Näppylät

Menen kyllä lääkäriin tutkituttamaan vaivan, mutta vasta sitten kun on rahaa siihen (0€ kukkarossa), mutta ajattelin kysyä näin alustavasti teiltä mikä minua mahtaa vaivata.

Näppylät ovat pieniä, ihonvärisiä (pari kyllä punaisia) ja eivät ole kivuliaita. Ensimmäinen ilmestyi ison häpyhuulen ja klitoriksen väliin syvennykseen ja toinen kolmen rupeama emättimen suulle ja peräaukossa olen huomannut jo yhden ja välilihassa pari. Ne ovat vain lisäntyneet. Olen koittanut pestä alapäätäni useampaan otteeseen, mutta ei näy auttavan. Puristin yhtä typeryyttäni ja sieltä tuli valtavasti verta, ei millään ottanut loppuakseen. Ja nyt se on kasvanut takaisin kookkaampana.

En osaa enempää nyt kertoa, mutta jos joku nyt jaksaa vaivata itseään ja kertoa mikä minua rukkaa nyt mahtaa vaivata :)

Kiitoksia kovasti.
2683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa kondyloomalta eli visvasyylältä. Ei auta kotikonstit, lääkäriin mars! Kohdunkaulassa olevat syylät hoidetaan yleensä jäädytyshoidolla, mutta näkyvillä olevat taidetaan edelleenkin penslata liuoksella, joka ns. "syövyttää" syylän pois. Niin, ja onneksi olkoon, mikäli se nyt on kondylooma, niin olet saanut siitä elinikäisen kaverin. Virus on elimistössäsä ja tartutat sitä, vaikka itselläsi syylät olisivatkin hoidettu ja papa näyttäisi luokkaa 1.

Äänestä
  • Noniin. Luinkin kondyloomasta vähän juttua, ei kuulosta mukavalta. No keräänpäs sitten rahat jostain ja lääkäriin. Kiitoksia kovasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voma kirjoitti:

Menen kyllä lääkäriin tutkituttamaan vaivan, mutta vasta sitten kun on rahaa siihen (0€ kukkarossa), mutta ajattelin kysyä näin alustavasti teiltä mikä minua mahtaa vaivata.

Näppylät ovat pieniä, ihonvärisiä (pari kyllä punaisia) ja eivät ole kivuliaita. Ensimmäinen ilmestyi ison häpyhuulen ja klitoriksen väliin syvennykseen ja toinen kolmen rupeama emättimen suulle ja peräaukossa olen huomannut jo yhden ja välilihassa pari. Ne ovat vain lisäntyneet. Olen koittanut pestä alapäätäni useampaan otteeseen, mutta ei näy auttavan. Puristin yhtä typeryyttäni ja sieltä tuli valtavasti verta, ei millään ottanut loppuakseen. Ja nyt se on kasvanut takaisin kookkaampana.

En osaa enempää nyt kertoa, mutta jos joku nyt jaksaa vaivata itseään ja kertoa mikä minua rukkaa nyt mahtaa vaivata :)

Kiitoksia kovasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu