paljasti itsensä. Muutama vuosi sitten mieheni perheen (äiti, isä, sisarukset) valokuva hävisi piirongin päältä kotitalosta, joka on asumaton ja omistuksessamme. Nyt oli hävinnyt miehen veljen kuva pienenä ynnä yhden sedän perhekuva ja mieheni isän sisaruksien kuva kotitalon edessä. Ennen vanhaan ihmiset ottivat albumista kuvia itselleen, kun katsoivat. Ketähän varastetut kuvat ilahduttavat, eivät ainakaan minua.
Valokuvavaras
1943
8397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vanhoja varastamaan. Kyllähän ne paperikuvat helposti löytää, mutta ovat myös skannattuina tietsikalla ja kopsattuina CD ja DVD -levyille.
Levyt ovat hyvässä piilossa.Kai joskus arkeologit sitten joskus ihmettelevät talon raunioista löytyviä. Ovatko uskonnollisia vai seksisymboleita? Eihän ne raunioista löytyville juuri muita nimityksiä keksi:)))
jotenkin kummallista oli.
Eikös ne valokuvat ole kummallekin veljekselle ja lapsille tärkeitä juuriensa tietämisessä.
Ilahduttavat varmaan miehesi veljen perhettä.
Samanlainen lupa on lapsuuden kuviin kuin miehelläsikin.
kopiot pyydettäessä ilman muuta. Mitäpä noista maallisista. Mieheni kuoleman jälkeen en ole ottanut yhtään valokuvaa tavallisella kameralla, kännykällä muutaman. Se on henkinen juttu, hän valokuvasi paljon. Polkupyörääkään en ole vielä ottanut esille. Pyöräilimme paljon yhdessä. Henkinen juuttu tämäkin.
Äitini ja isäni kuoltua jaoimme veljeni kanssa heille perintönä tulleet valokuvat niin, että minä sain äitini suvun kuvat ja veljeni taas isän suvun. Tosin niitäkin oli jaettu jo aiemmmin sisaruksille. Kukapa meistä voisi itselleen niitä kaikkia omia.
Veljeni vasta kuoltua katselin pitkästä aikaa hänellä olleet kuvat ja totesin, että vain minulla on tietoa niissä olevista ihmisistä ja tapahtumista. Kaikki muut ovat jo kuolleet. Nyt pitäisikin talvi-iltojen tv:n tuijottelin sijasta kirjoittaa kuviin liittyvät tiedot, ettei suvun historia katoa mukanani.
Minulla on kyllä kuvankäsittelyohjelmakin, jolla voisin rakennella jos minkälaista tarinaa. Kunhan saisin vielä omat valokuvani, joita on varmaan pari tuhatta kappaletta,karsittua ja laitettua kansioihin.
Nimimerkki 1943, ymmärrän kyllä miehesi suvun joidenkin henkilöiden halun pitää suvun kuvat. Sellainen tunne on minullakin vilahtanut, että kuuluisivatko ne veljelleni jääneet kuvat minulle nyt. Tosiasia on kuitenkin, etten minäkään täällä elä ikuisesti.
Ketä ne vanhat valokuvat kiinnostaa.
Ei ketään.
Yhdenmukasuus sisarus parvella pitää olla. Kukaan ei ole toista parampi vaikka äiti tai isä tai opettaja olisi pitänytkin parempana.
Jokainen olemme kuolevaisia. Elämässäni on ärsyttänyt läpinäkyvä puolueellisuus eniten ja se että jotkut luulevat olevansa etuoikeutettuja omimaan jonkun minkä omistaa kaikki lain säätämällä tavalla.
Valokuvavaras on hyvä kirja, muutenkin Orvokki Aution kirjoista pidän. Hän kirjoittaa pohjalaisia sukutarinoita, esim. anopin ja miniän tulehtuneista väleistä.
Kuvaa hyvin Pohjalaista ajattelua.
Syökö miniä vai annetaanko kissalle?