Pohdintaa: miksei Linux ole yleistynyt?

Yksi esimerkki on tässä:

http://www.itviikko.fi/teknologia/2008/07/28/foxconn-paivittaa-linuxia-sorsineen-emolevynsa/200819494/7

Rautaa on siis sabotoitu tahallaan niin, että Linux ei toimi kunnolla. Eli ilmeisesti Microsoftin korruptio- ja lahjontaosasto ollut taas vähän asialla. Tämä on varmaan vain jäävuoren huippu.

Mutta jos totta puhutaan, niin onhan Linux-distrot yleistyneet viime vuosina hirveästi. Nyt ollaan jo sillä tasolla, että näitä voi ihan oikeasti käyttää. "Aloitin" itse RedHat 7.3:lla noin viisi vuotta sitten ja nyt on menossa Kubuntu 8.04. Ero näissä kahdessa on kyllä aivan valtava!

Ja ei kai kukaan nyt edes odota, että muutamassa vuodessa 50% ihmisistä käyttäisi jotakin Linux-distroa, kun Applellakin on vain joku luokkaa 10% markkinaosuus. Linux asennetaan yleensä jälkikäteen, koska käytännössä kaikissa uusissa koneissa myydään mukana Vista. Kukaan ei edes kysy, että mitä kuluttaja haluaa. Eikä moni edes välitä saati tiedä vaihtoehdoista.
451761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

"Mutta jos totta puhutaan, niin onhan Linux-distrot yleistyneet viime vuosina hirveästi. Nyt ollaan jo sillä tasolla, että näitä voi ihan oikeasti käyttää. "Aloitin" itse RedHat 7.3:lla noin viisi vuotta sitten ja nyt on menossa Kubuntu 8.04. Ero näissä kahdessa on kyllä aivan valtava!"

Onhan ne, eri käyttis (vaikka pitkälti samaa tekniikkaa onkin) ja 6 vuotta.

"Ja ei kai kukaan nyt edes odota, että muutamassa vuodessa 50% ihmisistä käyttäisi jotakin Linux-distroa, kun Applellakin on vain joku luokkaa 10% markkinaosuus."

Suomessa, Applen markkinaosuus on vain joku 4%.

"Linux asennetaan yleensä jälkikäteen, koska käytännössä kaikissa uusissa koneissa myydään mukana Vista. Kukaan ei edes kysy, että mitä kuluttaja haluaa. Eikä moni edes välitä saati tiedä vaihtoehdoista."

Linux on paska brändi kuluttajalle, kertoo yhtä paljon kuin sanoisi auton olevan "diesel". Liian teknistä. Onneksi Canonical onnistui tekemään asialle jotain, nykyään ihmiset haluaa Ubuntua.

Äänestä

Eräs syy Linuxin pieneen markkinaosuuteen on koulutuksessa. Katsoin eilen juuri postista tullutta työväenopiston kurssitarjontaa, ja on se kumma, että vaikka kursseja on kymmenittäin hyvinkin laajasti tietotekniikasta, niin ei yhden yhtäkään Linux-kurssia ole listalla. Miksiköhän? Ja kyse on sentään asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki, Espoo.

Minulla on myös sellainen tunne, että kouluissa
atk-tunneilla opetetaan pääasiassa Windows-käyttöä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Miten voisi sitten ajatellakaan, että Linux yleistyisi?

No, on meitä oman tien kulkijoita tietysti olemassa, mutta silloin vaaditaan tavallista enemmän aktiivisuutta itse ottaa asioista selvää eikä mennä vain valtavirran mukana.

Ja kun katselee tietokonekauppojen valikoimaa, niin ei voi kuin ihmetellä, lähes kaikissa myytävissä koneissa on Vista valmiina. On vaikea ostaa konetta ilman käyttöjärjestelmää tai Linuxilla. Kuitenkin Vista nostaa koneen hintaa melkein satasella verrattuna ilmaiseen Linux-vaihtoehtoon.

Nyt on tilanne hiukan muuttumassa, kun pikkuläppäreitä tunkee markkinoille, ja usein niissä on valmiiksi asennettu ihan käytännön syistä joku Linux.

Luulen, että pikkukoneiden myötä Linuxin osuus Suomessa myytävissä koneissa kasvaa useita prosenttiyksiköitä.

Äänestä
  • "Minulla on myös sellainen tunne, että kouluissa
    atk-tunneilla opetetaan pääasiassa Windows-käyttöä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Miten voisi sitten ajatellakaan, että Linux yleistyisi?"

    Pelkään pahoin, että peruskoulun atk-koulutus on nykyisellään syvältä.. Tietotekniikan perusteita ei ole se, että miten jossain tekstinkäsittelyohjelmassa laitetaan lihavointi päälle.

    Äänestä

  • Maailmanlaajuisestikin taitaa Linux olla harvinainen kouluissa, niin myös meillä.

    Siinä olet varmasti oikeassa, että jos joka koulussa olisi runsaasti, tai vain linuxeja, linuxien käyttö yleistyisi muutoinkin. Mutta onhan joka yliopistossa linuxit. Eikä silti ole ottanut sen enempää tulta?

    Kyllä sitä vikaa pitää hakea myös Linuxista, eikä ainoastaan ulkopuolelta. Kysymys siis on asettava, mitä Linuxista vielä puuttuu tms.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Maailmanlaajuisestikin taitaa Linux olla harvinainen kouluissa, niin myös meillä.

    koulussa (yläasteella) on ubuntu linux koneita. Jos tällaisessa 3500 asukkaan kunnassa on niin miksei tuolla isoissa kaupungeissa...?

    Saattaisi tulla hiukkasen säästöjä lisenssi maksuissakin. Nyt kun en hinnoista tiedä niin vedän hatusta:
    esim. 50 konetta joissa vista = 5000 e?
    ubuntu = 0 e ?

    Kukahan kertoisi niille koulun ATK opettajille...

    Äänestä

  • Poro1 kirjoitti:

    >>Kukahan kertoisi niille koulun ATK opettajille...

    Heillekin on hyvä kertoa, mutta vielä tärkeämpää on kertoa ne niille kuntien päättäjille, jotka vastaavat esim. ATK-laitehankinnoista.

    Luulisin, että kuntien talous on monesti niin tiukoilla, että esim. säästöt ilmaisissa käyttöjärjestelmissä ja ohjelmistoissa kiinnostaisivat. Veroäyrin nostopaineetkin ainakin hieman vähenisivät, jos kunnat ottaisivat myös hallintoonsa käyttöön Linux-pohjaiset systeemit.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Maailmanlaajuisestikin taitaa Linux olla harvinainen kouluissa, niin myös meillä.

    Siinä olet varmasti oikeassa, että jos joka koulussa olisi runsaasti, tai vain linuxeja, linuxien käyttö yleistyisi muutoinkin. Mutta onhan joka yliopistossa linuxit. Eikä silti ole ottanut sen enempää tulta?

    Kyllä sitä vikaa pitää hakea myös Linuxista, eikä ainoastaan ulkopuolelta. Kysymys siis on asettava, mitä Linuxista vielä puuttuu tms.

    "mitä Linuxista vielä puuttuu tms."
    AutoCAD tai sen klooni puuttuu.. :(

    Äänestä

  • AutoCAD kirjoitti:

    "mitä Linuxista vielä puuttuu tms."
    AutoCAD tai sen klooni puuttuu.. :(

    >...tai sen klooni puuttuu..

    Miksi h....tissä kloonata niinkin kökkö CAD-sovellus kuin AutoCAD kun paljon parempiakin on tarjolla?

    http://www.varicad.com/en/home/

    http://brlcad.org/

    Äänestä

  • AutoCAD kirjoitti:

    "mitä Linuxista vielä puuttuu tms."
    AutoCAD tai sen klooni puuttuu.. :(

    Ainakin nämä versiot toimivat Linuxissa:

    AutoCAD R14
    AutoCAD 98 LT
    AutoCAD 2000 LT
    AutoCAD 2000

    Käy katsomassa täältä, miten saadaan monet vaativatkin Windows-ohjelmat toimimaan Linuxissa:

    http://frankscorner.org/index.php?p=scientific

    Äänestä

Jostain syystä kaupallisia tuotteita kilpailutilanteessa myyvät yritykset hyödyntävät markkina-alan ammattilaistenkin osaamista. Kyse saattaa toki olla hyväntekeväisyyden eräästä muodosta, mutten kuitenkaan usko näin. Montakos sataa markkina-alan osaajaa on Linuxia viemässä markkinoille?

Lisäksi Linuxin parissa asenne on ollut siihen suuntaan, että asiakas kokee itsensä tyhmäksi, jos ei osaa. Tosiasiassahan käytettävyydessä kaikki linuxit ovat olleet kaupallisia versioita vaikeakäyttöisempiä menneinä vuosina. Nyt ilmeisesti jotkut ubuntut ovat tasaamassa tilannetta tältä osin, mutta eihän tasa-tilanne riitä markkinajohtajan ohittamiseen.

Kokonaisuus myös ratkaisee paljon. Ihmisethän eivät halua käytellä käyttöjärjestelmää, vaan esim. selata nettiä, lukea sähköposteja, kirjoittaa, laskea jne. Näin ei edes yksittäiset huippuohjelmat riitä käytön siirtymiseen Linuxiin, jos samalla tulee puutetta tutuista (usein Ms) ohjelmista tai niiden toiminnoista. Siis vaikka esim. Mozilla on vallannut markkinoita, ei se pelkkänä linux-versiona olisi päässyt suosioon ja samalla nostamaan linuxia käyttäjien koneisiin.

Linuxit ovat löytäneet markkinarakonsa paremmin vanhojen unixien alueelta. Eikös servereissä ole linuxeja runsaasti?

Aloitusviestin tapaiset tekijät taitavat kuitenkin olla melko marginaalisia. Se on kuitenkin selvää, ettei Microsoft tee Linux-versioita, ettei Windows-markkinat kärsisi. Vaikka tässäkin samaan tulokseen taitaa päästä ihan vain laskemalla, miten suuret (tai pienet) ne todelliset markkinat olisivat Linux-Wordillä, Excelillä jne.

Lyhyesti: osaamattomuus on syynä siihen, ettei Linux ole yleisempi.

Äänestä
  • "Nyt ilmeisesti jotkut ubuntut ovat tasaamassa tilannetta tältä osin, mutta eihän tasa-tilanne riitä markkinajohtajan ohittamiseen."

    Ubuntu on mennyt käytettävyydessä ohitse markkinajohtajasta. Ja paikoitellen myös Mac OS X:stä.

    Markkinointiosaaminen on kyllä pielessä kun puhutaan jostain Linuxista. Ihmiset haluaa käyttöjärjestelmän, tuotteen. Mitä enemmän ymmärretään tarjolla olevista käyttiksistä, sitä enemmän niihin löytyy kysyntää.

    Joka paikassa mainittu LINUX ja satoja käyttiksiä mistä kukaan ei tiedä hölkäsen pöläystä ei vaan toimi.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Nyt ilmeisesti jotkut ubuntut ovat tasaamassa tilannetta tältä osin, mutta eihän tasa-tilanne riitä markkinajohtajan ohittamiseen."

    >Markkinointiosaaminen on kyllä pielessä kun puhutaan jostain Linuxista...

    Ja sekös teitä siellä Microsoftilla ärsyttää. ;)

    Epätoivoisesti yritätte toimia riidankylväjänä jakeluiden välillä ja tehdä valinnasta muka jotenkin tärkeää ja merkittävää asiaa. Sillä tietysti saadaan epävarman ihmisen siirtymispäätöstä lykättyä jonkin aikaa. Mutta se ei kestä pitemmän päälle vaan terve järki voittaa aina pitkässä juoksussa.

    Joten alahan katsella uutta työpaikkaa ennen kuin teillä naulataan ovet kiinni. LOL

    Äänestä

  • käyttäytymistä kirjoitti:

    Ei minulla ole mitään siteitä Microsoftiin. Käyttiksillä kyllä sitten on eroja ja olen suosinut Ubuntua ja Susea pari vuotta kun menivät ohitse Windows XP:stä, että siitä vaan koneelle mitä haluaa. Ilmaiseksi peruskäyttöön niin Ubuntu vaan koneelle, harrastajalle joka haluaa tuoreita juttujaja KDE:n niin Mandriva kehiin. Myös pelaamiseen suosin Mandrivan Powerpackiä kun se pyörittäis Windows -pelejä kivasti. Pitkä tuki ja business käyttis niin sitten Susea. Näin siis työasemaan. Palvelimessa eri juttu, siellä ilmaisista on Ubuntu Server ja Debian ja jne.

    Ja nämä siis Linux -pohjaisista, kyllä minä sitten suosin muitakin enkä ole mikään sisäänpäinlämpiävä hörhö. Mac OS X on erittäin hyvä mediatyöläiselle ja Windows Vista taas pelaajalle.

    Äänestä

  • Tähän mennessä löydettyjen osaajien määräksi on kertynyt nolla. Ja sitten ihmetellään ettei linuxeja käytetä siellä ja täällä.

    Jos linuxeissa ei olisi mitään muuta vikaa kuin tuntemattomuus, sekin pitäisi linux-ihmisten ymmärtää olevan linuxin ja vain linuxin vika, eikä kenenkään tai minkään muun vika. Ja jos linux-ihmisillä ei ole kykyjä tai haluja tuon vian korjaamiseen, linux-itku jatkuu ja jatkuu, mutta linux pysyy aina vain tulemassa olevana järjestelmänä suurele yleisölle (tai tuntemattomana).

    Muistuu vaan mieleen, miten unix oli tulemassa jokunen kymmenen vuotta takaperin. Jokohan se on tullut?

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Nyt ilmeisesti jotkut ubuntut ovat tasaamassa tilannetta tältä osin, mutta eihän tasa-tilanne riitä markkinajohtajan ohittamiseen."

    Ubuntu on mennyt käytettävyydessä ohitse markkinajohtajasta. Ja paikoitellen myös Mac OS X:stä.

    Markkinointiosaaminen on kyllä pielessä kun puhutaan jostain Linuxista. Ihmiset haluaa käyttöjärjestelmän, tuotteen. Mitä enemmän ymmärretään tarjolla olevista käyttiksistä, sitä enemmän niihin löytyy kysyntää.

    Joka paikassa mainittu LINUX ja satoja käyttiksiä mistä kukaan ei tiedä hölkäsen pöläystä ei vaan toimi.

    M-Kar:[Ubuntu on mennyt käytettävyydessä ohitse markkinajohtajasta. Ja paikoitellen myös Mac OS X:stä.]
    Oliskos tästä antaa joku käytettävyystutkimuksen tulos, vai onko tämä yksityinen asiantuntijalausunto, arvokas sellaisenaankin, toki.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    M-Kar:[Ubuntu on mennyt käytettävyydessä ohitse markkinajohtajasta. Ja paikoitellen myös Mac OS X:stä.]
    Oliskos tästä antaa joku käytettävyystutkimuksen tulos, vai onko tämä yksityinen asiantuntijalausunto, arvokas sellaisenaankin, toki.

    Ei taida olla tutkimuksia mutta jotkut asiat vaan käy helpommin ja aika moni on tätä mieltä. Ylläpitopuoli on vain niin äärimmäisen helppoa Ubuntulla ja on Mac OS X:ää edellä tässä asiassa.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Tähän mennessä löydettyjen osaajien määräksi on kertynyt nolla. Ja sitten ihmetellään ettei linuxeja käytetä siellä ja täällä.

    Jos linuxeissa ei olisi mitään muuta vikaa kuin tuntemattomuus, sekin pitäisi linux-ihmisten ymmärtää olevan linuxin ja vain linuxin vika, eikä kenenkään tai minkään muun vika. Ja jos linux-ihmisillä ei ole kykyjä tai haluja tuon vian korjaamiseen, linux-itku jatkuu ja jatkuu, mutta linux pysyy aina vain tulemassa olevana järjestelmänä suurele yleisölle (tai tuntemattomana).

    Muistuu vaan mieleen, miten unix oli tulemassa jokunen kymmenen vuotta takaperin. Jokohan se on tullut?

    "Jos linuxeissa ei olisi mitään muuta vikaa kuin tuntemattomuus, sekin pitäisi linux-ihmisten ymmärtää olevan linuxin ja vain linuxin vika, eikä kenenkään tai minkään muun vika. Ja jos linux-ihmisillä ei ole kykyjä tai haluja tuon vian korjaamiseen, linux-itku jatkuu ja jatkuu, mutta linux pysyy aina vain tulemassa olevana järjestelmänä suurele yleisölle (tai tuntemattomana)."

    Eihän se mikään tuntematon ole, vaan kohta teollisuusstandardi. Joka hemmetin vekotin alkaa olla jo Linux mitä tehdään tai menee ostamaan. Ei vaan ole mitään järkeä puhua mistään Linuxista kun se on yhtä yhdentekevä tekninen sivuseikka kuin vaikka Intelin prossu. Kotikäytössä sitten Ubuntu on kyllä tunnettu käyttis ja nyt myydään miniläppäreitä täyttä häkää.

    "Muistuu vaan mieleen, miten unix oli tulemassa jokunen kymmenen vuotta takaperin. Jokohan se on tullut?"

    Unix tuli joskus 30v sitten eikä ole mihinkään lähtenyt. Melkein kaikki käyttikset on käyttikset on unixeja, Linux -pohjaiset mukaanlukien ja niitä käytetään joka paikassa.

    Mac OS X on sitten ihan sertifioitu unix, eli työasemista koti- ja yritykset yhteenlaskettuna on unixeja varmaan jotain päälle 11% suomessa ja vuoden loppuun mennessä voi olla jooa jotain 13-14% kun noita miniläppäreitä myydään.

    Kotipalvelimet on sitten lähes kaikki Linuxeja ja niitä ei sitten tilastoista löydy.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Ei taida olla tutkimuksia mutta jotkut asiat vaan käy helpommin ja aika moni on tätä mieltä. Ylläpitopuoli on vain niin äärimmäisen helppoa Ubuntulla ja on Mac OS X:ää edellä tässä asiassa.

    >Ylläpitopuoli on vain niin äärimmäisen helppoa Ubuntulla...

    Nyt olisi mielenkiintoista tietää miksi mainitset juuri Ubuntun? Jos vähänkin on kokemusta niin tiedät tasan tarkkaan että se on täsmälleen yhtä helppoa kuin monella muulla Linux-jakelulla.

    Microsoftin miehiä?

    Äänestä

  • lisää? kirjoitti:

    Puhun asioista niin miten ne on käytännön tasolla. Esim. Debian jää jälkeen kun sönkkää englantia päivittäessä, ja moni muu Linux -pohjainen jää turhan paljon jälkeen siinä, että niitä tuetaan niin vähän aikaa, että ylläpidon helppoutta pilaa se kun koko käyttistä pitää päivittää tiheästi uuteen versioon.

    ...heittäytyä Pentti Nelosen tapaan supertyhmäksi.

    >...ylläpidon helppoutta pilaa se kun koko käyttistä pitää päivittää tiheästi uuteen versioon.

    Esim Madrivassa parin vuoden välein vaihtaa repot (kestää muutaman minuutin) ja laittaa yöksi tai vaikka kauppaan lähtiessä urpmin hyrräämään niin se on siinä. Kyllä on aika kortilla jos tuohon ei riitä!

    Voit kuvitella miten uskomattomilta nämä väitteesi "lyhyestä tuesta" kuulostaa niiden näkökulmasta jotka on perehtyneet asiaan vähän laajemmin.

    Taidan kallistua siihen mitä tuossa joku jo kyselikin että taidat olla Microsoftin palkkalistoilla.

    Äänestä

  • viitsi... kirjoitti:

    "Esim Madrivassa parin vuoden välein vaihtaa repot (kestää muutaman minuutin) ja laittaa yöksi tai vaikka kauppaan lähtiessä urpmin hyrräämään niin se on siinä. Kyllä on aika kortilla jos tuohon ei riitä!"

    Mandriva taisi päivittyä puolen vuoden välein ja sitten oli joku vuosi vielä joustovaraa ettei tuki katkea.

    Mutta ongelma onkin se, että ei käyttistä aleta päivittämään tuolla tavalla suinpäin. Linux -pohjaiset ei eroa muista käyttiksissä mitenkään ja noin isoissa päivityksissä voi tulla ongelmia, että joku laite tai ohjelma ei sitten pelaakkaan. Peruskäytössä tälläiset päivitykset onkin suositeltavaa tehdä silloin kun on aikaa varautua mahdolliseen ongelmien korjailuun tai huoltoon vientiin. Siksi käyttiksen päivityksissä ja service packeissä on aina se vuosi varoaikaa jotta päivityksen voi hoitaa silloin kun sopii ja on aikaa saada vaikka sen huoltosedän apuun jos tulee ongelmia.

    En ole Microsoftin palkkalistoilla mutta tiedän kyllä sen, että nämä kuluttaa tavattomasti resursseja siihen, että servispäkit ja uudet käyttikset asentuvat pienillä vaivoilla ja silti uutisista saa lukea kuinka päivittäminen särki sitä ja tätä. Ongelma on oleellisesti pienempi mitä vähemmän on kolmannen osapuolen softaa tai lisälaitteita mutta riski ongelmille on aina olemassa.

    >vuosi vielä joustovaraa ettei tuki katkea.

    Kun päivityksen tekee jotakuinkin noilla paikkeilla, seuraavan version lastentaudit on paikattu eikä heti tarvitse ajaa mitään service packeja.

    >...aleta päivittämään tuolla tavalla suinpäin.

    Etkö ole vielä kierinnyt tutustua työelämään? Kaikissa vähänkin kriittisissä kohteissa on pilot-järjestelmä jolla ei tehdä mitään muuta kuin testataan sovelluksia. Niin käyttöjärjestelmät kuin varsinaiset tuotantosovellukset. Luuletko että joku hullu ajaa suoraan Microsoftin SP:t? ;)

    >...noin isoissa päivityksissä voi tulla ongelmia
    >...saa lukea kuinka päivittäminen särki sitä ja tätä.

    Onko esimerkkiä muilta Windowsilta? Tai Ubuntulta?

    Äänestä

  • jatkuu kirjoitti:

    "Kaikissa vähänkin kriittisissä kohteissa on pilot-järjestelmä jolla ei tehdä mitään muuta kuin testataan sovelluksia. Niin käyttöjärjestelmät kuin varsinaiset tuotantosovellukset. Luuletko että joku hullu ajaa suoraan Microsoftin SP:t? ;)"

    Ei kukaan, ja siksi siellä on se vuosi joustovaraa.

    "Onko esimerkkiä muilta Windowsilta? Tai Ubuntulta?"

    Onhan Ubuntulla ollu näitä hommia, että joku printteri ei toimikkaan päivityksen jälkeen ja muuta vastaavaa.. Tosin näkee vasta parin vuoden päästä miten hyvin Canonical hoitaa hommat kun tuosta nykyisestä pitkän tuen versioista tais vasta tulla sellainen, että siitä voi hypätä seuraavaan suoraan.

    >...vasta tulla sellainen, että siitä voi hypätä seuraavaan suoraan.

    Nyt vasta???

    Mandrivalla, tai silloisella Mandrakella, se on ollut käytössä jo ainakin 5 vuotta eli sen ajan mitä minä olen sitä käyttänyt.

    Onko tämä tosiaankin syy minkä takia olet tietämättömyyttäsi korostanut Ubuntun "pitkää" tukea? Kun päivitys on ollut niin hankalaa. ;)

    Äänestä

  • Ubuntu? kirjoitti:

    En ole varma asiasta. Saattoi olla tuo aikaisempikin päivitettävissä mutta pointti oli se, että päivitys on AINA riski. Ei siitä nyt mitään tulisi että puolen vuoden välein olisi joku päivitysruljanssi. Sopii kyllä harrastelijoille mutta ei tavallisille ihmisille.

    >...mitään tulisi että puolen vuoden välein olisi joku päivitysruljanssi.

    Mistä on iskenyt tällainen "puolen_vuoden_fixaatio"? Jos uusi versio ilmestyy puolivuosittain niin mikä järki sitä on heti olla päivittämässä? Koskaan en ole tehnyt niin enkä suosittele kenenkään muunkaan sitä tekevän.

    Äänestä

  • oppia kirjoitti:

    Ei tietenkään heti vaan sitten kun siihen on aikaa. Siksi siinä on jouston takia vuosi aikaa hoitaa päivitys. Silti se on vähän verrattuna Ubuntun päivitysrytmiin.

    ...sen säästyneen ajan?

    >Silti se on vähän verrattuna...

    Jos Mandrivan päivityksiin menee käyttäjän aikaa noin 5 minuuttia kerran kahdessa vuodessa ja pitää kai sitä Ubuntuakin joskus päivittää niin montako minuuttia säästyy vaikka 10 vuodessa?

    Käsität kai itsekin että jäit "hopealle" tässä väittelyssä. Onko miestä myöntää se? ;)

    Äänestä

  • käytät... kirjoitti:

    Ei tässä ajansäästöstä ole kyse vaan siitä, että jos ohjelmat A ja B sekä laite C lakkaavat toimimasta päivityksen jälkeen niin tilanne on loppukäyttäjälle helvetin ikävä. Jostain syystä sinulla ei vaan ole harmainta hajua mitä kaikkea voi sattua kolmanen osapuolen jutuille kun päivitetään koko käyttis uudeksi.

    Jos kyse olisikin vain ajansäästöstä niin sehän olisi vain hyvä homma päivittää puolen vuoden välein niin olisi tuoreemmat versiot ohjelmistoista. Harrastelijalle tämä sopiikin mainiosti kun se voi itse sitten tapella mahdollisia ongelmia päivityksen yhteydessä mutta ei loppukäyttäjälle. Ubuntun 2v päivitystahti on ihan eri luokassa Mandrivan kanssa ja Mac OS X:n 3v päivitystahti on vielä parempi. Windowsit taas on vähän heikommassa asemassa kun uutta käyttistä tulee epäsäännöllisesti ja uudelle käyttisostolle luvataan tukea 5-10v epämääräisesti tulevilla servispäkeillä, mutta näillä kun kuitenkin on käytännössä se 1-4v välein se päivitys niin arvostan siksi loppukäyttäjälle enemmän kuin Mandrivaa. Powerjuuserille ja harrastajalle Mandriva sitten on mitä mainioin käyttis.

    >Jostain syystä sinulla ei vaan ole harmainta hajua mitä kaikkea voi sattua...

    No ei ole kun olen n. 5 vuotta päivittänyt Mandrivaani tuolla em. tavalla eikä mitään ole sattunut. Ehkä kaikki jakelut ei olekaan niin bugisia kuin Ubuntut?

    >...arvostan siksi loppukäyttäjälle enemmän kuin Mandrivaa.

    Eli olet siis sittenkin Microsoftilla töissä. Mitenkään muuten tuota ei voi käsittää jos sinulla on vähänkään tietoa asiasta. ;)

    >...Mandriva sitten on mitä mainioin käyttis.

    Mandriva on "vain" Linux-jakelu mutta näköjään oikein hyvä sellainen.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    "Mandriva on "vain" Linux-jakelu.."

    Älä aloita tätä, suu poikki ;D ;D

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    >Jostain syystä sinulla ei vaan ole harmainta hajua mitä kaikkea voi sattua...

    No ei ole kun olen n. 5 vuotta päivittänyt Mandrivaani tuolla em. tavalla eikä mitään ole sattunut. Ehkä kaikki jakelut ei olekaan niin bugisia kuin Ubuntut?

    >...arvostan siksi loppukäyttäjälle enemmän kuin Mandrivaa.

    Eli olet siis sittenkin Microsoftilla töissä. Mitenkään muuten tuota ei voi käsittää jos sinulla on vähänkään tietoa asiasta. ;)

    >...Mandriva sitten on mitä mainioin käyttis.

    Mandriva on "vain" Linux-jakelu mutta näköjään oikein hyvä sellainen.

    "No ei ole kun olen n. 5 vuotta päivittänyt Mandrivaani tuolla em. tavalla eikä mitään ole sattunut. Ehkä kaikki jakelut ei olekaan niin bugisia kuin Ubuntut?"

    Paljon käytät kolmannen osapuolen softaa ja kuinka kirjava oheislaitevalikoima? Ongelmiin ei yleensä törmätä ellei ole niitä ohjelmia asennettuna käyttiksen ulkopuolelta läjäpäin, ole se kirjoitin webcam skanneri jne.

    "Eli olet siis sittenkin Microsoftilla töissä. Mitenkään muuten tuota ei voi käsittää jos sinulla on vähänkään tietoa asiasta. ;)"

    Olen käyttänyt Mandrivaa, mutta oikeasti samat riskit on joka käyttiksellä.

    "Mandriva on "vain" Linux-jakelu mutta näköjään oikein hyvä sellainen."

    Mandriva on käyttöjärjestelmä.

    Äänestä

Selvästi on aistittavissa Ubuntun muodostavan käännekohdan Linuxin ja suljetun koodin Microsoftin ottelussa. Microsoft on jo käymässä perääntymistaistelua. Yhtiön imago on surkea. Sen käyttöjärjestelmät hypetykseen nähden kehnoja ja ihmiset haluavat valinnanvapauksia.

Microsoftin turvasatama ovat alistuvat ja nöyrät sopeutujat, jotka kuuliaisesti suostuvat maksamaan uusissa tietokoneissaan MS-veroa (MS-käyttöjärjestelmien pakkomyynti).

Mutta Ubuntun ollessa yhä useammissa koneissa ja sen suosion levitessä esim. opiskelijoiden keskuudessa on trendi tulevaisuutta ajatellen selvä. Kynnys Gnu/Linux-käyttöjärjestelmän ottamiseen omalle kotikoneelle on madaltunut ratkaisevasti.

Tässä käy kuin tupakanpoltossa. Ei se heti häviä, mutta sen merkitys vähenee entisestään. Microsoftin kulta-ajat ovat jo takanapäin. 10 vuoden sisällä Windows-käyttöjärjestelmä poistuu tai sen koodi on avointa. Näin Microsoft joutuu myöntämään historiallisen tappionsa.

Äänestä
  • Ei yleisty koska,suuri osa käyttäjistä ei tahdo/osaa vaihtaa k-järjestelmää,käytetään sitä järjestelmää mikä on koneessa valmiina.

    Pitäisi olla linux-koneita myynnissä paaljon enemmäm kuin miniläppäri tai yksi linux kauppa joka myy koneita linux-valmiina.

    Äänestä

  • sssssssss kirjoitti:

    Ei yleisty koska,suuri osa käyttäjistä ei tahdo/osaa vaihtaa k-järjestelmää,käytetään sitä järjestelmää mikä on koneessa valmiina.

    Pitäisi olla linux-koneita myynnissä paaljon enemmäm kuin miniläppäri tai yksi linux kauppa joka myy koneita linux-valmiina.

    Jokaisessa tietokoneliikkeessä saa tilattua koneen suoraan valmistajalta Linux -pohjaisella käyttiksellä, lisäksi vanhoihin XP -koneisiin menee yleensä Ubuntua kun ne alkaa olla solmussa viruksista.

    Tietokonepajat sitten myy käytettyjä koneita Ubuntulla vähän joka paikassa.

    Juu mutta linux-koneita pitäisi olla marketeissa,markantaloissa yms. mistä suuret massat nykyään ostaa koneen,varmaa t-koneista 90% ostetaan nykyään em. liikeistä

    Äänestä

Linuxin yleisyys meinaan, ilmainen ja parempi käyttis kuin win. Miten mitata yleisyys kun Linukkaa ei tarvitse ostaa, senkun lataa netistä ja nauttii virusvapaasta käyttöjärjestelmästä. Toisaalta markkinat tarvitsevat maksavaa win massaa, joten ei hehkuteta liikaa Linuxia että win pysyy jotenkin hengissä ja me kädelliset voimme nauttia kunnollisesta ja turvallisesta Linukasta;)))

Äänestä

vaikka ei linux toimisikkaa jokaisella emolevyllä.

Miksi pitäis toimia joku muutaman nyypän kayttämä tetris-distro?

Äänestä
  • iha hyvä vaan et tämmöset palikat pysyy windowsin puolella ja nauttii viruksista/muusta paskasta.

    Äänestä

Jos ei nyt ihan täysin mediasokea ole niin huomaa kyllä että linux yleistyy. Ehkä "hitaasti" mutta sitäkin varmemmin. Uutena ilmiönä nämä massoille myytävät linux-notebookit.

Äänestä
  • Onko hardyssä virrankulutus pienentynyt,kokeilin reilu vuos sitten 7.10,mutta akun kesto läppärissä on about puolet lyhyempi kuin xp:ssä. Jäi ubuntu tämän takia lähes käyttämätömäksi.

    Äänestä

  • nenenenn kirjoitti:

    Onko hardyssä virrankulutus pienentynyt,kokeilin reilu vuos sitten 7.10,mutta akun kesto läppärissä on about puolet lyhyempi kuin xp:ssä. Jäi ubuntu tämän takia lähes käyttämätömäksi.

    >...about puolet lyhyempi kuin xp:ssä.

    Nämä mikkisfanit keksii mitä mielikuvituksellisimpia väitteitä. ;)

    Kaikki asiasta oikeasti perillä olevat tietävät että pienemmän prosessorikuorman takia Linuxin tehonkulutus on pienempi samanlaisella käytöllä. Ja akku näinollen kestää pitempään. Se on luonnonlaki ja sitä vastaan on turha väitellä vaikka olisi millainen datamerkonomi!

    Äänestä

  • nenenenn kirjoitti:

    Onko hardyssä virrankulutus pienentynyt,kokeilin reilu vuos sitten 7.10,mutta akun kesto läppärissä on about puolet lyhyempi kuin xp:ssä. Jäi ubuntu tämän takia lähes käyttämätömäksi.

    Ei Ubuntussa mitään erityistä virtaa kuluttavaa ole. On ilmeisesti ollut virranhallinta pois käytöstä ja prosessori on paahtanut täysillä tai muuta vastaavaa.

    Tässä vertailua Windowsin ja Ubuntun virrankulutuksesta:

    http://www.phoronix.com/scan.php?page=article&item=hardy_power&num=2

    Vanhoilla versioilla tilanne oli kyllä erilainen:

    http://www.phoronix.com/scan.php?page=article&item=880&num=2

    Äänestä

  • nenenenn kirjoitti:

    Onko hardyssä virrankulutus pienentynyt,kokeilin reilu vuos sitten 7.10,mutta akun kesto läppärissä on about puolet lyhyempi kuin xp:ssä. Jäi ubuntu tämän takia lähes käyttämätömäksi.

    Itselläni jo 7.10 versiolla akku kesti pidempään kuin windowsilla (n. 10% pidempään), jonkunlaisena näppituntumana mittaamatta tarkemmin tuntuu että vähän ehkä olisi vielä pidentynyt.

    Olitko saanut jollain virranhallinnan solmuun ? Joissain läppäreissä on tosin ollut "omia virityksiä" eli määrityksistä poikkeavia systeemeitä jolloin edes hyllystä napattu vakio XP ei osaa ohjata esim. prossun taajuutta vaan siinä pitää olla kyseisen koneen oma OEM versio jossa on oikeat ajurit (tai koittaa siihen vakio XP:hen kaivaa ne ajurit jostain). Noissa tuli kivoja tilanteita kun vaihtoi mukana tulleen XP homen ostettuun XP Pro:hon, prossu käy max taajuudella kokoajan eikä muukaan virranhallinta oikein toiminut (ja akun kesto oli aika lyhyt).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kubuntuisti kirjoitti:

Yksi esimerkki on tässä:

http://www.itviikko.fi/teknologia/2008/07/28/foxconn-paivittaa-linuxia-sorsineen-emolevynsa/200819494/7

Rautaa on siis sabotoitu tahallaan niin, että Linux ei toimi kunnolla. Eli ilmeisesti Microsoftin korruptio- ja lahjontaosasto ollut taas vähän asialla. Tämä on varmaan vain jäävuoren huippu.

Mutta jos totta puhutaan, niin onhan Linux-distrot yleistyneet viime vuosina hirveästi. Nyt ollaan jo sillä tasolla, että näitä voi ihan oikeasti käyttää. "Aloitin" itse RedHat 7.3:lla noin viisi vuotta sitten ja nyt on menossa Kubuntu 8.04. Ero näissä kahdessa on kyllä aivan valtava!

Ja ei kai kukaan nyt edes odota, että muutamassa vuodessa 50% ihmisistä käyttäisi jotakin Linux-distroa, kun Applellakin on vain joku luokkaa 10% markkinaosuus. Linux asennetaan yleensä jälkikäteen, koska käytännössä kaikissa uusissa koneissa myydään mukana Vista. Kukaan ei edes kysy, että mitä kuluttaja haluaa. Eikä moni edes välitä saati tiedä vaihtoehdoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu