Hei! Minä olen asunut koko ikäni talossa jossa on koiria ja muita eläimiä. Nyt asun omassa asunnossa ja aloitan juuri opiskelun teatteri korkeakoulussa. Olen 19 vuotta. Minulla on 3a Tiibetinmastiffi. Naapurissani on Vinttikoira. Se on 2a. Vinttikoiran omistaja on lapsiperhe. Perheen isä ja äiti ovat "aina" töissä ja pienet lapset hoidossa. Perheen 8 vuotiaan lapsen on käytettävä koiraa lenkillä, mutta ei käytä. Siksi he ovat jo jonkin aikaa pyytäneet minun vievän koiraa lenkille. Ja olen lenkittänyt sitä nyt kesällä kun minulla on aikaa, monesti päivässä tai olen saattanut olla sen kanssa koko päivän. Nyt perhe pyytää minua ottamaan koiran omakseni, koska heillä ei ole aikaa koiralle, lapset kiusaavat sitä, silloin koira hermostuu ja kaikki pelkäävät. Koska koiraa ei viedä ulos se tekee tarpensa sisälle. Perheen äiti ei kestä enää siivoilla jätöksiä, ja koiraa ei muutenkaan kohdella kunnolla. Olen heillä käydessään nähnyt kuinka isäntä on lyönyt koiraa. Koiraa ei ole opetettu eikä se osaa siis mitään. Se ei osaa istua ja se vetää liikaa, ainakin kahdeksan vuotiaalle. Perhe tulee alituiseen kyselemään koira vinkkejä minulta sillä eivät itse tiedä koirista juuri mitään. kun ovi avataan se karkaa, mutta on onneksi aina saatu tunnin sisässä kiinni. Nyt kysyn siis pitäisikö minun ottaa Vinttikoira? Koirani ja naapurin koira pärjäävät yhdessä. Minulla on omakotitaloni pihassa koiraaitaus, jossa ne voisivat olla keskenään kun olen koulussa. Toivottavasti koira muuten oppii vielä. Oma koirani on naaras ja naapurin koira on uros. Kumpaakaan ei ole leikattu joten saattaisi tulla pentuja. Minulla on 3 huonetta ja keittiö, asunto on ihan tilava. Minulla on kyllä kokemus pennutuksestakin. Äidin kaksi kultaistanoutajaa tekivät kaksi poikuetta ennen kuin uros leikattiin. Viimeiset pennut tulivat 5 vuotta sitten. Narttuni ei ole synnyttänyt koskaan. Eli jos pentuja tulisi olisi minnulla jonkin verran kokemusta ja asuntooni mahtuisi kyllä. Myisin pentuja, mutta aina pitää varautua siihen ettei kukaan ota niitä tai kaikkia ei mene, silloin voisin kyllä pitää ne ja ostaisin isomman talon. En minä niitä ainakaan lopettaisi! Ja toinen vaihtoehto on että leikkaan uroksen. Mitä mieltä te olette?
Korjaanko Vinttikoiran talteen?
Päätöksen edessä
353322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Esimerkiksi tuulenkoirat.net sivustolle voisit laittaa tuon jutun,niin tavoitat suuren määrän vinttiväkeä,ja koiralle saattaisi löytyä asiantunteva uusi koti.
Älä hyvä ihminen ala tuottamaan pentueita millä sattuu yhdistelmillä.Oletko miettinyt taloudellista selviämistäsi mikäli sinulle jää 8 pentua käsiisi? Ne on kaikki rokotettava,madotettava ja vietävä lääkäriin tarpeen tullen. Miten selviäisit vaikka 5 samanikäisen uroksen kukkotappeluista?
Vinttikoirilla on karkaamis- ja jahtaamistaipumuksia ja niiden psyyke vaatii vapaana juoksemista,vinttikoira on tehty liikkumaan. Ei siihen pikkuaitaus riitä.Vinttikoiran koulutettavuus on konstikasta puutteellisen miellyttämishalun johdosta.Tämä siis koskee myös niitä mahdollisia "puolivinttareita".
Uuden kodin koira ehdottomasti tarvitsee,joten miksi et auttaisi sitä parhaalla mahdollisella tavalla etsimällä sille kodin jossa harrastetaan ja ymmärretään vinttikoiria.
Miksi myöskään rasittaisit ja riskeeraisit narttusi terveyden turhaan tällaisilla pentueilla?
Lemmikkipalstat.net sivuilla on Apula,jossa koirat vaihtavat omistajaa ja etsivät kotia.
Sielläkin on muuten vinttikoira foorumi.
Etsi sille hyvä ja harrastava vinttari-koti. Vinttari tarvii juoksua ja harjoituksia sekä ulkoilua.
Oikeassa vinttarikodissa tuokin ressukka saisi vielä onnellisen elämän.
Onnea matkaan !
Leikkaisin uroksen, koska pikku "kennelin" hoitamiseen minulla ei olisi riittäisi aikaa yksinään. En tietenkään pitäisi koiria aina aitauksessa, niin kun en pidä nykyistä koiraanikaan. Tarkoitin että siksi aikaa kun olen koulussa. Ja muutenhan veisin niitä koirapuistoon ja lenkille ja muuta sellaista. Isällä oli vinttikoira mutta se kuoli kun olin kymmenen. Isältä voisinkysyä neuvoja vinttikoiran kasvatukseen ja koirakoulussa sitä voisi käyttää. Kiitos noista netti sivuista! Harkitsen asiaa ja puhun naapureiden kanssa. Ne kysyivät muuten voinko ottaa nyt huomenna koiran hoitoon viideksi päiväksi kun ne eivät halua ottaa koiraa mökille mukaan. Karkaisi ja sotkisi kuulemma paikat. Niin että miten saisin estettyä ettei niille tule vahinko poikasia?
Kiitos, tulee kyllä sitä perinpohjimmiltaan ihanaa ja herttaista koiraa ikävä.
Että nartuilla on juoksuajat ja silloin ne tulevat vain raskaiksi.
Ei muina aikoina.
Itsestäänselvyys. Minulla on narttu koira.
Ohutkarvaista vinttikoiraa ei voi jättää ulos aitaukseen viileällä ilmalla koulupäivän ajaksi!
Sinuna ottaisin yhteyttä a)vinttikoirakerhoon b)eläinsuojeluyhdistykseen. Älä missään nimessä ota ja ala teettämään sekarotuisia pentuja, niitä on tämäkin maa ihan tarpeeksi pullollaan. Toisekseen, kahden vieraan koiran samaan häkkiin laittaminen on hyvin arvelluttavaa.
tämä maa on paljon enemmän pullollaan rotukoiria. Silti niitä teetetään jatkuvasti lisää.
Olin kai niin väsynyt tai jotain kun tuli ajateltua kaikkea hölmöä. Kiitos ehdotuksista!
olla kyseessä?
Englanninvinttikoira
Uskomatonta millaista soopaa täältä saa lukea. Kirjoituksesi perusteella on kyllä vaikea uskoa että olisi kyse oikeasta tapauksesta. Jos nyt kuitenkin tämä on totta ja aiot ottaa koiran, suosittelen että käyt leikkauttamassa jomman kumman koirista ettei sitten tarvitse niitä sekarotuisia pentuja kohta täällä kaupitella. Se on pieni vaiva ja kulu hyötyyn nähden.
Minkään rotuinen vinttikoira ei ole missään nimessä tarhakoira. Ne eivät tarkene, eivätkä viihdy. Vinttikoira ja Mastiffi ei myöskään ole mitenkään järkevä yhdistelmä, ei yhdessä asumaan tarhassa, eikä etenkään keskenään pentuja tekemään, ovat luonteiltaan ja toimintatavoiltaan täysin erilaisia. Todennäköisesti pahennat vain vinttariparan pahaa oloa. Avuksi toki voit olla, ja auttaa etsimään koiralle uuden vinttikoiralle sopivamman kodin.
Minkä rotuisesta vinttikoirasta on kyse? Silläkin on paljon merkitystä tulevaa kotia etsittäessä. Ehkä olisi järkevintä aloittaa sillä, että yrität ottaa yhteyttä tämän vinttikoiran kasvattajaan, kasvattajia yleensä kiinnostaa paljonkin, miten heidä nkasvattinsa voivat ja kenties kasvattaja voi auttaa uuden kodin löytymisessä.
Kyllä toki leikkautan uroksen ettei tule vaikeuksia. Ja ei toki ole rahasta kiinni.
Hei! Koira on ostettu jostain kennelistä. Ja se on englanninvinttikoira. Selainen valkoinen ja päälaella ruskeaa. Vanhemmillani on maalla Kuusamossa, tällä hetkellä kolme kultaista noutajaa, kaksi Espanjanvesikoiraa ja yksi Labradorinnoutaja. Vanhemmillani on runsaat määrät tonttia, ja ovat Kokeneita koiran kasvattajia/kouluttajia. He olisivat kuulemma halukkaita ottamaan naapurini koiran. Isä on kasvattanut aikoinaan Yhden poikueen vinttikoiran pennut ja hänellä on ollut Yhteensä 8 vinttikoiraa, mutta ei siis yhtäaikaa. Minä olen nähnyt vain niistä viimeisen. Koira saisi heillä hyvän kodin. Pitäisikö minun ehdottaa naapureille Että antavat/myyvät koiran vanhemmilleni? Sovimme että asun viisi päivää naapurin kodin ja minun kotini välillä. Nukun kotonani ja herään aikaisin aamulla viemään molempia koiria lenkille , koirapuistoon ja puuhastelen niideen kanssa niin että koirat ovat vahditusti yhdessä muuten jatkuvasti paitsi yöt nukun kotonani oman koirani kanssa sain avaimet naapuriin ja naapurit lähtevät viideksi päivää siis mökilleen. Kun he tulevat takaisin ehdotan heille vanhempiani koiran uudeksi kodiksi. Järjestelmä on vähän hullunkurinen mutta ei ole muutakaan. Kiitos vielä vastauksista!
En yleensä vastaa tälläsiin viesteihin, mutta nyt näköjään on pakko. Onko koiralla rekisteripaperit? Niistä näkee kasvattajan yhteistiedot. Ota yhteyttä kasvattajaan, hän varmasti mielellään auttaa sinua löytämään koiralle uuden kodin.
Mieti ennen ottamista että oletko varmasti valmis toteuttamaan vinttikoiralle sopivaa onnellista elämää. Ensiksikin vinttikoiran paras kaveri on toinen vinttikoira. Kuten joku tuolla mainitsikin että vinttikoira ei ole tarhakoira, vaan se viihtyy omistajansa kyljessä sohvalla. Sitten vinttikoirat rakastaa juoksemista, se on niille onnellisuuden tae. Oletko valmis tarjoamaan koiralle pari-kolme kertaa viikossa turvallisen juoksupaikan jossa se pääsee juoksemaan vapaana?
En halua tyrmätä tai mitään. Kannattaa vaan tarkkaan miettiä kaikkia vaihtoehtoja ja koiran nääkökulmasta. Ota kaikki selvä rodusta, kasvattajilta, rodun harrastajilta yms.
Kuulostaa ihan hyvältä tuo sinun vanhempiesi paikka. Lykkyä tykö!
Kiva että huolehdit poloisesta. Hyvät teot palaavat moninkertaisina :)
Laita ihmeessä tästä ilmoitus Tuulen koirat-sivustolle, tai ilmoita omat yht.tietosi. Sitä kautta voisi löytyä tälle koiralle sopiva koti, missä jopa olisi rotukavereitakin!Ei kuulosta nykyinen tilanne koiralle sopivalle, äkkiä se sieltä pois tai eläinsuojeluviranomaiset paikalle!Kertomuksesi perusteella voidaan aika pitkälle asiaa selvittää..Kuten myös, onko tämä ilmo totta vai provo.
älä ota yhtään koiraa, en suosittele, jos tietämyksesi on tuota tasoa
TÄÄLTÄ SIVUSTOILTA!
parempiin oloihin ja huolenpitoon, tee päätös leikkauksesta sitten myöhemmin kun ensin vähän aikaa on mennyt. Katsele asiaa ja mieti sitä mitä teet tarkkaan, sen koiran saaminen tuolta pois on nyt tärkein asia jonka voisit hoitaa heti alta pois.
on moni huonoihin oloihin/ kiertoon joutunut vinttikoira löytänyt uuden vinttarin sielunelämää ymmärtävän kodin. Yleensä vielä sellaisen, jossa on vinttarikaveri.
Kaltoinkohdelluilla koirilla saattaa ilmetä eroahdistusta, sisäsiisteyden harjoittelua yms. Oletko miettinyt, jaksatteko ratkoa/ jaksavatko vanhempasi ratkoa näitä ongelmia. Itselläni on rescue-koira, eikä elämä eroahdistuksen kanssa ollut helppoa. Pahinta, mitä koiralle voi silloin tapahtua on, että se joutuu etsimään TAAS uutta kotia. Rescue-koiralla sen uuden kodin pitäisi aina olla se viimeinen koti.
Muistaakseni sinulla oli mastiffi (?) entuudestaan. Siitä ei ole englanninvinttikoiralle juoksukaveriksi. Lisäksi vinttikoirat tuppaavat tekemään pahuuksia, mikäli eivät saa toteuttaa luonnollista tarvettaan juosta. Mikään aitaus tai koirapuisto tuskin on tarpeeksi suuri tähän tarkoitukseen.
Teet koiralle ISON palveluksen, jos etsit sille roduntuntevan kodin, joka on tottunut/ pystyy selviytymään eteentulevista mahdollisita ongelmista.
Hei, ajattelin vain kertoa, että naapurit tulevat tänään mökiltä joskus illalla. Ollaan tähän asti pärjätty vinttikoiran kanssa. Olenkin juuri kohta lähdössä ulkoilemaan koirien kanssa. Ollaan käyty uimassa, puistossa ja lenkillä tietenkin! Koira on vähentänyt sisälle tarpeiden tekoaan huomattavasti nyt kun pääsee ulkoilemaan useemman kerran päivässä. Tänään aamulla kuitenkin jouduin luuttuamaan jätöksiä. Samoin sunnuntai aamuna. Tänään tai huomenna jos tänään ei kerkeä puhun naapureille niistä minun vanhemmistani ja annan puhelin numeron. Ehkä tässä vielä päästään sopimukseen. Koiralle olen yrittänyt opettaa ettei saa vetää ja että kun käsketään niin istutaan. Koira totteelee istu käskyä vaihtelevasti, mutta vetämisessä ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Tosin iltaisin kun se on uuvuksissa sitä pitää suorastaan vetää.
Niin kerron vielä, että ostin koiralle valjaat kun sillä ennen oli kaulapanta, sain ihan luvan siis naapureilta kun soitin niille, vastaus kuului että tee niinkuin parhaaksi näet, saat tehdä koiralle mitä vaan, ei tarvitse kysyä. Leikkasin siltä kynsiäkin, mutta ei tykännyt yhtään, sain leikattua vain pari kynttä, mutta ehkä ne vielä leikataan. Kylvyssä tykkää käydä, Ja oman koirani lelussa se on kiinni koko ajan. Ruokakin sillä oli ihan lopussa jo silloin kun perhe lähti, kävin ostamassa lisää. Koira saa herkkutikun kun se istuu, joten välillä se istuu vaikka pitäisi kävellä eteenpäin, herkut maistuu, lihomisestakaan ei onneksi ole vaaraa kun se on sellainen laiheliini. Hampaita en ole päässyt pesemään kun ei se anna, sen henki haisee. Tällä hetkellä se syö isoa puruluuta eteisessäni. Välillä koirani menee juomaan hoidokin kupista ja hoidokki alkaa silloin ulisemaan, vaikka se itsekkin syö ruokaa minun koirani kupista aina välillä, mutta ei kupinomistaja siitä mitään sano, menee vain sen viereen samalle kupille syömään.
lämpimästi vinttarin mielenliikkeisiin tottuneen omistajan etsimistä. Tai sitten kasvattajalle soittamista.
Vetäminen saattaa johtua siitä, että koiran pitäisi päästä juoksemaan. Englanninvinttikoirat eivät ole mitään remmilenkkeilijöitä, vaan koira on onnellinen, kun se saa JUOSTA vapaana. Ylipäätään koira on varmasti rapakunnossa, joten kaikki liikuttaminen täytyy aloittaa varovasti, ja lisätä sitä sitten vähitellen.
Kaltoinkohdeltujen koirien kanssa joudutaan sisäsiisteyden harjoittelu aloittamaan alusta. Joten lattioiden pesua on todennäköisesti vielä edessä.
tänne yhteystietosi, niin takuulla saat tästä kiinostuneita kyselyitä!Tälle koiralle on taatusti tarjolla jossain vinttikoirahenkinen uusi koti, jossa kenties jopa samanrotuisia kavereita!Tällainen koira TARVTSEE ko. rotua ymmärtävän kodin!Tee sille palvelus, laita siitä ilmoitus tuulen koiriin tms., älä vie sitä vanhempiesi luokse..Olen varma, että uusi koti löytyy vinttikoiraväestä nopeammin kuin uskotkaan!
Vanhempani ja etenkin isäni on tottunut vinttikoiriin, ollut yht. 8 vinttikoiraa, 1 niistä on ollut Englanninvinttikoira. Ja on kyllä päässyt tuo koira juoksemaan runsaasti, mutt pakkohan sitä on välillä remmissäkin pitää, ainakin silloin kun on matkalla puistoon. Ja ilman ei voi pitää kun muuten karkaa.
Vanhempani eivät voisi ottaa sitä kun koirista on kokemusta paljon ja isällä nimenomaan Vinttikoirista! He pystyisivät varmasti antamaan hyvän kodin sille. Iso tontti, kokemusta, muitakoiria, aikaa, lenkkipolut, koiratarha lähellä, sitkeyttä, hoitopaikat valmiina, voisivat käyttää koirakoulussa. ym.
ovat aivan eri asia kuin tavalliset kodinvaihtajat. Näillä koirilla on usein traumoja, jotka alkavat yleensä oireilla uuteen kotiin tultuaan. Toisin sanoen, kun se tuntee olevansa turvassa. Onko vanhemmillasi aikaa/ halua/ rahkeita työstää koiran ongelmia, varsinkin jos heillä on muita koiria.
Englanninvinttikoira ei ole remmilenkkeilijä. Se tarvitsee nimenomaan sitä vapaana juokemista. Toiseksi vinttikoiran paras kaveri on toinen vinttikoira. Vinttikoirat eivät myöskään ole mitään koirakoulu-koiria. Se ei ole ollut rodun käyttötarkoitus.
Mielestäni halu pitää koira itsellä/ sijoittaa se vanhemmillesi on itsekäs. Onko ratkaisu todella paras koiraa ajatellen?
Mutta, eiköhän se suurinpiirtein samanlaisen kodin saisi jos joku muu sen nyt ottaisi, ja kyllä vanhemmillani on halua ja aikaa koska itse ehdottivat että voivat ottaa sen. Molemmat ovat töissä omalla tallilla, joten ovat kotona työssä. Ja vapaana saisi varmasti juostakin! Kysyin jo tänään naapureiltani ja he olivat ajatuksesta innoissaan, he puhuivat isäni kanssa tänään puhelimessa, ja päättivät että vanhempani tulevat lauantaina- sunnuntaina minun luokseni, koiraa katsomaan ja sopivat ja juttelevat tarkemmin.
ei tule haukattua liian isoa palaa, ja koira-parka joudu sen takia kiertolaiseksi.
En valitettavasti tajunnut, tarkoititko kenties että vanhempani antaisivat koiran myöhemmin pois, eivät varmasti antaisi! Vanhempani ovat täys järkisiä, tunnollisia ja aikuisia ihmisiä. Eivätkä he hetken mielijohteesta mitääbn tee, kuten tätä koira juttua. Että ei joudu kiertolaiseksi, ei varmasti, huomenna isä ja äiti tulevat ja katsovat koiraa ja juttelevayt naapurien kanssa!
uuden kodin?
Koiran kohtalo vaivaa kovasti. Toivottavasti pääsi osaaviin käsiin.