Mitä mielipiteitä teillä on kyseisestä ruokamerkistä...onko vain turhaa rahan haaskausta?? Kun ihan aluksi koirani ovat syöneet friskiesin kuivaruokia useamman vuoden, nyttemmin ovat sitten syöneet kolmisen vuotta jahtia ja vahtia, jota mulle suositeltiin muka hyvänä, jonka nyt olen lähemmin asiaan paneuduttuani (ja kuulopuheiden myötä) todennut olevan ihan markettiruokien veroista jätesoosia...
Solid Gold Hund-N-Flocken
TUOREINTA JA LAADULTAAN PARASTA RUOKAA FOLIOPAKKAUKSESSA PERUSTUOTANNOSTA.
Täysravinto aikuiselle koiralle. Ensimmäinen foliopakattu lammaspohjainen kuivaruokavaihtoehto. Säilyvyys 12 kk avaamattomana - käyttöaika 3 kk.
Edelläkävijä: USA:n ensimmäinen (1974) ja SUOMEN ainoa (1997) kokonaisvaltainen = holistinen tuotemerkki. Foliopakkaus: - tuoreus, maukkaus, varastopunkkien esiintyminen minimoitu, luonnollinen säilyvyys. Holistisessa kuivaruokatuotteessa on AINA mainittu valmistuspäivä ja sen säilyvyys on maksimissaan 12 kk ilmatiiviissä foliopakkauksessa, tai 10 kk paperi-muovisäkissä.
Raaka-aineet: Lammas, lammasjauhe, hirssi, tumma riisi, helmiäisohra, kaurajauho, riisilese, Menhaden kalajauhe, rypsiöljy (säilötty tokoferoliyhdisteellä), pellavansiemenöljy (säilötty tokoferoliyhdisteellä), valkosipuli, amaranthvilja, mustikka, kuivattu juurisikuri, karoteeni, vit. min.
Vakuustodistus: raakaproteiini 22 %, raakarasva 10 %, raakakuitu 4 %, kosteus 10 %.
A-vitamiini 10 500 IU/kg, D -vitamiini 2 500 IU/kg, alfa -tokoferoli 150 mg/kg. Kalsium/fosforisuhde = 1,2 - 1,1. ME 3,900 kcal/kg.
Kertokaas viisaammat oisko tuossa ruuassa potentiaalia kunnon ruuaksi???
Kotitekoista koiranruokaakin opetellaan pikkuhiljaa syötäväks, (yrjölän oppien mukaan...yrjölä itse muuten suosittelee noita ruokia, mutta ois mukava kuulla mikä on yleinen mielipide:)
Terveisin hulivilit:)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitokset vastauksista molemmille.
Itse en kuitenkaan ihan täysin vielä kotiruoka puolta klaaraa, joten nappuloitakin vielä tullaan useamman vuoden syömään...
Nyt jo 13vuotias mix koirani (sekoitus metsästyskoiria), oli syönyt pentuaikanaan puolivuotiaaksi pelkkää kotiruokaa, mulle tullessaan alkoi syömään friskiesin rakeita ja söi niitä 10vuotiaaksi (joskus kotiruokaa), jo mulle tullessaan puolivuotiaana sillä oli hermoperäistä
(el-lääkäri arveli siksi)vapinaa etujaloissaan ja nyt ilmeisesti vanhenemisesta johtuvaa kalkkeutumista, jonka vuoksi koko koira väpäjää seistessä, sydän myös ilmeisesti väsyy näillä kuumilla ilmoilla, kun talvis aikaan on suht innokas lenkkeileen, niin nyt varsinkin tänä kesänä ei tahdo kilometriä pitempään kerralla kulkea vaan haluaa kotio löhöttämään (istuu alas kääntyen kohti kotia), tietysti nuo jalatkin ovat jo ilmeisen väsyneet...ja onhan tuo koko ikänsä 1-3h lenkkejä päivittäin tehnytkin, viimeiset 3 vuotta on koirulin lenkkihalut päivä päivältä vähenneet, joskin kevät talvella on yleensä kausi jolloin vaikuttaa pirtsakammalle kuin nuo kaks nuorempaa (8v ja 3v) "kakaraa" yhteensä..
Tää kotiruoka homma vain tuntuu välillä niin monimutkaiselta touhulta (kun oishan se laiskalle helpompaa vain lyödä rakeita kuppiin ja sillä siisti), mut jos sitä tässä pikkuhiljaa alakas, kun asiaan kunnolla perehtyy niin jotain oppiakkin... Vaikeinta tuntuu olevan se että saisin kunnon selkeyden ruokamääristä, joita pienikokoisille koirille/päivä annetaan että säästyy lihomiselta ja puutoksilta...
Hyvää kesän jatkoa:)
todella hyviä, suosittelen lämpimästi.