oli aina ollut pyyntö olla hiljaa asiasta ja hyssyttelyä. Lopulta kun sain kuulla asiasta, toimitin tyttäreni vauvan kanssa turvakotiin ja vauvan isän oikeuteen vastaamaan teoistaan. Tyttäreni asui jonkin aikaa turvakodissa vauvan kanssa, muttei selvästikään ollut valmis olemaan yksinhuoltaja lapselleen, ei siis jaksanut hoitaa häntä. 1-vuotiaalle lapselle alettiin etsiä sijaisperhettä, johon lapsen isän äiti ilmoittautui välittömästi.
Oma tyttäreni piti asiaa aluksi hyvänä. 1-vuotias lapsi ei joutunut ventovieraaseen paikkaan ja hän sai tavata lastaan säännöllisesti kykyjensä mukaan. Tyttäreni opiskeli ammatin ja hankki työpaikan ja myös uuden poikaystävän. Sitten ongelmat alkoivat. Noin kahden tai kolmen vuoden aikana lapsen käyttäytyminen muuttui todella paljon. 1-vuotiaana vielä iloinen tyttö muuttui sulkeutuneeksi, ei vastannut mitään kysyttäessä, pää painuu aina alas ja kulmat kurtistuvat jos vähän yrittää kommunikoida. Lapsi saa valtavia raivokohtauksia, joiden aikana mikään puhe ei auta, lapsi repii hiuksia päästään ja saattaa vahingoittaa itseään. Ja nyt liki 6-vuotiaana, palatessaan sijaisäitinsä luokse vierailtuaan äitinsä luona, hän kertoo biologisen äitinsä poikaystävän repineen häntä hiuksista, mikä todellakaan ei pidä paikkansa. (olen itse nähnyt tytön raivokohtauksen, joka alkoi täysin ilman syytä, ja hän todella repii itse hiuksiaan).
Minua ja miestäni lapsi pelkää, ei suostu puhumaan mitään, vaikka suhtaudun lapseen ystävällisesti ja täsmälleen samalla tavalla kuin omiin liki samanikäisiin kahteen lapseeni. Biologinen äiti eli tyttäreni haluaa tavata lastaan usein ja viettää aikaa lapsen kanssa. Nyt tämä sijaisäiti on laittanut vireille prosessin siitä, ettei tyttäreni saa tavata lastaan enää muuta kuin viranomaisten läsnäollessa.
Tyttäreni itki asiaa minulle eilen. Hänen poikaystävänsä ei pahoinpitele lasta, ja he mielellään pitäisivät lasta luonaan nyt kun tyttären oma elämä on vakiintunut. En ymmärrä mikä lasta vaivaa, kun hän selkeästi voi niin pahoin, ja vierittää syyn biologisen äitinsä poikaystävän päälle. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia tai osaisiko joku neuvoa? Eniten tunnen pahaa mieltä tämän sulkeutuneen pienen 6-vuotiaan puolesta, hänellä ei ole kaikki hyvin, mutta tyttärelleni kerrotaan aina kaiken olevan hyvin neuvolassa ja lapsen isän sukulaisten puolella. En tiedä kehen minun pitäisi ottaa yhteyttä, sillä mielestäni lapsi kärsii todella pahasti.
Väkivalta alkoi heti. Vauvan isä hakkasi tytärtäni vuoden ajan, jolloin tyttäreni vasta uskalsi kertoa asiasta minulle. Myös vauvaan hän oli käynyt käsiksi ja pahoinpidellyt. Vauvan isän äidille hän oli kertonut lukuisia kertoja asiasta, ja vastauksena oli aina ollut pyyntö olla hiljaa asiasta ja hyssyttelyä. Lopulta kun sain kuulla asiasta, toimitin tyttäreni vauvan kanssa turvakotiin ja vauvan isän oikeuteen vastaamaan teoistaan. Tyttäreni asui jonkin aikaa turvakodissa vauvan kanssa, muttei selvästikään ollut valmis olemaan yksinhuoltaja lapselleen, ei siis jaksanut hoitaa häntä. 1-vuotiaalle lapselle alettiin etsiä sijaisperhettä, johon lapsen isän äiti ilmoittautui välittömästi.
Oma tyttäreni piti asiaa aluksi hyvänä. 1-vuotias lapsi ei joutunut ventovieraaseen paikkaan ja hän sai tavata lastaan säännöllisesti kykyjensä mukaan. Tyttäreni opiskeli ammatin ja hankki työpaikan ja myös uuden poikaystävän. Sitten ongelmat alkoivat. Noin kahden tai kolmen vuoden aikana lapsen käyttäytyminen muuttui todella paljon. 1-vuotiaana vielä iloinen tyttö muuttui sulkeutuneeksi, ei vastannut mitään kysyttäessä, pää painuu aina alas ja kulmat kurtistuvat jos vähän yrittää kommunikoida. Lapsi saa valtavia raivokohtauksia, joiden aikana mikään puhe ei auta, lapsi repii hiuksia päästään ja saattaa vahingoittaa itseään. Ja nyt liki 6-vuotiaana, palatessaan sijaisäitinsä luokse vierailtuaan äitinsä luona, hän kertoo biologisen äitinsä poikaystävän repineen häntä hiuksista, mikä todellakaan ei pidä paikkansa. (olen itse nähnyt tytön raivokohtauksen, joka alkoi täysin ilman syytä, ja hän todella repii itse hiuksiaan).
Minua ja miestäni lapsi pelkää, ei suostu puhumaan mitään, vaikka suhtaudun lapseen ystävällisesti ja täsmälleen samalla tavalla kuin omiin liki samanikäisiin kahteen lapseeni. Biologinen äiti eli tyttäreni haluaa tavata lastaan usein ja viettää aikaa lapsen kanssa. Nyt tämä sijaisäiti on laittanut vireille prosessin siitä, ettei tyttäreni saa tavata lastaan enää muuta kuin viranomaisten läsnäollessa.
Tyttäreni itki asiaa minulle eilen. Hänen poikaystävänsä ei pahoinpitele lasta, ja he mielellään pitäisivät lasta luonaan nyt kun tyttären oma elämä on vakiintunut. En ymmärrä mikä lasta vaivaa, kun hän selkeästi voi niin pahoin, ja vierittää syyn biologisen äitinsä poikaystävän päälle. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia tai osaisiko joku neuvoa? Eniten tunnen pahaa mieltä tämän sulkeutuneen pienen 6-vuotiaan puolesta, hänellä ei ole kaikki hyvin, mutta tyttärelleni kerrotaan aina kaiken olevan hyvin neuvolassa ja lapsen isän sukulaisten puolella. En tiedä kehen minun pitäisi ottaa yhteyttä, sillä mielestäni lapsi kärsii todella pahasti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Etsippä tietoa traumatisoituneista lapsista.
Traumatisoituneiden lasten käytös saattaa olla juuri kuvaamasi kaltaista. Ja se mitä avoimesti kerroit lapsen varhaislapsuudesta (kiitos siitä)
olisi epätodennäköistä, ettei lapsi olisi traumatisoitunut.
Minun mielestäni on suuri ongelma ettei sos.työntekijät puhu asiasta oikealla nimellä, eli TRAUMASTA. Sijaisvanhemmille esim. sanotaan että lapsi on vilkas, tempperamenttinen, ei omaa ikänsä tasoisia sosiaalisia taitoja jne. Lasta ei ilmeisesti haluta leimata, mutta silloin myös menetetään mahdollisuus auttaa lasta. Me sijaisvanhemmat emme ole psykiatreja vaan tavallisia äitejä ja isiä. Haluamme auttaa lasta, mutta ilman asioiden oikeaa nimeä on vaikeaa etsiä tietoa ja tapoja auttaa traumatisoituneita lapsia.
kyseessä se ongelma miksi lapsia ei mielellään anneta sukulaisille. Lapsen isän äiti on jo yhden väkivaltaisen, vaurioituneen lapsen kasvattanut. On aika käsittämätöntä, että hänelle annettiin toinen lapsi.
omaa lapsenlastasi? Vastuu pitää lapsistaan kantaa hautaan asti.
Minäkin ihmettelen myös miksi tyttö antoi lapsen hoidettavaksi ex-anopilleen, koska lapsen isähän on myös kuvioissa silloin voimakkaasti mukana. Ja tytöllä oli käsitys siitä, että ex-anoppi ei oikein handlaa vaikeita tilanteita.
Yksi keino miten voisi estää tapaamisten estämisen/ rajoittamisen, on se, että tyttö "lemppaa" poikaystävänsä pihalle. Suhdettahan voi jatkaa, mutta jos poikaystävä ei asu saman katon alla, niin perusteita lapsen ja äidin yhteydenpidon rajoituksen hakemiselle ei ole. Tämä siis siitä huolimatta, että poikaystävä ei olisi tehnyt mitään lapselle.
lapsen näkenä ja vierestä / oven raosta seuraama äidin pahoinpitely on lapselle ihan samaa kuin häntä itseään hakattaisiin.
äiti joka sallii isän lyövän itseään lapsen läsnäollen tai muutenkaan syyllistyy samalla itse lapsensa hengen ja sielun pahoinpitelyyn.
terveisin sijaisäiti, jonka lainalapsi pääsi terapiaan sisään käteketyn vihan vuosi, syynä äitiin kohdistunut väkivalta.lapsella oli suunnaton syyllisyys kun ei ollut (kolme vuotiaana) kyennyt estämään isän äitiin kohdistuvaa väkivaltaa.
pelastakaa nyt sekä äiti että lapsi
lässytystä. Mistä voit tietää mitä lapsi ajattelee? Onko sulla telepaattisia kykyjä? Sisään kätketty viha....hahaa. Olet hyvin oppinut sossujen ja terapeuttitätien sanaston. Tuollaista ole olemassakaan.
sama mieleen, ton poikaystävän suhteen. Virallisesti siis erilleen joksikin aikaa.
Ihmettelen myös miksi lapsi on edelleen sij.perheessä, vaikka kaikesta päätellen oma äitikin olisi jo kykenevä lapsestaan huolehtimaan.
Huostan purkua siis rupeaisin ajamaan mahd. pian.
Täällä ihmetellään, miksei lapsen isoäiti, siis äidin äiti huolehdi lapsesta. Minusta lapsi on tyttären vastuulla, koska on hänen lapsensa eikä kenenkään muun.
opintoja, eikä telepaattisia kykyjä, ymmärtääkseen, ettei ole lapselle hyväksi nähdä minkään laista väkivaltaa, saatikka omien vanhempien välillä.
Sinä taidat olla itsekin traumatisoitunut ja väkivallan uhri, kun noin ahdistuit ed. kirjoituksesta ja voimakkaasti reagoit.
Mietippä mikä sinussa aiheutti voimakkaan reaktion. Vastauksen saatat löytää omasta elämästäsi, joka on sinut traumatisoinut. Surullista.
Kun minun vanhin lapsi näki isänsä hakkaavan minua ja hän oli 4v tuolloin, niin nyt oli sossu kysynnyt muistaako hän isänsä hakkaamiset minua kohtaan..nin lapsi oli sanonnut ettei hän muista mitään sellaista.. niin outo juttu että 3v lapsi muistaisi...Nykyään lapseni on 18v ja olen kysynnyt muistaako hän isän hakanneen minua niin hän ei vieläkään muista..vaan oli asiasta hiukan yllättynyt... Eikä lapsella ollut mitään oireita sitten ennenkuin meni ekaluokalle jolloin luokassa sattui olemaan ns.koulukiusaaja joka kiusasi useimpia oppilaita ja käytti rajua väkivaltaa niin sen jälkeen vasta lapsi alkoi oireilla ja aloin ottaa asiasta selvää mistä johtui niin selvishän se ja koulukiusaaja siirrettiin psykiatriseen hoitolaitokseen.
"lapsella oli suunnaton syyllisyys kun ei ollut (kolme vuotiaana) kyennyt estämään isän äitiin kohdistuvaa väkivaltaa."
evoluutiopsykologiaan noiden kyökkipsykologisten selitysten tilalla. Ihminen on luonnostaan väkivaltainen eikä tuollaista traumalässytystä ole oikeasti olemassakaan muualla kuin hössöttävien tätien keskuudessa. Sun telepaattiset kyvyt eivät ole ihan kohdallaan. En todellakaan traumatisoidu väkivallasta, enkä oikeasti traumatisoidu mistään. Ne on luuserit jotka traumatisoituu. Me tervejärkiset pysytään kovina ja pätevinä.
omistani huolehdin. Siis sen mummon olis pitänyt huolehtia omasta tyttärestään ja sen lapsesta tossa sadussa.
et tajuakaan miten paljon kommenttisi kertoo sielun maisemastasi.
Olet paljastunut, et voi enää paikkailla mitään.
Ymmärrä ongelmasi, niin voit päästä siitä eroonkin vielä.
Heikot ja herkästi haavoittuvat ihmiset joutuvat kovettamaan itsensä, kuten sinä.
Oma lapseni oli tilapäissijoituksessa ja akka kiintyi (ripustautui) lapseeni.
Kun aika läheni, että lapseni palaa kotiin, sijarit alkoivat tapella.
Lapseni näki oven raosta esim. kurkun kuristamisen ja hiuksista repimisen. Sijareille tuli avioero kohta sen jälkeen ja kävi ilmi, että he olivat yrittäneet paikata onnetonta liittoaa VIEMÄLLÄ MINUN LAPSENI.
Jos tietäisitte, mitä kaikkea lapseni ehti kokea?
Mutta turha mikä turha. Satapäinen joukko teikäläisiä hyökkää kimppuuni väittäen minua alko- huume- tai muuksi hörhöksi??
Jos maassamme ei olisi lakeja, niin en lainkaan takaisi, mitä tuolle rahanahneelle sijarisakille tapahtuisi.
Vihani ja nuoren viha ovat valtavat!!!!
sijari-käytöstä. He kun ovat enkeleitä, vain lapsen oikeat sukulaiset ja omaiset piruja. Näin oli aikanaan omalla kohdallanikin.
Lapseni suuhun oli laitettu sanoja, mitä sanoa kysyttäessä.
Pelkään, että raivokohtausten takana on hyväksikäyttöä.
Sijaisperhe ei ole sopiva!!
Eikö lapsen äiti voisi Sinun tuellasi nyt ottaa lastaan takaisin.
Terapian ja OIKEAN rakkauden seurauksena hänestä voisi kasvaa tasapainoinen tyttö! Miettikää??
lapeni huostaanotettiin minulta ja ojennettiin pahoinpitelevän mieheni vanhemmille kun lapsi vielä oireili minulle märättiin tapaamisrajoitukset ja valvotut tapaamiset,,, kas äidin syyhän se on jos sossu tyrii