eteläsuomen aluevankilajohtajasta oleva kirjoitus nimittäin on poistettu.risellä on tapana lähettää vankilaan postia jos sitä haukutaan tällä palstalla. eteläsuomen aluevankila johtaja on kieltänyt ylityöt alueensa vankiloissa loppuvuodeksi. millähän talot pyörii?onhan hän varmasti pätevä työhönsä?!jos hän siirtyy toiseen vakanssiin, niin uskon että hänen alueensa vartijat ostavat hänelle lahjan joka voi olla hyvinkin hauska yllätys.tietysti jos hän on saanut lahjoja jo ennenkin, niin eihän se silloin ole yllätys.yritetään jaksaa täällä etelässä ja muistakaa pitää kaikki lomanne loppuvuonna, sillä ensi vuonna on uudet lomat.hyvä aluejohtaja hyvä.
Jokohan RISE
lähetti noottia ????
131985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
jokelan kohdalla risestä otettiin yhteyttä jokelaan ja siellä henkilökunta painostettiin hiljaiseksi.hyvä keskustelu poistetiin tältä palstalta ja kaikki kirjoittelu loppui. rise ei halua mitään epäkohtia vankiloista julkisuuteen. uhkaillaan heti, että viedään nettipäätteet pois tai selvitetään kuka on kirjoittanut tekstiä työajalla.voi voi tämä on tätä nykyaikaista johtamista jota rise kai yrittää ajaa kaikilla aluejohtajille sekä vankilan johtajille.keskustelu on kielettyä, tai siitä suututaan ja laitetaan mustalle listalle.
http://www.htmlblock.co.uk/anonymous_web_browser/
siihen punaseen luukkuun vaan osoite
esim http://keskustelu.suomi24.fi
Eipä löydy päätettä mistä kirjoitettu !
TUO ON HYVÄ.RISE EI VOI SILLOIN PUUTTUA KIRJOITTELUUN TYÖAJALLA.TYÖAJALLAKIN KOSKA ON AIKAA, ESIM KAHVITAUOT JA RUOKATAUKO.JA TÖISSÄ KUITENKIN SAA PARASTA JA UUTTA TIETOA NIIN SE ON HYVÄ HETI KIRJOITTAA.... EI TIETENKÄÄN MITÄÄN MUUTA KUIN SIITÄ MITEN RISE POLKEE MEITÄ VARTIJOITA.
Yksityishenkilöiden nimien tai selvästi tunnistettavien tietojen antaminen julkisella palstalla on yleinen poiston syy.
Tämä koskee kaikkia, lukuun ottamatta julkisuuden henkilöitä (ihmisiä, joiden tehtävään kuuluu keskeisenä osana julkisuus, mm. valtakunnan tason poliitikot). Mm. aluevankiloiden johtajat EIVÄT ole tässä mielessä julkisuuden henkilöitä.
Tuntuu varmaan katkeralle, että tasapuolisuus tässä asiassa koskee MYÖS esimiehiä. Mutta heilläkin on jonkinlainen julkisuussuoja.
on sitten sillä, kun sanomalehdet tai aikakauslehdet saavat kirjoittaa aluejohtajasta/-jista heidän nimillään? Ai niin, se julkaisulupa tietenkin, mutta mutta.....Eikö tämän laatuisten virkatehtävin suorittaminen ole julkista toimintaa, mistä voi kirjoittaa. Siinä ei loukata kenenkään yksityisyyttä (vangin)ja virkatehtävät ovat julkisia ja niiden pitä kestää tarkastelua: niin kansalaisen kuin tarkastavien viranomaistenkin. Vai ollaanko kohta siinä tilanteessa, missä "politbyroo" päättää mikä on julkista ja mikä ei, mistä saa keskustella ja mistä ei. Tämä (säästö) asia nyt kumminkin on sellainen, missä lainsäätäjällä (lakia ei enää toteuteta sen hengen mukaisesti), tavallisella kansalaisella (jospa vaikka on omainen vankina) sekä työntekijällä (palkka/työturvallisuus) saattaisi olla jotain mielenkiintoa.
Julkisessa virassa olevaa johtajaa saa arvostella ja nimen mainita.
Kannattaisi varmaan lukea julkisen sanan neuvoston toukokuun päätös OP pankinjohtajan nimen maitsemisesta ja hänen toimiensa arvostelusta.
Pankinjohtajan nimen saa julkaista !
Suomessa on perustuslain mukaan sananvapaus, sitä ei todellakaan nämä keskustelupalstat noudata, vaan sensuuri iskee heti !
Voisko sheriffeiltä odottaa edes jonkinlaista lakien tuntemusta !
hieman tarkentaa, esim. päätöksen numerolla mistä julkisen sanan neuvoston päätöksestä on kyse? En toukokuun päätöksistä pikaisella etsinnällä löytänyt päätöstä, joka olisi koskenut OP pankinjohtajaa.
ETTÄ RISE PANEUTUU EDES JOHONKIN ASIAAN.ITSE ASIASSA, NÄIN VANGIN OMAISENA HÄMMÄSTYIN ETTÄ SIELLÄ ON KUITENKIN JONKINLAISTA ELÄMÄÄ.MUUHUN SE VIRASTO EI TAIDA JUURI SITTEN KANTAA OTTAAKAAN KUN VARTIOIDEN NISKAAN HENGITTÄMISEEN MENEE KAIKKI AIKA.HÄPEÄ RISE.
muu aika menee, kun rise kyttää ja vakoilee omia työntekijöitään. asia on niin että vankiloissa luotetaan omiin työntekijöihinsä kaikkein vähiten. vartijat varsinkin on listalla sillä kaikkein mustimmalla puolen.
JO TÄÄLLÄ SIVILI PUOLELLAKIN.VALTIO SÄÄSTÄIS ISOT RAHAT KUN POISTAIS NOITA TURHIA VIRKOJA,KESKITTYISIVÄT HOITAMAAN ASIOITAAN EIVÄTKÄ KYTTÄILIS VARTIOIDEN TEKEMISIÄ.SIELTÄHÄN ON HYVÄ KOMENNELLA KUN OMA TYÖPAIKKA EI VASTAA VARTIOIDEN OLOJA.RISELLE TIEDOX VAAN.VARTIAT TEKEEVÄT ARVOKASTA TYÖTÄ YKSIKÄÄN KIRJOITUSPÖYDÄN TAKANA ISTUJA EI SIIHEN KYKENISI.
työturvallisuus on vedetty eteläsuomen alueella todella alas. mitä jos jotain tapahtuu, voiko risen ja vankilan vetää oikeuteen siitä että he ovat tienneet että mennään liian alhaisella porukalla?täytyy kysellä työsuojelupiiristä, koska vvl liitto ei tee mitään jäsentensä työturvallisuuden eteen.vvl on hiljaa, taitaa olla viinan huuruiset neuvottelut syksyllä koska ei tule komentin komenttia.
pyöritetään?!tietävät varmasti ja käyttävät tilannetta hyväksi.kun on 200 vankia ja vartijoita vain muutama työssä, niin tietää että ei siellä tehdä mitään semmoista mikä vaarantaisi talon turvallisuuden. eli vanki käyttää valtaansa häikäilemättä hyväksi.rise on ajanut tilanteen tähän eikä välitä vaikka pelson tapahtuma uusiutuisi.minusta riseä ja vankilan johtajaa kohtaan pitäisi nostaa syytteet jos jollekin vartijalle tapahtuu jotain tällaisissa olosuhteissa. kiitos siitä kuuluu risen pääjohtajalle sekä eteläsuomen aluejohtajalle!!!!!!!!!!oma ääni kun on niin kaunis, niin silloin ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin oman äänen kuuntelemiseen.ei silloin alinta kastia vartijoita tarvitse kuunella tai heisä välittää.....paljon kaunista ääntä ja vähän asiaa...
KOSKE YKSIN VARTIOITA.KYLLÄ SIELLÄ VANGITKIN OVAT YHTÄLAILLA "TULILINJALLA"ENENPI KAIT NIITÄ VANKIJA KUOLEE VANKILASSA KUIN VARTIOITA JA IKÄVÄ KYLLÄ.TOISEN VANGIN TOIMESTA.TAIN HENKILÖKUNNAN VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDEN TAKIA.KUN ON TÄMÄ LAISKUUS JA TERVEYDEN HUOLTO MITÄ SATTUU.EI MULLAKAAN OO ISO PALKKA,SAIRAANHOITAJA KUN OLEN.MUTTA KOSKAAN EI SAA LAISKUUS TAIKKA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS VAIVATA.AINA VAIN ON JAKSETTAVA AUTTAA.EIKÄ TOINNA PALKASTA RUIKUTTAA.