Ufouskoville ja

Olette te aika epeleitä, ufikset ja skepot. Haluaisin nähdä mitä tapahtuu kun viisi ufista ja viisi skepoa teljetään 20 neliön huoneeseen vaikkapa vain kahdeksi päiväksi.

Kumpiako tulee enemmän elävänä ulos, kummatko voittavat.

Sohaisen nyt teitä molempia osapuolia tikulla silmään ja kysyn, miksi te väittelette tästä jokseenkin tyhjänpäiväisestä asiasta?

Minun mielestäni ei ole mitään helvetin väliä onko extraterrestiaaleja olemassa tai olematta. Ei vaikuta meikäläisen elämään millään tavalla onko niitä taiko ei.

Olette molemmat ihan yhtä tyhmiä väitellessänne tästä asiasta.
18893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mikään ei ole järkevää paitsi kalliopuutarhan pito eikä sekään ole kovin järkevää.

Äänestä

On myös sellaisia ajattelijoita, jotka tutkivat myyttejä, satuja, legendoja. Tähän kuuluvat myös ufot ja muukalaiset ulkoavaruudesta. Aivan samoin kuin menninkäiset ja Loch Nessin hirviö. Ei kaikkea pidä 100% totena pitää mutta silti voi asiaa miettiä ja asioista koettaa ottaa selvää.

Äänestä

"miksi te väittelette tästä jokseenkin tyhjänpäiväisestä asiasta?"

Kosmiset yhteydet eivät ole tyhjänpäiväisiä, vaan niillä saattaa olla ratkaiseva merkitys Maapallon kehityksessä.

Äänestä
  • enpä ole koskaan moista huomannut. mutta jos menis ja lämmittäis sen saunan.

    Äänestä

  • tavallinen ihminen kirjoitti:

    enpä ole koskaan moista huomannut. mutta jos menis ja lämmittäis sen saunan.

    alluilta, haluavatko kovat löylyt.

    Äänestä

Mihin sinä sijoitut? Yhtä- vai vielä tyhmemmäksi? Turha tulla viisastelemaan osapuolille ilman kokemusta, eli ilman, sulla ei ole oikeutta.

Samaa mieltä kyllä, onko asialla väliä noin yleensä, paitsi henkilötasolla, un se on on sattunut kohdalle. Joten jos, et osaa pitää tiedonpuutteessa kyseaukkoasi kiinni, niin opettele.

Äänestä

pari päivää Leivonmäellä UFO-miitingissä ainoana skepona, jossa ainakin lähes kaikki muut tunnustautuivat alienien vierailuihin uskoviksi.
En edes tuntenut itseäni uhatuksi :)

"Minun mielestäni ei ole mitään helvetin väliä onko extraterrestiaaleja olemassa tai olematta. Ei vaikuta meikäläisen elämään millään tavalla onko niitä taiko ei."

Tynnyrissäkö kasvat? Varma tieto siitä, ettemme ole yksin, olisi varmaan vaikuttavin yksittäinen tieteellinen tapaus historiassa. Ajattelutavan muutos heijastuisi varmasti yhteiskuntaankin monella tapaa.

Äänestä

ainoa asiat joilla on merkitystä on ruoka, raha ja syntien anteeksi saaminen.

Äänestä
  • helvettiä pelkään niin saatanasti!

    Äänestä

vain etsivät omaa palstaa ja aina avaavat väärän sivun ja sitten kiukkuisina tulevat meille ärjymään. :D

Eikun(keikun), siis oikeesti täällä käytäisiin rauhallista jutustelua ufoista ja kaikkeen siihen liittyvästä jos näitä skeptikkoja ei tänne eksyisi, kysy heiltä mitä he tekevät väärällä palstalla. Itse en jaksa väitellä kun huomasin melko nopeasti mikä oli homman nimi eli provosointi väittelyyn ja kaikin tavoin ilmiön mitätöintiyritykset.

Se on hassua, en tajua miksi keskustelu Astronautin paljastuksesta saa skeptikkoprovot haukkumaan keskustelijoita ufouskovaisiksi ja samalla mollaamaan astronauttia kaikin tavoin jotta tämä vaikuttaisi hullulta. Eihän asiasta keskustelu tee kenestäkään ufouskovaista, jos näin olisi niin skeptikotkin olisivat näitä sitten.

Ainoo mitä voi ajatella on että ne on maksettu tekemään vakavasta asiasta naurunalainen tai kuuluvat itse niihin salailuporukoihin. Ne on vaan niin läpinäkyviä että ei niitä kukaan usko :P

Äänestä
  • Minä en ymmärrä "uskomista" kohdistu se sitten mihin tahansa.

    Tiedän kyllä mistä uskominen (johonkin) johtuu, mutta onko tosiaan olemassa ihmisiä, jotka oikeasti pitävät ufoasioita uskontona?

    Äänestä

  • Pyydän anteeksi kovia sanojani kuten skeptikkoprovot ja sen että sanoin, että ovat väärällä palstalla, ja pyydän anteeksi kaikkea muutakin mahdollisesti aiheuttamaani surua ja murhetta, olen niin pahoillani, Antakaa minulle anteeksi!!!

    Antakaa anteeksi kaikki, pyydän.

    ANTAKAA ANTEEKSI!

    Rakastan kaikkia, kiitos, hei hei, moi, moiii!

    Toivottavasti teillä kaikilla on hyvin KAIKKI!

    PYYDÄN ANTEEKSI KAIKKEA MAHDOLLISTA!!!

    Äänestä

  • Antakaa anteeksi kirjoitti:

    Pyydän anteeksi kovia sanojani kuten skeptikkoprovot ja sen että sanoin, että ovat väärällä palstalla, ja pyydän anteeksi kaikkea muutakin mahdollisesti aiheuttamaani surua ja murhetta, olen niin pahoillani, Antakaa minulle anteeksi!!!

    Antakaa anteeksi kaikki, pyydän.

    ANTAKAA ANTEEKSI!

    Rakastan kaikkia, kiitos, hei hei, moi, moiii!

    Toivottavasti teillä kaikilla on hyvin KAIKKI!

    PYYDÄN ANTEEKSI KAIKKEA MAHDOLLISTA!!!

    olla millä palstalla huvittaa ja ovat oikealla palstalla palstalla kuin palstalla milloin kulloin onkin, tietenkin ja luonnollisesti ja niin edes päin.

    Äänestä

ihmeessä jaksat edes lukea näitä juttuja , pysyttele vaan tuolla jossain järkevien ihmisten osastolla. meinaatko tosiaan että siitä palaverista tulisi ihan fyysinen ottelu? tuskin.ajattelusi kuvastaa hyvin rajoittuneisuuttasi, kyllä säkin vielä kasvat aikuiseksi , joku päivä

Äänestä
  • vielä että luultavasti syksyllä alkaa taas uusi kausi big brotheria, ole valmiina.

    Äänestä

Ei kai siinä mitään jos ei nämä elämän ja maailmankaikkeuden suuret kysymykset kiinnosta. Joillekkin riittää se että keittelee perunoita kotona ja silloin tällöin rapsuttelee kankkua jos sitä sattuu kutittamaan.

Kyseinen tieto muiden sivilisaatioden vierailusta maapallolla olisi vain suurin juttu koko ihmiskunnan historiassa tähän mennessä. Kyllä mua ainakin kiinnostaa ja helvetisti kiinnostaakin.

Äänestä
  • Hyvin vastasit junttieinarille, joka haukkui tyhmiksi ja turhiksi näitä väittelyjä.

    Äänestä

"Minun mielestäni ei ole mitään helvetin väliä onko extraterrestiaaleja olemassa tai olematta. Ei vaikuta meikäläisen elämään millään tavalla onko niitä taiko ei."

Mistä tiedät ettei sillä ole vaikutusta lähitulevaisuudessa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


skeptikoille kirjoitti:

Olette te aika epeleitä, ufikset ja skepot. Haluaisin nähdä mitä tapahtuu kun viisi ufista ja viisi skepoa teljetään 20 neliön huoneeseen vaikkapa vain kahdeksi päiväksi.

Kumpiako tulee enemmän elävänä ulos, kummatko voittavat.

Sohaisen nyt teitä molempia osapuolia tikulla silmään ja kysyn, miksi te väittelette tästä jokseenkin tyhjänpäiväisestä asiasta?

Minun mielestäni ei ole mitään helvetin väliä onko extraterrestiaaleja olemassa tai olematta. Ei vaikuta meikäläisen elämään millään tavalla onko niitä taiko ei.

Olette molemmat ihan yhtä tyhmiä väitellessänne tästä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu