Kävin

lääkärissä, kun noin viikon verran on ollut epämukavaa tunnetta, kutinaa ja kirvelyä alapäässä. Valkovuotoakin on ollut runsaammin kuin normaalisti. Ehdin hiivalääkityskuurin käyttää, kun luulin että on hiiva, mutta oireet eivät loppuneet ja soitin sitten terveyskeskukseen. Lääkäri sanoi ettei ole mitään vikaa, mutta antoi kuitenkin kuurin emätintulehdukseen. Ihmettelen kun lääkäri ei edes papaa ottanut, tai mitään muutakaan näytettä, kurkkasi vain sisään ja paineli mahaa. Tutkimus oli myös kovin kivulias, koskaan ennen ei ole näin ollut ja varsinkin toisen munasarjan kohdalla kipu oli kova, kun lääkäri mahaa paineli. Jotenkin jäi vähän outo olo tuosta käynnistä, eihän minua edes tutkittu kunnolla ja nuo kivut jäivät huolettamaan. Kannattaisikohan tässä vielä mennä vaikka yksityiselle puolelle ja paljonko sellainen maksaa?
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hassua tosiaan, että lääkäri sanoo että mitään ei ole vialla, ja silti määrää lääkkeitä...

ehdottomasti jos sulla on tollasia alavatsakipuja, niin niiden syy pitäisi mun mielestä selvittää, kun on vielä noita oireita alapäässäkin.
ultraääni on kaikista paras tapa selvittää kohdun ja munasarjojen tilanne, mutta tuskin monessa terkkarissa on edes ultraa, saatikka sellasta lääkäriä joka osaisi tulkita sitä tarpeeksi hyvin.

jos et muuten pääse ultraan, ja jos edes sellasen haluat, niin sitten se yksityinen on oikea paikka.
pelkkä ultra maksaa jo varmaan ainakin 70e, riippuu paikasta ja sitten siihen vielä päälle vastaanottomaksu, eli ei se mitään halpaa lystiä tule olemaan.

mutta ihme toimintaa kyllä tuolla terkkarissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terveyskeskuksessa.. kirjoitti:

lääkärissä, kun noin viikon verran on ollut epämukavaa tunnetta, kutinaa ja kirvelyä alapäässä. Valkovuotoakin on ollut runsaammin kuin normaalisti. Ehdin hiivalääkityskuurin käyttää, kun luulin että on hiiva, mutta oireet eivät loppuneet ja soitin sitten terveyskeskukseen. Lääkäri sanoi ettei ole mitään vikaa, mutta antoi kuitenkin kuurin emätintulehdukseen. Ihmettelen kun lääkäri ei edes papaa ottanut, tai mitään muutakaan näytettä, kurkkasi vain sisään ja paineli mahaa. Tutkimus oli myös kovin kivulias, koskaan ennen ei ole näin ollut ja varsinkin toisen munasarjan kohdalla kipu oli kova, kun lääkäri mahaa paineli. Jotenkin jäi vähän outo olo tuosta käynnistä, eihän minua edes tutkittu kunnolla ja nuo kivut jäivät huolettamaan. Kannattaisikohan tässä vielä mennä vaikka yksityiselle puolelle ja paljonko sellainen maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu