Savisia pellonpäitä,ojan viertä
lettipäinen tyttö, hän menossa maailmalle.
Sydän pien pelon sekasin tuntein,
taakseen jää kotioven sulkee.
Kulki naapurin pihan poikki,
sielä asui nuoruuden rakkaus.
Oi miten jo nuori sydän
eron tuskaa tuntien,kyynel poskelle vierii.
Taakse jää tutut mökit ajanpatinaa,
mökit joissa asui elämän rikkaus,
lapsiaki oii niissä oli, tuossaki 11 lasta.
Linja-autoa ootteli haikein mielin
viimeisiä katseita hyvästelee kotikylää.
Pieni pahvinen matkalaukku,
jossa punainen rusetti tuntomerkkinä hällä.
Vihdoin saapui linjamapiili
yksin ainuuna matkustajana hän kyytiin nous.
Tuo linjapiili sillä matkustaminen,
miten outoa se oll, suuri asia.
Jalat alla löi loukkua
vapis hento nuori olemus.
Istuin tuo penkki see jos
osais jotaki kertoa, muistaakoha se?
Juna-asemalle , kuin tuomiolle
pieni asema ja sielä koppalakkinen mies,
lähettäjä keppinsä kansa, pelottava.
Savu musta kaukaa jo taivaalle tuprus,
esiin ilmestyy pohjoisesta tuleva juna.
Junaan nousi neitokainen laukkuineen
puupenkille kovalle, alkoi pitkä matka.
Pitkä pelottava yö, ei uskaltannu
sulkea silmiinsä,ensimmäinen valvottu yö.
Aamu kun alkoi sarastaan, kuulutus
saavutaan Helsinkiin, sinnehän lettipäinen tyttö
oli kotikonnuiltaan lähtenny.
Junasta alas tulo
suureen pelottavaan maailman.
Ihmisiäki kuin muurahaisia
eikä ketää tuttua, kaikki vieraita.
Nyt tärkeä ainut, tuo punainen rusetti,
löytääkö rouva,vai lättähatutko vie?
Laituri tyhjenee hiljenee
tyttö yksin laukkuineen,suuressa maailmassa.
Eteen ilmestyy hymyilevä vaalea rouva
tunnistaa punaisesta rusetista.
Koti-ikävää ja nuoruuden rakkaus,
miten paljon nuorta rintaa itketti.
Kesälomalaisia.
On saapunnu kotiseudulleen tuo lettipäinen
elämän junassa pitkään matkustellu.
Paljain jaloin savista pellonpäätä kulkee
sama on saven tunne , jalkapohjissa.
Lettipäinen tyttö ja punainen rusetti.
lettipäinen tyttö, hän menossa maailmalle.
Sydän pien pelon sekasin tuntein,
taakseen jää kotioven sulkee.
Kulki naapurin pihan poikki,
sielä asui nuoruuden rakkaus.
Oi miten jo nuori sydän
eron tuskaa tuntien,kyynel poskelle vierii.
Taakse jää tutut mökit ajanpatinaa,
mökit joissa asui elämän rikkaus,
lapsiaki oii niissä oli, tuossaki 11 lasta.
Linja-autoa ootteli haikein mielin
viimeisiä katseita hyvästelee kotikylää.
Pieni pahvinen matkalaukku,
jossa punainen rusetti tuntomerkkinä hällä.
Vihdoin saapui linjamapiili
yksin ainuuna matkustajana hän kyytiin nous.
Tuo linjapiili sillä matkustaminen,
miten outoa se oll, suuri asia.
Jalat alla löi loukkua
vapis hento nuori olemus.
Istuin tuo penkki see jos
osais jotaki kertoa, muistaakoha se?
Juna-asemalle , kuin tuomiolle
pieni asema ja sielä koppalakkinen mies,
lähettäjä keppinsä kansa, pelottava.
Savu musta kaukaa jo taivaalle tuprus,
esiin ilmestyy pohjoisesta tuleva juna.
Junaan nousi neitokainen laukkuineen
puupenkille kovalle, alkoi pitkä matka.
Pitkä pelottava yö, ei uskaltannu
sulkea silmiinsä,ensimmäinen valvottu yö.
Aamu kun alkoi sarastaan, kuulutus
saavutaan Helsinkiin, sinnehän lettipäinen tyttö
oli kotikonnuiltaan lähtenny.
Junasta alas tulo
suureen pelottavaan maailman.
Ihmisiäki kuin muurahaisia
eikä ketää tuttua, kaikki vieraita.
Nyt tärkeä ainut, tuo punainen rusetti,
löytääkö rouva,vai lättähatutko vie?
Laituri tyhjenee hiljenee
tyttö yksin laukkuineen,suuressa maailmassa.
Eteen ilmestyy hymyilevä vaalea rouva
tunnistaa punaisesta rusetista.
Koti-ikävää ja nuoruuden rakkaus,
miten paljon nuorta rintaa itketti.
Kesälomalaisia.
On saapunnu kotiseudulleen tuo lettipäinen
elämän junassa pitkään matkustellu.
Paljain jaloin savista pellonpäätä kulkee
sama on saven tunne , jalkapohjissa.
Lettipäinen tyttö ja punainen rusetti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
aivan ihana runo Sinulta, jossa lettipäinen tyt-
tö lähtee suureen maailmaan.
Sinne kotipuoleen varmaan mieli aina halajaa,
mutta runoissasi elämme kanssasi nämä hetket.
Kiitos Liisa.
Sinne juna monta tuonu,
kultaa vuolemaan ja
senki rakkaudenki etsintään.
Vois montaa ihanaa tarinaa,
niistä vois vaikka kirjan kirjoittaa.
PS..Sinulle lindalindal1 ojentaisin,
alla omanapuun kotiviiä jota itse tein.
On niin hedelmäinen tunne taas täälä,
töllissä omenatki lähellä ikkunaa roikkuu.Liisa
yliherkistyneessä tilassani menin ihan kanalihalle viimeisestä säkeestä.
Runossa oli se mitä otsikko lupasi.
"yliherkistyneessä tilassa"
Minäki täälä aamussa jo ollu,
onneks onneks herkkyys elää.
Sitähän ois muuten kuin,
kelottunnu puu.
Tuota tommosta filmiä eilennä raapustelin.
On sitä monta ihmislasta jo lasna maailmalle lähtenny.
Yks eväs sen moni äitiltään sai.
"Muista et laps kainalossa tuu"
Joo jospas nuo kiskot vois laulaa,
ois niillä ahehia lauluun kyllin.
Asemille minne sitä itsekuki jääny,
moni pieni asema yksin kyyhöttää.
Aii aii nee jotennii romattisii
sielä nytki kukkii rentunruusut.
Pahus nuo junat bendoliinit
vain suurille asemille pysähtyy.
Tuo punanen rusetti
eihän sen värii haalista mikää.
Eikä jakapohjat oo unhoittannu
saven sen miten ihanalta tuntuu.
Sinulle...risu
täältä mökiltä lämmin kiitos.liisa
Hienosti kuvattua
maailmalle lähtöä ja takaisin
kotiinpaluuta,elämän
opettamana toivottavasti
viisampana..
Tykkäsin!
See kotimökki kuinka aika sen kultaa,
sen pihan jokaisen kiven ja kannon.
Sieltä joskus aikoinaan laps vielä iältään,
leipää lähti etsimään.
Vieraan sana karvas laps usein sai kuulla,
itkuunsa niin monta kertaa nukkui.
Kunnioitan sodan jälkeistä sukupolvea
menetykset kokeneena nous omille jaloilleen.
Aina sitä sinne kesälomalle
vaikka heinäntekoon.
Taii see naapurin komia poika
ikkunan takana illoin,,,,heh
Minänoita....tulin mustaviinimarja pensaasta ja
katos miten sielä olo vaikuttaa?
Sinulle eilistä käynnistäs kiitos,
Saimaalta hyvää viikonloppua.Liisa