Jatkuva laihtuminen 17-vuotiaalla kissalla

Meidän 17-v. kissa on noin vuodenpäivät ollut todella laiha ja viime aikoina on tuntunut laihtuneen entisestään. Vatsan kohdalla ei tunnu olevan kohta mitään. Kissalla on hyvä ruokahalu ja ruokaa menee paljon päivässä. Mielentila tuntuu olevan kissalla yhtä hyvä kuin ennenkin. Koko ajan kehrää. Se vaan, että kehräys on nykyään kovaäänistä "kurinaa" ja maukumisen äänikin muuttunut.

Onko tässä nyt mitään mitä voisi ensiksi epäillä? Olisiko vain normaalia vanhuuteen liittyvää?

Kissaa on vaikea lähteä käyttämään maalta lääkärissä, kun autoon sitä ei saa.

Matolääkitys on annettu kaksi kertaa tänä vuonna.
7559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kannattaisi ehkä soitella eläinlääkärille ja kysellä. Ja aina voi kysyä, jos ell tulisi kotikäynnille tai edes tietäisi toisen eläinlääkärin, joka tulisi.

Kyllähän ihminenkin vähän "kuihtuu" vanhetessaan, joten kaikki saattaa olla normaalia vanhenemistakin, mutta ell varmasti osaa antaa vinkkejä siitä, jos jokin onkin vialla.

Millaista / mitä ruokaa annatte? Niitä senioreille tarkoitettuja ruokia on nykyään aika paljon markkinoilla. Oma kissani on sen verran nuorempi, etten ole aiheeseen vielä oikein perehtynyt. :)

Äänestä

Äidilläni on kissa 14-vuotias, jolla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta. Kissa laihtui hurjasti vaikka nälkä oli tosi kova, se vaan söi ja söi. Rasva hävisi nopsaan mahasta ja selkärangan kohdalta. Toisena oireena oli sellainen yliaktiivisuus, että vanhasta kissasta tuli yhtäkkiä yökukkuja, joka ei oikein osannut levätä. Siinä mahdollisesti yksi vaihtoehto, mutta ehkä hieman kaukaa haettu. Todetaan verikokeilla ja loppuiän kissa saa tablettihoitoa.

Varmaan kissojenkin vanhuus on aika lailla samanlainen kuin ihmisten: ruoka ei enää imeydy yhtä hyvin kuin ennen ja laihuus iskee jos ruokavaliota ei kohenneta. Senioriruoat voisi olla hyvä kokeilla, varsinkin jos kissa syö mielellään. Varmaan rasvaa voisi lisätä ruokaan, mutta sillä alalla en ole asiantuntija, ehkä joku muu osaisi vastata.

Kissavanhuksia olisi hyvä käyttää eläinlääkärin tarkastuksissa vuoden välein. Onnistuuko kissan kuljettaminen kantokopassa? Pienimmät kopat maksavat uutena 15-20 euroa, eli ei kovin paha sijoitus. Vastaan hangoitteleva kissa menee parhaiten koppaan laittamalla se sinne takapuoli edellä, näin vinkkasi eräs eläinlääkäri minulle :)

Äänestä
  • Kyllä kissa koppaan menee, ei siinä mitään. Sitä vaan lähinnä olen pelännyt, miten pahasti mahtaa panikoida autossa. Kissa muuttuu ihan mahdottomaksi auton vieressä.

    No, huomenna lopulta selviää.

    Äänestä

Aikaisempi kirjoittaja mainitsi tuosta kilpirauhasen liikatoiminnasta... Kuullostaa kovasti siltä... Minun kissallani todettiin sairaus viime syksynä ...Laihtui todella kovasti ja nopeasti... Nyt on lääkityksellä ja torstaina pitäisi olla taas verikokeen otto...

Tässä sinulle linkki...

http://vieno.vuodatus.net/page/hypertyreoosi

Äänestä
  • Yksi asia tässä ei vaan täsmää. Nimittäin kissallamme ei ole yliaktiivisuutta lainkaan. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että kissa on rauhoittunut viime aikoina aikaisemmasta ja leikkiminen ei kiinnosta kuten ennen..

    Huomenna kuitenkin mennään verikokeisiin..

    Äänestä

  • musta kissa kirjoitti:

    Yksi asia tässä ei vaan täsmää. Nimittäin kissallamme ei ole yliaktiivisuutta lainkaan. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että kissa on rauhoittunut viime aikoina aikaisemmasta ja leikkiminen ei kiinnosta kuten ennen..

    Huomenna kuitenkin mennään verikokeisiin..

    Myös syöpä voi oireilla noin...

    Äänestä

  • Vanhoilla tavallista... kirjoitti:

    Myös syöpä voi oireilla noin...

    Toivottavasti ei sentään.

    Verikokeista selvisi, että maksa-arvot olivat koholla. Ja kilpirauhasen liikatoiminta, mihin lääke..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muukalainen maalta kirjoitti:

Meidän 17-v. kissa on noin vuodenpäivät ollut todella laiha ja viime aikoina on tuntunut laihtuneen entisestään. Vatsan kohdalla ei tunnu olevan kohta mitään. Kissalla on hyvä ruokahalu ja ruokaa menee paljon päivässä. Mielentila tuntuu olevan kissalla yhtä hyvä kuin ennenkin. Koko ajan kehrää. Se vaan, että kehräys on nykyään kovaäänistä "kurinaa" ja maukumisen äänikin muuttunut.

Onko tässä nyt mitään mitä voisi ensiksi epäillä? Olisiko vain normaalia vanhuuteen liittyvää?

Kissaa on vaikea lähteä käyttämään maalta lääkärissä, kun autoon sitä ei saa.

Matolääkitys on annettu kaksi kertaa tänä vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu