eläinlääkäripelko

Apua! Mitä tehdä, kun omistaja pelkää eläinlääkäriin menoa? Koiran arkuus aiheuttaa pelon, koska pelkään, että koira saa kohtauksen ja yrittää pakoon tai puree eläinlääkäriä.
2865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oli kauhee pelko ennen ensimmäistä eläinlääkärikäyntiä. Pelkäsin miten koira pysyy aloillaan (vilkas ja utelias tapaus), miten koira reagoi muihin eläimiin, etenkin koiriin kun tahtoi haukkua niitä ja mitä koira pitää siitä että vieras koskettelee kaikkialta...

Kaikki meni kuitenkin hyvin. Odotushuoneessa saatin istua melkoisen ajan mutta omistajat turvana ja koira oli melko rauhallinen. Kissa oli tulossa odotushuoneeseen, mutta sen omistajat olivat ystävällisiä ja sitä mieltä etteivät halua stressata pentua, eli pitivät välimatkaa eikä pentu reagoinut mitenkään. Vähän tylsistyi paikalla olemiseen ja odottamiseen... ;) Eläinlääkäriä pentu pusutteli heti päästyään pöydälle eikä paljon liikkunut vaan vähän mitä piti nuuskia. Antoi kosketella itseään sekä antaa piikit (toki namien avulla). Eläinlääkärit kyllä osaavat asiansa. Tullessamme ulos oli muita elämiä odotushuoneessa mutta pentu ei ragoinut niihin paljon.

Toisella kerralla sitten tullessamme ulos oli koirakin odotushuoneessa muttei pentu haukkunut, vasta sitten ulkona vileä toisen koiran tullessa vastaan...

Eli pysy itse rauhallisena ja älä näytä että pelkäät. Pidä seuraa koiralle muttei kuitenkaan liikaa niin että rauhoittelet liikaa, sillä koira voi aistia että pitäisi pelätä. Näin me ainakin onnistuttiin hyvin!

Äänestä

Meilläkin koira oli pentuna arka. Ja kun siihen lisätään vielä 10 eläinlääkäri käyntiä 7-8,5kk iässä tassumurtuman takia, ei turhat lääkäri reissut innosta.

Nyt koira ei päästä eläinlääkäriä ollenkaan selkänsä taakse ja suhtaantuu suurella varauksella lääkäriin, koska tietää mitä on tiedossa. Aina piikitetään. Olen pyytänyt heti ovella kuonokoppaa koiralle.

Sitten koiramme on myös innokas haukkumaan...

Kun minä ole pärjännyt tälläisen "hurjapään" kanssa lääkärissä, niin etköhän sinäkin ;) Liian aikaisin ei kannata mennä odotushuoneeseen koiran kanssa norkoilemaan (jos on tietty klo:n aika varattu) ja koiran voi viedä autoon rauhottumaan heti tutkimusten jälkeen kun lääkäri kirjoittelee laskua. Lääkärit kyllä osaavat suhtaantua oikealla tavalla arkoihin koiriin. Ja kuten edellinen kirjoittaja jo vastasi, pysy itse rauhallisena niin koirakaverikin on rauhallisempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omistajalla kirjoitti:

Apua! Mitä tehdä, kun omistaja pelkää eläinlääkäriin menoa? Koiran arkuus aiheuttaa pelon, koska pelkään, että koira saa kohtauksen ja yrittää pakoon tai puree eläinlääkäriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu