Omat kokemukset

Protun käynyt

Hei, olen 15v poika ja kävin juuri äskettäin viikon kestäneen Prometheus leirin ja kerron omista kokemuksista.

Ensinnäkin sanon niille, jotka eivät vielä tiedä, että Prometheus leiri on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton paikka, jossa tehdään kaikkea hauskaa ja jutellaan syvällisiä. Eli, Prometheus leirin käyminen ei sulje mitenkään muita uskontoja (meidänkin leirillä oli pari riparin käynyttä). Jotkut sanovat riparia paremmaksi ja toisin päin, mutta niitä ei oikeastaan voi edes verrata toisiinsa.

Ripari on oikeastaan koulu, jossa opetellaan Jeesuksesta ja Jumalasta, sekä muista tärkeistä asioista, tosin myös keskustellen.

Prometheus leiri keskittyy enemmän näihin muihin asioihin. Protuleirillä myöskään ei ole seksuaalista erottelua (eli pojat ja tytöt voivat esim. nukkua samassa huoneessa (tosin kukaan ei yleensä viiti/halua). Protuleiri ei sinänsä ole koulu, koska siellä ei pidä opetella ulkoa esim. kymmentä käskyä tai tuon tapaisia asioita. Tässä mielessä Prometheus leiri on enemmän aikustumisleirin tapainen kuin ripari.

Noh, sitten omiin kokemuksiin:

Leiri siis koostui 2 päärakennuksesta ja saunasta. Leirillä oli 6 tyttöä, 5 poikaa, 5 apparia ja 2 ohjaajaa, sekä 2 kokkia. Leirin vanhin ohjaaja oli 26v ja apparit olivat lähes kaikki ala-ikäisiä (eli ei ollut ollenkaan nipottavia kalkkiksia :D). Leirin porukan pieni määrä eroaa suuresti riparista, koska pienestä osallistuja määrästä saa helpommin muovailtua kiinteän tiimin.

Saavuimme kaikki leirille sunnuntaina, keskipäivällä. Kävimme tutustumassa paikkoihin ja leikimme pari tutustumisleikkiä, jotta opimme nimet. Illalla juttelimme hetken ja majoittauduimme huoneisiimme ja menimme nukkumaan.

Maanantaina aikaisin aamulla koimme kamalimman herätyksen ikinä. Apparit tulivat hoilaamaan huoneisiimme jotain epämääräistä laulua täyttä kurkkua. Noh aamutoimet tehtiin ja aamupalalla käytiin, ja sitten alkoivat keskustelut ja leikit (en muista mistä hataran muistini takia :D). Päivemmällä pidimme erikoiset ''vammaiskahvit'', jossa jokaiselle jaettiin eri vamma, jonka mukaan tuli toimia (esim. sokealta sidottiin silmät, siamilaiset kaksoset sidottiin yhteen, sormettomalta teipattiin sormet jne.) Illemmalla teimme myös sketsejä eri teemoista esim. Romani myy lestadiolaisille TVtä. Päivän teema oli siis erilaisuus.

Tiistain aihe oli päihteet ja ihmissuhteet. Esitimme näytelmiä ja sketsejä erilaisista riippuvuuksista. Meidät myös jaettiin randomisti kahteen eri ryhmään (päihteitä puolustaviin ja vastustaviin). Keksimme molemmat hyviä argumentteja aiheesta. Illemmalla keskustelimme vuorotellen tiimin (apparit ja ohjaajat) jäsenten kanssa ihmissuhteista.

Keskiviikon aiheet olivat ympäristö ja yhteiskunta. Keskustelimme ja teimme taideteoksia ympäristöstä. Päivän kohokohta oli varmaan ns. ''epäoikeudenmukaisuus kahvit''. Meitä oli 2 rikasta ruotsalaista, 4 puolalaista ja loput etiopialaisia. Ruotslaiset saivat kakkua, keksejä, limsaa ja mitä sitten mielivätkin. Puolalaiset saivat kahvia, muutaman keksin, 1 pulla per nuppi, sekä yhden yhteisen teepussin sekä kannullisen kuumaa vettä. Etiopialaiset saivat ainoastaan laatikollisen näkkileipää (siis ei mitään levitteitä tjsp.), sekä sangollisen vettä, jota piti vuorotellen juoda kauhalla :D. He joutuivat myös istumaan lattialla. Illan lopuksi keskustelimme tapahtuman tuntemuksista ja siitä miten maailaman väestökin jakautuu (muutama rikas, pari keskivertoa ja hirveä määrä nälkiintyviä).

Torstaiksi meiltä evättiin kaikki laitteet, mitkä näyttävät ajan ja me aloitettiin iltapuuhista (saunomiset, iltapala jne.) ja jatkettiin ''aamuun'' asti. Meille myös tuli käymään SETAn (SEksuaalinen TAsa-arvo) edustaja, kertomaan järjestön asioista ja keskustelimme hänen kanssaan homo-, bi-, ja transseksuaaleista. Luulen, että monen kielteinen käsitys homoista, hälveni vähäsen. Ovathan hekin ihmisiä kuten heterotkin. Keskustelimme tiimin kanssa vuorotellen eri asioista (esim. kuolema, tulevaisuus, pelot).

Perjantain aiheet olivat maailman kuva ja katsomus, uskonnoista, niiden suvaitsemisesta, sekä seksistä ja seurustelusta. Meillä oli eri tehtäviä, esim. keksiä oma uskonto ja esittää se muille. Tiimiläiset myös esittivät tapahtumia, jotka meidän piti ratkaista puhumalla heidät ympäri (esim. ihmissyönti). Keskustelimme myös suvaitsevaisuudesta yleisellä tasolla. Keskustellessamme saimme tehdä vastakkaiselle sukupuolelle MITÄ TAHANSA kysymyksiä ja huomasimme, että poikien kysymykset olivat huomattavasti rivompia tyttöjen kysymyksiin verrattuna.

Lauantaina, eli viimeisenä päivänä, valmistelimme esityksiä huomisen juhlaan, sekä kirjoitimme ns. kehukitjeitä toisillemme. Illemmalla oli myös disko, jossa tehtiin kaikkea epämääräistä ja hauskaa :D. Illalla fiilistelimme lähtöä.

Sunnuntaina oli juhlien loppuvalmistelu, johon tuli leiriläisten sukulaisia ja läheisiä. Söimme juhla aterian ja lausuimme haikeita hyvästejä.

Teimme myös monia muita hauskoja juttuja, mutta en jaksa laittaa kaikkea tänne, koska siinä menisi monia tunteja.

OMA MIELIPITEENI: protuleiri oli todella hyvä kokemus. se sai ajattelemaan monia asioita, sekä sain liudan uusia ystäviä, joihin olen vielä yhteydessä. en usko että rippileiri olisi tuonut saman fiiliksen mutta en mene vannomaan mitään, koska sitä en itse ole käynyt.


Terv. Protun käynyt nuori

7

1737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • protulainen15

      Tota oli tosi kiva lukee, se muistutti paljo omaa protuuni ja sai kivasti muistoi mielee :D

      Tää varmaa selkeyttää monie käsityst protust, se ei oo pelkkää yhteissaunaa ja yhteishuoneissa nukkumista.

      Pieni protuporukka on todellakin plussaa verrattuna isoihin riparijoukkoihi, tiimist tulee tosi läheine ja kaikkiin tutustuu väkisinki :D

      • JOku muijjaaa ;D

        Teillä on kyllä ollut tosi vhän jengiä siellä kerralla :)) meillä oli 9 poikaa ja 8 tyttöä, 4 apparia (yksi sairastui heti leirin alussa) ja 2 ohjaajaa :DD


      • Alaikäinen
        JOku muijjaaa ;D kirjoitti:

        Teillä on kyllä ollut tosi vhän jengiä siellä kerralla :)) meillä oli 9 poikaa ja 8 tyttöä, 4 apparia (yksi sairastui heti leirin alussa) ja 2 ohjaajaa :DD

        Tiedän, että leirillä voi tulla ylilyöntejä, mutta että alkoholiin suhtauduttiin protulaisten keskuudessa siihen tyyliin, että aika usein vetävät kännin. Ojaajalta tuli myös kommenttia: jos ei juo ja polta, tulee olemaan aika vähän ystäviä????

        Muistakaa siis olla cooleja ja noudattaa protulla saatuja "eväitä aikuisuuteen".


      • Protun käynyt
        Alaikäinen kirjoitti:

        Tiedän, että leirillä voi tulla ylilyöntejä, mutta että alkoholiin suhtauduttiin protulaisten keskuudessa siihen tyyliin, että aika usein vetävät kännin. Ojaajalta tuli myös kommenttia: jos ei juo ja polta, tulee olemaan aika vähän ystäviä????

        Muistakaa siis olla cooleja ja noudattaa protulla saatuja "eväitä aikuisuuteen".

        Siis niiku protulla ei suosita päihteitä. Ei missään nimessä. Kyllä meidän porukassa oli muutama, joka dokaa joskus, mut hekin puolustivat kohtuullista käyttöä. Ei siis sanottu et alkoholi ja päihteet ois pahasta, vaan että niitä pitää (jos aikoo ollenkaan) ottaa kohtuudella. Kaikkien mielestä kännissä riehuminen on tyhmää.


      • Hathaldir
        Alaikäinen kirjoitti:

        Tiedän, että leirillä voi tulla ylilyöntejä, mutta että alkoholiin suhtauduttiin protulaisten keskuudessa siihen tyyliin, että aika usein vetävät kännin. Ojaajalta tuli myös kommenttia: jos ei juo ja polta, tulee olemaan aika vähän ystäviä????

        Muistakaa siis olla cooleja ja noudattaa protulla saatuja "eväitä aikuisuuteen".

        Olitko siis itse leiriläisenä? Tällaiset selkästi Protun linjan vastaiset tarinat alkavat aina piipata trollitutkassa. Täysin mahdotonta tämä ei kuitenkaan ole. Onhan mahdollista, että jollekin leirille on sattunut poikkeuksellisen paljon alkoholia käyttäviä nuoria. Passiivin käyttö tosin tekee lauseesta tulkinnanvaraisen, ja viesti on muutenkin hieman epämääräinen. Kuinka moni suhtautui? Puhutaanhan nyt yhdestä leiristä ja sille osallistuneista leiriläisistä?

        Ohjaajan kommentti on se suurin piippauksen aihe viestissä. Lähinnä näkisin, että ellei se ole täyttä vetouistelua, kyseessä on pahasti vääristelty lausunto. Itsekin olen ohjaajana maininnut, kuinka joissain piireissä valitettavasti juominen on normi, josta poikkeaminen saattaa heikentää mahdollisuuksia sopeutua porukkaan. Onko joku eri mieltä? En kuitenkaan näkisi tätä kehotuksena käyttää alkoholia. Se on vain surullinen tosiasia, jonka syitä on hyvä miettiä. Toinen mieleen tuleva selitys on, että tiimiläinen on laukonut tarkoituksella äärimmäisiä mielipiteitä, jotka eivät ole hänen omiaan, provosoidakseen, jos keskustelua ei muuten tunnu syntyvän. Tämä kuuluu ihan protuleirien peruskeinovalikoimaan.


    • kalifornian merijänis

      Kävin itsekin protuleirin kesällä. Kaikkeen nimim. "Protun käynyt" kirjoittamaan voin yhtyä.

      Itse sain ainakin leiriltä uusia kokemuksia, uusia ihmissuhteita, uutta ajateltavaa ja aloin pohtia omia näkökantoja joihinkin sellaisiin asioihin, joita en koskaan ennen ollut tullutkaan ajatelleeksi. Lisäksi me kaikki saimme velvollisuudentuntoa mm. ympäristönsuojelua, suvaitsevaisuutta ja muita ihmisiä kohtaan ja opimme ottamaan heidätkin huomioon. Elämän kannalta erittäin tärkeistä opetuksista on siis kyse.

      Nautin leiristä todella paljon, ja kiitän kaikkia siihen osallistuneita, myös nimimerkki Protun käynyttä!

      T. Saman protun käynyt

      • Anonyymi

        Nyt alkaa vähän tuntua siltä, että riparin käyminen ei ollu ihan yhtä "sosiaalinen" vaihtoehto... ku en kuitenkaan tutustunu siellä kehenkään. Eli käytännössä olin omassa huoneessa kun ei ollu ohjelmaa. Enkä oikeestaan kehenkään tutustunu... mutta toisaalta nuo leirin tekemiset kuulosti vähän sellasilta että en olis tykänny... mutta ilmeisesti protuleirin saa käydä riparin jälkeenkin, mutta kuinka vanhana...?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      44
      3527
    2. 35
      3008
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      147
      2857
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      71
      2328
    5. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      42
      1797
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      67
      1104
    8. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      82
      1061
    9. Nainen, koska nähtiin viimeksi

      Mikä päivä? Tarkemminkin voit kohtaamistamme kuvailla. 🤗
      Ikävä
      51
      1046
    10. Miten tällaista voi tapahtua

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442 Miksi tällainen on tapahtunut?
      Virrat
      41
      885
    Aihe