tuskallista

Te jotka elätte näennäisenä heterona, onko teitä yleensäkään ja jos on, niin miksi teette sen? Miten paljon sukulaisten ja työpaikan, jne. asenteet vaikuttavat? Minusta tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta että tällaisia asioita koskaan ottaisi esille esim. suvun kanssa, kun tietää mikä tuska siitä syntyisi. Toisaalta sellaista miestä ei ole tullut eteen, eikä tule, joka koskaan sykäyttäisi naisten tavalla.
292770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

avioliitossa miehen kanssa,kulissi liittoa kesti viitisen vuotta ja mieheni tiesi että olen lesbo;tai luuli minun olevan bi-seksuaali ja että voisi "parantaa"minut kokonaan heteroksi...Minun motiivini oli se, että halusin lapsia ja perheen, jotain, mitä minulla ei koskaan ollut kun itse olin lapsi ja olin niin naiivi (olin 19 vuotias naimisiin mennessäni)että kuvittelin joutuvani alistumaan tähän kohtaloon, koska ei kai kaksi naista voi elää perheenä ja hankkia lapsia...? Kuvittelin oikeasti niin. Olin väärässä, lopulta en enää kestänyt,erosimme,elin aikani yksin parin lapsen kanssa,kunnes tapasin sen oikean, ja naisen...Nyt elämme kuin oikea perhe, lapsineen,taloineen, päivineen ja vaikka suhteessa on ylä ja alamäkiä niin kuin kai kaikissa suhteissa, ei huonointakaan hetkeä voi verrata siihen kulissiliittoon,niin raskasta se oli.

Äänestä

..on perimmäinen syy, että elät kulissiliitossa?

Tuo sukulaisjuttu ei oikeen iske minuun.

Äänestä
  • Ei ole mitään kulissiliittoa, vain oma tietoisuus siitä mikä on ja mitä tuntee. Ja muut pitävät täysin heterona, ainakin käsittääkseni. Kyllä minun mielestäni olisi hankala puhua asiasta sukulaisten kanssa, joiden kanta on usein tullut selväksi - ja joiden kanssa muissa asioissa on avoimet ja lämpimät välit. Ei haluaisi aiheuttaa järkytyksiä..

    Äänestä

  • Kulissi... kirjoitti:

    Ei ole mitään kulissiliittoa, vain oma tietoisuus siitä mikä on ja mitä tuntee. Ja muut pitävät täysin heterona, ainakin käsittääkseni. Kyllä minun mielestäni olisi hankala puhua asiasta sukulaisten kanssa, joiden kanta on usein tullut selväksi - ja joiden kanssa muissa asioissa on avoimet ja lämpimät välit. Ei haluaisi aiheuttaa järkytyksiä..

    tiedän, että järkytys ei useinkaan kestä kauan, toiset saattavat hyväksyä asian heti, toisilla voi mennä kauemmin. sukulaisille en minäkään ole vielä tullut kaapista, mutta se on edessä ennemmin tai myöhemmin. nyt en näe syytä kertoa miten asiat ovat, koska olen sinkku. mutta kunhan se oikea löytyy...

    Äänestä

  • Kulissi... kirjoitti:

    Ei ole mitään kulissiliittoa, vain oma tietoisuus siitä mikä on ja mitä tuntee. Ja muut pitävät täysin heterona, ainakin käsittääkseni. Kyllä minun mielestäni olisi hankala puhua asiasta sukulaisten kanssa, joiden kanta on usein tullut selväksi - ja joiden kanssa muissa asioissa on avoimet ja lämpimät välit. Ei haluaisi aiheuttaa järkytyksiä..

    Minulle oli järkytys se, kuinka vähän sukulaiset ja ystävät asiasta järkyttyivät. :) Asiaa kun hautoo yksin pienessä päässään vuosikausia, tahtoo se paisua suhteettoman suureksi möröksi. En halua missään nimessä vähätellä pelkoasi, mutta kannustan ehdottomasti avoimuuteen. Omalla kohdallani se paransi elämänlaatua noin 250 % ja ajan kanssa aivan jokainen ihminen, jolla on elämässäni jotain merkitystä, on minut hyväksynyt juuri sellaisena kuin olen. Warts and all.

    Äänestä

No itsekin elän heterona vaikka tunnen että naiset kiinnostavat enemmän. Tunteeni ovat silti ristiriitaiset, koska tunnen vähintään joka kolmas päivä, että haluan miehen ja lapsia, ns "normaalin elämän". Mutta toisina päivinä taas tunnen jotain aivan muuta. En tiedä selviävätkö tunteeni koskaan. Ehkä tavatessani Sen Oikean olen valmis ties mihin..

Äänestä
  • Olen tässä viime vuosina vasta tajunnut että hetskuna tässä ollaan jotta saisi perheen ja lapsia ja voisi elää "normaalia elämää". Ja niin haluan edellenkin. Seksi miehen kanssa on hyvää, elämä on hyvää. Mutta haaveillahan saa, haaveita ei saa kukaan meiltä pois. Ja kun oikein osaa haaveilla, sehän on kuin todellisuutta ;-)

    Mutta sen perheen haluan ja valmis luopumaan näistä toisista haaveista sen vuoksi. Pakkohan se on... ellei sitten... salasuhde?

    Jonain päivänä, kaverikin katsottuna valmiiksi...

    Äänestä

  • Pepi kirjoitti:

    Olen tässä viime vuosina vasta tajunnut että hetskuna tässä ollaan jotta saisi perheen ja lapsia ja voisi elää "normaalia elämää". Ja niin haluan edellenkin. Seksi miehen kanssa on hyvää, elämä on hyvää. Mutta haaveillahan saa, haaveita ei saa kukaan meiltä pois. Ja kun oikein osaa haaveilla, sehän on kuin todellisuutta ;-)

    Mutta sen perheen haluan ja valmis luopumaan näistä toisista haaveista sen vuoksi. Pakkohan se on... ellei sitten... salasuhde?

    Jonain päivänä, kaverikin katsottuna valmiiksi...

    ..on myös sellainen, että on nainen (kumppani) lapsia.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..on myös sellainen, että on nainen (kumppani) lapsia.

    ... ei "normaalia" perhelämää. Hyväksyn satasella ja ihailen niitä jotka uskaltavat. Minä en.

    Ja olen ihan onnellinen... ainakin melkein... suurimman osa ajasta... ja käyn lukemassa teidän juttujanne.

    Äänestä

  • Pepi kirjoitti:

    ... ei "normaalia" perhelämää. Hyväksyn satasella ja ihailen niitä jotka uskaltavat. Minä en.

    Ja olen ihan onnellinen... ainakin melkein... suurimman osa ajasta... ja käyn lukemassa teidän juttujanne.

    ..aivan normaalia perhe-elämää.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..aivan normaalia perhe-elämää.

    En tahdokaan olla vahva ja kohdata sitä kaikea mitä te muut olette kohdanneet. En vielä.
    Ei vielä ole kypsä aika.

    Palataan asiaan uudestaan viiden vuoden päästä. Saatan olla täällä, saatan olla siellä.

    Äänestä

  • Pepi kirjoitti:

    En tahdokaan olla vahva ja kohdata sitä kaikea mitä te muut olette kohdanneet. En vielä.
    Ei vielä ole kypsä aika.

    Palataan asiaan uudestaan viiden vuoden päästä. Saatan olla täällä, saatan olla siellä.

    Muistathan elää elämäsi itseäsi ajatellen.
    Se on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi muiden miellyttämiseen.
    Elin itse 30 ensimmäistä vuotta ylikilttinä kaikkien auttajana.
    Nyt elän omillakin ehdoillani. Aina ei voi muita miellyttää.
    Jos sydämestäsi haluat elää miehen kanssa ilman että se raastaa sisintäsi, hyvä niin.
    Jos pääsyynä on pelko siitä, että mitä ne muut sanovat jos elän omana itsenäni -- ajattele vielä kerran.
    Se on katkera pala herätä jonakin aamuna katumaan kaikkia tekemiään valintoja jos pääsyynä on ollut varoa visusti muiden loukkaamista järjettömyyksiin asti.
    Been there -- done that. Ei kannata!

    Äänestä

  • Nainen-70 kirjoitti:

    Kaikkea hyvää sinulle. Ja minulle, niin kauan kuin siltä tuntuu. Nyt tuntuu hyvältä :-)

    Äänestä

jatka normaalina heterona. Kyllä se sykäyttävä mies vielä vastaan tulee. Teette pari lasta ja elämä hymyilee.

Äänestä
  • ....kasvot vääntyvät johonkin muuhun kuin hymyyn.

    Eli eipäs nyt ylistetä heteroutta liikaa.

    Äänestä

  • Mä en voi muuta ku kuollakseni nauraa ja kuollakseni nauraa ja kuollakseni nauraa...
    ...(putoo tuolilta ja jatkaa rätkätystä lattialla)

    Mies!!

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    Mä en voi muuta ku kuollakseni nauraa ja kuollakseni nauraa ja kuollakseni nauraa...
    ...(putoo tuolilta ja jatkaa rätkätystä lattialla)

    Mies!!

    sua naurattaa?

    Äänestä

  • elämä hymylee kun vaimo on lesbo ja viestkin alkaa otsikolla tuskallista.. mutta mitäs pienistä..ja lastenkin on kiva elää valheessa,että hyvin menee..Kova hinta kaikilta mutta menkööt..Onkositten parempi herätä huomaamaan että ei kestä enää kun lapset on hommattu ja ukkoparkakin luulee elävänsä elämäänsä tyytyväisen naisen kanssa.Ja muistutan vielä,että tätä koko keskustelua ei edes olisi, jos ei kirjoittaja olis alkanut kertoa Tuskallisesta Kulissiliitostaan..No mitäs pienistä..

    Äänestä

  • Sara kirjoitti:

    elämä hymylee kun vaimo on lesbo ja viestkin alkaa otsikolla tuskallista.. mutta mitäs pienistä..ja lastenkin on kiva elää valheessa,että hyvin menee..Kova hinta kaikilta mutta menkööt..Onkositten parempi herätä huomaamaan että ei kestä enää kun lapset on hommattu ja ukkoparkakin luulee elävänsä elämäänsä tyytyväisen naisen kanssa.Ja muistutan vielä,että tätä koko keskustelua ei edes olisi, jos ei kirjoittaja olis alkanut kertoa Tuskallisesta Kulissiliitostaan..No mitäs pienistä..

    , että tolla viestilläsihän mitätöit kokonaan koko keskustelun aiheen eli sen,että nainen kertoo elävänsä raastavassa tilanteessa, kokevansa elämänsä Tuskalliseksi Kulissiksi ja että ei uskalla muuttaa sitä,vaikka on paha olla. Eli miten sinä tai kukaan voi arvottaa toisen hätää pienemmäksi sanomalla,että oottele vaan, kyllä se siitä. Tämä juttuhan nimen omaan lähti siitä,että toisella on kestämätön tilanne..ei tollaset hyssyttelyt maailmasta lesboja poista, vaan toisaalta nimen omaan osoittaa,että lesbous ei ole naimisesta kiinni, vaan omasta tunteesta.

    Veikkaampa,että jos joku täällä kirjoittais,että on tuskallista elää Lesbokulississa tuntien olevansa hetero, et olis antanut neuvoksi,että oottele vaan, kyllä se sykähdyttävä nainen sieltä vielä tulee..vai??

    ei sitten ole onko lesbous epänormaalia tai heterous normaalia, ne ei varmaankaan auta alkuperäistä kirjottajaa yhtään.

    Äänestä

  • Sara kirjoitti:

    , että tolla viestilläsihän mitätöit kokonaan koko keskustelun aiheen eli sen,että nainen kertoo elävänsä raastavassa tilanteessa, kokevansa elämänsä Tuskalliseksi Kulissiksi ja että ei uskalla muuttaa sitä,vaikka on paha olla. Eli miten sinä tai kukaan voi arvottaa toisen hätää pienemmäksi sanomalla,että oottele vaan, kyllä se siitä. Tämä juttuhan nimen omaan lähti siitä,että toisella on kestämätön tilanne..ei tollaset hyssyttelyt maailmasta lesboja poista, vaan toisaalta nimen omaan osoittaa,että lesbous ei ole naimisesta kiinni, vaan omasta tunteesta.

    Veikkaampa,että jos joku täällä kirjoittais,että on tuskallista elää Lesbokulississa tuntien olevansa hetero, et olis antanut neuvoksi,että oottele vaan, kyllä se sykähdyttävä nainen sieltä vielä tulee..vai??

    ..sulla hyvä kirjoitus. Yöaikaan ajatuksesi lentävät kovin kirkkaina:)

    Tuolle arskalle vaan ei vissiin kannata tuhlata energiaansa. Se ei meinaan ymmärrä muun kuin naimisen päälle sisään ulos tekniikalla.

    Noita riittää, tyhjän puhujia..;)

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..sulla hyvä kirjoitus. Yöaikaan ajatuksesi lentävät kovin kirkkaina:)

    Tuolle arskalle vaan ei vissiin kannata tuhlata energiaansa. Se ei meinaan ymmärrä muun kuin naimisen päälle sisään ulos tekniikalla.

    Noita riittää, tyhjän puhujia..;)

    MULKKU on poikaa!

    Äänestä

  • Niinpä kirjoitti:

    MULKKU on poikaa!

    ... ei ainakaan tyttöä :-)

    Tytön tai naisen tahi neitosen ollessa kysessä moista kielenkäyttöä edes suvaitsisi.

    Äänestä

  • Niinpä kirjoitti:

    MULKKU on poikaa!

    spermatkin tulee.

    Vautsi!

    Äänestä

  • Arska kirjoitti:

    sua naurattaa?

    "Kyllä se sykäyttävä mies vielä vastaan tulee. "

    Voisko enää enempää olla mies?? Tuo on JUST niin miehen sanoma "muka järkevä lause" ku vaan voi olla. Ja yleensäki mua huvittaa semmonen "Wagner'maisuus". Eihän sille jestas sentään voi muuta ku nauraa! =)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    spermatkin tulee.

    Vautsi!

    Mutta vaikka kuinka Auvo-Arska hankaat sitä näppäimistöäasi, mies ei kiinnosta. Ei tule kiinnostamaan, ei K-I-I-N-N-O-S-T-A. Ei, vaikka valvoisit kaikki yöt ja päivät taistellessasi tämän asian eteen. Voi voi :(

    Äänestä

  • Joo kirjoitti:

    ikävää. Hyvin ikävää.

    Äänestä

Sotkenpa minäkin tähän jotakin vaikka en taaskaan tiedä mistään mitään.

Halusin vain sanoa että hyvin usein tuntuu käyvän niin että ne läheisetkin suvut sotkevat välinsä viimeistään siinä vaiheessa kun suvun pääpaikan isäntäväestä aika jättää ja aikuiset lapset alkavat hääräillä jäljelle jääneen omaisuuden kimpussa. En tietenkään tiedä millainen suku sinulla on eikä tuo nyt mikään sääntö tietenkään ole, mutta jotenkin tuntuu että tuon kokoluokan uhraukset olisivat vähän liikaa pelkästään siksi ettei suku häiriintyisi? Varsinkin kun ei voi olla varma siitä että muut jäsenet vastavuoroisesti uhraisivat niin paljon suvun eteen, ja tuskinpa uhraisivatkaan... ihminen on kuitenkin vain ihminen. Ja jokaisella on vain yksi elämä!

Äänestä
  • vaatii lian kovat hermot, ei sovi mulle.

    Mutta ootko tullut ajatelleeksi,että naissuhteeseenkin voi jäädä vaan saadakseen perheen ja lapset, että ei tarviis tehdä sitä yksin tai alottaa taas alusta..

    Aika monen kokemukset suvusta on alkurytinöitten jälkeen positiivisia. Musta ainakinon liikaa vaadittu suvulta ja minu´lta,että joutuisin valehttelemaan noin ison osan elämääni läheisimmille ihmisille. Mun mielestä ansaitsevat parempaa, sen että tuntevat minut kokonaisena ja saavat valita miten reagoivat.Nyt pakotat elämään valheessa muutkin kun itsesi.

    Ja miksi viestisi alussa(otsikkokin on Tuskallista..) painotat miten paha olla sulla on ja lopussa listaat moneen kertaan miten hyvä on olla??Ei kai pahaa oloa tarvii selittää otseltäänkin pois??Tai voihan se olla turvallisempaa kestää noin..Sääli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kulissiheterous kirjoitti:

Te jotka elätte näennäisenä heterona, onko teitä yleensäkään ja jos on, niin miksi teette sen? Miten paljon sukulaisten ja työpaikan, jne. asenteet vaikuttavat? Minusta tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta että tällaisia asioita koskaan ottaisi esille esim. suvun kanssa, kun tietää mikä tuska siitä syntyisi. Toisaalta sellaista miestä ei ole tullut eteen, eikä tule, joka koskaan sykäyttäisi naisten tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu