Vain asiallisia ja asiantuntevia kommentteja seuraavaan kiitos!
Kävin tänään ystäväni kanssa hänen tuttunsa luona kylässä, joka kasvattaa leonbergejä, kasvattanut siis vuosikausia. Koirat olivat tarjoissa ulkona tullessamme pihaan. Moikkasimme kasvattajaa pihalla ja menimme sisään kahville. Sitten hän antoi meille nameja joilla voisimme lahjoa koiria. Hän päästi lauman pomon ja 10 kk narttupennun tarhastaan pihalle meitä moikkaamaan. Tämä pomo tuli suoraan hakemaan meiltä nameja ja innostui hyppimäänkin, mutta nuori narttu hyppi myös ja näykki meitä käsistä ja selästä. Ei aluksi suostumnut ottamaan meiltä mitään nameja vaikka pomo käyttäytyi varsin mallikkaasti. Yksi näykkäisy teki kunnon haavan ystäväni selkään ja toinen mojovan mustelman minun jalkaani. Kun pomo vietin pois tämä narttu tuli syömään meiltä nameja ja oli kuin toinen koira. Ihana ja hellyyttävä, kerjäsi kovasti huomiota ja rapsutuksia ja työnsi päätään meidän syliin. Pomo päästettiin sitten vielä ulos eikä se muuttanut kummankaan käytöstä. Loppujen lopuksi vierailusta jäi hyvät muistot, mutta mietin vaan että onko tuo leoille ominaista käytöstä? Kasvattaja ei tätä kommentoinut lainkaan, sanoi vaan oho ja että ei se ole ennen noin tehnyt. Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista. Asia vain jäi häiritsemään.
Leonbergille luontaista
käytöstä?
1
498
Vastaukset
- pompulapampula
Sinulla on nyt ensinäkin väärä palsta, tämä on laumanvartijapalsta. Toiseksi tuollaista käytöstä voi odottaa nuorelta koiralta mutta jos kasvattaja ei sitä heti halua kitkeä pois on se hänen ongelmansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 481031
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717847- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699