tälläkin palstalla vähän välilä tulee viestejä, joissa kirjoittaja huutaa apua ja uhkaa vetää itsensä jojoon. osa viesteistä on vain säälin keruuta varten, osa taas ei.
en voi suoraan sanoen ymmärtää häviäjiä jotka keskeyttävät kaiken sen mitä on rakentanut vuosien varrella. sitä tyhjöä minkä ihminen luo kuollessaan nimittäin ei kukaan voi paikata. kuolemas kans kusee mun mielestä se, et eihän sitä tosiaankaan kukaan tiedä et pääseekö sitä tosiaan lepäämään rauhassa vai odottaako sielä jotain aivan muuta? todennäköisesti siellä ei odota yhtään mitään. uskoisin, että elämä kun kerran on jostain syystä tarjottu, niin siinä kannattaisi pyrkiä kokemaan mahdollisimman paljon.
jos pääsee vaikeista ajoista yli, voi tuntea olevansa entistä voimakkaampi ja vahvempi kohtaamaan tulevat haasteet. elämä vahvistaa luonnetta jatkuvasti, kun vastaan tulee muka-ylitsepääsemättömiä esteitä. lopulta niistä mahdottomimmistakin asioista pääsee yli, ja myöhemmin tulee onnistumisen hieno tunne.
itse ainakin haluan tietää mihin suuntaan oma elämäni kehittyy: millaiset lapset mulla tulee olemaan, millainen vaimo, millainen koti - millainen tulevaisuus. ne jotka ei uskalla kääntää kirjan sivua koska on liian jännä kohta, eivät mielestäni ole ymmärtäneet koko jutun ideaa.
toisaalta, itsemurha on luonnollinen ilmiö, sitä esiintyy eläimilläkin. voipi olla, että luonto karsii heikoimmat yksilöt pois "asentamalla" jokaiseen elolliseen eräänlaisen itsetuhomekanismin. toisaalta luonto ei voi päättää käytetäänkö tätä vai ei.
kannattaa harkita pariin otteeseen mitä tekee, sillä se mitä teemme elämässä tänään kaikuu muiden elämässä huommena.
en voi suoraan sanoen ymmärtää häviäjiä jotka keskeyttävät kaiken sen mitä on rakentanut vuosien varrella. sitä tyhjöä minkä ihminen luo kuollessaan nimittäin ei kukaan voi paikata. kuolemas kans kusee mun mielestä se, et eihän sitä tosiaankaan kukaan tiedä et pääseekö sitä tosiaan lepäämään rauhassa vai odottaako sielä jotain aivan muuta? todennäköisesti siellä ei odota yhtään mitään. uskoisin, että elämä kun kerran on jostain syystä tarjottu, niin siinä kannattaisi pyrkiä kokemaan mahdollisimman paljon.
jos pääsee vaikeista ajoista yli, voi tuntea olevansa entistä voimakkaampi ja vahvempi kohtaamaan tulevat haasteet. elämä vahvistaa luonnetta jatkuvasti, kun vastaan tulee muka-ylitsepääsemättömiä esteitä. lopulta niistä mahdottomimmistakin asioista pääsee yli, ja myöhemmin tulee onnistumisen hieno tunne.
itse ainakin haluan tietää mihin suuntaan oma elämäni kehittyy: millaiset lapset mulla tulee olemaan, millainen vaimo, millainen koti - millainen tulevaisuus. ne jotka ei uskalla kääntää kirjan sivua koska on liian jännä kohta, eivät mielestäni ole ymmärtäneet koko jutun ideaa.
toisaalta, itsemurha on luonnollinen ilmiö, sitä esiintyy eläimilläkin. voipi olla, että luonto karsii heikoimmat yksilöt pois "asentamalla" jokaiseen elolliseen eräänlaisen itsetuhomekanismin. toisaalta luonto ei voi päättää käytetäänkö tätä vai ei.
kannattaa harkita pariin otteeseen mitä tekee, sillä se mitä teemme elämässä tänään kaikuu muiden elämässä huommena.
Vastaukset 21
Vanhimmat
sä et oo tainnu kokee mitää kauheen kamalaa mikä rikkois esim. sydämmen tai jotai ku noin ajattelet?
Te itsemurhan puolustajat olette sitten niin kiihkeitä!!! Pitäkää huoli omista asioistanne!
kyllä mua elämä kuule on potkinu päähän aivan tarpeeksi. yläasteen kestänyt koulukiusaus, serkun kuolema ja eräs tyttö ovat aiheuttaneet elämässäni valtavasti tuskaa viime vuosina. viimeisin näistä, tämä tyttö, piti mut maassa vielä kesäloman alussa. kesällä tajusin kuitenkin että täytyy jaksaa eteenpäin. mut se onkin kokonaan eri tarina.
Kyllä jokaiselle tapahtuu joskus jotakin kamalaa, mutta ei se ole mikään syy luovuttaa. Jokaisella on vain tämä yksi elämä, eikä ole takeita mistään kuolemanjälkeisestä elämästä.
Vain luuseri lopettaa oman elämänsä ja antaa periksi. Vaikeuksista voi selvitä ja vaikeitten aikojen jälkeen on taas helpompaa.
Masennukseen saa apua, jos sitä vain tajuaa pyytää. Poika/tyttökavereita löytyy uusia. Voittajan tuntee siitä, että hän painaa eteenpäin, vaikka esim. hänen elämänsä suuri rakkaus kuolisi. Jokainen itsemurha on turha ja hyödytön. Aiheuttaa vain surua lähimmäisille, eikä siitä itsekkään hyödy, koska ei enää ole olemassa.
... itsemurha ei ole mikään ratkaisu! myönnän, että olen itsekkin harkinnut sitä kerran, kun meni todella huonosti, poikaystävä jätti, riitaa porukoitten kanssa jne... mutta lopulta tulin järkiini ja hyvä niin, sillä multa olisi jääny paljon kokematta!
Eläimillä esiintyy itsemurhaa? En ole moista kuullutkaan. Eläimethän sinnittelevät elossa niin hyvin kuin pystyvät. Eivätkä ne voi sitä paitsi olla tietoisia tilastaan, joten miksi ne tekisivät itsemurhan.
Itsemurhalla ei voi saavuttaa mitään. Se ei todellakaan ole ratkaisu mihinkään.
kyllä niillä joissain määrin esiintyy itsemurhaa. tunnetuimpia tapauksia saattavat olla valaat, mut kyllä esimerkiksi apinatkin jostain syystä saattavat hypätä kalliolta alas.
Ihmiset ovat eläimiä. ;P
sopulit, joskin kyse taitaa olla jonkinlaisesta joukkohysteriasta, ennemmin kuin sydänsuruista ;)
Taitavat kuitenkin olla aika harvinaisia nämä itsemurhat eläinkunnan keskuudessa.
kun ei ole mitään rakentanut elämässä..Et elämä on pelkkä iso moka..!
kyllä sä oot rakentanut väkisinki jotain elämässäs. esimerkiks kaikki ne hetket joina sun vanhemmat on saanu tosiaan iloita susta kun olit lapsi. ei asiat ikinä oo niin huonosti kuin miltä näyttävät. joskus ihmisen suhteellisuudentaju katoaa kun rupeaa vajoamaan itsesääliin. asiat voi aina olla paljon huonommin kuin mitä ovat. ensimmäisenä nyt tulee mieleen se yks irakilainen 8v poika, jonka koko perhe serkkuja(?) myöten kuoli pommituksessa, ja tältä irtosi osa raajoista. elämä on kuitenkin hänellä vasta aluillaan, eikä hän aio luovuttaa kesken kaiken.
joskus sitä pitäs jokasen meistä herätä ja tajuta se seikka, et kuulutaan maailmanmittakaavassa kultapossukerhoon.
mutta itsetuholaiselle se kultapossukerhon jäsenyys aiheuttaa vain entistä syvempää masennusta, vai kuinka? Näin ainakin mulla, aina kun keskellä pahinta vitutusta tajuaa, että hei, "sä et oo nähny vielä mitään", tulee vaan entistä epätoivosempi olo.
Eiköhän seole jokaisen ihmisen henkkohtainen ratkaisu et sinä ole mikään sanomaan mikä on oikein ja väärin.
Esim: ihminen sairastuu/halvaantuu vakavasti ja elämä on yhtä kärsimystä ei siinä vaiheessa ehkä jaksa tosiaan ajatella minkään pikku filosofin paskapuheita siitä mitä elämällä on vielä tarjottavanaan.
Masennuslääkkeitä on olemassa mut pilleri ei ole kaikkeen ratkaisu.
jokaisen oma ratkaisuhan se on. ajan vaan tässä takaa sitä, et sen itsemurhan kynnys tulis olla mahdollisimman korkea. jos tosiaan ei sairauden takia esimerkiksi jaksa elää, niin tällöin olisi mielestäni jopa eutanasia moraalisesti sallittava ratkaisu.
ei elämää?
Riippuu toki siitä,mihin uskot.Mutta toi vaikuttaa siltä,ettet sä ainakaan usko Jumalaan.
Mä uskon kuoleman jälkeiseen elämään;onhan jo muinaiset egyptiläisetkin olleet sitä mieltä,että elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen.
JA mitä järkeä on elää,jos ei yksinkertaisesti halua?pakko kitua loppuun asti?pyydätkö lapsiasi pitämään hengityskoneessa senkin jälkeen,kun olet aivokuollut?
Masentunut ihminen tuntee itsensä taakaksi muille,eikä usko kenenkään välittävän hänestä.
Ehkä jos ihmiset osoittaisivat enemmän välittävänsä toisistaan,ei itsemurhiakaan tapahtuisi niin paljon.jos kaikki purkaisivat sen pahan olonsa johonkin muuhun kuin toisiinsa, ja kun suomalaiset oppisivat puhumaan pahasta olostaan muutenkin kuin päissään,se voisi auttaa asiaa.
Ja jos on aivan pakko saarnata siitä,onko itsemurha ratkaisu vai ei,voisit ensin lukea aiheeseen liittyvää aineistoa.
uskon kyllä Jumalaan, ihan vaan sen takia että jaksaisin elämässäni eteenpäin. kuolemanjälkeisestä elämästä en kuitenkaan voi olla 100% varma, vaikka toivon kyllä että elämä jatkuisi.
"pyydätkö lapsiasi pitämään hengityskoneessa senkin jälkeen,kun olet aivokuollut? "
kirjotin ton tekstin lähinnä masentuneille, en aivokuolleille, syöpäpotilaille saatika vammaisille, he ovat asia erikseen. suhteellisuudentajua saa olla.
"Masentunut ihminen tuntee itsensä taakaksi muille,eikä usko kenenkään välittävän hänestä. "
he tosiaan tuntevat niin. todellisuus on erilainen. tappaessan itsensä he aiheuttavat surua läheisissään, mikä on mielestäni varsin ikävä asia.
"Ja jos on aivan pakko saarnata siitä,onko itsemurha ratkaisu vai ei,voisit ensin lukea aiheeseen liittyvää aineistoa. "
en väitä yhtään mitään, kunhan ilmaisen mielipiteeni. tarkoitus ei ollut suututtaa tai provosoida ketään, lähinnä vaan piristää ja saada ihmiset miettimään asiaa.
jos ei halua elää, siitä vaan vedä ittes jojoon. mut mielestäni jokaisen kannattaisi kuitenkin harkita edes jatkamista ja katsoa miten tarina etenee.
moni masentunut näyttää hyökkäävän täyttä häkää niitä vastaan tälläkin palstalla jotka koittaa saada porukkaa pirteemmäksi ja jotka tosiaan on päässyt yli omasta masennuksesta. kateuttako? taitaa olla. mut mikään este ei ole henkisesti ylitsepääsemätön, sen voin mennä vannomaan. varsinkaan teineille tutut rakkaushuolet.
kaikki "ongelmat" vievät aikaa, mut kun pääsee ylitse, niin kaikki elämässä näyttää entistä kauniimmalta ja paremmalta.
...siltä että vähättelet ihmisten ongelmia?etenkin rakkauteen liittyviä?kenenkään ongelmat eivät ole "niin pieniä" että niitä pitäisi vähätellä:jos patoaa kaikki pienet ongelmat ajatellen "en viitsi vaivata,eihän se ole mitään..." niistä yhdessä tulee iso.
ja vielä:tuo "teini" sana ärrrrsyttää;oletko itse "aikuinen"?
daa,jos vielä haluat väitellä,pistä mailia!
[email protected]
ei minusta ainakaan tämä "miäss" vähättele toisten ongelmia.. et vaan taida edes haluta ymmärtää.
vaikka ongelmat rakkaudessa tai jossakin muussa tuntuisivat todella isoilta ja kamalilta, se ei tarkoita sitä että heti menet ja otat itseltäsi hengen pois. eikö niin? ongelmat on tarkoitettu voitettavaksi, niihin ei pidä hautautua.
"elämä on lyhyt antaa palaa täysin kierroksin,
elämä on lyhyt kaiken saamme jos nyt uskallamme vain"
nylon beatin tytöt on ihan oikeassa :) elämä on todellakin lyhyt ja kannattaa nauttia siitä kun on vielä nuori, eikä lopettaa sitä liian lyhyeen.
Ensinnäkin eikö itsemurhan tekeminen ole itsekkyyden huippu? On minusta. Olen 'miäss'in kanssa yhtä mieltä että nämä luovuttajat ovat käsittämättömiä. Miksi ihmeessä pitää heittää jotain sellaista hukkaan mitä ei toista kertaa voi saada? Kaikki itsemurhaa suunnittelevat: Kuvitelkaapa itsenne kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän. Miettikää, asia, jonka takia olet nyt valmis heittämään henkesi ei välttämättä tunnu missään enää kymmenen vuoden päästä.
Ehkäpä itsemurha on ihan hyväksyttävä jos todella siltä tuntuu. Esimerkiksi jos henkilöllä on paranematon sairaus tai elämä muuten on tuomittu olemaan tuskallista kauas tulevaisuuteen, ymmärrän kyllä jos tällainen henkilö katsoo kuolemisen helpommaksi kuin elämisen. Mutta jokaisen teinin, joka harkitsee itsemurhaa poika/tyttökaverin jätettyä, sietäisi saada selkäänsä. Piste.
I recommend getting your heart trampled on to anyone
I recommend walking around naked in your living room.
Swallow it down(what a jagged little pill)
It feels so good(swimming in your stomach)
Wait until the dust settles.
You live you learn
You love you learn
You cry you learn
You lose you learn
You bleed you learn
You scream you learn
I recommend biting off more than you can chew to anyone.
I certainly do.
I recommend sticking your foot in your mouth at any time, feel free.
Throw it down(the caution blocks you from the wind),hold it up(to the rays)
You wait and see when the smoke clears
Wear it out(the way a three-year-old would do)
Melt it down(you're gonna have to eventually anyway)
The fire trucks are coming up around the bend
You grieve you learn
You choke you learn
You laugh you learn
You choose you learn
You pray you learn
You ask you learn
YOU LIVE YOU LEARN.
(Alanis Morissette)
Elämä on seikkailu,mitä tahansa voi tapahtua!
Ja vain elämällä voi oppia.Kohdatkaamme siis pää pystyssä kaikki,mitä eteemme tulee...tunnelin päässä loistaa aina valo :)