Hindulaisuudessa
on jumalia monta,
niistä selon ottaminen
on joskus toivotonta,
Siks gurut meitä opastaa,
valitse yksi, niin
sull'on joku jota rakastaa.
Kuinkas moni teistä lausuu jonkin jumalan nimeä? Jumalan nimen lausuminenhan on monessa uskonnollisessa perinteessä tärkeäksi katsottu harjoitus. Mutta mitä se on? Mitä sellainen lausuminen tarkoittaa ja mitä se saa aikaan?
Onko jumalansa rakastaminen kaiken muun editse väärin muita ihmisiä kohtaan? Vai tarkoittaako jumalan rakastaminen kaiken rakastamista? Eihän kaikkea kuitenkaan voi taikka ehdi rakastaa.
Onko jumaluuden rakastaminen kyvyttömyyttä rakastaa oikeita asioita oikeassa maailmassa, vai onko se keino jolla juuri sellainen aito rakkaus voidaan saavuttaa?
Toinen asia joka kiinnostaa on uhraaminen. Miksi jumalille uhrataa esim. riisiä? Eiväthän ne sitä syö. Jotkut väittävät, että jumalat syövät hajuaistillaan, ja että sen takia ruoka ei katoa lautaselta. Monet uhraavatkin suitsukkeita. Eikö tämä kuulosta melko omituiselta?
on jumalia monta,
niistä selon ottaminen
on joskus toivotonta,
Siks gurut meitä opastaa,
valitse yksi, niin
sull'on joku jota rakastaa.
Kuinkas moni teistä lausuu jonkin jumalan nimeä? Jumalan nimen lausuminenhan on monessa uskonnollisessa perinteessä tärkeäksi katsottu harjoitus. Mutta mitä se on? Mitä sellainen lausuminen tarkoittaa ja mitä se saa aikaan?
Onko jumalansa rakastaminen kaiken muun editse väärin muita ihmisiä kohtaan? Vai tarkoittaako jumalan rakastaminen kaiken rakastamista? Eihän kaikkea kuitenkaan voi taikka ehdi rakastaa.
Onko jumaluuden rakastaminen kyvyttömyyttä rakastaa oikeita asioita oikeassa maailmassa, vai onko se keino jolla juuri sellainen aito rakkaus voidaan saavuttaa?
Toinen asia joka kiinnostaa on uhraaminen. Miksi jumalille uhrataa esim. riisiä? Eiväthän ne sitä syö. Jotkut väittävät, että jumalat syövät hajuaistillaan, ja että sen takia ruoka ei katoa lautaselta. Monet uhraavatkin suitsukkeita. Eikö tämä kuulosta melko omituiselta?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuinka moni teistä tykkää lausua ääneen rakastettunsa nimeä? :) Ei ole mikään ihme, että ihmiset hokevat Jumalan nimiä. Mahatma Gandhi kutsui Jumalan nimen toistelua ramanamaksi.
Me uskomme, että jos tahtoo Jumalan luokse, on pidettävä Jumala aina mielessään. Jumalan nimien toistaminen on yksi keino tähän. Kun tarpeeksi kauan harjoittaa ramanamaa, nimi tai nimet jäävät soimaan mieleen silloinkin, kun ei niitä aktiivisesti hoe. Suufit tekevät samaa, samoin monet ortodoksit, jotka koko ajan hokevat mielessään "Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä" tms.
Monet pitävät Jumalan nimiä taikasanoina, joitten lausumisella on ihmeellinen positiivinen vaikutus ympäristöön ja etenkin lausujaansa. Itse kallistun vähän sille kannalle, ettei minkään sanan toistelu auta ketään, ellei sanan sisältö merkitse lausujalleen jotakin. Tietysti jos koko ajan toistaa jotakin mantraa, alkaa väkisinkin kiinnostua sen sisällöstä.
Se, että todella rakastaa Jumalaa yli kaiken, ei ole pois muilta ihmisiltä. Jumalan rakkauteen sulautunut kadottaa itsekkyytensä ja vilpittömästi nauttii muitten ihmisten auttamisesta ja palvelemisesta - näkeehän hän heidät kaikki Jumalan osina tai lapsina. Hän palvelee vain Jumalaa ja samalla kaikkea.
Tuohon tilaan pääseminen on hyvin harvinaista ja vaikeaa. On aina vaara, että ihminen on rakastavinaan Jumalaa, vaikka oikeasti vain pakenee omia velvollisuuksiaan.
Eikös hindulaisuudessa ole tällainen käsitys että kaikki on pohjimmiltaan yhtä?
Siis yhtä mieltä, tietoisuutta tai jumalaa.
Olenko väärässä?
Vaihteleeko tämä eri suuntauksissa?
Kyllä meillä on tuollainen käsitys. Kaikki on Yhtä, myös sinä ja minä olemme Yhden pieniä sooloilevia osasia. Jos opimme toimimaan Kokonaisuuden parhaaksi emmekä omien himojemme mukaan, kaikki alkaa sujua.
Kaikki kuuluu oikeasti Jumalalle - Hän omistaa kaiken, emme me, näin uskomme. Ruoan uhraus on osoitus siitä, että ymmärtää, ettei ruoka ole itsestäänselvyys. Kun kiittää siitä Jumalaa, kiittää samalla koko sitä tuotantoketjua, joka toi leivän suuhusi.
Minulla on kotonani ruokauhrialttari, jolle vien kutakuinkin kaiken, mitä kotioloissa syön. Gitassa sanotaan, että uhritoimitukset puhdistavat suuriakin sieluja, enkä minä ole suuri sielu, joten tarvitsen totisesti puhtaanapitoa :)
Minulle on myös tärkeää, että huomioin Jumalan kotonani niin kuin kenet tahansa ystävän - "pysy luonani, minä tarjoilen!" Uhrattu ruoka päätyy pääasiassa omaan suuhuni, eli hukkaan se ei mene.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tehdä jokaisesta teosta - myös syömisestä - lahja Krishnalle. Kuten äskettäin kirjoitin tälle palstalle, joskus voi uhrauskelvottoman (ei-laktovegetaristisen) kakun syöminen olla mielestäni parempi uhri kuin tiukka puritaanisuus.
"Kaikki kuuluu oikeasti Jumalalle - Hän omistaa kaiken, emme me, näin uskomme. Ruoan uhraus on osoitus siitä, että ymmärtää, ettei ruoka ole itsestäänselvyys. Kun kiittää siitä Jumalaa, kiittää samalla koko sitä tuotantoketjua, joka toi leivän suuhusi."
Jos hindulaisen käsityksen mukaan kaikki on yhtä, sittenhän me olemme Jumala eikä ole mitään mikä kuuluisi kenellekkään. Eikö moiset toimenpiteet sitten ole turhia?
Sanoisin pikemminkin, että me olemme Jumalaa kuin että me olemme Jumala. On vaarallista egonpönkitystä julistaa, että on kaikkivoipa Jumala kun ei itse asiassa ole kuin pieni osa tätä. Valaistuneet ovat sitten kytkeytyneet kunnolla Kokonaisuuteen. Ja uhritoimitus voi olla yksi apuväline matkalla kohti valaistumista - ainakin Gitan mukaan on.
Senköhän takia jotkut joskus hermostuvat, kun yritän kuvailla kuinka kaikki me olemme "jumalan" osia... eivät ymmärrä että se painotus on siinä sanassa "osa". Eihän kukaan toki ole mikään jumala vaikka nostaisi tietoisuudentasonsa kuinka korkealle, mutta voinee ehkä aavistuksen saada jumalaisuudesta, jos avautuessaan KAIKELLE samaistuu koko universumin kanssa.
Sanat loppuvat. Äh.
Kauniisti puhuttu :) Haluaisitko muuten kertoa vähän lisää omista hengellisistä näkemyksistäsi? Millaista polkua olet kulkenut?
(Tellu on edellinen inkarnaationi...)
Mut mut. Voinhan minä hieman mutustellakin että mistäs tulin kustas tulin - taas kerran... Jos vaikka jotakuta (uutta) huvittaa keräillä stooreja miten itsekustakin on tullut sellainen kuin on tullut.
Lapsukaisena näin kuvalehdestä kun joku miekkonen pälätti edellisistä elämistään, ja jonkin ajan päästä hyväksyin sen omaksi näkemyksekseni siitä miten elämä toimii. Olin ehkä 10 tai 11-v. Sittemmin olen nähnyt joitakin pätkiä menneistä inkarnaatioistani.
Isä-vainaa tapasi tuoda kirjastosta kotiin ufo- ja teosofisia kirjoja, joita sitten luin ja innostuin niistä ja lainasin itse lisää (Pekka Ervast yms.). Parikymppisenä tutustuin feministiseen mytologiaan (Barbara G. Walker). Sitten oli pitkä pätkä että olin aivan lääpälläni ancient astronaut -teoriaan ja Atlantikseen. Ei ehkä kovin henkevää.
Nykyisin olen yrittänyt ottaa spiritualistisuuteen aktiivisempaa otetta, ja lähteä aktiivisesti meditoimaan yms. sen sijaan että vain passiivisesti kokisin kaikenlaista spontaanisti.
Tällä hetkellä koen läheisimmäksi taolaisuuden, edelleen myöskin spirituaalisen panteismin ja esoterian... Vaikea sitoutua mihinkään oppiin tai uskontoon, joten otan KAIKESTA KAIKEN mikä tuntuu hyvältä sydämessä ja päässä!
(Sivumennen sanoen, sinun myötäsi olen nähnyt mitä hyvää hindulaisuudesta voi seurata. On aina parempi nähdä mitä hyvää mistäkin tulee, kuin pahaa. Ruodittavaahan riittää ihan tarpeeksi...)