Olemme 25-vuotias opiskelija/työssäkäyvä pariskunta Turusta. Meillä asustelee 4kk ikäinen poikakoiranpentu, josta tulee kasvamaan suurehko. Sen seuraksi mahtuu sattumanvaraisesti viikolla ja erityisesti viikonloppuhoitoon toinenkin koira (ja leikkiseuraksi...). Hoitoon otamme mieluiten keskikokoisten tai suurten rotujen joukosta olevia kamuja. Pentukoirat sopisivat myös leikkikavereiksi. Asumme rivitalossa, reilusti keskustan ulkopuolella ja takapihamme on kokonaan aidattu. Vierestä löytyy hyviä metsäpolkuja, joilla samoillaan koko porukan voimin päivittäin. Hoitopalkkana nimellinen hoitomaksu ja ruokamaksu (saa tuoda myös mukana).
Hoitoon tulevan koiran ei tarvitse olla lapsiin tottunut, mutta mieluiten kuitenkin suht. sisäsiisti ja kiltti toista koiraa sekä ihmisiä kohtaan.
Hoitoon tulevan koiran ei tarvitse olla lapsiin tottunut, mutta mieluiten kuitenkin suht. sisäsiisti ja kiltti toista koiraa sekä ihmisiä kohtaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on 4,5kk ikäinen labbis tyttönen ja asutaan Turussa lähellä keskustaa.
Juuri mietittiin mihin voitaisiin tyttönen viedä, jos tulee jotain menoja :-))
Kuulostaa hyvältä tuo sinun tekstisi, jos tarvitaan "palvelujasi" niin mihin voidaan ottaa yhteyttä?
Sähköpostini [email protected]
Reilusti saa ottaa yhteyttä ja tulla vaikka tutustumaan etukäteen! Myös lenkki-/riehustamisseuraa kaipaillaan täällä kovin!