Veikkaus liiga

Jotakin on pielessä

Olen pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi liigan taso vaan heikkenee. Onko kyse valmennuksen laadusta, se ei kyllä mieletäni ole hyvällä mallilla. Yksikään liigan joukkue ei ole pysynyt kehittämään jatkumoa, ja että pelillisesti mentäisiin eteenpäin. Hissi liike on nyt vallalla oleva efekti, olisikin korkea aika liigan johdon pysähtyä miettimään miksi näin on. Hartaasti toivoisin näkeväni suomalaisen joukkueen mestareiden liigan kahinoissa pitkälle kevääseen, nyt se on vain haaveiden havinaa. Valmennuksen pitäisikin keskittyä sekä pelilliseen kehitykseen, että myös liigan pelaajien kunnon kohotukseen. Nykyisin peli on hölkkä pallon tasoa, juoksu pallo tilanteita näkee ani harvoin. Jos näin jatkuu, saadaan haaveet em ja mm kisoista haudata se on fakta. Omalla tavallaan ei voi myöskään olla havaitsvinaan ylimielisyyttä lajia kohtaan, pitäisikin tehdä työtä lajin eteen rajusti. Yksikään liigan joukkue ei laadullisesti ole maan pääsarjan tasolla, pikemminkin puulaaki puuhastelu vallalla oleva trendi. Jokainen suomalainen joukkue, rankalla nöyrällä asenteella mielestäni töihin hienon lajin eteen.

3

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veikkaus liigassa

      voi olla tosi kovaa kin. Joskus vaan sattuu näitä aika kausia. Odottelepa vaan pari kymmentä vuotta, niin johan alkaa potku pallo olla suosi tumpaa Suomessa kin!

      • Liiga veikkaus

        Niin siis kuulut kyllä pieneen vähemmistöön tuon mielipiteesi kanssa - lehdissä ja telkkarissa tulee tuon tuosta täysin päinvastaista infoa, taso ja vauhti on noussut. Ja tärkeimpänä että tämä tulee aina pelaajilta ja valmentajilta, Veikkausliigan puheenjohtajan mielipiteet nyt on tietty vaan markkinointipotaskaa vaikka totta puhuisikin.

        Mikä minua huolestuttaa, on että viiden vuoden kasvun jälkeen yleisömäärät on tällä kaudella tippuneet roimasti. Tämä nyt on taas seurausta suomalaisten ikuisesta negatiivisuudesta ja itsetunnosta. Esim.Ruottissa paikan päälle mennään ja nautitaan siitä atmosfääristä ja pallosta, oli sitten vaikka 3 C lämmintä! Yleisöä paikalle ja tasokin alkaa nousta kun budjetit kasvaa. Sit on tietty se, että Suomen huippujoukkueista osa tulee todella pieniltä paikkakunnilta (Maarianhamina, Pietarsaari, Valkeakoski, Myllykoski...), ei lätkässä pikkukaupunkeja ole liigassa kuin yksi eli Rauma, niin kaipa sitä väkeä nyt sitten matseissa on reippaasti enemmän...on se kyllä suositumpaakin tietty, vaikka ei pelaajamäärissä lähelläkään jalkapalloilijoiden määrää.

        Ugh olen puhunut.


      • -------------------
        Liiga veikkaus kirjoitti:

        Niin siis kuulut kyllä pieneen vähemmistöön tuon mielipiteesi kanssa - lehdissä ja telkkarissa tulee tuon tuosta täysin päinvastaista infoa, taso ja vauhti on noussut. Ja tärkeimpänä että tämä tulee aina pelaajilta ja valmentajilta, Veikkausliigan puheenjohtajan mielipiteet nyt on tietty vaan markkinointipotaskaa vaikka totta puhuisikin.

        Mikä minua huolestuttaa, on että viiden vuoden kasvun jälkeen yleisömäärät on tällä kaudella tippuneet roimasti. Tämä nyt on taas seurausta suomalaisten ikuisesta negatiivisuudesta ja itsetunnosta. Esim.Ruottissa paikan päälle mennään ja nautitaan siitä atmosfääristä ja pallosta, oli sitten vaikka 3 C lämmintä! Yleisöä paikalle ja tasokin alkaa nousta kun budjetit kasvaa. Sit on tietty se, että Suomen huippujoukkueista osa tulee todella pieniltä paikkakunnilta (Maarianhamina, Pietarsaari, Valkeakoski, Myllykoski...), ei lätkässä pikkukaupunkeja ole liigassa kuin yksi eli Rauma, niin kaipa sitä väkeä nyt sitten matseissa on reippaasti enemmän...on se kyllä suositumpaakin tietty, vaikka ei pelaajamäärissä lähelläkään jalkapalloilijoiden määrää.

        Ugh olen puhunut.

        Itse kyllä olen sitä mieltä että yleisömäärät ei ole koskaan nousseet yhtään mihinkään. Ihan harrastelijapohjalta mennään siellä vieläkin. Yleisömäärien noususta voidaan puhua Ruotsin liigassa viimeisen 10 vuoden aikana. Veikkausliigan taso ei myöskään ole juurikaan noussut. Ainoastaan vauhti on koventunut. Mielestäni veikkausliigapomoille ja pelleliiton porukalle pitäisi antaa kengänkuva takalistoon ja palkata tilalle oikeita bisnesmiehiä. Samaten pitäisi saada enemmän rahaa ja ammattimaisuutta joukkueiden taustalle. Rahalla saataisiin sellaisia ulkomaalaisia pelaajia Suomeen joille ei tarvitsisi minkäännäköistä testijaksoa. Nykyiset ulkomaalaiset pelaajat jotka tulee Suomeen, ei monesti ole edes veikkausliigatasoa. Ei kukaan muualta tullut "ammattilainen" niin hullu ole että veikkausliigaan tulisi tason vuoksi. Kyllä ammattipelaajilla on tarkoitus ottaa aina askel eteenpäin eikä taaksepäin ja jos ulkomaalaisen pelaajan on valittava esim Suomen ja Ruotsin liigan väliltä, niin aika paljon isompi setelinippu pitäisi löytyä suomalaisen veikkausliigajoukkueen johdolta. Jo Hodarikin sanoi joskus ettei yksikään ulkomaalainen veikkausliigapelaaja mahtuisi Suomen maajoukkueeseen.
        Näillä veikkausliigatasoa paremmilla pelaajilla saataisiin enemmän kilpailua pelipaikoista. Nykyisin kun liigassa pelaa paljon niitä suomalaisia pelaajia joille liigassa pelaaminen on hauskaa huvia eikä todellisuudessa ole edes halua kehittyä liigaa paremmiksi. Puuttuu vielä sellainen ulkoinen painekin. Jos muistetaan esim Toni Kallio joka edellisten em-karsintojen alussa haukuttiin lehdissä yleisesti Suomen heikoimmaksi lenkiksi(Pelasi tuolloin muistaakseni vielä Moldessa). No, kaveri siitä sisuuntui, vissin treenasi kovemmina ja pelasi hyvät karsinnat. Nyt sitten on Valioliigassa. Vaikka onkin lähinnä reserveissä esiintynyt niin silti on varmasti paljon lähempänä Valioliigatasoa kuin vuonna 2006.
        No mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hongan juniorit näytti tänä vuonna esimerkkiä pääsemällä ensimmäisenä suomalaisena joukkueena Nike Premier Cup:in maailman lopputurnaukseen ollen euroopan turnauksen toinen(Pelasivat euroopan, aasian ja eteläamerikan suurseuroja vastaan).Siellä on tehty jotain oikein ja jos tästä saadaan jatkumo niin varmasti tavalliset tuulipuvutkin jossain vaiheessa heräävät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe