Mietittävää

Täällä on nyt taitettu peistä siitä onko niitä ufoja vaiko eikö niitä ole. Tiedemiehet pitävät sitä todennäköisenä että avaruudessa on muutakin elämää kuin me, mutta kiista ei olekaan oikein koskaan täällä koskenut sitä onko sitä elämää muualla maailmankaikkeudessa, vaan sitä että käyvätkö ne ulkoavaruuden hempat täällä vierailulla vai eivätkö käy.

No, tehdäänpä ajatusleikki.

Kymmenen vuotta sitten, uuden vuosituhannen aattona Kiinalaiset, Venäläiset, sekä veikot ESA ja NASA ampuivat kaikki järjettömällä ulottuvuumoottorilla varustetut luotaimet avaruuteen ja lähettivät ne sitten yhdessätuumin neljään ilmansuuntaan, ja sen lisäksi vielä kaksi yhteistyöluotainta, toisen ylös ja toisen alas. Tehtävänä oli kääntää jokainen kivenmurikka ympäri elämää etsien.

Nyt eilen, vajaa kymmenen vuotta laukaisun jälkeen tuli Helsingin Sanomiin uutinen että Elämää ei olekaan muualla! Ei missään! Pari hullua aminohappoa oli kuulemma vain löytynyt, mutta muuten ei edes metaanin hajua kaasuplaneettojen äärellä. Miljardeja ja taas miljardeja tähtiä ja niiden ympärillä kiertäneet lukemattomat planeetat, asteroidit, komeetat, hiukkaset, kaasut - kaikki tutkittu, eikä mitään yhtään missään! Täysin kuollut paikka.

Me olemme täällä valtavassa tilassa täysin yksin.

Mitä sinä skeptikkona, kieltäjänä, uskovaisena tai ufouskiksena uutisesta ajattelisit. Miten se vaikuttaisi sinun elämääsi?
13902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ufot ovat suurvaltioiden kikka peitellä jotakin teknologiaansa, tämän takia rangaistukset tonkimisesta on niin kovat amerikassa.

Onhan se ny ihan selvä, että heillä ei oikeasti olis mitään mahdollisuuksia peitellä ylivoimaisen älykkäitä ufo-olentoja kansalaisilta, vaan ne tulisivat tänne ja juttelisivat kenelle tahtoisivat ja laskeutuisivat senaatintorille.

Pelolla on helppo hallita, ufokokemukset onkin aina olleet kokijallensa pelottavia.

Osan ufokokemuksista voi myös selittää unihalvauksen tyylisillä jutuilla.

Kyseinen tieto ei hetkauttaisi minun maailmankäsitystäni, tosin ei hetkauttaisi vastakkainenkaan uutinen.

Jos kerran se muukalaisten olemassaolo on niin tajuttoman selkee juttu, ni miks niihin teleskooppeihin pitää tuhrata niin paljoo rahaa, kun kerran kaikki kartat ja valokuvat maailmankaikkeudesta voi saada isopäisiltä kavereilta?

Äänestä

ja me oleme niista tyhmimpia.
VASTAUS AVAruudesta tuli pari vuotta sitten peltokuvioon. (Crop Circles)

http://www.betemunah.org/

Äänestä

joutuisi valitsemaan "mahdottoman" ja Jumalan välillä olisi aidolle skeptikolle vaikea. Jos "tutkimusarmada" olisi riittävän vakuuttava, olisi todettava kuin S Holmes: "Kun mahdottomat vaihtoehdot karsitaan, jäljelle jäänyt on ratkaisu". Avaruuden laajuuden huomioon ottaen elämän syntyminen vai yhteen paikkaan olisi luokiteltava ihmeeksi, joka jo vaatisi Luojan.

Minua henkiklökohtaisesti tulos jonkin verran masentaisi, mutta maan ulkoisen elämän pohtiminen on toistaiseksi hyvin kapean sektorin alue elämässäni.

Äänestä
  • aika fiksusti sanottu.

    Äänestä

  • >>Avaruuden laajuuden huomioon ottaen elämän syntyminen vai yhteen paikkaan olisi luokiteltava ihmeeksi, joka jo vaatisi Luojan.

    Äänestä

  • tarkoitus.. kirjoitti:

    >>Avaruuden laajuuden huomioon ottaen elämän syntyminen vai yhteen paikkaan olisi luokiteltava ihmeeksi, joka jo vaatisi Luojan.

    emmehän me tiedä miten elämä on saanut alkunsa. Kyse saattaa olla niin äärimmäisen epätodennäköisestä tapahtumasta ettei siinä mitkään avaruuden laajuudetkaan riitä ja tähtiä ei ole ollut aina olemassa, joten aikakin on rajallista.

    Äänestä

  • tarkoitus.. kirjoitti:

    >>Avaruuden laajuuden huomioon ottaen elämän syntyminen vai yhteen paikkaan olisi luokiteltava ihmeeksi, joka jo vaatisi Luojan.

    Jos kerran koko maailmankaikkeus on kivi kiveltä käännetty toisinpäin ja mistään muualta ei elämää kertakaikkiaan löytynyt, niin missä se Luoja siinä kuviossa muka on?

    Vain sekä tekee Luojasta Jumalan, että missään muualla ei ollutkaan yhtään elämää, eikä edes aiemmin oletettuja elämän rakennusosia?

    Sen jälkeen joutuisimme taas tappelemaan asiasta, eli siitä onko Jumala olemassa. Kun nyt oli todistettu luotaimien avulla että elämää ei ole yhtään missään muualla, niin kuinka ihmeessä Luoja saataisiin todistettua?

    Miksei kysymys voisi olla vaikka täysin pieleen menneestä tussahduksesta jossa elämää ei edes pitänyt alunperin syntyäkään?

    Äänestä

Mä en oikein jaksa uskoa että muutama luotain pystyisi tutkimaan koko universumin 10 vuodessa. galakseja on yli miljardi ja niissä n. 100 miljardia tähteä keskimäärin kussakin ja niitä vielä kiertää eri määrä planeettoja.. On siinä kiviä käännettäväksi..

Äänestä
  • valon nopeudella. -> universumin tutkiminen mehdotonta.

    Galaksimme tutkimiseen riittäisi C:10:n nopeudella n. miljoona vuotta. Kysymys olikin hypoteettinen.
    Liian vaikea uskikselle?

    Äänestä

  • laajenee kirjoitti:

    valon nopeudella. -> universumin tutkiminen mehdotonta.

    Galaksimme tutkimiseen riittäisi C:10:n nopeudella n. miljoona vuotta. Kysymys olikin hypoteettinen.
    Liian vaikea uskikselle?

    joo, oli ehdottomasti liian vaikea.

    Äänestä

Jos avaruus on ääretön,niin eikö silloin kaikkea pitäisi löytyä ääretön määrä. Myös elämää.

Äänestä

Onko kukaan muuten koskaan kun on katsellut tähtitaivaalle, koittanut järkeillä mihin tuo "tila" eli avaruus loppuu? Siinä tulee sellainen naksahtamisen meininki kun sitä alkaa miettiä. On se äärettömyys vaan niin vaikea käsite meille muurahaisille.

Äänestä
  • ei se ole ääretön. Todennäköisesti se on paljon suurempi kuin nyt näkyvä, mutta ei astronomia pidä avaruutta äärettömänä.
    Äläkä kysy, mitä on reunan takana? Se vain todistaa, ettet pysty edes lähestymään ongelmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsekullekin kirjoitti:

Täällä on nyt taitettu peistä siitä onko niitä ufoja vaiko eikö niitä ole. Tiedemiehet pitävät sitä todennäköisenä että avaruudessa on muutakin elämää kuin me, mutta kiista ei olekaan oikein koskaan täällä koskenut sitä onko sitä elämää muualla maailmankaikkeudessa, vaan sitä että käyvätkö ne ulkoavaruuden hempat täällä vierailulla vai eivätkö käy.

No, tehdäänpä ajatusleikki.

Kymmenen vuotta sitten, uuden vuosituhannen aattona Kiinalaiset, Venäläiset, sekä veikot ESA ja NASA ampuivat kaikki järjettömällä ulottuvuumoottorilla varustetut luotaimet avaruuteen ja lähettivät ne sitten yhdessätuumin neljään ilmansuuntaan, ja sen lisäksi vielä kaksi yhteistyöluotainta, toisen ylös ja toisen alas. Tehtävänä oli kääntää jokainen kivenmurikka ympäri elämää etsien.

Nyt eilen, vajaa kymmenen vuotta laukaisun jälkeen tuli Helsingin Sanomiin uutinen että Elämää ei olekaan muualla! Ei missään! Pari hullua aminohappoa oli kuulemma vain löytynyt, mutta muuten ei edes metaanin hajua kaasuplaneettojen äärellä. Miljardeja ja taas miljardeja tähtiä ja niiden ympärillä kiertäneet lukemattomat planeetat, asteroidit, komeetat, hiukkaset, kaasut - kaikki tutkittu, eikä mitään yhtään missään! Täysin kuollut paikka.

Me olemme täällä valtavassa tilassa täysin yksin.

Mitä sinä skeptikkona, kieltäjänä, uskovaisena tai ufouskiksena uutisesta ajattelisit. Miten se vaikuttaisi sinun elämääsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu