1 v. Kuvaus

Pitäs viedä lapsi 1v kuvaan.

Kuvaus kun ei ole mitään ilmaista niin kertokaahan vinkkejä:
-mitä kaikkea kannattais huomioida?
-oisko paras aika het päikäreiden jälkeen vai? Entäs jos unet menee pitkäks?
-Osaako kukaan kertoa omia kokemuksia Lappeenrannan alueen kuvaamoista?
2943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä oli 1-vuotiskuvaus viime viikolla.

Kuvaus kannattaa varata sellaiseen aikaan, jolloin lapsi on mahdollisimman tyytyväinen, ettei mene kuvaus itkuksi. Meillä lapsi nukkui päiväunet n. 10-12 ja varattiin kuvaus klo 13. Sitä ennen lapsi ehti vielä syödäkin. Meillä kyllä juuri tuona päivänä päiväunet olisivat venyneet tavallista pidemmiksi, mutta heräteltiin lapsi siinä 12 pintaan, jolloin oli nukkunut jo 2 tuntia. Poika ei siis pahemmin välitä, vaikka herättäisi kesken unienkin. Mielestäni paras hetki kuvaukselle on, kun lapsi on virkeä ja masu on täynnä. Kuvaustilanne on niin hektinen, että itkuhan siinä olisi tullut, jos vähänkin väsy olisi ollut.

- Hyvä idea on myös ottaa joku oma mieleinen ja hieno lelu mukaan. 1-vuotias lapsi kun ei oikeen malta olla kuvaustilanteessa paikoillaan, niin lelu voi auttaa asiaa. Me ei tajuttu ottaa lelua mukaan ja pariin kuvaan jouduttiin ottamaan kuvaamosta joku pehmokissa, mikä ei mielestäni ollut kovin hieno.

- Jos mahdollista, niin kannattaa mennä kuvaukseen molemman vanhemman toimin. Toinen ilmeilee ja naurattaa lasta ja toinen vahtii takana, ettei lapsi putoa pöydältä. Kasvokuvat otettiin siis ainakin meillä pöydällä.

Äänestä

Varaat ajan sellaiseen aikaan päivästä että lapsi on virkeimmillään. Joko heti aamusta tai sitten ekojen päikkäreiden jälkeen, herättelet sitten jos näyttää että vielä nukuttaisi.

Yleensä kuvaamoissa kuvaajat ovat ammattitaitoisia ja tottuneet ottamaan 1-vuotiaastakin kuvia. Varaavat aikaa siihenkin että lapsi ehkä ujostelee, eivät ala heti kuvata vaan "leikkivät" lapsen kanssa että lapsi tottuisi. Ainakin minulla on kokemusta vain sellaisista kuvaamoista. Kuvaamoissa yleensä on rekvisiittaa, leluja yms jotka kiinnostavat lasta. Joissain kuvaamoissa on myös erikoisia vaatteita (esim. maalaismaisema ja siihen sopivat vanhanaikaiset vaatteet lapselle).

Itse en ottanut mitään lelua tms. kotoa mukaan. Vaatteetkin olivat omasta takaa, halusin pukea tytön tiettyyn mekkoon. Ihania kuvia tuli, ei 1-vuotiaasta voi huonoa kuvia tullakaan! Hyvin se mnee, älä turhaan stressaa=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakkee auttakkee... kirjoitti:

Pitäs viedä lapsi 1v kuvaan.

Kuvaus kun ei ole mitään ilmaista niin kertokaahan vinkkejä:
-mitä kaikkea kannattais huomioida?
-oisko paras aika het päikäreiden jälkeen vai? Entäs jos unet menee pitkäks?
-Osaako kukaan kertoa omia kokemuksia Lappeenrannan alueen kuvaamoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu