Superstarin buffet

Viikonloppuna reissattiin Tallinnaan ja onnistunut matka muutoin, mutta Superstarin buffet oli pettymys. Tarjonta oli 10 prosenttia esimerkiksi Galaxyn ja Vikingin buffetteihin verrattuna. Pääruokana löytyi kylmää uunilohta, jänteistä porsaanlihaa ja lihapullia. Jälkiruokana oli kolme ilmeisesti aiemmalta risteilyltä yli jäänyttä kuppaista juustonpalasta. Hinta silti normi 25 euroa.

Laihian ABC -aseman luonasbuffetkin on gourmeeta Superstariin verrattuna.

En suosittele.
3584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen myös kokenut sen yhden kerran, onneksi työnantaja maksoi silloin, ei ottanut niin paljon aivoon. Oikea/kohtuullinen hinta tarjoilulle olisi 7-8 euroa.

Nuo samat eväät oli silloinkin, viime tammikuussa ja olimme todella pettyneitä. Jos joskus sille paatille vielä menen, sen matkan kestää syömättäkin tai ottaa sitten evästä mukaan.

Ilmankos siellä oli tilaa, muut jo tiesivät asian.

Äänestä
  • "Ilmankos siellä oli tilaa, muut jo tiesivät asian."

    Todellakin, tilaa oli riittävästi ja jonottaa ei tarvinnut. Ruokailijoita taisi olla noin 5-6 pöydässä. Meidän seurue poistui kolmen vartin jälkeen ja saliin jäi enää yksi pöytäseurue. Kertoo sekin valikoimasta ja buffetin tasosta.

    Ihmettelen, että jos joku kerran käytyään toisen kerran lihapullista 25 euroa maksaa.

    Äänestä

Laihian ABC:n lounasbuffet on parempi. Laihialla ei nimittäin ole ABC-liikennemyymälää, eikä näin ollen myöskään lounasbuffetia. En usko, että olet edes käynyt Laihialla. Jatka siis vain Tallinnan risteilyjä ja jätä kunnon kotimaan kohteet meille varakkaammille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cool#9 kirjoitti:

Viikonloppuna reissattiin Tallinnaan ja onnistunut matka muutoin, mutta Superstarin buffet oli pettymys. Tarjonta oli 10 prosenttia esimerkiksi Galaxyn ja Vikingin buffetteihin verrattuna. Pääruokana löytyi kylmää uunilohta, jänteistä porsaanlihaa ja lihapullia. Jälkiruokana oli kolme ilmeisesti aiemmalta risteilyltä yli jäänyttä kuppaista juustonpalasta. Hinta silti normi 25 euroa.

Laihian ABC -aseman luonasbuffetkin on gourmeeta Superstariin verrattuna.

En suosittele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu