Yksi ihminen

Yksi ihminen

Joskus kun olo on maailman murjoma
ja öisin nuolen haavoja
niin olo on aika yksinäinen.
Joskus kun kasvoni tuntuvat painavilta
ja jalat pitkän matkan jälkeen aivan puutuneilta
niin olo on aika yksinäinen.

Onneksi tiedän,
silloin tiedän
että on olemassa joku joka välittää ja ymmärtää.
Joku, joka kuuntelee eikä työnnä pois vaikka katse olisi kohdistunut maahan.
Joku, joka rakastaa minua virheineni,
joku, joka ymmärtää minua sellaisena kun olen.

Joku, joka on aina puolellani
vaikka en olekaan täydellinen.

Silloin maailma ei enää tunnu taakalta
kun tiedän,
että on olemassa yksi ihminen
joka katsoo puhuessaan silmiini,
käskee pitää pään pystyssä,
herättää todellisuuteen
ja nostaa jaloilleen kun olen kaatunut.

Silloin tiedän,
ja silloin tunnen
etten ole yksin
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ihminen tarvitsekaan kuin yhden ihmisen, joka hyväksyy huonot ja hyvät ominaisuudet itsessä.
Jos vaaka kuitenkin kallistuu positiivisten puolelle siinä suhteessa.

Mieluummin tällaista lukee kuin jotain kaksimielistä tai rivoa kirjoitusta. En voi ymmärtää, miksi joidenkin miesten on AINA kirjoitettava seksistä!
Kärpäsetkin rakastelevat - ei siinä ole sen kummempaa kuin luonnossakaan ylipäätään. No, meni nyt tämän kirjoituksen vierestä, sori. Miehet ovat vanhemmiten vaan aika rasittavia noiden seksististen juttujensa kanssa, jotka enemmän karkottavat kuin ovat vetovoimaisia.

Kirjoituksesi ei mielestäni ole varsinaisesti runo (kaikki on sanottu ilman kielikuvia, aika paljon abstraktiksi jääviä, mutta tuttuja ilmaisuja)ja sen voisi kirjoittaa yhteen pötköön, olisi helpompi lukea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


desert.rose kirjoitti:

Yksi ihminen

Joskus kun olo on maailman murjoma
ja öisin nuolen haavoja
niin olo on aika yksinäinen.
Joskus kun kasvoni tuntuvat painavilta
ja jalat pitkän matkan jälkeen aivan puutuneilta
niin olo on aika yksinäinen.

Onneksi tiedän,
silloin tiedän
että on olemassa joku joka välittää ja ymmärtää.
Joku, joka kuuntelee eikä työnnä pois vaikka katse olisi kohdistunut maahan.
Joku, joka rakastaa minua virheineni,
joku, joka ymmärtää minua sellaisena kun olen.

Joku, joka on aina puolellani
vaikka en olekaan täydellinen.

Silloin maailma ei enää tunnu taakalta
kun tiedän,
että on olemassa yksi ihminen
joka katsoo puhuessaan silmiini,
käskee pitää pään pystyssä,
herättää todellisuuteen
ja nostaa jaloilleen kun olen kaatunut.

Silloin tiedän,
ja silloin tunnen
etten ole yksin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu