Auttaako juominen suruun? Mäkun en oo ikinä vetäny kännejä niin en tiiä miltä se tuntuu, mutta kun se ainakin salkkareissa ja ketosessa ja myllyrinteessä auttaa niin miksei mulle? Venatkaas ku kerron vähä ittestäni täsä jos muistan ku väsyttää.
Kuukausi sitten olin vielä wow-addicti enkä tehnyt muutakun pelasin wowia. No sitten pääsin siitä irti siitä yli vuoden kestäneestä koneella istumisesta kun yksinkertaisesti kyllästyin aina pelaamaan jotain vitun peliä. (sori kieli) Sitten mulla on tää jos 5 vuoden ajan ollu unelma tästä alasta mille haluan. Moon hirviän stressaantunu ku kahen viikon pääst alkaa lukio enkä oo valmis opiskelee, enkä halua opiskella johonkin mihin en usko. Tää mun unelma-ala ei liity lukioon oikeestaan. Kyllä mä uskon itteeni aina silloin tällöin mutta sitte tulee vastaan joku joka on saman ikänen ku mä mutta parempi tällä alalla niin mulla tippuu itsetunto nollaan. Tää mun ala on nimittäin sellanen että tähän ei kaikki pääse (mut se on asia erikseen se ei kuulu täällä anyway).
Lukekaas nyt tarkaan. Suurin ongelma on että pelkään yrittää koska pelkään epäonnistuvani, ja jos epäonnistun pelkään päätyväni tuon pummin viereen dokaamaan tuonne tielle mikä näkyy mun ikkunastani. Olenko pelkuri koska en uskalla yrittää toteuttaa unelmia? Olen niin hukassa. En tiedä onko mulla resursseja. Joskus unelmat on niin suuria että huuhuh. Muttei silti viiti päästää irti niistä. Emmä mikskää presidentiks kitenkaa halua mutta silti.
" -Mä oon Oulunkylästä ja valloitan maailman! Sanoi 10 vuotias Ville Valo"
Voi kun mullakin olisi samanlaista rohkeutta.
Kuukausi sitten olin vielä wow-addicti enkä tehnyt muutakun pelasin wowia. No sitten pääsin siitä irti siitä yli vuoden kestäneestä koneella istumisesta kun yksinkertaisesti kyllästyin aina pelaamaan jotain vitun peliä. (sori kieli) Sitten mulla on tää jos 5 vuoden ajan ollu unelma tästä alasta mille haluan. Moon hirviän stressaantunu ku kahen viikon pääst alkaa lukio enkä oo valmis opiskelee, enkä halua opiskella johonkin mihin en usko. Tää mun unelma-ala ei liity lukioon oikeestaan. Kyllä mä uskon itteeni aina silloin tällöin mutta sitte tulee vastaan joku joka on saman ikänen ku mä mutta parempi tällä alalla niin mulla tippuu itsetunto nollaan. Tää mun ala on nimittäin sellanen että tähän ei kaikki pääse (mut se on asia erikseen se ei kuulu täällä anyway).
Lukekaas nyt tarkaan. Suurin ongelma on että pelkään yrittää koska pelkään epäonnistuvani, ja jos epäonnistun pelkään päätyväni tuon pummin viereen dokaamaan tuonne tielle mikä näkyy mun ikkunastani. Olenko pelkuri koska en uskalla yrittää toteuttaa unelmia? Olen niin hukassa. En tiedä onko mulla resursseja. Joskus unelmat on niin suuria että huuhuh. Muttei silti viiti päästää irti niistä. Emmä mikskää presidentiks kitenkaa halua mutta silti.
" -Mä oon Oulunkylästä ja valloitan maailman! Sanoi 10 vuotias Ville Valo"
Voi kun mullakin olisi samanlaista rohkeutta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juominen auttaa hetkellisesti suruun, mutta seuraavana päivänä tilanne on vain pahempi joten en suosittele.
Elä päästä unelmistasi irti. Jos epäonnistut voi yrittää uudestaan. Se pummi joka näkyy ikkunastasi on varmaankin epäonnistunut ja aloittanut juomaan ja juonutkin kaikki rahansa.
Itselläni on erittäin suuri unelma. Niin suuri että monet vain naureskelevat sille, mutta niin naurettiin myös monille muillekin. Elä luovu unelmastasi vaan tee töitä sen eteen. Sinulta löytyy kyllä resursseja. Enemmän kuin arvaatkaan.
Kuten Debi Thomas sanoi:
"I tell people I'm too stupid to know what's impossible. I have ridiculously large dreams, and half the time they come true."
Eli suomeksi
"Sanon ihmisille että olen liian tyhmä tietääkseni mikä on mahdotonta. Minulla on naurettavan suuria unelmia ja kuitenkin puolet niistä toteutuu."
Jos haluat joskus olla siinä unelma ammatissas niin silloin sun täytyy valmistautua työn tekemiseen ja mahdollisiin epäonnistumisiin.
Eihän mitään asiaa opita heti ja sitten sen osais loppuelämän.
Jos ei tee pieniä virheitä matkalla niin sitten kun tekee sen virheen ihan työssä niin tulokset voi olla pahatkin.
Kukaan ei ole seppä syntyessään.
Älä laita itelles rimaa liian ylös et älä pyydä iteltäs liikoja.
Kyllä sä siihen työhän pääset.
Mikä se sun unelmatyö sitten on?
Netissä voi kertoa ja itekin lukiolaisena voisin kertoo et miten se sopii yhteen lukion kaa.
Ja juominen ei auta.
Jos siihen jää koukkuun niin sitten sun unelmas voi siirtyä kauaskin.
Jos surettaa niin silloin puhutaan jollekulle, joka kuuntelee.
Tunteita ei pidä pullottaa sisälleen vaan niistä pitää puhua.
Kyllä Villekin on työtä joutunu tekee.
sanon heti alkuun että juominen ei auta suruun. juominen vain siirtää kaikkea parilla päivällä. kun juot, et muista enää asiaa jonka takia juot. sitten nukut ja aamulla on krapula, ja taas sen jälkeen se sama asia tulee mieleen...
minulla on joskus myös ollut peli himoja ,mutta olen päässyt niistä eroon, panostamalla kouluun ja työhön ja ennen kaikkea parisuhteeseen ,tulevaisuuden luomiseen.
on hienoa että tiedät mitä haluat (mikä ala sinua kiinnostaa) ,moni ei sitä tiedä ja se on ongelma.
jos lukio ei ole yhtään sitä mitä haluat, tai se ei auta sinua alassa jolle haluat, niin tee niin että olet lukiossa vaikka jonkin aikaa, kokeilet miltä se tuntuu ja lopetat jos ei tunnu hyvältä. sitten haet alalle jolle haluat.
sinulla pitäisi olla kavereita ja ystäviä ja ennen kaikkea perhe joka tukee. kannattaa jutella heidän kanssaan. he varmasti haluavat auttaa ja tukea että pääset alalla jolle haluat.
ihmiset ovat erillaisia ja osaavat eriasioita. toiset ovat parempia toisissa ammateissa ,kun taas toiset toisissa. kaikilla on heikkoja puolia. ei siis kannata pelätä että joku olisi sinua parempi jollain alalla. olet aina jotakin parempi jossain asiassa.
jos ala on sellainen että siihen ei pääse kaikki, niin sinun kannattaa silti koittaa ja uskoa itseesi. jos uskoo ja luottaa itseensä ja tietää mitä haluaa, niin silloin yleensä myös onnistuu!
eikä ole mitään syytä pelätä että epäonnistut jossain. niin kuin sanoin ,kaikilla on huonoja puolia, mutta aina pitää yrittää. jotkut ei saata osata uida edes aikuisena ,kun taas toiset ovat pienenä jo suurissa uima kisoissa.
ja jos epäonnistut, niin sinulla pitää olla varmuutta ja rohkeutta yrittää uudestaan.
etkä sinä ole pelkuri, vaikka sinusta tuntuukin että et uskalla yrittää toteuttaa unelmia. unelmien eteen pitää tehdä töitä. unelmat eivät ole siis suuria, vaan unelmaa kohti mennään pikku hiljaa. ei ole selvää että jos haluat hyvän ammatin, omakotitalon, vaimon, lapsia ,koiran ja upean auton, ei niitä saa päivässä eikä parissa. pikku hiljaa tehdään asioita jotka vaikuttavat tulevaisuuteen ja siihen elätkö unelmaasi aikuisena.
äläkä päästä irti unelmastasi. unelmat on tarkoitettu sitä varten että ihmiset jaksaisivat tehdä asioita ,mihin ei uskoisi ja mitä ei ehkä haluaisi edes tehdä..mutta se, että on joku syy miksi tehdä, auttaa monta jatkamaan yrittämistä.
oli jo rohkeaa tulla tänne juttelemaan. toivottavasti jaksat yrittää ja luotat itseesi.
toivottavasti pääset opiskelemaan alalle jolle haluat. onnea jatkoon! :)
Olen sanonut äitille ettei minua kiinnosta mikään muu kuin musiikki ja hän sanoi että kun alkaa lukio niin mene puhumaan opolle. En olisi päässyt mihinkään musalukioihin mitä noita nyt on koska keskiarvoni on 7 ja 8 välillä.
Äiti kyllä on aina tukenut tässä harrastuksessa ja itseasiassa ite vielä ehdotti että mitä jos alkaisin soittamaan musiikkia silloin kun olin 11 tai 12v.
Uskon kuitenkin että kyseessä on lähinnä itsetunto. En minä mihinkään maailmanmaineeseen tähtää, olisin ikionnellinen jos saisin vain matkustaa, soittaa ja sillä ansaita katon ja voin leivän päälle. En kuitenkaan halua miksikään musiikin opettajaksi, se ei ole minun hommaa. On kuitenkin yksi fakta mikä hankaloittaa tällaista; Jos ei kaveripiiristä saa bändiä kasaan niin se on voi voi, ei niitä omasta kokemuksesta oikein tahdo netin kautta löytyä. Olisi kai eri asia jos asuisi helsingissä mutta kun en. Kyllä minulla on luovuutta ja osaan säveltää mestariteoksen tarvittaessa, muttakun ei ole porukkaa kenen kanssa sitä esittää ihmisille. Tämä kun ei ole yksin minusta kiinni. On kai moniakin aloja missä ei voi yksin edetä, en tiedä miten ihmiset sen hoitavat. Tällä alalla mitä enemmän kavereita ja mitä korkeammilla palleilla sen parempi, mutta minäkun en ole mikään maailman sosiaalisin tyyppi enkä uskalla mennä puhumaan ihmisille(ihan harjoiteltavissa oleva asia?).
Onhan se totta ja olen iloinen että tiedän mitä haluan tehdä, olen ollut monen vuoden ajan en vain ole sitä uskaltanut itselleni enkä muille varsinkaan myöntää.
Kaikki kasvavat kuunnellessaan samaa. "Ole ystävällinen muille, mutta hae voitto kilpailussa!"
"Ei se ole sinun syysi, ei se ole minun syyni."
No kenen pirun syy se sitten on?
Ville Valo sanoi kerran ettei tämä ole mikään kilpailu, mutta kyllä se on. Pienemmässä ja suuremmassa skaalassa. Vain parhaat pärjäävät. Tiedän olevani hyvä, todella hyvä. Mutta tiedän myös etten ole paras.
Riittäkö hyvä vai haluatko olla paras? Eikä sitä bändiä siihen ympärille heti tarvita ! Ihailen ihmisiä jotka uskaltavat lähteä niin kiviselle tielle kuin muusikon ammatti. Jos oikeesti haluaa jotain ja on valmis tekemään mitä vaan saavuttaakseen sen niin siinä yleensä onnistuu:) Jos olet hyvä niin onnea koetukselle :) Toivottavasti voin jokupäivä kävellä levykauppaan ja osataa esikoislevysi :)
hyvä että vanhempasi ovat tukena. se on kuitenkin tärkeää, että joku tukee, koska silloin kun itseltä loppuu kiinnostus, niin on hyvä että muut jaksaa silloin tukea ja saa taas sen kiinnostuksen syttymään.
mutta kannattaa kysyä opolta mitä tehdä. miten olisit lähempänä unelmaasi.
jos olet ottanut lukion valinnaisiin esim. musiikin, niin voi hyvinkin olla että sieltä saat itsellesi ko'ottua bändin.
uskon kyllä myös että uskalla kyllä mennä puhumaan ihmisille, jos vain tosissasi haluat. pitää olla vain oma itsensä, ei mitään muuta. silloin kaikki menee hyvin.
toivottavasti kuitenkin pääset kohti unelmaasi, vaikkakin ehkä vähän vaiheaa tulee välillä olemaan. kannattaa silti muistaa että on paljon ihmisiä jotka tukevat sinua ja haluavat sinun saavan mitä haluat, mitä olet aina halunnut.
olen itse aloittanut musiikin harrastamisen pienenä.. ensin musiikkileikkikouluun 4vuotiaana, 6vuotiaana aloitin viulun soittamisen. nyt harmittaa että tuli lopetettua se homma jo 13 vuotiaana.
nyt olen kuitenkin lähihoitajana ja toimin lasten parissa. unelmani siis muuuttui kun olin 13. en tiedä miksi, mutta jokin sai sen muuttumaan. itse olin silloin ujo, ja pelkäsin myös esiintymisiä, jossa oli paljon ihmisiä. soitin kuitenkin ihan sujuvasti ja se sai minut uskomaan itseeni.
vaikka nyt en enää viulua soitakkaan, niin olen silti onnellinen että saan tehdä sitä mitä haluan ja olet kiitollinen että minulla on mies ja lapsi tulossa. elän siis tietyllä tapaa unelmaani.
toivottavasti osaat tehdä elämässäsi oikeita päätöksiä ja saat elämän josta nautit. :)