Näen nykyään todella paljon painajaisia.
Ne häiritsevät päivittäistä elämää, koska jos olen yöllä nähnyt painajaisia, olen koko päivän säikky ja varuillani, enkä uskalla melkein liikkua missään.
Typerintä tässä on painajaisteni aihe. Olen pienestä asti pelännyt zombeja(ihan totta). Uskon että pelkoni on lähtenyt pelistä resident evil, jota veljeni paukuttivat jatkuvaan tahtiin kun olin pieni. Ja kun olen kasvanut, olen typeryyttäni mennyt katsomaan leffoja aiheeseen liittyen.
Kun puhun kavereilleni ongelmasta, he vain nauravat että iso akka, kyllähän sä tiedät ettei ne ole totta.
Ja niin tiedänkin, järki sanoo niin ja kaikki ihmiset sanovat niin. Mutta en voi mitään sille että näen jatkuvia painajaisia, missä minut on ahdistettu johonkin nurkkaan ja ne örvelöt piirittävät minua, tai että perheeni ja rakkaani muuttuvat sellaisiksi. Haluaisin osata nauraa tälle asialle, mutta en voi.
Kun yöllä herään kesken painajaisen, en uskalla liikkua, enkä puhua että voisin herättää avomieheni. Tämä on todella häiritsevää... Ja naurettavaa.
Onko muita samasta "fobiasta" kärsiviä? Ja miten ihmeessä pääsen yli tuosta pelosta?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Päätät jo ennen nukkumista että et enää säiky ja ne on sun kavereita.Minulla oli putoaminen jostain korkealta, mutta kun päätinkin että antaa vaan mennä, ne unet loppuivat.
Kuulostaa helpolta, mutta ei ole. Pienenä näin painajaista että käärmeet jahtasivat minua, ja tarjosin niille karkkia jonka jälkeen niistä tuli ystävällisiä.
Nyt vaikka mitenkä päin yrittäisin ajatella noita painajaisia ne ovat aina yhtä helvetillisiä ja olen aina yhtä peloissani kun herään. Pitänee harkita psykologilla käyntiä...
Oletko kuullut Lucid-unista? Eli unenhallinnasta on kyse, ja voisi pieni mahdollisuus että siitä löytyisi ainakin jonkinlainen apu jos sinulla on luonnostaan edes vähän lahjoja siihen. Eli tutki netissä mikä on homman juju, opettele reality checkien teko, kirjoita unet aamuisin ylös ja jos unissasi pääset lucid-tilaan, heivaa möröt pois unesta. Päätät iltaisin aina että jos näet zombien, niin samantien ymmärrät olevasi unessa ja sitten vain muokkaat unen mukavammaksi.
Itse ainakin tykkään noita nähdä, vaikka niitä näenkin ihan liian harvoin kun ei ole vähäisintäkään taipumusta nähdä niitä, vaan se taito piti täysin opetella. En vain ole itse vielä kokeillut niitä painajaisien ehkäisyyn kun en niitä nykyään juuri näe.