Tietääkö joku leppälaudan sahauksesta, kuinka parhaiten onnistuu. Kaatoaika? Sahaustapa? Kuivatus?yms?
Leppälautaa
Sahuri..
113795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
leppälauta ja yleensäkin lepän jalostus. Hyviä lepiköitä meillä on ollut jo vuosikymmeniä ja on edelleenkin. Jotenkin on jäänyt "päähän" jostakin vuosikymmenien takaa, että leppä on ns.roskapuu.?!?
Eikö se ole tervaleppä josta saisi sahapuita. Harmaaleppähän rupeaa lahomaan viimeistään 20-30cm tyvisenä.
kasvupaikasta
Ja tulee komeata paneelia lämpökäsittelyllä.
Punertavaksi muuttuu.
Muusta en sit tiedäkkään,kunhan kuulutin.
NIENO JA KAUNIS PUUSEPPÄ PUUNA ENNEN HUONE KALUINA JA ASKARTELUSSA KUN SAUNAN PANELINA.
Tuskin sitä monikaan leppää kantavana rakenteena käyttäisi. Kait leppää normaalisti käytetään pinnoitukseen saunoissa ja aitoissa. 150 mm:n rungosta saa kummasti hyvää ja nättiä panelia.
Tälläistä harmaaleppää löytää ainakin täältä Keski-Suomesta vaikka kuinka. Ja hintakaan ei ole kova. Ihmettelen tarjonnan pienuutta ja hinnan korkeutta puutavaraliikkeissä. Minulle maksettiin pystyssä kuusikon harvennukselta 4 euroa/m3. Olin tyytyväinen, kun pääsin eroon.
niin että kaato kevättalvella, sahaus keväällä joko tuppeen tai pelkoiksi. Sitten ilmakuivaus kesän yli (varjossa, tuulettuva paikka) sitten uudelleen sirkkelin läpi valmiiksi jakeiksi. Sitten kuivuriin niputettuina ja lopuksi höylään.
Noin onnistuu varmasti. Sekä terva, että harmaaleppä.
Harmaalepästä olen paljon sahaillut omaan käyttöön, 20-30 senttisestä saa jo kivasti paneelilautaa jos vaan on oksatonta. Paksumpiakin hyvältä kasvupaikalta löytyy monasti useita runkoja..
Tehdään sitten noin ensi keväänä, eikä paljon menetä jos kokeilee, kun leppää kasvaa ja saha seisoo nurkalla. Onkohan lämpökäsittelemätön leppä vaaleata höylättynä paneeleiksi, vai muuttuuko punertavaksi kuivauksessa?
ovat niitä mielipide ja näkemys juttuja joihin ei voi antaa oikeaa vastausta.Sehän vähän niinkun nuo tyttö asiat toinen tykkää vaaleata, toinen tummasta ja kolmas punapäästä näin se on.
valmiin tavaran punertavuuteen vaikuttaa kaatoajankohta, ja paras vaihtoehto on kaataa alkukesästä koko runkona rasiin ja syksyllä kerätä, näin saadaan paras tavara.
heinäkuun alussa ja syyskuussa ruvettin sitten katkomaan ja kasaamaan metsään ajourien varteen ja talvikelillä ajettiin vasta maantien viereen autokuljetusta varten.