Olen 19 vuotias nainen ja ihan pihalla. Seurustelen miehen kanssa jolla on 7 vuotias poika. Olemme pojan isän kanssa olleet yhdessä vähän alle 6kk. Pojan käytös on aivan mahdotonta, ensin huomasimme miten poikaa ei enää kiinnostanut mikään sen ikäiselle pikkulapselle normaali tekeminen, vaan kaikki pojan aika kului meidän vahtimiseen. Ei voinut edes tupakalle mennä ilman että joku kattoo ikkunasta. Aluksi poika ei edes nukkunut omassa huoneessaan vaan meidän vieressä ja nukkumis järjestyksestäkin tuli kinaa. Joko keskellä tai minun vieressä. Nykyään poika nukkuu jo omassa huoneessaan ja leikkii ulkona kavereiden kanssa, mutta täällä ollessaan seuraa kokoajan perässä ja alkaa murjottaa jos joku ei häntä miellytä eim. jos ruokapöydässä istunkin isän vieressä, silloin hän juoksee omaan huoneeseensa ja alkaa potkia seiniä ja heitellä tavaroita. Huomion hakemista se on mutta kun ollaan koitettu huomioida sillon enemmän kun ei murjota ja koitettu selittää että ei kukaan siltä isää vie pois ja että se on isälle aina se tärkein vaikka isillä onkin tyttöystävä. tää tällänen seinien potkinta ym on ihan joka päiväistä. ja nyt on tullu uusia että poika haki mun kukkarosta 80 euroa rahaa ja piilotti omaan huoneeseensa ja repi autosta pyyhkijän irti. ja tajuttiin et sillä se hakee just sitä huomioo, se raukka luulee et se ei saa muuten huomioo ku tekemällä pahjojaan ja sillon me mennään aina molemmat sinne rähjäämään. nyt koitetaan olla välittämättä sen murjotuksista ja tollasista hölmöilyistä, ja huomioidaan sitten ku se on ollu kiltisti. mut mulla ulkopuolisena tää on hirveen hankalaa ja raskasta! Täytyy aina miettii mitä sanoo ja tekee. ja sekin on raskasta et kun poika on koko ajan täällä ja roikkuu perässä, ja sekin outoa et mielummin se roikkuu aina mun perässä, tulee aina istumaan mun viereen ja käyttäytyy ihan ihmeellisesti ja kun en mä oikeen osaa olla sille mikään kun se ei oo mun poika enkä mä varmaan koskaan voi tykätä siitä niin paljon ku omastani. ja välillä tulee oikeen paha olo siitä seuraamisesta ja roikkumisesta. en tiedä mitä mun enään pitäis tehdä. Kaikkea täs ollaan yritetty mut mikään ei tunnu auttavan.Ja poika on ilman tollasta käytöstä hirveen kiva ja olis kiva että se olis enemmänki täällä. Mut joudun varmaan kohta miettimään pois lähtöä kun en mä tollasta jaksa joka päivä monta kertaa, eikä kukaan omaa lastansa pois lähetä. Kertokaa hyviä neuvoja jos tosta nyt jotain selvää sai, oon niin täynnä taas et oli pakko purkautuu jonnekki.
mitä tehdä
tiedoton!!!
7551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Viestistäsi voi lukea että olet oikeasti neuvoton ja täynnä koko hommaa, mikä on ymmärrettävää. Varoitan kuitenkin sinua jo nyt siitä, että tämä palsta on aika paljon häirikköjen temmellyskenttänä, joten voi olla että saat paljon (myös) epäasiallisia ja ilkeitä viestejä. Jos haluat löytää aitoa tukea ja ihmisiä, joilla on paljon kokemusta ja hyviä neuvoja:
www.uusionni.net
Ymmärrän todella miltä sinusta tuntuu. Omalla miehelläni saman ikäinen poika...
Ollaan juuri muutettu omaan omistusasuntoon, kaksiosta neljään huoneeseen ja keittiöön. Eilen sitten kun iso osa tavaroista oli saatu paikalleen ja tuli ensimmäinen yhteinen ruokailu uudessa kodissa ja KEITTIÖSSÄ (jota ei siis kaksiossa ollut), niin syntyi hirveä murjotus ja kiukuttelu siitä, että ruoka ihan oikeasti nyt syödäänkin keittiön pöydän ääressä. En ymmärtänyt ollenkaan, että asia olisi pojalle niin suuri yllätys! Isänsä kyllä sanoi sitten myöhemmin että on tottunut syömään missä sattuu... Aloin jo epäilemään, että pitääkö antaa periksi, mutta onneksi isänsä oli samaa mieltä, että nyt ei uusia sohvia sotketa ja että keittiön tarkoitus on olla myös ruokahuone.
Tämä nyt vain tuli mieleen tuosta sinun tekstistäsi... Varmasti tulee olemaan haastavaa jatkossakin... Voimia meille! Ja tuo edellinen kommentti kannattaa ottaa tosissaan ja jättää tämä foorumi tarvittaessa omaan arvoonsa.. :)
Kiitos tosta uusionni vinkistä, koska tukea ja neuvoja tässä tullaan tarvitsemaan. Kun mulla ei mitään kokemusta lapsista ja varsinkaan hankalista lapsista ole. Ja lapsen isä ei ole mitään hirveän puheliasta tyyppiä vaikka kuinka yrittäis keskustella lapseen liittyvistä asioista niin se vaan hymähtää jotain. kun jotain tässä on alettava tekemään. ei täällä voi kukaan asua muuten. ja kuitenkaan mielelläni en pois lähtis kun on löytäny sellasen ihmisen kenen kans haluais olla.
Täällä jo useampikin ehtinyt foorumista vinkata, siellä sitten ehkä jatketaan keskustelua. :)
Kun ottaa huomioon miten vähän aikaa olette vasta seurustelleet, niin itse varmaan vähän kovempaan sävyyn miehelle asiasta sanoisin ja TÄRKEINTÄ on se, ettet ota nyt liikaa painolastia ja huolta lapsista. Noi on ensisijaisesti sen isänkin hommaa. Teillä tulee vielä olemaan varmaan paljon paikan hakemista ja sellaista uudessa kuviossa ajan myötä, joten miehen on pakko oppia puhumaan ja kuuntelemaan kuten sinunkin.
Tsemppiä!
Meillä oli samankaltainen tilanne vuosia sitten, kun muutimme kolmistaan yhteiseen asuntoon. Tarkoitus oli, että mies alkaa opettelemaan lapsen kanssa elämää yhdessä asuen. Ei sukulaisia voinut vaatia hoitamaan aina.
Ensiksi, missä lapsen äiti on? Mikäli lapsella ei äiti ole kovin suuressa osassa/lainkaan elämässä, nuo "ongelmanne" selittyy helposti sillä.. ja lapsi on siihen täysin syytön, hermoja sekä ymmärrystä se vaatii aikuisilta tietty.
Ikävästi meillä lapsi oli jo vaippaiässä jäänyt isin ja pääosin sukulaisten hoitoon. Äippä otti hatkat petyttyään tilanteeseen.. puhtaasti helpon elämän/rahan toivossa tehtaili alunperin lapsen, mieheltä mtn kyselemättä. Kyseessä siis ei ollut mikään rakkaussuhde tai avioliitto. Eikä suomalainen nainen.
Psykologin mukaan(kun siihen lopulta piti turvautua) lapsella oli menettämisen pelko ja siksi yritti koko ajan pitää huomiota yllä ja tarrautui lähes kaikkiin naispuolisiin, jotka lähistöllä olivat. :( Senhän kaikki tietää, että lapsi voi pärjätä ilman isääkin hyvin.. mutta äidittömyys ottaa koville!! Yksikään lapsi ei sellaista ansaitse.
Itse en jaksanut vuottakaan. Ei "saanut" mennä vessaan ovi kiinni tai oli huuto, joko tulen pois yms, tupakalle ei voinut mennä yksin(mutta savustaa en lasta halunnut, joten jäi sitten vähiin savuttelu), lapsi seurasi minua joka paikkaan lähes koko ajan.. isällä niin ei ollut väliä. Heh.. tv:tä ei saanut katsoa makkarissakaan yksin, vaan lapsi oli aina viekussa ymsyms.. +Kunnan kanssa oli tappelua tarhapaikasta, koska työni puolesta oli mahdollisuudet olla paljonki kotosalla halutessani (etätöitä koneella). Yritin selittää, että en halua "hoitotädiksi" ja työnteko siinä tilanteessa kotona lapsen kanssa ei onnistu. Tarhapaikka lopulta saatiin, mutta illat miehen ollessa töissä kävi raskaaksi pitemmän päälle.
->niinpä niin.. en kenenkään äidiksi halunnut, joten hankin oman asunnon ja sinne oli hyvä sitten paeta välillä. ;)
Mies jaksoi pari kk samalla menettäen työnsä(vuorotyöt ilman lapsenvahtia ei onnistuneet), kun en 24/7 ollutkaan mukana kotielämässä.. Sitten mies katsoi kaikkien kannalta olevan parempi, että lapsi saa kaipaamansa äitihahmon ja elinympäristön, jossa muitakin lapsia. Sopiva perhe löytyi.. ja 100% rakastavat lasta! :D
Pikkuhiljaa lapsi oppi; ettei kukaan häntä hylkää enää, alkoi tulemaan muiden lasten kanssa(ennen vain aikuiset kiinnosti) ja muutenkin tasapainottui.
Asumme taas miehen kanssa saman katon alla ja lapsi vierailee säännöllisesti. Vielä toisinaan mies toki yrittää laistaa velvollisuuksiaan ja mun niskoille kaiken jättää+ lapsen "perhe" on alkanut tarvitsemaan "lomaa" lapsesta useasti, mutta.. se onkin toinen tarina. ;)
Olet kyllä kovin nuori vielä tuohon tilanteeseen, ymmärrän väsymyksesi. Sinuna ajattelisin omaa hyvinvointiasi! Tuskimpa arvasit tulevaa.. aina ei mene asiat kuin olettaisi. :( Keskustele miehesi kanssa ja ammattiapua pitää uskaltaa pyytää, jos tilanne vain pahenee.. Tsemppiä!!
ja nyt jo kyselet lastenhoidosta? Kuule, ei pahalla, mutta jääpä kasvamaan veilä, kyllä se luoto opettaa!
Kun tuo miehen lapsi syntyi olit sinä 12 vuotias lapsukainen... ja miehesi oli jo isä... mietippä sitä.
Onko tuo nyt ihan asiallista? Et voi arvostella ihmistä hänen biologisen ikänsä mukaan. Mene itseesi!!