mikä mättää

Ykkösen aamu teeveessä oli Nasa- avaruudenvalloitusta 50 vuotta osiossa kertoi suomalainen tutkija avaruuden valloituksesta ja sanoi että noin vuonna 2020 ehkä päästään lentämään kuuhun. Miten voi olla noin vaikeeta kun siellä pompittiin ja ajeltiin kuuautolla ympyrää jo 60 luvulla. Pisti vaan pikkasen korvaan toi kaverin sanominen.
3475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se on vaikeeta mennä kuuhun turvallisesti kuin itsari meiningillä, mitä ne harrasti 1960/70 luvulla.

Äänestä
  • Luukanen-joku sanonut että siellä on asutusta pimeällä puolella ja ne on kieltäneet maan väkeä menemästä sinne gildeköhän se oli oli ny mikä vaan =) mut näin se on vakuuttanut jossain asia ohjelmassa. onhan se aika outoa tosiaan ettei sinne muka kellään oo ollu aikaa mennä täs muutaman kymmenen vuoden aikana, tosin nythän vasta on keksitty että kuussa on valtavat määrät auringosta säteillyttä helium3:sta jota taas tarvittaisiin fuusioenergiatuotannossa eiköhän kilpajuoksu kuuhun matkaamisesta ole jo alkanut uudelleen.

    Äänestä

Just viikonloppuna tuli teemalta dokkari jossa sanottiin että kuuhun meno olisi aivan helppoa ja vieläpä kannattavaa.

Kuusta saadaan energiaa (helium-3 ja aurinkopoweria syötettyä maahan) ja toisaalta sinne voidaan tehdä helposti tukikohtia tavallaan maan alle, jolloin ilmakehän puuttuminen ei haittaa.

Kuu toimisi oivana lähtöpaikkana avaruusmatkoille. Magneettitykeillä (junatekniikka?) voidaan singota alukset näppärästi matkaan.

Öljy, saastuminen yms. aiheuttaa niin paljon kustannuksia että tällä hukkarahalla voitaisiin kuu-projekti vetää.

Jatkuva energia saadaan tekemällä paneeliverkko etelästä pohjoiseen ja tukikohta vuorille etelään, koska sieltä on 24/7 radioyhteys maahan.

Kuulostaa tietenkin hienolta ja luulisi että nykytekniikalla lasten leikkiä. Voisiko syy jarrutteluun olla jossain muualla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nasalla kirjoitti:

Ykkösen aamu teeveessä oli Nasa- avaruudenvalloitusta 50 vuotta osiossa kertoi suomalainen tutkija avaruuden valloituksesta ja sanoi että noin vuonna 2020 ehkä päästään lentämään kuuhun. Miten voi olla noin vaikeeta kun siellä pompittiin ja ajeltiin kuuautolla ympyrää jo 60 luvulla. Pisti vaan pikkasen korvaan toi kaverin sanominen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu