Näkemys Iskelmästä

Mielipidekirjoitus. Radio Janne ja Radio Foni mielenkiintoisimmat asiat.

http://www.geocities.com/radiosivut/e01.html

Tuohon voi lisätä, että Iskelmä laajenee pian Saloon 88.2 ja Vaasaan 99.5 omana arvauksena.
13647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ainoa vaan että Radio 88,2 eli Salon Alueradio Oy kuuluu samaan konserniin kuin Auran Aallot.
Eli TS-Group. Ja he päinvastoin ovat koko ajan kilpailleet SBS:n kanssa asemillaan, varsinkin Radio Majakka, alkuperäisempi kuin Iskelmä.

Ja sanotaan että Radio Vaasassa ei ilmeisesti haluta liittyä mihinkään ketjuun, pärjäävät kaiketi omillaan.

Mutta siihen voi tottua että mitä tahansa tällä alalla voi tapahtua.
Eihän monikaan olisi uskonut muutama vuosi sitten että vielä Kuopiossa ja Iisalmessa kuullaan "Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita".
Mutta näin se vaan on, kilpailu on kovaa.
Jos ei rahaa ole, jotain on tehtävä.

Äänestä
  • Millä paikkakunnilla SBS:n ja TS-Groupin asemat kuuluvat?

    Äänestä



  • kovaa kilpailua kirjoitti:

    Turku on näköjään ainut paikkakunta jossa nämä kilpailevat.

    Salossa myös, Iskelmä ja Sata kuuluvat.

    Äänestä

  • kovaa kilpailua kirjoitti:

    Turku on näköjään ainut paikkakunta jossa nämä kilpailevat.

    Turku ja oikeastaan koko Varsinais-Suomi.
    Rauma ainoastaan jää ulkopuolelle ja siellä on Ramona joka on SBS:n yhteistyökumppanina Cityradio-ketjussa.

    Äänestä

  • mutta myöskin muuta kirjoitti:

    Turku ja oikeastaan koko Varsinais-Suomi.
    Rauma ainoastaan jää ulkopuolelle ja siellä on Ramona joka on SBS:n yhteistyökumppanina Cityradio-ketjussa.

    Auran Aallot ja Majakka kuuluvat nykyisin Raumalla hyvin. Molemmilla on lähetin Laitilassa. 2 kw.

    Äänestä

  • ganalin poika kirjoitti:

    Auran Aallot ja Majakka kuuluvat nykyisin Raumalla hyvin. Molemmilla on lähetin Laitilassa. 2 kw.

    Auran Aallot ja Melodia kuuluvat Raumalla varmaankin Uudenkaupungin lähettimillä.

    Radio Auran Aallot Uusikaupunki 100,9 MHz (1 kW)

    Radio Melodia Uusikaupunki 88,5 MHz (3 kW)

    Äänestä

  • utelias kuuntelija kirjoitti:

    Millä paikkakunnilla SBS:n ja TS-Groupin asemat kuuluvat?

    Radio Melodia lähettää ympäri vuorokauden neljällä eri taajuudella:

    89,0 MHz - Turku
    88,5 MHz - Uusikaupunki
    91,8 MHz - Loimaa
    88,2 MHz - Salo

    www.radiomelodia.fi


    Auran Aallot lähettää ympäri vuorokauden viidellä eri taajuudella:

    90,5 MHz - Turku
    95,3 MHz - Mellilä
    97,5 MHz - Köyliö
    100,9 MHz - Uusikaupunki
    93,5 MHz - Salo

    www.auranaallot.fi

    Äänestä

Tuskin mitkään kanavat Iskelmä-ketjusta irtautuvat. Paikallisradion pyörittäminen omillaan on sen verran kallista hommaa, että se onnistuu vain suurimmissa kaupungeissa.

Äänestä
  • "Paikallisradion pyörittäminen omillaan on sen verran kallista hommaa, että se onnistuu vain suurimmissa kaupungeissa."

    Niin kuin vaikka Pori vai?

    Radio Pori ei muuten ole enää yhteistyössä SBSn kanssa.

    Äänestä

  • h_*ukl kirjoitti:

    "Paikallisradion pyörittäminen omillaan on sen verran kallista hommaa, että se onnistuu vain suurimmissa kaupungeissa."

    Niin kuin vaikka Pori vai?

    Radio Pori ei muuten ole enää yhteistyössä SBSn kanssa.

    Koska Radio Pori oli yhteistyössä sbs:n kanssa?

    Äänestä

  • Koska tapahtui kirjoitti:

    Koska Radio Pori oli yhteistyössä sbs:n kanssa?

    2000-luvun alkupuolella; Radio Sointu. hyö ei enää uutta lupaa hakeneet nii SBS oli pakotettu aloittamaan iskelmäyhteistyö Radio Westin kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Remin sivuilla kirjoitti:

Mielipidekirjoitus. Radio Janne ja Radio Foni mielenkiintoisimmat asiat.

http://www.geocities.com/radiosivut/e01.html

Tuohon voi lisätä, että Iskelmä laajenee pian Saloon 88.2 ja Vaasaan 99.5 omana arvauksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu