Itku pitkästä ilosta ja niin edelleen. Nyt se on pitkä kesäloma sitten ehtoopuolella ja lukuvuoden alku jo häämöttää mielessä. Oikeastaan koko tämän viikon tässä on jo ehtinyt miettimään töiden aloittamista. Kun on pitkä loma, niin siitä ehtii jo uhraamaan viikon murehtimiselle töistä. Toisaalta on kiva että työt alkavat, mutta taas toisaalta vielä olisi ollut kiva lomailla ja matkustaa maailmalla. Se on hassu tunne kun työ sitten alkaa. Tuntuu ettei koko lomaa edes olisi ollutkaan ja taas on lähtöpisteessä.
Miten te muut opettajat koette lomanne loppumisen? Onko ilo palata sorvin ääreen, vai ahdistaako pelkkä ajatuskin pitkästä pimeästä syksystä ja töistä?
Miten te muut opettajat koette lomanne loppumisen? Onko ilo palata sorvin ääreen, vai ahdistaako pelkkä ajatuskin pitkästä pimeästä syksystä ja töistä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ahdistaa kyllä todella paljon. Yli kaksi tuntia päivässä menee työmatkoihin ja ylitöitä on ollut jo kaksitoista vuotta. Suuri liuta uusia oppilaita vanhempien tapaamisineen...Ei tätä kyllä jaksa. Koko lukuvuoden työvankeus sunnuntaipapereineen taas edessä. Nyt alan säästää siihen,että voin vähentää työntekoa joskus.Ei kyllä ihan pian kerry velkaisella,mutta jos viiden vuoden kuluttua vosin pitää vuorotteluvapaata sopimalla pankinkin kanssa. Kuluttamisessa ei ole mitään mieltä.
Lukuvuosi vie aina mehut niin totaalisti, että vasta heinäkuun puolivälissä jaksan alkaa taas elää ja tavata ystäviä. Kuitenkin pidän työstäni ja olen siinä saamani palautteen mukaan hyväkin. Väsymys iskee vasta lukuvuoden lopussa.
Kesäkuu ja heinäkuun alku onkin minulla aina oikeastaan stressilomaa ilman lääkärin papereita sitten kun olen päässyt konkreettisesti eroon työpapereista ja oppilaiden yhteydenpidosta. Ja samalla, kun loma vasta mielestäni alkaa, alkaa myös ahdistus siitä ponnistuksesta, mikä on taas edessä uuden luokan kanssa. (Samoin on asioiden kertonut olevan myös moni kollegani.) Meillä opettajien työt alkavat kaksi viikkoa ennen oppilaiden tuloa.
Paljoa ei mieltä ylennä toisten kommentit "Sinulla se sitten onkin taas KOKO KESÄ LOMAA."
Minusta on ihanaa, että koulu alkaa ja pääsee taas kiinni arkeen. Perheessämme on kolme kouluikäistä lasta, joten myös tästä vinkkelistä on mukavaa, että arki alkaa.
taas odottavat aika ankealla mielellä, sillä koulun alkaminen tarkoittaa lääkityksen maksimointia. Se on outo juttu muuten koko kesä ilman astmalääkkeitä ja eka kouluviikko ei ole loppu, kun annokset on jo maksimissa. Onko teillä opettajilla sama juttu?
Mukavaa
kiva nähdä työkavereita, pääsee taas heittämään hurttia huumoria jonka avulla jaksaa...
tietty kurinalaisuus, ryhti ja rutiinirytmi, joka saa viikot vierimään (paitsi hidastuu tietty marras-joulukuussa...)
Ikävää
-työmatkat nielevät päivästä melkein kolme tuntia eikä bussimatkaa pysty mitenkään hyödyntämään
-hemmetin aikaiset aamuherätykset (viiden maissa...)
-työt leviävät pitkin viikkoa, la ja su pakko tarttua korjattaviin pinkkoihin
Ensimmäinen koulupäivä on unenomaista leijumista ja kokouksessa ajatukset liihottavat vielä jossain kaukana...mutta kun asiakkaat marssivat seuraavana päivänä taloon, niin siitä se arki sitten alkaa.
Mutta eipä kai kukaan väitä, että loma olisi liian pitkä, ainahan se kaikilla loppuu liian aikaisin. :)
Vai bussimatkoihin tuhrautuu päivästä yhteensä 3 tuntia, ja aamuherätys on jo viideltä? Oletko harkinnut oman auton hankkimista jos se lyhentäisi aikaa?
Anna kun arvaan: teillä on jo auto mutta sitä käyttää miehesi, et sinä.
Pääkaupunkiseudulla asuvilla työmatkat voivat kestää yllättävän kauan. Autoa ei taloudessa ole. Omalla autolla ajaessa säästyisi noin tunti päivässä, mutta toisaalta kulut auton käytöstä olisivat bussimatkustamista suurempia. Näillä palkoilla kun nääs raha ratkaisee :(
kiva on olla lomalla, mutta hiukan arvelluttaa montako mielenterveyshäiriötä tai pössöttelijää on uudessa ryhmässä. Toivottavasti ei yhtään.
Toisaalta ajatus siintää jo syyslomassa, sitten vasta tulee ikävin aika.
se, että ryhmässä on mielenterveyshäiriöitä ja pössyttelijöitä - erkkaope nääs. Sitä mietin, miten jaksan olla koko lukuvuoden taas se ainoa järkevä aikuinen näiden nuorten elämässä ja ottaa vastaan siihen liittyvät tunteenpurkaukset. Vaikka tykkäänkin työstäni, niin kyllä tämä vaan joka vuosi tulee raskaammaksi. Miksi meillä ei ole säännöllistä työnohjausta!?
Jaa kyllä meillä ainakin Helsingissä on säännöllistä työnohjausta.
Siinä olen samaa mieltä, että raskaammaksi tuntuu opettajien työlasti kasvavan jatkuvasti, vaikka itselleni näitä opevuosia nyt ei ole ehtinyt suuremmin vielä kertyä. Itse en niinkään itke suuremman palkan (jota monet ihmiset valitettavasti pitävät ekvivalenttina työn arvostukselle) perään, vaan työn rasittavuuden vähentämistä kaipaisin.
Mutta ongelmaasi minulla on ratkaisu, jota olen itsekin pohtinut: alan vaihto! Ja sitten kun asiaa jonkin aikaa pyörittelee mielessään ja vaikka jopa kokeileekin jotain toista hommaa, niin huomaa yhden väistämättömän tosiseikan: jokaisessa ammatissa/alalla on omat miinuksensa.
Päivä kerrallaan, nim. lähtökohta, kyllä sä jaksat kun olet tähän astikin jaksanut! =)
Miten muuten ymmärrät sanan "työnohjaus"? Minun koulussani se tarkoitti erään opettajan kohdalla kolmen viikon sairaslomaa.
ei sen kummenpaa. En haikaile ajanvaihtoa eli pakenenista tämän työn raskaista puolista vaan sitä ihan oikeaa työnohjausta, jolla tarkoitetaan tässä työssä olevien hankalien asioiden pohtimista, eriyttämistä ja jäsentämistä.
ainakaan täällä Helsingissä ole säännöllistä työnohjausta. En tiedä missä olet töissä, mutta itse en ole pitkänlinjan helsinkiläisenä erkkaopettajana ainakaan törmännyt säännölliseen työnohjaukseen.
on todella omituista että opettajilla ei ole säännöllistä työnohjausta, tai edes osoitettu kuka sellainen olisi jos itse haluaisi sellaiseen hakeutua.
Esim sairaaloissa, poliiseilla yms julkisissa laitoksissa työskentelevillä tuo on ihan itsestäänselvyys, että on työnohjausta.
Opettajat hiipivät kai yksityisest psykologin puheille keskustelemaan työstään, vaikka se pitäisi ehdottomasti hoitaa työnantajan puolesta.
työnohjausta opettajilla kuulunee samaan kategoriaan, että opettajathan kouluttaakin itseänsä omalla ajalla, kuten myös hankkivat omasta pussistaan osan työssä tarvittavasta materiaalista.
Olen saanut keskusteluapua ja ryhmätukea työniongelmiin Aslak-kuntoutukaessa,suosittelen.
Ei ollut terapiaa ,vaan asiallista työnkuvan läpikäymistä.
Kysyit opettajien mielipidettä. Olen avustaja, mut vastaan silti. On oikeastaan kiva palata töihin. Olen viettänyt kesää perheen kesken ja kohta jo säilönyt kesän herkut pakastimeen, joten pikku hiljaa on aika palata takaisin tiettyihin rutiineihin. Todellakin voin sanoa, että on kiva nähdä mukavia työkavereita pitkästä aikaan, sillä meidän koulussa on oikeasti hyvä meininki!
Harmi, että huominen on vielä sellainen tiedotuspäiväluonteinen, mutta siinä se into vielä vähän kasvaa huippuunsa ennen kuin pääsee tositoimiin. Olen kehitellyt sellaisia omia tehtäviä, että niiden ratkaisu vaatii päänvaivaa ja niistä ei selviydy kopsaamalla tms. kepulikonstilla. Odotan hetkeä, kun niitä lätkäisen pulpetille ja naamat menee vakavaksi, loppuu se pelleily siihen. Mikä nautinto edessä. Ja näitä riittää koko lukuvuodeksi.
vaan niiltä iskän ja äiskän pikku mussukoilta. Niin sitä pitää! Hyvä ope!
Ei nyt ihan turpa rullalle, mutta sinne päin.
Sellaista se on nykyään kun vanhemmat laistavat kasvatusvastuustaan ja lapset (=iskän ja äiskän pikku mussukat) eivät hyväksy minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Curling-vanhemmuutta katsokaas.