Apua

Pojalla on ollut jo vuosia jonkinasteisia pakkoajatuksia, mutta ei säännöllisesti. Nyt sanoo, että pakkoajatuksina on oman perheen tappaminen, vaikka ei oikeasti tekisi pahaa kärpäsellekään. Itse ahdistuu näistä ja itkien sanoo, että "äiti ethän usko, että tekisin näin". En tietenkään usko, mutta huolestuttaa kyllä, että mistä nuo johtuvat. Liittyvätkö jotenkin murrosikään vai herkkään ja liian kilttiin luonteeseen? Kyllä poika uskaltaa meille vanhemmille rähjätä ja huutaa, mutta ystävien kesken on liian kiltti ja myöntyväinen. Mitä asialle pitäis tehdä? Poika on muista syistä käynyt neuropsykologilla ja psykologilla ja olen kertonut heille näistä, mutta eivät oikein ottaneet kantaa. Joskus oireilu on myös laskemista esim. "jos en juokse portaita ylös 5 sekunnissa niin kuolen"....
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

potilaspaikkoja vapaana, niin äidille kuin pojallekin..

Äänestä

parempia neuvojia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erittäin epätietoinen kirjoitti:

Pojalla on ollut jo vuosia jonkinasteisia pakkoajatuksia, mutta ei säännöllisesti. Nyt sanoo, että pakkoajatuksina on oman perheen tappaminen, vaikka ei oikeasti tekisi pahaa kärpäsellekään. Itse ahdistuu näistä ja itkien sanoo, että "äiti ethän usko, että tekisin näin". En tietenkään usko, mutta huolestuttaa kyllä, että mistä nuo johtuvat. Liittyvätkö jotenkin murrosikään vai herkkään ja liian kilttiin luonteeseen? Kyllä poika uskaltaa meille vanhemmille rähjätä ja huutaa, mutta ystävien kesken on liian kiltti ja myöntyväinen. Mitä asialle pitäis tehdä? Poika on muista syistä käynyt neuropsykologilla ja psykologilla ja olen kertonut heille näistä, mutta eivät oikein ottaneet kantaa. Joskus oireilu on myös laskemista esim. "jos en juokse portaita ylös 5 sekunnissa niin kuolen"....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu