Kohta se

Urheiluterrorisointi! Miksi ihmeessä niitä olympialaisia ei voi näyttää vaikkapa urheilukanavalla. Miksi pilata sellaisten ihmisten, joka ei tykkää urheilusta, televisionkatselu? Inhoan urheilua erittäin paljon. Eihän urheilu nykypäivänä ole muuta kuin kokeilua, mikä doping ei näy testeissä! Ei puhdasta urheilua enää olekaan.
15569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En ostanut digiboksia. Ei tarvitse katsella. Ja jos yle alkaa suoltaa samaa radiosta, sekin lähtee kaatopaikalle tai mihin kierrätykseen.

Itse olen entinen kilpaurheilija, pari SM:ää ja yksi MM:kin (vahingossa tuli sekin tehtyä). Nykyurheilu vain on ammattilaisten tarjoamaa "sirkushuvia". Ei kiinnosta. Mukuloiden futismatseja ja sellaisia käyn kyllä katsomassa. Niissä on vielä sitä aitoa liikunnan iloa

Äänestä
  • ...huomaisit että urheilua tulee yleensä vain yhdeltä (ilmais-)kanavalta kerrallaan.
    "Ja jos yle alkaa suoltaa samaa radiosta,..." No,diboksista säästyneillä rahoilla kannattaa ostaa radio josta kuuluu muutkin kuin YLE:n asemat:)

    Äänestä

  • on minullakin riittänyt, vaikka en edes radiota kuuntele kovin usein. Seurasin ennen vanhaan urheilua. Olin myös paljon toimitsija, kun lapseni olivat aktiivisia. Maailman asioita seuraan lehtien välityksellä.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    on minullakin riittänyt, vaikka en edes radiota kuuntele kovin usein. Seurasin ennen vanhaan urheilua. Olin myös paljon toimitsija, kun lapseni olivat aktiivisia. Maailman asioita seuraan lehtien välityksellä.

    paperilehtienkin tilailun:). Uutiset vilkaisen netistä varhaisaamusta. Suosikkina www.ampparit.com, sitten oululainen Kaleva ja Hesari.

    Seitsemän lehteä nettiversioina on seurannassa. Samat tulevat "panovirheineen" sitten puolen tunnin välein ylestä, ei jaksa kuunnella sitäkään. Kyllä tällä tiedolla pysyy selvillä maailman menosta. toistelua.

    Äänestä

tulee joka kanavalta urheilua samaan aikaan.Ihmetteln minäkin miksi ei ne tule urheilukanavilta.

Äänestä

että urheilukanavalla ne olla pitäisi. Olisi enemmän mielenkiintoista, jos Suomi-pojilta olisi odotettavissa mitaleita. Ennakoidaan kolmea mitalia, mistähän ne mahtaisivat tulla? Pitkämäelläkin näyttää olevan heitto kateissa, mutta jospa se Järvenpää syttyisi vielä enemmän. On siellä joka lajissa niin kovia miehiä ja naisia, että en usko mitaleihin, ainakaan kirkkaimpiin. En ole urheiluhullu, mutta pakostakin niitä tulee vähän seurattua. Ne on enemmän miesten juttuja.

Äänestä

ei pitäisi vielä näkyä testeissä.

Äänestä

tulevat lähetykset ajoittuvat,ehkä myöhäiseen/aikaiseen katseluaikaan.
Voihan olla että jälkilähetyksinä näytetään
seuraavana päivänä aamusta iltaan.
Eli lähetysten ajankohta suojelee katsojia pakkokatsomiselta.
Omasta puolesta sanon, että ei kiinnosta Kiina

Äänestä

tuutin täydeltä useimmilta kanavilta joten turhaa ruikutusta. Urheilu on sentään tervettä kilpailua ja voipi jopa edistää terveyttä jos joku innostuu itsekin liikkumaan.

Äänestä
  • Kaiken maailman kemikaaleja työnnetään sisuksiin. Joko piikkeinä tai tabletteina tai jotenkin muuten. Minua kiinnostaa tulevissa olympialaisissa vain se, mitä uutta dopingia on taas keksitty. Jos ei löydy mitään, on aivan selvää, että on sellaista dopingia, joka ei näykään testeissä. Puhtaaseen urheiluun en ole uskonut enää vuosikausiin. Jotenkin tulee mieleen tämä vaalirahoitus-lahjusjuttu!

    Äänestä

  • ei ole tervettä! Minun puolesta katsokoon kuka haluaa, mutta urheilun vuoksi pitää luopua monesta ohjelmasta viikoiksi. En ymmärrä miksi ne ei voi olla urheilukanavalla.

    Äänestä

  • tervettä? kirjoitti:

    Kaiken maailman kemikaaleja työnnetään sisuksiin. Joko piikkeinä tai tabletteina tai jotenkin muuten. Minua kiinnostaa tulevissa olympialaisissa vain se, mitä uutta dopingia on taas keksitty. Jos ei löydy mitään, on aivan selvää, että on sellaista dopingia, joka ei näykään testeissä. Puhtaaseen urheiluun en ole uskonut enää vuosikausiin. Jotenkin tulee mieleen tämä vaalirahoitus-lahjusjuttu!

    Eihän "puhdasta" urheilua noin yleistettynä ole ollut enää vuosikymmeniin ja taisivat jo antiikin aikoina käyttää jotakin mömmöä. Douping tarkastukset kuitenkin takaavat että kilpailijat ovat suunnilleen samanarvoisessa pöllyssä. Futis on minulle kiinnostavin laji näissäkin kisoissa, eikä siellä douping ole ollut ongelma. Nekin lajit tulee seurattua missä vaan Suomalaisia kilpailee.

    Äänestä

  • tervettä urheilua? kirjoitti:

    ei ole tervettä! Minun puolesta katsokoon kuka haluaa, mutta urheilun vuoksi pitää luopua monesta ohjelmasta viikoiksi. En ymmärrä miksi ne ei voi olla urheilukanavalla.

    Mikä se niin tärkeä ohjelma voi olla jota et nää viikkokausiin:)
    Olumppialaiset ovat vain joka neljäs vuosi, joten eiköhän seurata kisoja ja huilitaan niistä mömmösarjoista muutama päivä, voit jopa vapautua jonkun sarjan koukusta:))

    Äänestä

Ihanaa, pääsee taas katsomaan ihanoita kisailijoita!

Katson monen sortin urheilutapahtumia hyvinhyvin mieluusti, aina kun muilta rojekteiltani joudan: potkupallokisoja (etenkin Mestarien liigaa ja UEFAa), jääkiekkoa, hiihtoa, polkupyörällä ajon mittelöitä (Tour, Vuelta, Giro )ja tietenkin kaiken huippuna onpi

olympialaiset. Kopolla kourin niitä nytkin odotan. Onneksi kesävierailijat sun muut omat reissut eivät enää ole penkkiurheiluani häiritsemässä. Ei se nyt niin nuukaa ole, kuka missäkin kisailussa voittelee. On niin viihdyttävää katsoa kisojen tunnelmaa, ihmisiä ja tietenkin noita urheilijoita jotka näitä sirkushuveja meille tarjoavat.

Eikös telkkarissa näitä kisoja näytetä vain yhdellä kanavalla kerrallaan, joten lienee wahwasti liioiteltua puhua urheiluterrorismista?

Äänestä
  • Vai, että vain miehet seuraavat urheiluohjelmia?!?!
    Minä olen nainen parhaimmillani ja rakastan seurata kesä- ja talviurheilulajeja, halli- ja ulkolajeja. Nyt on mukavaa, kun olympialaiset ynnä muut kesän urheilutapahtumat telkkarissa. - Onhan ohjelmien taltiointi jo saatavilla, joten ei-urheilusta-kiinnostuneiden kannattaa nauhottaa ohjelmia katsottavaksi. Minusta tänä kesänä melkein kaikki ohjelmat ovat olleet uusintoja - niin kivat kuin tylsätkin sarjat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas alkaa! kirjoitti:

Urheiluterrorisointi! Miksi ihmeessä niitä olympialaisia ei voi näyttää vaikkapa urheilukanavalla. Miksi pilata sellaisten ihmisten, joka ei tykkää urheilusta, televisionkatselu? Inhoan urheilua erittäin paljon. Eihän urheilu nykypäivänä ole muuta kuin kokeilua, mikä doping ei näy testeissä! Ei puhdasta urheilua enää olekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu