Hei,
Haluaisin kysyä teiltä kaikilta ihanat ihmiset jotka ovat varmoja lesboudestaan, että onko teillä ollut aitoja ihastumisia ikinä miessukupuoleen? lueskelin täältä aikaisempia ketjuja ja yhdessä keskusteltiin onko seksuaalinen suuntaumus synnynnäistä vai kulttuurista. mun kohdalla oon ihan varma, että oon kyllä pienestä pitäen tuntenut seksuaalista vetoa naisvartaloon, oon katsellut pornoleffoja ihan liian lapsena ja aina kiihottunut naisesta. Ja aika nuorena oon pohtinut että mikähän oikein olen, kun silti suurin osa ihastuksista on ollut poikiin. En ole niitä mitenkään teeskennellyt tai itseäni pakottanut, oon vaan ollut ihastunut, haaveilut ja miettinyt poikia pään puhki välillä. lisäksi lapsuuden/teini-iän poikabändivaihe -jos hoksaatte mitä tarkotan- on ollut tosi voimakas, oon haaveillut ja fanittanut yhtä niin sööttiä poikabändin jäsentä ties kuinka monta vuotta.
mutta mutta, aina on myös toinen puoli ollut, eli naisvartalosta kiihotun seksuaalisesti hyvin paljon, lähinnä pornoleffoissa. lisäks kyllä muistan nuoruudesta (olen kyllä edelleen nuori reilu kakskymppinen epävarma naisenalku) et kyllä on ollut pari pientä tyttöihastustakin. Suurimmaksi osaks kuitenkin pojat on aina pyöriny mieles.
noh, nyt tilanteeni on se, et oon pähkäillyt seksuaalista suuntaustani joka kantilta viimeisen vuoden ajan enkä saa selvyyttä millään. menen vaan enemmän solmuun koko ajan. ihana miesystävä löytyy, joka tietää kyllä ja hyväksyy mut ihan tällaisena kuin oon, mutta nämä asiat silti vaivaa koko ajan. mitä teen? yritän hyväksyä itseni biseksuaalina, mutta en tiedä onko kyse siitä, ettei hyväksyminen ole niin yksinkertaista ja tapahdu hetkessä, vai voiko ahdistus johtua siitä että oisinkin lesbo? pääsenkö asiasta ikinä varmuuteen ja ahdistuksesta eroon
onko teillä kellään, jotka kokevat itsensä puhtaasti lesboiksi, ollut silti paljon ihastuksia poikiin taustalla? miten ylipäätään olette tiedostaneet lesboutenne? jos joku jaksaa lukea ja kommentoida niin kiitos paljon, ja en kaipaa lannistavia sanoja, oon ihan tarpeeksi maassa jo muutenkin.
Haluaisin kysyä teiltä kaikilta ihanat ihmiset jotka ovat varmoja lesboudestaan, että onko teillä ollut aitoja ihastumisia ikinä miessukupuoleen? lueskelin täältä aikaisempia ketjuja ja yhdessä keskusteltiin onko seksuaalinen suuntaumus synnynnäistä vai kulttuurista. mun kohdalla oon ihan varma, että oon kyllä pienestä pitäen tuntenut seksuaalista vetoa naisvartaloon, oon katsellut pornoleffoja ihan liian lapsena ja aina kiihottunut naisesta. Ja aika nuorena oon pohtinut että mikähän oikein olen, kun silti suurin osa ihastuksista on ollut poikiin. En ole niitä mitenkään teeskennellyt tai itseäni pakottanut, oon vaan ollut ihastunut, haaveilut ja miettinyt poikia pään puhki välillä. lisäksi lapsuuden/teini-iän poikabändivaihe -jos hoksaatte mitä tarkotan- on ollut tosi voimakas, oon haaveillut ja fanittanut yhtä niin sööttiä poikabändin jäsentä ties kuinka monta vuotta.
mutta mutta, aina on myös toinen puoli ollut, eli naisvartalosta kiihotun seksuaalisesti hyvin paljon, lähinnä pornoleffoissa. lisäks kyllä muistan nuoruudesta (olen kyllä edelleen nuori reilu kakskymppinen epävarma naisenalku) et kyllä on ollut pari pientä tyttöihastustakin. Suurimmaksi osaks kuitenkin pojat on aina pyöriny mieles.
noh, nyt tilanteeni on se, et oon pähkäillyt seksuaalista suuntaustani joka kantilta viimeisen vuoden ajan enkä saa selvyyttä millään. menen vaan enemmän solmuun koko ajan. ihana miesystävä löytyy, joka tietää kyllä ja hyväksyy mut ihan tällaisena kuin oon, mutta nämä asiat silti vaivaa koko ajan. mitä teen? yritän hyväksyä itseni biseksuaalina, mutta en tiedä onko kyse siitä, ettei hyväksyminen ole niin yksinkertaista ja tapahdu hetkessä, vai voiko ahdistus johtua siitä että oisinkin lesbo? pääsenkö asiasta ikinä varmuuteen ja ahdistuksesta eroon
onko teillä kellään, jotka kokevat itsensä puhtaasti lesboiksi, ollut silti paljon ihastuksia poikiin taustalla? miten ylipäätään olette tiedostaneet lesboutenne? jos joku jaksaa lukea ja kommentoida niin kiitos paljon, ja en kaipaa lannistavia sanoja, oon ihan tarpeeksi maassa jo muutenkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta ne vähät ihastumiseni vastakkaiseen sukupuoleen ovat aina olleet paljon laimeampia kuin ihastumiseni naisiin. Sekä tunnepuolella että seksuaalisen kiinnostuksen suhteen olen aina ollut enemmän naisiin päin. Kuitenkin takana on ollut yksi pidempi miessuhde, joka johti jopa avioliittoon.
Tällä hetkellä seurustelen naisen kanssa, mutta en halua oikeastaan määritellä seksuaalisuuttani sen enempää. Määrittelyt ovat muita varten, minä en itse sellaista tarvitse, enkä koe mahtuvani valmiisiin lokeroihin.
Minä olen ollut aina varma lesboudestani. Se mitä itse nuorena pähkäilin (vuosia), olenko ehkä kuitenkin edes vähän kiinnostunut miehenpuolikkaista. Ihastunut olen aina naisiin ja seksiä haluan vain naisten kanssa. Joskus ihan nuorena oli jonkinlaisia ihastumisia poikiin, mutta niin mietoja, että jäivät lähes huomaamatta. Edes poikabändeistä en kiinnostunut, fanitin kauniita vahvoja naisia.
Sinä olet siinä vaiheessa kun pohdin omaa seksuaalisuuttasi joka kantilta, siihen voi mennä vuosia, eikä mikään takaa löydätkö selvää vastausta. Nyt vaikutat lievästi bi:ltä, voit tuntea naisia kohtaan mitä haluat, jos tulee pakottavaa tarvetta kokeilla huomaat sen varmasti. Sitten olet valmis tekemään ensimmäisen liikkeen naisten suuntaan. Mutta yhtä hyvin voit haaveilla naisista ja edelleen jatkaa suhdetta miehiin.
Itse tajusin jo hyvin nuorena (ala-asteella), että muista tytöistä poiketen voin ihastua tyttöihin. Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista identiteettikriisiä seksuaalisen suuntautumiseni suhteen, vaan tällainen vaihtoehto on tuntunut aina hyvin luonnolliselta.
Pienenä, lähinnä ala-asteella, olin joskus ihastunut johonkin poikaan. Huoneeni seinät oli kuitenkin "tapetoitu" naisten kuvilla, enkä koskaan fanittanut yhtäkään miestä, vaan ainoastaan naisia. Jo ala-asteella ystäväni vihjaili minulle, että olisin lesbo. Myös siskoni sanoo ymmärtäneensä lesbouteni jo ala-asteella. Ulkoisesta olemuksesta tämä ei johtunut, sillä oli pitkään ulkoisesti kovin naisellinen.
Vielä yläasteella pidin itseäni bi-seksuaalina. Ihastuin kuitenkin lähinnä tyttöihin, ja ihastuminen heihin oli aina todella voimakasta. Se oli kaukana siitä pienestä jännityksestä, mitä jotkut harvat pojat saattoivat aiheuttaa. Ihastukseni tyttöihin tuntui niin voimakkaalta, että olin valmis tekemään mitä tahansa heidän vuokseen.
Lukiossa ollessani tapailin kuitenkin hetken aikaa erästä miestä. Se oli mukavaa ja tietenkin hiukan jännittävää, koska hän oli ensimmäinen tapailemani ihminen. Olemme samanlaisia ihmisiä ja hän on edelleen hyvä ystäväni. En ole kuitenkaan koskaan seurustellut yhdenkään miehen kanssa, enkä edes edennyt seksissä alkuhyväilyjä pidemmälle. Suhde päättyi, koska hän muutti pian toiselle paikkakunnalle. Usein olen miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi jäänyt, ja olisimme päättäneet alkaa seurustelemaan. Etsisinkö nyt itseäni, vai olisinko ajan kuluessa huomannut, etteivät miehet olekaan minun juttuni? Vai olisinko tyytyväinen, mutten kenties onnellinen miehen kanssa elävä nainen, joka haaveilee naisista? Miten olisin sopeutunut perusheteroseksuaaliseen muottiin?
Lukiossa ollessani tätä miestä lukuunottamatta ihastuin aina ainoastaan naisiin, ja aloinkin lukion loppupuolella seurustelemaan naisen kanssa. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Sen jälkeen olen ihastunut ainoastaan naisiin ja seurustellut ainoastaan naisten kanssa.
Tätä nykyä kategorisoin itseni umpilesboksi, sillä se tuntuu minulle luontaisimmalta. Kategorisointi ei ole minulle erityisen tärkeää, mutta näin miellän itseni. Joskus mietin, voisinko olla lievästi bi-seksuaali, mutta sillä ei oikeastaan ole minulle väliä. Olen rakastunut vain naisiin, ja voin kuvitella jakavani elämäni vain naisen kanssa.
Miesten suhteen ajatukseni vaihtelevat: mies ei ole mielestäni koskaan yhtä kaunis, komea tai kiihottava katsella kuin nainen. Joskus alastomat miehet jopa ällöttävät minua. Kokemukseni mukaan voin kiihottua miehestä, jos olen "sopivan" miehen kanssa lähituntumassa, vaikkapa tanssin hitaita. Läheisyys voi tuntua hyvälle sukupuolesta riippumatta. En kuitenkaan usko, että voisin koskaan saavuttaa miehen kanssa mitään lähellekään yhtä täydellistä kuin naisen kanssa. Miehet eivät herätä minussa mitään samanlaista kuin naiset. Kommunikoidessani miesten kanssa jään myös jollain tasolla aina "vajaaksi". En koe saavuttavani samanlaista yhteyttä kuin naisten kanssa ajatuksien enkä tunteiden tasolla.
En katsele miehiä juuri koskaan. Ainoastaan yhden tyyppiset miehet onnistuvat kääntämään katseeni. Voisin kuvitella, että seksi tällaisen "sopivan" miehen kanssa voisi olla ihan miellyttävä kokemus. Ihan miellyttävä ei kuitenkaan riitä minulle, vaan kaipaan elämääni rakkautta ja sellaista yhteyttä, jonka koen saavuttavani ainoastaan naisten kanssa.
Naisiin suuntautuminen on kohdallani asia, jonka olen tiedostanut hyvin pitkään. Se on aina tuntunut hyvin luonnolliselta, vaikka olen syntynyt ja kasvanut täysin heteroseksuaalisessa ympäristössä, tuskin edes tuntien sanaa lesbo. Lopullinen käsitys omasta itsestäni ja seksuaalisuudestani on ainoastaan täsmentynyt ja varmistunut elämäni varrella. En ole juurikaan sinua vanhempi, ja aina välillä toki mietin omaa seksuaalisuuttani. Tunteeni naisia kohtaan eivät kuitenkaan ole koskaan jättäneet sijaa epäilyksille.
Minulla on hyvin samankaltaisia ajatuksia. Olen ainoastaan yhtä miestä kohtaan elämässäni tuntenut syvempääkin ihastusta ja vetoa, mutta kaikki muut ihastukset, rakkaudet ja suhteet olen kokenut naisten kanssa.
Välillä mietin, että tietynlainen miestyyppi saattaisi saadakin minut tuntemaan jotain, muttei tosiaan niin vahvasti kuin nainen.
Uskoisin siis, että minussa on myös jonkinasteinen bi-puoli, tosin uskon, että suurimmalla osalla ihmisistä sellainen puoli löytyy.
Tällä hetkellä kuitenkin, jos on pakko itsensä luokitella, täytyisi sanoa olevani lesbo.
Seksuaali-identiteettiään lie turhaa liikaa vatvoa, se kun ei ole aina niin yksinkertainen ja selkeä asia.
Olen ollut naimisissa v.89 asti.liitosta kaksi kouluikäistä lasta.Avioero vireillä, koska totesin olevani lesbo.Myöhäisherännäisyyteni johtunee ankarasta ja uskonnollisesta kotikasvatuksesta.Rakastuin mieheen, mutta seksi lakksi kiinostamasta ja luulin pitkään ett minulla vikaa ylä tai alapäässä.Lasten syntymän jälkeen aloin tuntea vetoa naisiin varsinkin toisen lapsen jälkeen joka voimistui.Tein kokeen.Sovin naisen kanssa netissä treffit.Mentiin sänkyyn.Se vain tapahtui.kaikki niin luonnollista.Siitä asti tiesin olevani lesbo.Jälkiviisaana sanon olleeni syntymälesbo, mutta en tiedostanut sitä, koska kotona homous kiellettiin ja pidettiin sairautena.Nyt tiedän syyn miksi mies ei kiihota fyysisesti eikä henkisesti.Alkoi jo etoa ajatus miehestä.
Olen ollut naimisissa v.89 asti.liitosta kaksi kouluikäistä lasta.Avioero vireillä, koska totesin olevani lesbo.Myöhäisherännäisyyteni johtunee ankarasta ja uskonnollisesta kotikasvatuksesta.Rakastuin mieheen, mutta seksi lakksi kiinostamasta ja luulin pitkään ett minulla vikaa ylä tai alapäässä.Lasten syntymän jälkeen aloin tuntea vetoa naisiin varsinkin toisen lapsen jälkeen joka voimistui.Tein kokeen.Sovin naisen kanssa netissä treffit.Mentiin sänkyyn.Se vain tapahtui.kaikki niin luonnollista.Siitä asti tiesin olevani lesbo.Jälkiviisaana sanon olleeni syntymälesbo, mutta en tiedostanut sitä, koska kotona homous kiellettiin ja pidettiin sairautena.Nyt tiedän syyn miksi mies ei kiihota fyysisesti eikä henkisesti.Alkoi jo etoa ajatus miehestä.Parhaiten asia selviää miettimällä ja kokeilemalla.Nainen ei syty samalla tavalla kuvista vaan tarvitsee henkisen yhteyden joka miehen kanssa jaa vajaaksi tai olemattomaksi.Minusta nanen saavuttaa todellisen yhteyden vain toiseen naiseen.
Tarviiko tuollaista edes miettiä???
Olen tässä vuosien saatossa tullut siihen tulokseen että en minä ihastu sukupuoleen vaan ihmiseen!!
Joo, nyt olen naimisissa naisen kanssa mutta en siltikään suostu mihinkään lokeroon... mä oon mä ja rakastun ku rakastun!! helpottuuko elämä kun tiedät olevasi jossain lokerossa?? Aluksi yritin kyllä sitä itsekin miettiä kunnes meinasi pää hajota!! helpommalla pääsee ku antaa vaan olla...
Minä olen pohtinut seksuaalisuuttani n. 16-17-vuotiaasta asti ja vieläkään, 24-vuotiaana en ole siitä aivan varma!
Ensimmäinen kunnon ihastuminen naiseen tapahtui lukion ekalla. Tyttö katseli mua usein ja intensiivisesti. Yhtäkkiä vain ihastuin. Koin ihan selittämätöntä vetoa ja sain ihan uskomattomia tärinöitä jos se oli mun näköpiirissä. Siitä alkoi loputon tie seksuaalisuuden pohtimisille. Muutamia poika-ihastuksia oli ennen tätä. Pari tosi voimakastakin ihastusta. Mutta jotenkin se ihastuminen naiseen oli niin totaalista, että jalat meni oikeasti heikoksi kun näin häntä. Sitä ei tapahtunut poikien kanssa vaikka olin haaveillut heistäkin. Tän ihastuksen myötä mun ajatukset käänty aika paljon miehistä naisiin päin. Elikä sanoisin olevani enemmän lesbo kuin hetero, mutta uskon myös, että oikeanlaisissa olosuhteissa, oikeanlainen mies saisi minut syttymään myös. Uskon myös siihen ajatukseen, että jossakin on olemassa mies, joka saa minut syttymään ja haluamaan. Veto naisia kohtaan on aika paljon seksuaalista ja semmoista syvää ystävyyttä. Mutta kaipaan myös jotain miehistä turvaa ja rentoutta. Seksuaalisesti sytyn helpommi n naisista, mutta henkisesti kaipaan myös miestä ja miehen ominaisuuksia. En Sulje pois sitä ajatusta, että joskus tapaisin tämän elämäni miehen. Mutta niin kauan kuin sitä saan odottaa, on mun tunteet enemmän naisiin.
voi olla pitkä ja työläskin prosessi. Mulle se on ollut sitä, eikä homma ole suinkaan valmis. Taitaa olla elinikäinen prossu. Koen silti edistyneenikin aika lailla.
Sulle mä ehdottaisin, että koetat hyväksyä itsesi - et niinkään bi-seksuaalina, vaan juuri sinä epävarmana ihmisenä, joka olet juuri nyt. Mietipä jättäisitkö hyväksymättä jonkun toisen sen takia, että tämä etsii itseään!
Mitäpä jos antaisit itsellesi luvan ihastua kehen ihastut sukupuoleen katsomatta ja jättäisit tuon pohdinnan rullamaan itsekseen tiedostamattomassasi, alitajunnassasi tai miksi ikinä haluat nimittää sitä osaa itsestäsi, jota et aktiivisesti säätele. Olet käynnistänyt etsintä-prosessin. Ole kärsivällinen ja tee sinunkaupat sen "keskeneräisen" minuutesi kanssa. (Ehkä ne olisivatkin muuten minunkaupat, heh, huono!) "Ihan pihalla" on lupa olla. Niinhän tuloksia tuottavat prosessit yleensä alkavatkin.
Olen miettinyt ihan samoja juttuja sinäkin. Olivatko ihastumiseni poikiin aitoja ... Kenties kanavoin sisälläni pullistellutta seksuaalisuuttani poikiin, koska en antanut itselleni lupaa muuhun, koska koin että ympäristöni odotti sitä minulta tai koska niin piti ... (Aika oli silloin toinen, homoseksuaalisuudesta ei tiedetty niin yleisesti kuin nykyään.)
Luin eräästä tiede-alan julkaisusta, että hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan muisti toimii valikoivasti ja luovasti (siis väärentää vanhoja ja tuottaa uusia muistikuvia) ja että tämä on jopa tarkoituksenmukaista, koska muisti palvelee pikemminkin tulevaisuutta kuin menneisyyttä.
En ole oikein varma siitä, miten tuo osasto on oikeasti minulla ollut. Joistain asioista olen varma, vähän samantapaisista kuin sinäkin. Minun on helppo esittää koko historiani niin, että olen itse asiassa ollut aina lesbo, mutta tietää en voi.
Oikeasti sillä ei ole kauheasti väliä. Tällä hetkellä olen upeassa suhteessa naisen kanssa ja olen onnellinen. Se riittää. Koen, että tämä on ensimmäinen oikea parisuhteeni. Sellainen, jossa olen aidosti läsnä ja jossa en teeskentele mitään. Onko seksuaalisella suuntautumisella siinä mitään roolia, en voi tietää. Tunnen myös naisen, joka on ollut "poissa" omissa lesbosuhteissaan ja teeskennellyt ihan samoin, mutta on nyt "oikeassa" suhteessa naisen kanssa.