http://www.iltalehti.fi/viihde/200807288017188_vi.shtml
Julkkisparille tiedoksi, minkä varmaan luulisi tietävän, että niitä adoptoitavia lapsia on täällä Suomessakin enemmän kuin mitä saadaan sijoitettua.
Myös sijaisperheeksi lapselle ryhtyminen on mahdollista, joten Kaikkoselle terkkuja, että ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan =) tämä oli sanottu siis ihan lämpimällä huumorilla.
Julkkisparille tiedoksi, minkä varmaan luulisi tietävän, että niitä adoptoitavia lapsia on täällä Suomessakin enemmän kuin mitä saadaan sijoitettua.
Myös sijaisperheeksi lapselle ryhtyminen on mahdollista, joten Kaikkoselle terkkuja, että ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan =) tämä oli sanottu siis ihan lämpimällä huumorilla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että Suomessa adoptioitavia lapsia on vain noin 30-40 / vuosi ja hakijoita on satoja. Vain marginaalinen osa adotiolasta haluavista saa kotimaisen adoptiolapsen ja senkin odotus kestää useita vuosia (keskimäärin 3-5 vuotta). Kaikille halukkaille ei siis riitä lapsia, vaikka ehdokkaiden joukkoa on jo karsittu etukäteen rankalla kädellä tiukkojen kriteerien avulla.
En tiedä mistä tuo harhakäsitys Suomalaisten adoptiolasten runsaasta lukumäärästä juontaa, mutta tuo ajatus tuntuu olevan yleinen sellaisten parissa, jotka eivät tiedä adoptiosta mitään. Huvittavin kuulemani väite on ollut sellainen, että kansainvälinen adoptio on muotia ja siksi kaikki haluavat värillisen lapsen ulkomailta. Kotimaiset eivät kuulemma kelpaa, kun eivät ole tarpeeksi eksoottisia :oD Todellisuudessa kansainvälinen adoptio on kotimaista adoptiota huomattavasti yleisempää siksi, että kotimaisia adoptiolapsia ei ole!
Vai sekoitetaanko ajatuksissa taas kerran huostaanotetut/sijoitetut lapset ja adoptiolapset? Lastenkodit pullistelevat kyllä lapsia ja media pauhaa sijaihuoltoa tarvitsevien lasten määrän lisääntymisestä, mutta tiedäthän että niillä lapsilla ei ole mitään tekemistä adoption kanssa. Niillä lapsilla on jo vanhemmat, vaikkakaan he eivät pysty lapsistaan itse huolehtimaan. Adoptoitavissa nämä lapset eivät kuitenkaan ole.
Sijaisperheeksi ryhtyminen on myös mahdollista, mutta se on hyvin kaukana adoptiosta. On eri asia saada lapsi "omaksi" kuin että ryhtyy korvausta vastaan lapsen perhehoitajaksi. Sijaisvanhemmathan eivät ole edes lapsen huoltajia ja sijaisvanhemmuudessa pyritään aina väliaikaisuuteen (lapsen palauttamiseen biologisille vanhemmilleen). Adoptio on sen sijaan peruuttamaton juridinen prosessi, jossa lapsi saa perheessä biologisen lapsen kaltaisen aseman. Joten sijaisvanhemmuutta ja adoptiota ei voi verrata mitenkään keskenään.
T: suomalaista adoptiolasta viisi vuotta odottanut adoptioäiti
Lastensuojelulaitoksessa olen töissä.
No sinä olet jo jonossa, mikä on hienoa. Mutta niitä siis ON Suomessa. En tiedä muoti-ilmiöstä, mutta ulkomailta adoptointi on helpompaa, kun katsotaan mitä jää viivan alle. Suomesta lapsen SAA adoptoitua, se vain on vaikeampaa.
Ehdotin sijaisvanhemmuutta vaihtoehtona, koska lapsia rakastavana aikuisena, se juridisuus ei tässä paina omalla kohdalla niin paljon kuin lapsesta välittäminen ja hänen turvallinen kasvattaminen.
Tapauksessa jossa lapsi menee hyvin pienenä (0-3kk nyt esimerkkinä) sijaisperheeseen tulee myöhemmin esiin lapsen etu: onko lapsen edun mukaista repiä hänet 4vuotiaana irti perheestä missä on kasvanut lähes koko elämänsä, siksi, että vanhemman/-pien elämä on nyt paremmilla raiteilla? Tällainen lapsi kasvaisi aikuiseksi sijaisperheessään vaikkei olekaan adoptoitu. Ja huostaanotettu sijoitettu lapsi VOI olla adoptoitavissa, ei ole täysin mahdotonta.
"On eri asia saada lapsi "omaksi" kuin että ryhtyy korvausta vastaan lapsen perhehoitajaksi."
NOIN kylmän kommentin jälkeen en suosittelisi sinulle sijaisperheeksi ryhtymistä...
Tsemppiä odotukselle ja toivottavasti saat/-te annettua lapselle hyvän kodin.
kommentoija, mutta ihmettelen kovasti, miten lastensuojelussa työskenetelevä puhuu täällä puuta heinää tyyliin:
"Julkkisparille tiedoksi, minkä varmaan luulisi tietävän, että niitä adoptoitavia lapsia on täällä Suomessakin enemmän kuin mitä saadaan sijoitettua."
Adoptiotoimintahan on osa lastensuojelua, josta luulisi sinunkin olevan perillä. Miten siis voit jakaa täällä näin väärää tietoa? Vai onko teillä siellä lastensuojelulaitoksessanne jotakin sisäpiirin tietoa? Adoptoidaanko sieltä lapsia tiskin alta? Kun noiden virallisten kanavien kautta suomalaista adoptiolasta on lähes mahdoton saada. Kerro siis meille lasta haluaville, että missä niitä adoptoitavia lapsia on enemmän kuin saadaan sijoitettua? Helpotetaan tätä hommaa ja lyhennetään jonoja! Suotta panttaat tietoasi, kun sinulla sitä kerran tuntuu olevan. Voinko marssia lastensuojelulaitokseen ja kertoa haluavani sellaisen sijaislapsen, minkä voin adoptoida? Niinkö se todella menee...
hyvä että tuli sitten korjattua. jotenkin vaan ymmärsin, että adoptiolapsen perheeseen lähteminen kestäisi vuosia ja se on hidas prosessi ja koko ajan tulisi uusia lapsia, mutta hyvä jos näin ei ole.
jaoinko? muuta kuin mielipiteeni?
on kyllä.
ei.
älä sinne lastenkotiin kävele, mutta josko olisit sijaisvanhempi lapselle muutaman vuoden ja väleissä biologiseen vanhempaan niin eipä se niin hullu ajatus ole.
mutta saimme oman kotimaisen adoptiolapsemme jo useita vuosia sitten (viiden vuoden odotuksen jälkeen). Tämän jälkeen olemme adoptoineet myös ulkomailta (toista kotimaista lasta ei voi saada) ja olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi kansainvälisen adoption helppoudesta. Sanaa helppo ei voi yhdistää adoptioon. Tällä hetkellä kansainvälisessäkin adoptiossa kysyntä ylittää tarjonnan moninkertaisesti, joten kriteerit alkavat olla todella kovia ja odotusajat useita vuosia silläkin puolella.
Kotimaan adoptiossa yhtenä kriteerinä on lapsettomuustausta. Sellaiselle pariskunnalle, joka on vuosia odottanut lasta, käynyt todennäköisesti läpi rankat hedelmättömyyshoidot ja todennäköisesti myös kokenut ainakin yhden lapsen menettämisen keskenmenon kautta (tilastollinen fakta), sijaisvanhemmuus ja adoptiovanhemmuus eivät ole mitenkään samalla viivalla. Eikä kyse ole juridiikasta tai kyvystä rakastaa lasta. Vaan siitä, että onko mahdollista että tämän(kin) lapsen menettää. Lapsettomuuden tuskan läpikäyneelle ei ole niin helppoa ottaa riskiä lapsensa menettämisestä, vaikka olisikin mahdollisuus että lapsen saa pitää ja ehkä myöhemmin jopa adoptoida. Eikä tosiaankaan ole kyse siitä, etteikö sijaislasta haluaisi, hänestä välittäisi ja rakastaisi. Vaan siitä menettämisen mahdollisuudesta. Sijaishuollossa kuitenkin aina lähtökohtana on pyrkimys lapsen palauttamiseen biologiselle vanhemmalleen. Ja tästä on olemassa surullisenkuuluisia esimerkkejä. Minun kokemukseni mukaan lapsen parhaan huomioiminen lapsen palauttamisen yhteydessä on vain korupuhetta. Huostaanotot ja sijaishuolto kun on kunnille kovin kallista...
Olen edelleen myös sitä mieltä, että adoptio- ja sijaisvenhemmuutta ei voi mitenkään verrata keskenään. Adoptiovanhemmuus on ennemminkin biologiseen vanhemmuuteen verrattavaa. Kuten sanoin, perhehoitaja ei ole edes lapsen huoltaja, vaan huoltaja on biologinen vanhempi. Sijaisvanhemmalla ei ole lapseen nähden mitään oikeuksia, kaikkeen on pyydettävä lupa sosiaaliviranomaisilta ja koko ajan täytyy selvittää asioita sosuille. Hyvä esimerkki: ystäväni on kahden lapsen sijaisäiti. Hän halusi lähteä lasten kanssa 150 km:n päähän mummolaan viettämään lasten kanssa kesälomaa. Tätä varten hän tarvitsi luvan sosiaaliviranomaisilta/biologiselta vanhemmalta. Lupaa ei herunut ja perheen lomamatka jäi toteutumatta. Yhtä lailla hankaloituu jokapäiväinen elämä.
Sijaisvanhemmuus on hieno ja arvokas asia sinänsä. Mutta miksi ihmeessä sitä aina tyrkytetään adoptiovanhemmuudesta haaveileville? Kuinka monelle vauvakuumetta potevalle ehdotellaan, että älkää tehkö biologisia lapsia, ryhtykää sijaisvanhemmaksi?
loppuivat myös noihin käytännön ongelmiin. Sen lisäksi, että sijaisvanhemmalla ei ole lapsen huoltajuutta tai vastaavia oikeuksia, hänellä ei ole myöskään oikeuksia muihin vanhempainetuuksiin. Adoptiovanhemmuudessahan esimerkiksi vanhempainvapaa on itsestäänselvyys, koska lapsi tulee perheen lailliseksi lapseksi. Sijaisvanhemmuudessa näin ei sen sijan ole.
Me olisimme saaneet kuukauden ikäisen sijaislapsen, mutta (kunta)työnantajani ilmoitti, että työvoimapulasta johtuen en voi saada palkatonta virkavapaata lapsen hoitamista varten. Laki ei siis tähän velvoita, kun kyseessä ei ole oma lapsi. Vaihtoehdoksi olisi jäänyt sanoutua irti virastani, mikä taas ei ollut taloudellisesti mahdollista. Mieheni on yksityisyrittäjä, joten hän olisi joutunut lopettamaan yrityksensä jos olisi jäänyt kotiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin jatkanut kolmevuorotyössä ja vienyt kuukauden ikäisen lapsen perhepäivähoitoon. Sepä vasta olisikin ollut lapsen etu! Sama tilanne olisi, vaikka sijaislapsi olisi vanhempikin. Kyllä toisen vanhemman pitäisi pystyä jäämään edes muutamaksi kuukaudeksi kotiin, jotta lapsi pystyisi kotiutumaan uuteen perheeseensä. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi on niin vaikea saada sijaisvanhempia.
mutta jos ap. kertoo jo alussa että huumorimielellä liikenteessä, ni tarvitseeko jo toista kertaa alkaa asiaa korjaamaan ja tosissaan vouhottamaan.
lukekaa ennen kun höttöilette.
No mites se Kaikkosen pariskunta voisi tietää kun eivät näy lastensuojelun omat työntekijätkään tietävän ;) Missäs päin sitä lastensuojelulaistosta olet työssä, huoltomiehenä vissiin