Kosteusvaurio

Asuimme vuokralla lähes 10 vuotta ja asunnonomistaja
ei ryhtynyt toimenpiteisiin vaikka asioista ilmoitettiin hyvissä ajoin eli välittömästi.
Korjata luvattiin ,mutta mitään ei tapahtunut
ja lopulta kutsuimme terveystarkastajan joka antoi
selkeän raportin.
Perheen jäsenet sairastelivat ja yhdellä lapsella
jatkuva astmalääkitys ahdistusten varalta.

Asiaa yritettiin sopia ,mutta omistaja pakoilee
vastuutaan.
Oikeuteen mennään ja lapselle haetaan edunvalvojaa
puolustamaan aiheutettua terveydellistä tuottamusta.

Todennäköisesti juttu tarjotaan medialle.
Vastuuttomat asuntobisnes tyypit on saatava tilille.

Onko muilla kokemuksia?
302134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

ehkä muutaman kuukauden vuokraan alennusta.

Äänestä
  • Ei ainakaan lapsen.
    Toivottavasti tätä kautta oppii kaveri toimimaan
    hiukan toisin.

    Eipä taida olla asiat hyvitetty muutaman kuukauden
    vuokralla?

    Toiselle terveydellisen tuottamuksen aiheuttaminen on rikos.Saa nähdä mitä laki kun kyseessä on myös lapsia?

    Hyviä homekuvia todisteena löytyy.Osin videoituna.
    Omistaja aiheutti välinpitämättömyydellään terveydellisiä haittoja vuokralaisille(asiakkaille) ja samalla myös vahinkoa koko taloyhtiölle.

    Saa nähdä mitä lehdet asiasta kirjoittaa?
    Tälläiset asiat pitää tuoda avoimesti julki.
    Meillä ei ole ainakaan mitään salattavaa.

    Äänestä

  • ei rahalla mitata kirjoitti:

    Ei ainakaan lapsen.

    Möin talon reilu 5 vuotta sitten, ostaja otti mikrobinäytteet 4,6 vuotta kaupanteon jälkeen, homeita ym löytyi, olivat kosketuksissa ulkoilman kanssa...mm alapohjarakenteissa, sai kunnolla köniinsä.
    Vastapuolena oli oikein näihin kiinteistökauppoihin erikoistuneet laki&rakennus "asiantuntija" huijarit Oulusta, kaikki varnmaan tietää.
    No ei siinä mitään, nämä tehokkaat yritti ruokkia vastapuolen mielikuvaa että tää juttu voitetaan ja lypsivät palkkioillaan kuiviin hänet ja tyhmä meni ja usko...no mä taistelin ja voitin :) Ei aina homeet oo rikastumisen keino...vanhan kun ostaa niin vanhan saa...

    vaikka hometta oli?? taitaa syyllinen katsella peilistä?

    Äänestä

  • asutti lasta kirjoitti:

    vaikka hometta oli?? taitaa syyllinen katsella peilistä?

    terveystarkastajan käyntiä.
    Yhtä uutta kosteusvauriota korjattiin ja jo
    parin kuukauden päästä havaittiin samassa kohtaa
    kosteutta ja sen mukana hometta.
    Samalla pyydettiin myös tarkistamaan jo pidemmän
    aikaa ollut vaurio.
    Asunnon omistaja ei ryhtynyt toimenpiteisiin ja
    asukkaat kutsuivat terveystarkastajan joka myös
    totesi homeisen hajun ja korjaamattoman kosteusvaurion.Asunto määrättiin välittömästi kunnostettavaksi,mutta korjausta ei lupauksista huolimatta viipymättä kuulunut.
    Asukkaat pistivät asuntohakemuksen terveyllisiin haittoihin perustuen terveystarkastajan raportin
    kera.Ja heti myös saivat.

    Huomautan ,että asukkaat eivät tienneet varmaksi
    homeesta ennenkuin edellä oleva toistettu korjaus tehtiin.
    Asukkaat uskoivat koko ajan ,että vaurio korjataan,
    koska niin luvattiin.
    Muutto vaihessa löytyi suurin homevaurio ja juuri
    siltä kohdalta josta oli vaurio ollut tarkastamatta n.2,5 vuotta.

    Toisinsanoen asunnonomistaja laiminlöi velvoitteensa ja vastuunsa ja aiheutti terveydellisen haitan (tuottamuksen)jopa lapselle.
    Samalla myös vahinkoa taloyhtiölle.
    Laki velvoittaa ryhtymään heti toimenpiteisiin kosteusvaurion ollessa kysymyksessä.
    Näin ei omistaja tehnyt eikä pyynnöistä huolimatta
    tullut asiaa katsomaan.

    Asukkaat toimivat heti eli ilmoittivat vauriosta
    välittömästi huomattuaan.

    Vanhemmat eivät olisi asuttaneet lastaan jos
    olisivat varmasti tienneet homeesta.
    Ei näillä nurkilla vapaita vuokra-asuntoja kovinkaan ole tarjolla ja julkisiin et pääse jos
    on jo vuokra-asunto.Sopivia kun ei ole myynnissäkään välttämättä.

    Ihmettelen kommenttiasi?
    Vieläkö julkeat näiden vastausten jälkeen olla
    osoittamalla sormea jo muutenkin syyttä kärsineisiin .
    Onko sinulla lapsia?Ja välitätkö niistä?
    Osaatko pyytää anteeksi kommenttiasi?

    Yleensä kohtalo antaa kärsineen ivaamisen takaisin.
    Toivon ,ettei sinun eikä kenenkään muunkaan läheiset koe sitä kärsimystä ,että läheiset ja
    varsinkaan lapset sairastuisi välinpitämättömyydestä johtuvista laiminlyönneistä.

    Muista raamatun sanat
    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    Toivon hyvää ja ymmärtäväistä jatkoa elämääsi.
    Toivottavasti jatkossa olet tukemassa ahdingossa olevia mieluummin kuin ns.kivittämässä heitä.

    Äänestä

  • vasta hieman ennen kirjoitti:

    koetatte rahastaa! Ja käräjöidä. Unohtuiko taloyhtiön vastuu? Ilmoitettiinkö asiasta yhtiön edustajalle?

    Useinhan vuokranantaja vain vuokraa asuntoaan eikä tiedä niiden kunnosta mitään. Yhtiö vastaa rakenteista ei osakkeen omistaja.

    Äänestä

  • se että lapsen nimissä kirjoitti:

    koetatte rahastaa! Ja käräjöidä. Unohtuiko taloyhtiön vastuu? Ilmoitettiinkö asiasta yhtiön edustajalle?

    Useinhan vuokranantaja vain vuokraa asuntoaan eikä tiedä niiden kunnosta mitään. Yhtiö vastaa rakenteista ei osakkeen omistaja.

    vaan lapselle aiheuteusta terveydellisestä haitasta
    vahingonkorvaus.Oikeus päättää jos on aihetta antaa
    myös jonkinlainen tuomio asiassa.
    Asiahan on ilmeisesti rinnastettavissa jatkuvaan
    pahoinpitelyyn.
    Me emme ole esittäneet vielä mitään vaatimuksia
    lapsen terveyteen liittyen.Joten se siitä sinun
    rahastuksestasi.
    Koska emme ole kyvykkäitä puolustamaan lapsen etua
    hänelle aiheuteneessa haitassa niin haemme edunvalvojaa ja hän selvittää millaisiin toimenpiteisiin on tarvetta ryhtyä mm.oikeudellisesti.Näinhän normaali tervejärkinen
    lapsen vanhempi toimii.
    Lapsen ollessa asianomistajana ei vanhemilla ole
    taloudellista vastuuta oikeudenkäynti kuluista.
    Lääkärintodistukset,terveyskeskusraportit,lääkereseptit
    ym.puhuvat puolestaan asian ratkaistavaksi oikeudessa ,koska sovittelu halua ei ole löytynyt.

    Tuon asunnon kunnon tietämmättömyyden taakse yritti tässäkin tapauksessa omistaja piiloutua,mutta jäi
    siinäkin osin epärehellisyydestä kiinni.
    On varmaan aiempien homeasuntojensa kokemuksen kautta koettanut piiloutua `´piilevän vaurion`´
    suojaan säästyäkseen oikeilta korvauksilta.
    Eipä onnistunut.
    Meillä sattui olemaan asialle todistaja eli taloyhtiön puheenjohtaja joka vahvisti kirjallisesti olleensa yhteydessä asunnonmistajaan
    kosteusvaurion korjaukseen liittyvässä asiassa
    n.3vuotta sitten.Omistaja oli asianajajalleen kertonut olleensa tietämätön.
    Ilmoitimme tästä ja muistakin korjattavista vaurioista aina välittömästi omistajalle,isännöitsijälle sekä myöskin taloyhtiön jäsenille.
    Kosteusvaurion korjaus oli esillä useaan otteeseen
    omistajan,isännöitsijän ja puheenjohtajan kanssa.
    Aina kun muita korjauksia tehtiin pyysimme myös
    tarkastamaan ja korjaamaan ns.korjaamattoman.
    Mistä muuten luulit vaurion johtuvan rakenteista .En ole
    sellaista mainninut,enkä kerro tarkemmin nytkään.
    Asunnonomistaja on vastuussa asunnon kunnosta vuokralaisiin liityen.Hänellä on sopimus kunnossapidosta taloyhtiön kanssa.
    Vuokralainen ei ole sopimus suhteessa taloyhtiöön.
    Kosteusvaurion kohdalla on heti ryhdyttävä toimenpiteisiin.
    Tässä tapauksessa omistaja on laiminlyönyt velvollisuuksiaan eli ollut tietoinen tarkistamattomasta ja korjaamattomasta kosteusvauriosta eikä ryhtynyt toimenpiteisiin.
    Samalla hän on tuottanut terveydellistä haittaa
    perheelle ja ennenkaikkea lapselle.
    Jos omistaja katsoo taloyhtiön laiminlyöneen korjauksen josta hänelle asetetaan vaatimuksia
    tulee hänen vaatia niiltä osin taloyhtiö tilille.
    Miksi hän ei ole niin tehnyt?Todennäköisesti on
    omalta osin mukana `hommassa`´ tietoisesti.

    Vastuun sijaan hän on `´rahastanut`´ asukkaita
    perimällä normaalia vuokraa `´homeasunnosta´.
    Asukkaat vaativat hyvitystä lain edellyttämällä
    tavalla eli siltä ajalta jonka vaurio on ilmoitettu ja ollut korjaamatta.Kohtuullinen aika
    on mennyt umpeen aikoja sitten.
    Asukkaat kyselvät omiaan eli maksamiaan kuitenkin
    niin,että siitä ei aiheudu taloudellista tappiota
    omistajalle eli asunnon hoitokustannukset jäävät
    hyvityksen jälkeen.
    Eihän homekämppä voi tuottaa eikä asunto jonka
    kunnosta ei pidetä huolta omistajan taholta.

    Ei autovuokraamokaan voi periä tuottavaa vuokraa
    epäkuntoisesta terveydellisiä haittoja aiheuttavasta ajoneuvosta.

    No niin
    kumpi rahastaa omistaja vai sairaan lapsen vanhemmat.

    Ps.lukuisia poliklinikkakäyntejä ,joitakin
    sairaalavuorokausia sekä jatkuva lääkitys ahdistusten varalta.
    Kumpi on asiat hoitanut omistaja vai lapsen vanhemmat?

    Äänestä

  • homeopaatti kirjoitti:

    Möin talon reilu 5 vuotta sitten, ostaja otti mikrobinäytteet 4,6 vuotta kaupanteon jälkeen, homeita ym löytyi, olivat kosketuksissa ulkoilman kanssa...mm alapohjarakenteissa, sai kunnolla köniinsä.
    Vastapuolena oli oikein näihin kiinteistökauppoihin erikoistuneet laki&rakennus "asiantuntija" huijarit Oulusta, kaikki varnmaan tietää.
    No ei siinä mitään, nämä tehokkaat yritti ruokkia vastapuolen mielikuvaa että tää juttu voitetaan ja lypsivät palkkioillaan kuiviin hänet ja tyhmä meni ja usko...no mä taistelin ja voitin :) Ei aina homeet oo rikastumisen keino...vanhan kun ostaa niin vanhan saa...

    Minkähän takia ainakin yksi tehokas insinööritoimisto Oulussa suosittelee aina Oulun Sisäilmatutkimusta mikrobinäytteenottajaksi kun asiakas haluaa niitä ottaa. Siis ostajan kannalta ja jos oikeuteen joudutaan niin riittääkö kyseisen firman tulokset enää paskan vertaa?? onko tietoa

    Äänestä

  • ei tässä ole kyse kirjoitti:

    vaan lapselle aiheuteusta terveydellisestä haitasta
    vahingonkorvaus.Oikeus päättää jos on aihetta antaa
    myös jonkinlainen tuomio asiassa.
    Asiahan on ilmeisesti rinnastettavissa jatkuvaan
    pahoinpitelyyn.
    Me emme ole esittäneet vielä mitään vaatimuksia
    lapsen terveyteen liittyen.Joten se siitä sinun
    rahastuksestasi.
    Koska emme ole kyvykkäitä puolustamaan lapsen etua
    hänelle aiheuteneessa haitassa niin haemme edunvalvojaa ja hän selvittää millaisiin toimenpiteisiin on tarvetta ryhtyä mm.oikeudellisesti.Näinhän normaali tervejärkinen
    lapsen vanhempi toimii.
    Lapsen ollessa asianomistajana ei vanhemilla ole
    taloudellista vastuuta oikeudenkäynti kuluista.
    Lääkärintodistukset,terveyskeskusraportit,lääkereseptit
    ym.puhuvat puolestaan asian ratkaistavaksi oikeudessa ,koska sovittelu halua ei ole löytynyt.

    Tuon asunnon kunnon tietämmättömyyden taakse yritti tässäkin tapauksessa omistaja piiloutua,mutta jäi
    siinäkin osin epärehellisyydestä kiinni.
    On varmaan aiempien homeasuntojensa kokemuksen kautta koettanut piiloutua `´piilevän vaurion`´
    suojaan säästyäkseen oikeilta korvauksilta.
    Eipä onnistunut.
    Meillä sattui olemaan asialle todistaja eli taloyhtiön puheenjohtaja joka vahvisti kirjallisesti olleensa yhteydessä asunnonmistajaan
    kosteusvaurion korjaukseen liittyvässä asiassa
    n.3vuotta sitten.Omistaja oli asianajajalleen kertonut olleensa tietämätön.
    Ilmoitimme tästä ja muistakin korjattavista vaurioista aina välittömästi omistajalle,isännöitsijälle sekä myöskin taloyhtiön jäsenille.
    Kosteusvaurion korjaus oli esillä useaan otteeseen
    omistajan,isännöitsijän ja puheenjohtajan kanssa.
    Aina kun muita korjauksia tehtiin pyysimme myös
    tarkastamaan ja korjaamaan ns.korjaamattoman.
    Mistä muuten luulit vaurion johtuvan rakenteista .En ole
    sellaista mainninut,enkä kerro tarkemmin nytkään.
    Asunnonomistaja on vastuussa asunnon kunnosta vuokralaisiin liityen.Hänellä on sopimus kunnossapidosta taloyhtiön kanssa.
    Vuokralainen ei ole sopimus suhteessa taloyhtiöön.
    Kosteusvaurion kohdalla on heti ryhdyttävä toimenpiteisiin.
    Tässä tapauksessa omistaja on laiminlyönyt velvollisuuksiaan eli ollut tietoinen tarkistamattomasta ja korjaamattomasta kosteusvauriosta eikä ryhtynyt toimenpiteisiin.
    Samalla hän on tuottanut terveydellistä haittaa
    perheelle ja ennenkaikkea lapselle.
    Jos omistaja katsoo taloyhtiön laiminlyöneen korjauksen josta hänelle asetetaan vaatimuksia
    tulee hänen vaatia niiltä osin taloyhtiö tilille.
    Miksi hän ei ole niin tehnyt?Todennäköisesti on
    omalta osin mukana `hommassa`´ tietoisesti.

    Vastuun sijaan hän on `´rahastanut`´ asukkaita
    perimällä normaalia vuokraa `´homeasunnosta´.
    Asukkaat vaativat hyvitystä lain edellyttämällä
    tavalla eli siltä ajalta jonka vaurio on ilmoitettu ja ollut korjaamatta.Kohtuullinen aika
    on mennyt umpeen aikoja sitten.
    Asukkaat kyselvät omiaan eli maksamiaan kuitenkin
    niin,että siitä ei aiheudu taloudellista tappiota
    omistajalle eli asunnon hoitokustannukset jäävät
    hyvityksen jälkeen.
    Eihän homekämppä voi tuottaa eikä asunto jonka
    kunnosta ei pidetä huolta omistajan taholta.

    Ei autovuokraamokaan voi periä tuottavaa vuokraa
    epäkuntoisesta terveydellisiä haittoja aiheuttavasta ajoneuvosta.

    No niin
    kumpi rahastaa omistaja vai sairaan lapsen vanhemmat.

    Ps.lukuisia poliklinikkakäyntejä ,joitakin
    sairaalavuorokausia sekä jatkuva lääkitys ahdistusten varalta.
    Kumpi on asiat hoitanut omistaja vai lapsen vanhemmat?

    niin taitaa mennä edunvalvojan kuluihin, ei ne ilmaiseksi mitään tee. Eikä varsinkaan lähde käräjöimään kovin epävarmassa asiassa.

    Äänestä

  • jotain korvauksia kirjoitti:

    niin taitaa mennä edunvalvojan kuluihin, ei ne ilmaiseksi mitään tee. Eikä varsinkaan lähde käräjöimään kovin epävarmassa asiassa.

    kohdistu kustannukset.
    Joutuu aiheuttaja vastuuseen ja media varmaan
    kirjoittaa mielellään aiheesta jossa asainomistajana
    on lapsi.
    Bisnes varmaan pyörii tuomion jälkeen?

    Äänestä

  • ainakaan perheelle kirjoitti:

    kohdistu kustannukset.
    Joutuu aiheuttaja vastuuseen ja media varmaan
    kirjoittaa mielellään aiheesta jossa asainomistajana
    on lapsi.
    Bisnes varmaan pyörii tuomion jälkeen?

    perhe vastaa lapsen kuluista tai lapsi sitten kun tulee tuloja?

    Kyllä edunvalvojan päämies vastaa kuluista. Katso maistraatin taksat.

    Lähes kaikki yrittäjät jatkaa vaikka joku homma menee pieleen. Rakennusala on täynnä sutta tehneitä hometalorakentajia ja työt senkun jatkuu.

    Äänestä

  • ei tässä ole kyse kirjoitti:

    vaan lapselle aiheuteusta terveydellisestä haitasta
    vahingonkorvaus.Oikeus päättää jos on aihetta antaa
    myös jonkinlainen tuomio asiassa.
    Asiahan on ilmeisesti rinnastettavissa jatkuvaan
    pahoinpitelyyn.
    Me emme ole esittäneet vielä mitään vaatimuksia
    lapsen terveyteen liittyen.Joten se siitä sinun
    rahastuksestasi.
    Koska emme ole kyvykkäitä puolustamaan lapsen etua
    hänelle aiheuteneessa haitassa niin haemme edunvalvojaa ja hän selvittää millaisiin toimenpiteisiin on tarvetta ryhtyä mm.oikeudellisesti.Näinhän normaali tervejärkinen
    lapsen vanhempi toimii.
    Lapsen ollessa asianomistajana ei vanhemilla ole
    taloudellista vastuuta oikeudenkäynti kuluista.
    Lääkärintodistukset,terveyskeskusraportit,lääkereseptit
    ym.puhuvat puolestaan asian ratkaistavaksi oikeudessa ,koska sovittelu halua ei ole löytynyt.

    Tuon asunnon kunnon tietämmättömyyden taakse yritti tässäkin tapauksessa omistaja piiloutua,mutta jäi
    siinäkin osin epärehellisyydestä kiinni.
    On varmaan aiempien homeasuntojensa kokemuksen kautta koettanut piiloutua `´piilevän vaurion`´
    suojaan säästyäkseen oikeilta korvauksilta.
    Eipä onnistunut.
    Meillä sattui olemaan asialle todistaja eli taloyhtiön puheenjohtaja joka vahvisti kirjallisesti olleensa yhteydessä asunnonmistajaan
    kosteusvaurion korjaukseen liittyvässä asiassa
    n.3vuotta sitten.Omistaja oli asianajajalleen kertonut olleensa tietämätön.
    Ilmoitimme tästä ja muistakin korjattavista vaurioista aina välittömästi omistajalle,isännöitsijälle sekä myöskin taloyhtiön jäsenille.
    Kosteusvaurion korjaus oli esillä useaan otteeseen
    omistajan,isännöitsijän ja puheenjohtajan kanssa.
    Aina kun muita korjauksia tehtiin pyysimme myös
    tarkastamaan ja korjaamaan ns.korjaamattoman.
    Mistä muuten luulit vaurion johtuvan rakenteista .En ole
    sellaista mainninut,enkä kerro tarkemmin nytkään.
    Asunnonomistaja on vastuussa asunnon kunnosta vuokralaisiin liityen.Hänellä on sopimus kunnossapidosta taloyhtiön kanssa.
    Vuokralainen ei ole sopimus suhteessa taloyhtiöön.
    Kosteusvaurion kohdalla on heti ryhdyttävä toimenpiteisiin.
    Tässä tapauksessa omistaja on laiminlyönyt velvollisuuksiaan eli ollut tietoinen tarkistamattomasta ja korjaamattomasta kosteusvauriosta eikä ryhtynyt toimenpiteisiin.
    Samalla hän on tuottanut terveydellistä haittaa
    perheelle ja ennenkaikkea lapselle.
    Jos omistaja katsoo taloyhtiön laiminlyöneen korjauksen josta hänelle asetetaan vaatimuksia
    tulee hänen vaatia niiltä osin taloyhtiö tilille.
    Miksi hän ei ole niin tehnyt?Todennäköisesti on
    omalta osin mukana `hommassa`´ tietoisesti.

    Vastuun sijaan hän on `´rahastanut`´ asukkaita
    perimällä normaalia vuokraa `´homeasunnosta´.
    Asukkaat vaativat hyvitystä lain edellyttämällä
    tavalla eli siltä ajalta jonka vaurio on ilmoitettu ja ollut korjaamatta.Kohtuullinen aika
    on mennyt umpeen aikoja sitten.
    Asukkaat kyselvät omiaan eli maksamiaan kuitenkin
    niin,että siitä ei aiheudu taloudellista tappiota
    omistajalle eli asunnon hoitokustannukset jäävät
    hyvityksen jälkeen.
    Eihän homekämppä voi tuottaa eikä asunto jonka
    kunnosta ei pidetä huolta omistajan taholta.

    Ei autovuokraamokaan voi periä tuottavaa vuokraa
    epäkuntoisesta terveydellisiä haittoja aiheuttavasta ajoneuvosta.

    No niin
    kumpi rahastaa omistaja vai sairaan lapsen vanhemmat.

    Ps.lukuisia poliklinikkakäyntejä ,joitakin
    sairaalavuorokausia sekä jatkuva lääkitys ahdistusten varalta.
    Kumpi on asiat hoitanut omistaja vai lapsen vanhemmat?

    ensinnäkin tiedoksi niille joilla ei ole vastaavaasta kokemusta; kestää ja kestää näiden korjausten tekeminen, kestää tutkimusten tekeminen,odottelet vastausta,luotat korjauksen tekijöihin,petyt ja valitat,odotat uutta korjausta,odotat sitä ja odotat tätä, koska vuokralaisena sinulle ei ole oikeutta tehdä toimeksiantoja vuokralaisen tai taloyhtiön puolesta.

    Sairastelujenkin suhteen menee pitkään ennenkuin saa varmuuden että oireilut johtuvat sisäilman laadusta.Lääkäriltä toiselle ja kolmannelle ja uutta antibioottia. Harva lääkäri tajuaa ottaa puheeksi sisäilmaongelmat, josko niiden takaa löytyisi syy jatkuvaaan sairasteluun.

    Tässäkin tapauksessa, onneksi, vuokralainen on ilmoittanut todistettavasti myös muille osapuolille havainnoistaan asunnossa, ei pelkästään vuokranantajalle joka nyt on niin tietämätön asioista.

    Kun tällainen katastrofi osuu kohdalle, se on yhtä epätietoisuutta,selvittelyä,odottelua.

    Eikä joka kunnassa ole edes puhdasta vuokra-asuntoa tarjolla HETI tilalle. Monesti altistuneet kiertävät useamman kapisen vuokra-asunnon läpi, ennenkuin löytyy puhdas koti.

    Äänestä

  • maksaa??? kirjoitti:

    perhe vastaa lapsen kuluista tai lapsi sitten kun tulee tuloja?

    Kyllä edunvalvojan päämies vastaa kuluista. Katso maistraatin taksat.

    Lähes kaikki yrittäjät jatkaa vaikka joku homma menee pieleen. Rakennusala on täynnä sutta tehneitä hometalorakentajia ja työt senkun jatkuu.

    jatkuu noilla mainitsemillasi firmoilla. Tehdään vaikka konkurssi välillä ja jatketaan uudella nimellä. Vastuuseen eivät hometekeleistään joudu ja taas tulee uusia homeista altistuneita perheitä. Tässä onkin se kohta joka pitäisi saada korjattua. Jos kaikki asunnot tehtäisiin kunnolla ja niitä korjattaisiin oikeaoppisesti, eihän meillä olisi homeongelmaa tai ainakaan niin suurta kuin nyt on.

    Äänestä

  • oikeutta haette kirjoitti:

    ensinnäkin tiedoksi niille joilla ei ole vastaavaasta kokemusta; kestää ja kestää näiden korjausten tekeminen, kestää tutkimusten tekeminen,odottelet vastausta,luotat korjauksen tekijöihin,petyt ja valitat,odotat uutta korjausta,odotat sitä ja odotat tätä, koska vuokralaisena sinulle ei ole oikeutta tehdä toimeksiantoja vuokralaisen tai taloyhtiön puolesta.

    Sairastelujenkin suhteen menee pitkään ennenkuin saa varmuuden että oireilut johtuvat sisäilman laadusta.Lääkäriltä toiselle ja kolmannelle ja uutta antibioottia. Harva lääkäri tajuaa ottaa puheeksi sisäilmaongelmat, josko niiden takaa löytyisi syy jatkuvaaan sairasteluun.

    Tässäkin tapauksessa, onneksi, vuokralainen on ilmoittanut todistettavasti myös muille osapuolille havainnoistaan asunnossa, ei pelkästään vuokranantajalle joka nyt on niin tietämätön asioista.

    Kun tällainen katastrofi osuu kohdalle, se on yhtä epätietoisuutta,selvittelyä,odottelua.

    Eikä joka kunnassa ole edes puhdasta vuokra-asuntoa tarjolla HETI tilalle. Monesti altistuneet kiertävät useamman kapisen vuokra-asunnon läpi, ennenkuin löytyy puhdas koti.

    tässä tapauksessa.

    Juuri noin on asia ,että vuokralaisella ei ole
    toimeenpano-oikeutta taloyhtiön suhteen.
    Asiasta on ilmoitettu aina omistajalle joten
    hänen velvollisuus lain mukaan on huolehtia asunnon
    kunnosta jos siinä on vuokralaisia.
    Omistaja on laiminlyönyt velvollisuutensa.

    Kunnossapidon laiminlyönti voidaan osoittaa
    myös sillä ,että lähes 30vuotta vanha asunto
    oli alkuperäisessä kunnossa.
    Eli koko asumisemme aikana ei omistaja vapaa-ehtoisesti uusinut mitään.
    Kyllä yli 20vuotta vanha asunto vaatii välillä
    kunnostusta vaikkei päällisin puolin mikään olisi
    viallinen.
    Vuokraa hän peri kuitenkin normaalitariffin mukaan
    saman verran kuin uudemilla varustuksilla olevista
    asunnoista pyydetään.

    Tietämättömyyden taakse yritti piiloutua vaan ei
    onnistunut ,koska on todistaja ,että vauriot ilmoitettu välittömästi.Osoitti epärehellisyytensä.

    Oikeudessa tullaan ottamaan esille omistajan
    epärehellisyys,tietoinen laimilyönti,välinpitämättömyys ym.

    Äänestä

  • maksaa??? kirjoitti:

    perhe vastaa lapsen kuluista tai lapsi sitten kun tulee tuloja?

    Kyllä edunvalvojan päämies vastaa kuluista. Katso maistraatin taksat.

    Lähes kaikki yrittäjät jatkaa vaikka joku homma menee pieleen. Rakennusala on täynnä sutta tehneitä hometalorakentajia ja työt senkun jatkuu.

    Jos lapselle on osoitettu edunvalvoja niin vanhemmathan antavat juridisen vastuun hänelle.
    Eihän lasta voida maksattaa asioista mitä hän
    ei ole itse aiheuttanut.
    Tässä tapauksesa asian oikeuteen vie edunvalvoja
    ei lapsi.Lapsi on päämies ja saa maksuttoman
    oikeudenkäynnin.

    Hometaloja on rakenettu tämäkin bisneshenkilön toimesta ja niissä on perheet sairastaneet.
    Siihen on itsellä todisteita ja myös aikaisemmilta
    naapureilta.

    Nämä asiat otetaan myöskin esille.
    Muistin ,että olen aiemmin asunut rivitalossa
    jossa oli kosteus ja home ongelmia.
    Naapurin lapset sairastelivat ja vastottain juteltiin entisen naapurin kanssa ja kysyin oliko
    teillä silloin hometta niin vastaus ,että oli.
    Kaiken lisäksi toisellakin perheellä.
    Voin varmuudella sanoa ,että talot olivat tämän
    henkilön urakoimia,koska sinne toimitettiin minunkin tekemiä tuotteita.
    Muistan rakennuskohteen nimen ja urakoitsijan
    ja tunnistin asuessani omat laadukkaasti
    tekemäni tuotteet.
    Oma asuntoon siirtyminen viivästyi tuolloin kosteusvaurion korjauksen takia.
    Asunnot olivat kunnan vuokra-asuntoja.
    Huom.alle 5vuotta vanhoja.

    Kokemusta homerakentamisesta tältä yrittäjältä
    siis löytyy ja on varmaan joutunut suojautumaan
    `´piilevän virheen`´ taakse usein.
    Samoin kuin tietämättömyyden.

    Tuon epäterveen rakentamisen ja vuokrabisneksen takia asiaa raportoidaan alueen teknisiin lautakuntiin.

    Äänestä

  • otetaan selvää kirjoitti:

    eipä teillä ole mitään jakoa vaatia mitään, tuskin pääsette edes oikeudenkäyntiä seuraamaan. Sen hoitaa se teidän hakema edunvalvoja lapsen puolesta ja te olette sivullisia.

    Äänestä

  • hoitaa asiaa niin kirjoitti:

    eipä teillä ole mitään jakoa vaatia mitään, tuskin pääsette edes oikeudenkäyntiä seuraamaan. Sen hoitaa se teidän hakema edunvalvoja lapsen puolesta ja te olette sivullisia.

    niin,että vastuuseen joutuu haitan tuottaja.
    Tavalla tai toisella.
    Bisnes varmaan sujuu jupakan jälkeen?
    Moni varmaan ostaa tai vuokraa mielellään tästä
    tunnetulta henkilöltä?
    Hyvä maine olla vastaajana lapselle aiheutetun
    terveydellisen haitan tuottamuksesta?
    Rakennusluvat teknisiltä lautakunnilta ja
    poikkeusluvat lääninhallitukselta tulevat kuin manulle illallinen kun asiasta raportoidaan.
    Asiaa raportoidaan myös läänihallituksen suuntaan.
    Sattuu olemaan tuttuja myös siellä.

    Onpa tuomioita annettu ihan lähiseudullakin
    vastaavista tapauksista.

    Asiaa tutkitaan onko kyseisen henkilön omistamissa
    tai rakentamissa asunnoissa ollut laajemmin sekä
    aiemmin vastaavaa.
    On ainakin pari tapausta tiedossa.

    Onko haitan tuottaminen jatkuvan luontoista?

    Asia viedään joka tapauksessa päätökseen,että
    asianomainen joutuu vastuuseen .
    Maksoi mitä maksoi.
    Lähipiiri kerää vaikka kolehdin sen asian vuoksi,
    että vääryys oikaistaan.
    Kaikkea ei rahassa mitata.
    Ennakkotapauksia tarvitaan ja tämä voi olla yksi
    alku laajempaan kokonaisuuteen maassamme.

    Sovitteluportti on tietenkin avoin jos sille on edellytyksiä.Nyt niitä ei ole.

    Äänestä

  • ja niin on myös kirjoitti:

    tässä tapauksessa.

    Juuri noin on asia ,että vuokralaisella ei ole
    toimeenpano-oikeutta taloyhtiön suhteen.
    Asiasta on ilmoitettu aina omistajalle joten
    hänen velvollisuus lain mukaan on huolehtia asunnon
    kunnosta jos siinä on vuokralaisia.
    Omistaja on laiminlyönyt velvollisuutensa.

    Kunnossapidon laiminlyönti voidaan osoittaa
    myös sillä ,että lähes 30vuotta vanha asunto
    oli alkuperäisessä kunnossa.
    Eli koko asumisemme aikana ei omistaja vapaa-ehtoisesti uusinut mitään.
    Kyllä yli 20vuotta vanha asunto vaatii välillä
    kunnostusta vaikkei päällisin puolin mikään olisi
    viallinen.
    Vuokraa hän peri kuitenkin normaalitariffin mukaan
    saman verran kuin uudemilla varustuksilla olevista
    asunnoista pyydetään.

    Tietämättömyyden taakse yritti piiloutua vaan ei
    onnistunut ,koska on todistaja ,että vauriot ilmoitettu välittömästi.Osoitti epärehellisyytensä.

    Oikeudessa tullaan ottamaan esille omistajan
    epärehellisyys,tietoinen laimilyönti,välinpitämättömyys ym.

    jos pystytte todistamaan tahallisuuden. Oletteko aikoneet tehdä tutkintapyyntöä poliisille ko. tyypistä? Jos on selkeät näytät, syyttäjän on helppo syyttää.

    Äänestä

  • hoidetaan joka tapauksessa kirjoitti:

    niin,että vastuuseen joutuu haitan tuottaja.
    Tavalla tai toisella.
    Bisnes varmaan sujuu jupakan jälkeen?
    Moni varmaan ostaa tai vuokraa mielellään tästä
    tunnetulta henkilöltä?
    Hyvä maine olla vastaajana lapselle aiheutetun
    terveydellisen haitan tuottamuksesta?
    Rakennusluvat teknisiltä lautakunnilta ja
    poikkeusluvat lääninhallitukselta tulevat kuin manulle illallinen kun asiasta raportoidaan.
    Asiaa raportoidaan myös läänihallituksen suuntaan.
    Sattuu olemaan tuttuja myös siellä.

    Onpa tuomioita annettu ihan lähiseudullakin
    vastaavista tapauksista.

    Asiaa tutkitaan onko kyseisen henkilön omistamissa
    tai rakentamissa asunnoissa ollut laajemmin sekä
    aiemmin vastaavaa.
    On ainakin pari tapausta tiedossa.

    Onko haitan tuottaminen jatkuvan luontoista?

    Asia viedään joka tapauksessa päätökseen,että
    asianomainen joutuu vastuuseen .
    Maksoi mitä maksoi.
    Lähipiiri kerää vaikka kolehdin sen asian vuoksi,
    että vääryys oikaistaan.
    Kaikkea ei rahassa mitata.
    Ennakkotapauksia tarvitaan ja tämä voi olla yksi
    alku laajempaan kokonaisuuteen maassamme.

    Sovitteluportti on tietenkin avoin jos sille on edellytyksiä.Nyt niitä ei ole.

    se olisi sakkoa 200 eurosta 1000 euron välillä, olisitko tyytyväinen???

    Ja olemattomat korvaukset asunnon haitasta ehkä 5000 koko ajalta. Tosin voiko noita edes lapsen edunvalvoja hakea perheen puolesta. Tuskin.

    Äänestä

  • tuomio tulisi kirjoitti:

    se olisi sakkoa 200 eurosta 1000 euron välillä, olisitko tyytyväinen???

    Ja olemattomat korvaukset asunnon haitasta ehkä 5000 koko ajalta. Tosin voiko noita edes lapsen edunvalvoja hakea perheen puolesta. Tuskin.

    Lapsen kohta erikseen edunvalvojan toimeksi laittamana.

    Omat hyvitys ja vahingonkorvaukset viedään läpi
    erillisenä asiana.

    Kuitenkin uskoisin lopullisen tuomion vaakakupissa
    painavan asioiden kokonaisuus.

    Välinpitämättömyys,vastuuttomuus,laiminlyönti,
    epärehellisyys,sekä rikos(luvaton käyttö)vuokralaisen muuton jälkeen ennenkaikkea
    aiheutetut haitat kokonaisudessaan.

    Tuohon luvattomaan käyttöön on todisteet vaikkakin
    suoranaisena asianomistajana ei ole vuokralaiset.
    Voidaan kuitenkin olettaa,että omistaja on hakenut
    taloudellista hyötyä joka asuneen vuokralaisen laskuun tai sitten uuden omistajan tai vuokralaisen laskuun.
    Tässä tapauksessa jos ajatellaan omistajan hakeneen taloudellista hyötyä vuokralaisen laskuun
    on asianomistajana vuokralainen.
    Rikosnimike on todenäköisesti petos .
    Kaikki nuo em.seikat otetaan oikeudessa painotetusti esiin.

    Kyllä tässä on useita seikkoja jotka antavat aiheen poliisitutkintaan ja sitä kautta syytteeseen.

    Tuttavapiiriini kuuluu ylilääkäreitä ja lääkäreitä.
    Eiköhän he osaa asioissa lapsen kohdalla neuvoa ja
    tarpeen vaatiessa ohjata lapsi ja perhe tutkimuksiin tarvittavia perusteellisia diagnooseja varten.

    Minä en ole tuomionantaja tai jakaja.
    Oikeudenmukainen olen ja laitan vastuuseen henkilöt jotka tekevät tuollaisia asioita piittaamatta ihmisten (lasten)terveydestä.
    Se on oikeuden asia antaako vankeutta tai sakkoa
    ja kuinka paljon.
    Pääasia on,että oikeus antaa vastuuta henkilölle
    jos hän ei sitä itse ota.
    Tuomio tulee joka tapauksessa,sillä tässä on niin
    monta negatiivista seikkaa tai sitten ei maassamme
    ole todellakaan oikeutta.

    Olemme asiaa halunneet sovitella ja tehneet laskelman ,että omistajalle ei aiheudu taloudellista tappiota vaikka hyvitystä esim.
    vuokrasta maksaisikin.Laskelmieni mukaan jäisi vielä jonkun verran vuokratuloa.
    Sovittelu tarjouksemme on ollut kaikki asiat huomion ottaen reilu.
    Hän on kuitenkin pakoillut ja yrittänyt piiloutua
    epärehellisin keinoin vastuustaan.
    Tarjous jonka hän on tehnyt muka asiaa sopiakseen
    on naurettava eikä anna aihetta sovitteluun.

    Olemme antaneet mahdollisuuden sopia hyvin ehdoin,
    mutta jos ei kelpaa niin selvitellään sitten oikeudessa.

    Uskoisin oikeuden katsovan sovittelu halukkuutemme
    pohjautuvan rehelliseen ja oikeudenmukaiseen
    ajattelutapaan.

    Emme ole halunneet viedä asunnonomistajaa ensimmäiseksi tuomiolle vaan toivoneet hänen ottavan lopultakin vastuuta ja sopivan asian.

    Ilmoitimme alunperin,että tulemme asiassa reilusti
    vastaan jos sovitteluhalua löytyy.Näin ei ole käynyt.Päinvastoin hän on syyllistynyt rikokseen
    aikana jolloin sovittelua on haettu.

    Uskoisin hänen asemansa olevan sellainen,ettei ylipäätään kanttaisi käräjöidä jos ei ole pakko.

    No,jos haluaa maineensa pilata pahan kerran aivan
    sovittavissa olevan asian kanssa niin itse hän
    valintansa tekee.

    Äänestä

  • törkeä petos kirjoitti:

    jos pystytte todistamaan tahallisuuden. Oletteko aikoneet tehdä tutkintapyyntöä poliisille ko. tyypistä? Jos on selkeät näytät, syyttäjän on helppo syyttää.

    Asioita on jotka antavat aihetta poliisitutkinnalle.
    Mm.luvaton käyttö nimikkeellä oleva rikos jonka
    kyseinen henkilö on tehnyt kenties hakiessaan taloudellista hyötyä vuokralaisen laskuun.

    Asioita varmaan selvitetään perusteellisesti niin
    että kaikki epäkohdat todistetaan.

    Sen verran on itselläkin kokemusta riita-asioiden
    käsittelystä ,että asiat pystyttävä todistamaan
    niin ettei kaveri voi väittää muuta.

    Muutama vuosi sitten oli riita-asia autojobbarin
    kanssa perustuen virhevastuu lakiin ja jutun hävisi jobbari.Oli ainakin viisi selvää virhettä lain mukaan jotka pystyin todistamaan.

    Ei sopinut asiaa joten ei jättänyt vaihto-ehtoja.
    Jäi niin monesta epäkohdasta kiinni,että vaatimukseni meni läpi lähes kokonaan.
    Tein niin perusteellista työtä asian selvittämiseksi,että peli oli selvä.

    Äänestä

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2008/20080020

Korkeimman oikeuden:

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Tanja F:n sekä Ville, Suvi, Markus, Maria, Mirjam ja Henna M:n Ojamon Vuokra-asunnot Oy:hyn ja Lohjan kaupunkiin kohdistama kanne hylätään. Yhtiö ja kaupunki vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta Tanja F:lle, Ville, Suvi, Markus, Maria, Mirjam ja Henna M:lle.

Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n Tanja F:lle sekä Ville, Suvi, Markus, Maria ja Mirjam M:lle maksettavaksi tuomittu korvaus alennetaan kunkin osalta 700 euroon hovioikeuden tuomitsemine korkoineen. Sanotut määrät jäävät yksin Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n suoritettaviksi.

Äänestä
  • ja toisenlaisia tuomioitakin on annettu.

    Meidän tapauksessa asunnonomistaja on selkeästi
    laiminlyönyt velvollisuutensa ja vastuunsa sekä
    toiminut välinpitämättömästi.
    Kaiken lisäksi syyllistynyt asukkaan muuton jälkeen
    rikokseen kyseisen asunnon kohdalla.
    Hän on aiheuttanut tuottamusta.
    Hän ei ole pitänyt huolta,että taloyhtiö ja hän myös
    itse osakkaana olisivat ryhtyneet toimenpiteisiin
    vaurioden kuntoon saattamiseksi.
    Näin ollen korvausvelvollinen ja aiheuttamallaan
    tuottamuksella myös toiminut lain vastaisesti.
    Asunnonomistaja on tiennyt kosteusvaurion aiheuttavan terveydellistä haittaa.

    Homma katsotaan.
    Omistaja ei ottanut vastuuta ja halunnut asiaa
    sopia niin haetaan sitä vastuuta lakituvasta.
    Toivottavasti saadaan mediaa jutun ympärille.

    Äänestä

neuvon harkitsemaan vielä kerran kannattaako oikeustaisteluun ryhtyä. Kovin heppoisilta nuo perusteet näyttävät verrattuna muihin jopa sellaisiin tapauksiin, joissa juttu on hävitty. Ymmärrät kai, että joudut maksamaan myös vastapuolen kaikki asianajokulut, jos häviät oikeudenkäynnin. Näissä asioissa ne on yleensä kymmeniä tuhansia euroja. Alan asiantuntijajuristit veloittavat yleisesti n. 300 euroa/tunti.

Jos asunnossa on ollut terveyshaitta se tarkoittaa, että asunnossa itsessään ollut virhe. Virheellisessä asunnossa asumisesta ei saa korvausta. Korvaus edellyttää pysyvää sairastumista ja se sairastumisen ja asunnon virheen välinen syy-yhteys on kyettävä osoittamaan pitävästi. Se puolestaan edellyttää rankkoja ammattitautidiagnostiikkaan perustuvia tutkimuksia, joissa niissäkään harvoin voidaan osoittaa selkeätä syy-yhteyttä.

Vaatimusten tueksi on oltava myös akkreditoidun laboratorion homeanalyysit asunnosta. Niitä tarvitaan myös sairastumisen syy-yhteyden osoittamiseksi.

Parin kuukauden viiveet korjaukseen ryhtymisessä ovat itseasiassa täysin tavallisia eikä sellaista aikaa katsota vielä tahalliseksi laiminlyönniksi. Korjaussuunnitelmienkin saaminen kestää yleensä ainakin sen verran. Terveystarkastajan olisi tullut antaa määräaika, mihin päivämäärään mennessä korjaussuunnitelman on oltava valmiina tai korjauksiin ryhdyttävä. Lisäksi yleensä tällaisissa tapauksissa ongelmat johtuvat taloyhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvista virheistä ja puutteista eli terveystarkastajan olisi tullut antaa korjausmääräys taloyhtiölle.

Jotta kanteenne menestyisi oikeudessa teillä pitäisi olla myös rakennustekninen asiantuntijalausunto kosteusvaurion aiheuttajasta. Jollei sellaista ole, vastapuolenne asianajaja tulee syyttämään teitä sen aiheuttajaksi tyyliin: lapset ovat harrastaneet vesileikkejä tai ette ole tuulettaneet tarpeeksi tai vaikka mitä....

Lain itsetulkitseminen on usein hankalaa, ellei ole kokemusta myös oikeuskäytännöistä. Huomaan, että sinulla ovat käsitteetkin aika lailla hakusessa. Esim.: " Oikeuteen mennään ja lapselle haetaan edunvalvojaa puolustamaan aiheutettua terveydellistä tuottamusta."

Mikä on mielestäsi terveydellinen tuottamus??

Sana "tuottamus" on syyksiluettavuusaste tahallisuuden ja huolimattomuuden välillä.

Vahingonkorvausten saamisen edellytyksenä on tällaisissa tapauksissa yleensä tahallisuus. Tuottamus ei yleensä ole riittävä. Tahallisuus puolestaan tarkoittaa tässä tapauksessa, että vuokranantajanne on laiminlyönyt korjaustyöt tarkoituksenaan sairastuttaa teidät tahallisesti.

Äänestä
  • Lapsen ollessa asianomistajana ja julkisen edunvalvojan hoitaessa asiaa ei vanhemmilla ole
    korvaus vastuuta.

    Oikeudenkäynnit maksaa se on tiedossa,mutta niin
    pitää tietää toisenkin osapuolen.

    Tässä tapauksessa maksumiehiä tuskin olemme me.
    Asianajokustannukset on hoidettavissa osiltaan
    oikeusturva vakuutuksella.

    Jos terveyshaitta johtuu asumisen aikana ilmenneestä vauriosta tai puutteelisuudesta ja sitä ei ole pyynnöistä huolimatta korjattu on
    vuokralaisella oikeus hyvitykseen vuokrasta siltä
    ajalta kun asiasta on ilmoitettu ja sitä ei ole
    kohtuullisessa ajassa korjattu.Tässä tapauksessa
    lähes 3vuotta.

    Minulla on videoraportti vauriosta ja todistajia
    ihan riittävästi.
    Kaiken lisäksi asunnonomistajan lausunto että olemme osaltamme luovuttaneet asunnon kaikinpuolin
    kunnossa joten siinä vastine ns.vastaveto yrityksille.

    Omistajan epärehellisyys on useissa kohdin todistettavasti osoitettavissa.

    Mm.luvaton käyttö nimikkeellä oleva rikos vuokralaisen muuton jälkeen.

    Saa nähdä kumpi voittaa rehellinen vai epärehellinen?

    Meillä ei ole asiassa mitään hävittävää eikä piiloteltavaa .Asiaa tullaan toivottavasti esittelemään paikallismediassa.

    Jos aiheutetaan lapselle tietoisesti terveydellistä haittaa niinkuin on käynyt niin
    kyllä sille laissa nimike on.

    Mielstäni tuo tuottamus nimike täyttyy.
    Eli huolimattomuus ja korjausten laiminlyönti.
    Omistaja on ollut tietoinen näiden asioiden
    tuottavan asukkaille haittaa jo elinkeinotoimintaansa liittyen eli vakavampi asia kuin tavallisen henkilön kohdalla.

    Äänestä

  • myöskin ystävällisesti kirjoitti:

    Lapsen ollessa asianomistajana ja julkisen edunvalvojan hoitaessa asiaa ei vanhemmilla ole

    sitä, että ette olisi oikealla asialla. Näissä oikeudenkäynneissä on kuitenkin harvemmin kysymys siitä, että "oikeassa" oleva voittaisi. Voittaja on useimmiten se varakkaampi osapuoli. Asianajaja on tärkeässä roolissa tässä. Tämän alan huippujuristit eivät suostu avustamaan ns. maksuttomissa oikeudenkäynneissä, koska niissä heidän saamansa palkkiot olisivat liian pieniä. Tavallisen asianajajan he peittoavat homeoikeudenkäynneissä mennen tullen. Kotivakuutuksen oikeusturva kattaa myös vain sen verran pienen summan, ettei se riitä kuin alkumetreille tämän alan oikeudenkäynneissä.

    En tiedä vuokranantajanne tilannetta, mutta jos hänellä on enemmänkin asuntoja tai muuta omaisuutta, niin hänellä on todennäköisesti vähintään VIP-vakuutus, joka saattaa kattaa oikeudenkäyntikuluja satojakin tuhansia euroja.

    Selvittäkää siis ensin varmuudella, että oikeudenkäynnistä ei tule teille kustannuksia.

    P.S.
    Transparency Internationalin selvityksen mukaan Suomen oikeuslaitos on maailman neljänneksi epäluotettavin. Se kuuluu samaan viiteryhmään Perun, Kamerunin ja Indonesian kanssa.

    http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=72

    Äänestä

  • epäile kirjoitti:

    mielenkiintoisesta kommentista.
    Oikeus ei aina voita,mutta asiat tulevat julki
    ja toiminta muuttuu parempaan ja rehellisempään suuntaan.
    Omistaja ei ole ajatellut tarkoin asian negatiivisuutta hänen elinkeinotoiminnalleen.

    Perheemme vanhemmat tunnetaan rehellisinä, oikeudenmukaisina,avuliaina ja uutterina kansalaisina jotka toimivat kanssa ihmisten kanssa ketään tietoisesti hyväksi käyttämättä päinvastoin.

    Itse toimin ammatissa jossa minulla on laaja tuttavapiiri ja kuultuaan minkä takia jouduimme muuttamaan ja perhe sairasteli ei sympatioita
    asunnonomistajalle herunut.
    Voi olla hankalaa tehdä asuntokauppaa tai vuokrata
    asuntoja meidän asuin alueella.

    Useimmat ovat sanoneet ,että jos sellaisia ihmisiä kohtaan kuin te vääryyttä tehdään niin ei suopealla silmällä asiaa katsota ja tehdään parhaamme ettei bisnes alueella pyöri.
    Olemme yrittäneet hieman rauhoitella innokkaimpia.

    Äänestä

tullaan todennäköisesti informoimaan raportein.
Kenties joku lähipiiristä jo seuraavalla kaudella
on mukana myös lautakunnassa.
No kavereita ja tuttuja nytkin on.

Äänestä
  • lapsen etu jää, kun vain saat vuokrahyvitystä haluamasi määrän? Tällaisia uhoajia aina löytyy, niitä ei kannata pelästyä. Suurilla jutuilla ei oikeudessa pärjää. Seuraavaksi annat kai jutun mafia-tutuillesi.

    Äänestä

  • vielä muutama tuttu kirjoitti:

    lapsen etu jää, kun vain saat vuokrahyvitystä haluamasi määrän? Tällaisia uhoajia aina löytyy, niitä ei kannata pelästyä. Suurilla jutuilla ei oikeudessa pärjää. Seuraavaksi annat kai jutun mafia-tutuillesi.

    on vanha kansan sanonta.

    Tälläiset asiat pitää perusteellisesti tuoda julki
    jos vastuuta ei oteta seuraamusten aiheuttamisesta.
    Sovittelu halua ei ole oikeasti omistajan puolelta ole
    joten vaihto-ehtoja ei ole vaikka niitä on hänen
    etusakin huomioon ottaen tarjottu.
    Hän haluaa itse oikeuteen.

    Puolusteletko henkilöä joka aiheuttaa lapselle(lapsille)terveydellisiä haittoja tietoisesti.

    Nuo raportit noille tahoille lähetetään ,koska
    tälläiselle toiminnalle on saatava piste.

    Tuohon vihjailuusi mafia kavereista jotka kohdistuivat henkilöön eli minuun vastaan ,että
    otan yhteyttä ylläpitoon ja pyydän selvittämään
    mistä ip-osoitteesta asiaton viesti on tullut.
    Kenties poliisille ilmoitetaan?

    Taitaa ne mafiat löytyä muusta suunnasta?
    Onko lapsen terveyden/koskemattomuuden vahva
    puolustaminen mielestäsi väärin ja mafia toimintaa.
    Jättisitkö asiaan tarttumatta jos lähipiiriin
    lapsia esim.pahoinpideltäisiin niin ,että he saisivat terveydellisiä vammoja?

    Keskustelu palstalla keskustellaan asioista rankastikin,mutta toisen keskustelijan herjaaminen
    ei ole sallittua.Näin ylläpito ilmoittaa.

    Kommenttisi `´Seuraavaksi annat kai jutun mafia-tutuillesi`´kohdistuu henkilöön herjaavasti
    kun on kysymys vielä vakavan asian keskustelusta.

    Otan selvää ylittääkö tämä kynnyksen rikokseen.

    Toivon kuitenkin sinullekin oikeamielestä ja oikeudenmukaista jatkoa.

    Minun omatuntoni on kunnossa.
    Onko sinun?

    Kysymys esittämissäni asioissa ei todellakaan uhosta vaan siitä miten niitä jatkossa hoidetaan.
    Eihän tosiasioissa ole mitään pelkäämistä jos on
    toiminut oikein.

    Hyvää jatkoa sinulle.Minä en ole ihminen joka tieten tahtoen haluaisi toiselle pahaa vaan päinvastoin.Minut tunnetaan oikeudenmukaisena ,kivana ja sympaattisena henkilönä joka puolustaa
    hyväksi käytön uhreja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

terveydellisen haitan tuott... kirjoitti:

Asuimme vuokralla lähes 10 vuotta ja asunnonomistaja
ei ryhtynyt toimenpiteisiin vaikka asioista ilmoitettiin hyvissä ajoin eli välittömästi.
Korjata luvattiin ,mutta mitään ei tapahtunut
ja lopulta kutsuimme terveystarkastajan joka antoi
selkeän raportin.
Perheen jäsenet sairastelivat ja yhdellä lapsella
jatkuva astmalääkitys ahdistusten varalta.

Asiaa yritettiin sopia ,mutta omistaja pakoilee
vastuutaan.
Oikeuteen mennään ja lapselle haetaan edunvalvojaa
puolustamaan aiheutettua terveydellistä tuottamusta.

Todennäköisesti juttu tarjotaan medialle.
Vastuuttomat asuntobisnes tyypit on saatava tilille.

Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu