Mitä mieltä olette valehtelemisesta? MInulla on kaksi pitkää suhdetta takanani ja molemmissa tapauksissa miehet ovat olleet valheisiin sortuvaa sorttia. Olenkin miettinyt, että ovatko miehet yleensäkin tyyppiä, jonka on helpompi valehdella kuin puhua totta tai totuutta muunnellen itselleen edulliseen tapaan. Edellinen jopa sanoi, että minulle on helpompi valehdella kuin puhua totta!! Mikä minussa voi olla sellaista, että en ansaitse totuutta?
Itse olen moista vastaan ja sitä mieltä, että kaikki valheet paljastuu aikanaan, niin kuin molemmissa tapauksissa on käynyt. Silloin tuntee itsensä todella petetyksi ja typeräksi. lopulta ei usko enää mitään ja kuka sellaisen ihmisen kanssa jaksaa olla kenen puheeseen ei voi luottaa. Kyllä sitkeinkin rakkaus kuolee hiljalleen pois.
Itse olen moista vastaan ja sitä mieltä, että kaikki valheet paljastuu aikanaan, niin kuin molemmissa tapauksissa on käynyt. Silloin tuntee itsensä todella petetyksi ja typeräksi. lopulta ei usko enää mitään ja kuka sellaisen ihmisen kanssa jaksaa olla kenen puheeseen ei voi luottaa. Kyllä sitkeinkin rakkaus kuolee hiljalleen pois.
Vastaukset 12
Vanhimmat
itsetunto, ei hänelle itselleen riitä se, mitähän on.
Täytyy lisätä, ja sitten ollaankin jo valehtelun puolella.
ja ajatellut, että sen on pakko liittyä siihen. Ihan kuin aian olisi tarve sanoa jotain hiukan enemmän kuin muut, vaikka keksittyä. Minulle hän olisi riittänyt ihan omana itsenään.
tunnistan itseäni tuosta valehtelevasta puolesta, entisestä elämästä. Tai jos en valehdellut, piti ainakin jemmailla asioita. Exä ei nimittäin kestänyt etten ollut täydellinen, jos töppäilin tai tein jotain omia päätöksiä mistä hän ei ollut samaa mieltä, niin voi sitä nalkutusta. Oli paljon helpompaa peitellä tai valehdella. Muistan kuinka joku joskus täällä puhui vapaudesta, että se on parhaimmillaan vapaus tehdä valintoja, ja vastata niistä itse. Se kolahti.
Mutta ei mitään pahaa missä ei olis hyviäkin puolia, tämä avioliitto kasvatti mun nahkaa, ja osaan omasta mielestä nykyisin suhteuttaa asioita ja niiden tärkeystä paremmin. Ei kannata itkeä pienistä asioista, eikä menneistä varsinkaan.
Valhtelukin on valinta ja aina tietoinen.
Tarkoitus ei ollut oikeuttaa sitä mitä tein, vaan valaistaa se, että suhteessa kumpikin tekee huonoja ratkaisuja. Rakas exäni teki ratkaisun joka johti minun ratkaisuun joka johti syvemmälle suohon. Syyllinen ei ollut yksin mies sen koommin kuin minäkään, ongelma kehitettiin yhdessä.
Toiset vaan valehtelee valehtelemisen ilosta ilmeiseti.
Asioiden kertomatta jättäminen tai pienet valkoiset valheet on sallittuja silloin
kun sillä vältetään suuremmet riidat.
Mun ex avokki oli kait patologinen valehtelija, pienet arkiset asiatkin sain uuden version seuraavana päivänä.
Itse koen toisinaan olevani renttumagneetti.
Mistä ne syntyy ollaan ystävän kanssa mietitty. Meidän äitien kasvattamat kullannuput.
Tuo kyllä lohdutti..
Niin, kait tapauksia on yhtä monta kuin ihmistäkin, jokainen omanlaisensa. On varmaan ihmisiä joilla on niin huono itsetunto, ettei kestä katsoa omia töppäyksiä. Tai persoonallisuushäiriöisiä.
Mieheltä on todella raukkamaista syyllistää sinua omasta käyttäytymisestään; eli on muka sinun syysi jos valehdellaan.
Minun mieheni käyttää myös tuota veruketta mm. sanomalla, ettei viitsinyt jotakin asiaa kertoa tai ilmoittaa kun "tietää" miten minä reagoin. Tälläinen kättäytyminen on sellaista peruslapsellista ja jopa vastuutonta, jota on todella vaikeaa muuttaa ellei ihminen itse huomaa. Olen miehelleni monta kertaa sanonut, että kertomatta jättäminen tai asioiden muuntelu on hänen oma valintansa minä en siitä vastuuta kanna, mutta turhaan.
Tälläinen käyttäyminen mieheltäni on vain iän myötä lisääntynyt eli vastuun siirtäminen toisille, kenelle tahansa, omasta käyttäytymisesta, selityksenä yleensä "nokun se ja se , empä minä voinut kun se olisi kuitenkin..., sinä olisit kuitenkin sitä ja tätä...loputtomiin!
Nyt olen kurkkua myöten täynnä näitä selittelyj' ja valmiina pois tästä liitosta!
Olen tuonkin kuullut, että kun tietää kuinka reagoin niin ei kerro totuutta. Itsetunnon piikkiin täytyy mennä kai senkin, että ei kykene ottamaan reaktioita vastaan.
Kun ongelmia tulee ja muutkin epäilevät miehen puheita, niin aina on vika siinä toisessa osapuolessa. Olenkin ääneen ihmetellyt, että ei kai mies kuvittele, että ihmiset ei huomaa pidemmän päälle toistuvaa huijaamista.
Minäkin olen tähän väsynyt ja hiljalleen kypsä lähtemään. Tiedän vain jo valmiiksi, että kaikki paska tulee sitten silmille, minähän siihenkin olen syyllinen.
tuo asia on ratkaistu jo hyvin kauan sitten. Ei puhuta mitään, ei tule valehdeltuakaan. Jos vaimo jotain kysyy, silloin täytyy vastata. Vastaukseksi riittää öh ja rykäisy. Muuten ollaan nöyriä, ruokapöytään mennään kun käsketään. Vaatimuksesta sänkyyn voi tinkiä lyhyellä lauseella:"Katson vain tämän matsin loppuun, tulen parin tunnin päästä":D
Tuohon vaiheeseen tilannetta ei edes päästetä. Silloin on yksinkertaisesti hankittava uusi pedin lämmittäjä. ;) Tosin todella pitkällä kokeilu ajalla, jotta rehellisyydestä pääsisi hiukan nopeammin selvyyteen.
No olikohan sinun valehtelevan kumppanisi etunimi ehkä Kari?
Erään tällaisen kanssa eläneenä voin sanoa, että vika ei todellakaan ole sinussa. Olet kenties liian rehellinen, oikeudenmukainen ja kiltti. Toinen huonolla itsetunnolla mutta omatekoisella suurella egolla varustettu.