Maanantaina 14 päivä eli 2 viikkoa sitten aloitin seurustelun ihanan pojan kanssa, tosin näin tämän nykyisen mieheni ensimmäisen kerran perjantai 18 päivä poikaystävänä – miehenä, miksi kukin haluaa kutsua. Vietimme kivan perjantai-illan hänen kotona, katsoimme sylikkäin pari leffaa ja nukahdimme sitten siihen. Lauantaina olimme vaan ja nautimme yhteisestä ajasta. Sunnuntaina taas hänen veljellä oli rippijuhlat, jotka menivät mukavasti. Illalla taas saatoin hänet rautatieasemalle. Niin kuin kaikki muutkin jotka seurustelevat ja jompikumpi lähtee jonnekin, kyseessä oli siis hänen lähtö takaisin armeijaan. Joten arkipäivät juorumme puhelimessa ja tekstailemme paljon ja viikonloput menee aina hänen seurassa. Nyt viikonloppu oli myös ihana. Lauantaina alokas saapui kotiini ja sammahti melkein heti sängylleni, tosin eilinen päivä meni itse tietokoneen äärellä, kun hän oli mökillään porukoita auttamassa. Illalla kumminkin hän tuli ryöstämään minut kotiinsa. Ja tänään pitäisi vielä nähdä ja saattaa alokas rautatieasemalle.
Kumminkin sydämessäni tunnen, että siellä olisi joku muukin, joku jonka kanssa ei ole ikinä ollut mitään. Mutta silti en saa päästäni tätä henkilöä pois. Muutama ilta sitten muistelin meidän yhteisiä hetkiä, vaikka olemmekin olleet vain muutaman kerran kahdestaan. Ajatukset menevät väkisinkin meidän muutamiin pussailu hetkiin, sitä en voi kiistää. Sen verran tiedän, ettei poika ole kiinnostunut siinä mielestä minusta, mutta en vain saa päästäni häntä pois. Tosin kaukosuhdehan tästä tulisi, jos jotain asialle tapahtuisi.
Toisin se on väärin miestäni kohtaan, mutta toisinaan taas pitäisi varmaan miettiä näitä asioita. Kun taas en haluaisi jättää miestäni tämän takia, kun tiedän kyseisen pojan tunteet itseäni kohtaan. Mutta miten kertoisi asian hänelle ja miten toiselle tunteistani vai pitäisikö vain unohtaa pieni söpö poika ja olla onnellinen mieheni kanssa ??
Tosin en osaa olla onnellinen, kunnes tiedän tämän tunnetilan merkityksen oikeassa muodossa ja toisaalta haluan saada tältä pieneltä viattomalta pojalta jotakin vastauksia, jossain vaiheessa.
Mutta ymmärrän sen, etten voi väkisin pakottaa poikaa olemaan kanssani yhdessä, loppujenlopuksi kummatkaan ei olisi onnellisia siinä suhteessa. Tässä tilanteessa asioiden on mentävä omalla painollaan. Toisaalta pelkkä haikaileminen ei riitä, toisaalta mieheni on esteenä.
Pitäisiköhän olla hetken aikaa itsekseni ?? Toisaalta mieheni lähtee armeijaan takaisin tänään ja tämän viikon voi miettiä, mitä tekee tälle tunneportaalle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä jätä miestäs sen pojan takia. Jos nyt jättäisit miehes, tulisit sitä haikailemaan paljon enemmän kun mitä tätä toista poikaa nyt. Kaikki on niin suhteellista, eikä menetettyä asiaa huomaa ikinä ennenkun se on jo poissa.
Sota Suomen ja Venäjän välillä syttyy. Poikaystäväsi lähtee mukaan. Kun sota viimein päättyy, menet katselemaan listaa sodassa kuolleista. Poikaystäväsi löytyy listalta. Hän on kuollut.
Hautajaisissa hänet lasketaan ikuiseen lepoon. Rakkaasi on nyt poissa.
Miltä tuo tuntuisi?