kirja:
Telepaattiset kokemukset, Leea Virtanen
(WSOY 1977)
Oma intuitioni (yksi niistä lukemattomista)
Ostin sukulaisella seuraavan vuoden almanakan joululahjaksi. Tuli tunne, että hän ei elä enää kauan ja ostos olisi turha. Ajattelin sitten, että voihan sitä käyttää hänen avopuolisonsa ja ostin sen. Seuraavan vuoden helmikuussa hän sitten kuoli. En ollut nähnyt häntä aikoihin, mutta ennalta-aavistin. Hän olisi voinut aivan hyvin elää vielä paljon pidempään.
Aistin myös erään hyvin rakkaan ihmisen kuoleman. Tuli paniikinomainen hätä ja shokki, vaikka välimatkaa oli satoja kilometrejä. Myös eräälle ystävälle, jolle kävi ulkomailla (asui silloin siellä) ikävästi (mutta jäi henkiin), aistin hänelle jotain ikävää sattuneen juuri tuohon aikaan kun vein hänelle postiin kirjettä. Tuli tunne, että nyt ei hänen asiansa ole hyvin.
Tällaiset tunteet eivät ole välttämättä kivoja aistia.
Mielenkiintoinen
16
571
Vastaukset
- Hexex
...kirjassa telepatian tekniikoista mitään?
- Filia Ferus
vasta tänään, enkä ole vielä ehtinyt perehtyä koko opukseen.
Ehkä oma tekniikkani on siinä, että olen herkkä, kinesteettinen (mutta myös visuaalinen), aistillinen... Tykkään haistella kukkia, tuoreita kahvinporoja, mausteita, tykkään kosketella kaunista kukkaa, tykkään hyväilyistä, tykkään tuottaa musiikkia kinesteettisesti, (silmät kiinni, herkkä kosketus kuin miestä hyväillessä, tunteella, intohimolla...) nautin suihkussa veden kosketuksesta, sängyssä pehmeän peiton syleilystä....
Ja lainasin muitakin kirjoja...;
Esim. Kirjan Ihmeellinen Voima / Caroline Myss (Karisto 2008)
Ote kirjasta;
" Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään; jokainen on pala mannermaata.
- John Donne "
Energialääketieteen uranuurtaja Caroline Myss opastaa ihmisiä tiedostamaan sielulliset voimavaransa ja käyttämään niitä rakentavalla tavalla.
Otin tämän kirjan, koska se - katsoessani toista kirjaehdokasta - putosi lattialle. Olen aina pitänyt sitä merkkinä siitä, että jollain on joku viesti minulle. Monesti olen kirjastossa myös tullut juuri sille kohdalla, juuri sille hyllylle ja kohdistanut katseeni juuri siihen kirjaan, jonka nimi pysäyttää. Ottanut kirjan käteeni ja kääntänyt sen takakannen luettavaksi, jos siinä on ollut luettavaa. Yleensä on, aina ei. Samoin on Tarot korttien laita. Kun nostan jonkun kortin ja yksi kortti putoaa lattialle, on se viesti minulle ja minun täytyy katsoa kortin merkitys.
Aika köyhää oli kirjaston kokoelma ja koneet ei toimineet, eli en voinut tilata kaukolainausta vieläkään mainitsemaasi kirjaa, "Linkkiä"! Monet tututkin kirjat, joihin olisin halunnut palata, olivat lainassa. Kaikkia tuntuu nyt kiinnostavan kaikki maagisuuteen liittyvä materiaali.
Nyt kun selailen samalla tuota Telepaattiset kokemukset kirjaa, niin paljon siinä on ainakin sitä, kuinka aistitaan toisen ihmisen kuolema. Raskasta luettavaa kun on itse menettänyt hyvin rakkaita ihmisiä. Mussa on varmasti masokistin vikaa... No, jos se tappaa nit sit tappaa ja mikä ei tapa se vahvistaa. Mutta pakko lukea, koska maailmassa on niin paljon salaisuuksia jotka haluan selvittää - ainakin osan niistä.
Kaivan otteita kirjasta, vaikka raskaalta tuntuu, koska itse olen kokenut intuitiona toisen ihmisen (useammankin) kuoleman tai onnettomuuden, sairauden, hädän jne.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
"Joskus kokijalla näyttää olevan tunne siitä, että hän liikkuu inhimillisten kokemusten äärirajoilla; >>Ajattelin vielä, että kulkeeko jokainen ihminen tämän tien, jolloin tajutaan lopultakin, minkätähden kaikki on niinkuin on.>>
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
"Toisinaan tuntuu, että olisi helpompaa, kun ei näkisi ja vaistoaisi toisten ajatuksia ja aikeita."
"Uskon että se on kaikille mahdollista, jos vain ihminen on kypsytetty elämän tarkoituksen alkeisiin".
"He eivät vain ole joutuneet kokemaan jotain oikein syvää hätää ja pohdintaa, josta on itse selviydyttävä kykyjä vastaavalla tavalla."
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
KOKIJAT: (vastaan näihin)
Onko sinulla ollut joskus ennakkoaavistuksia jostakin odottamattomasta tapahtumasta (kuolemasta, onnettomuudesta tms.) joko unessa tai valvetilassa?
KYLLÄ JA KYLLÄ (monta kertaa)
Oletko koskaan (unessa tai valveilla) ollut tietoinen toisen henkilön ajatuksista ja/tai kokemuksista, niin että tuo tieto osoittautui myöhemmin paikkaansapitäväksi?
KYLLÄ JA KYLLÄ (monta kertaa)
Oletko koskaan kuullut ovikellon soivan ja vaistomaisesti tiennyt, kuka on ulkopuolella, vaikka tämä henkilö ei ollut odotettavissa?
KYLLÄ
Oletko puhelimen soidessa tiennyt kuka soittaa?
KYLLÄ (Kun äitini soittaa, niin mielessäni se soi jotenkin vaativaisemmin. Vaatii niiku heti vastaamaan viipymättä)
Onko sinulla ollut korttipelissä oikeaan osuneita aavistuksia (esim. menetellä tietyllä tavalla, pitää kortteja tai luopua niistä, vaikka se ei sillä hetkellä tunnu järkevältä)?
KYLLÄ (En kuitenkaan harrasta uhkapelejä)
Oletko usein arvannut, että joltakin henkilöltä on tulossa kirje.
JOSKUS (Tulee niin vähän kirjeitä, kännykkäaika... Tekstareita en laske)
Kuin jotain on kadoksissa, keksitkö äkkiä: "Siellä se on" ja löydät kadonneen esineen?
KYLLÄ (Menettelen siten, että asetun rentoon asentoon, usein sänkyyn makaamaan ja suljen silmäni. Sitten ajattelen sitä esinettä ja lopulta olen varma, että se on sittenkin siellä, josta sitä yritin penkoa viisi kertaa aiemmin sitä löytämättä ja siellähän se on. Mutta... MIKSI se ei löytynyt niillä viidellä etsimiskerralla???)
Aavistatko usein kadulla vastaantulijan ja/tai kotiin tulevan vieraan?
- VAIKEIN vastata. Ensinnäkin en ajattele, että kuka nyt tulee mahdollisesti vastaan. Vieraat yleensä kyllä ilmoittavat tulostaan, koska en voi päivystää heitä kotonani 24h/vrk!
MUTTA, kun olen ihastunut johonkuhun, niin sattumalta tapaan häntä sitten vaikka missä. Tänään tapasin taas yhden miehen, johon EN OLE ihastunut, mutta en tiedä onko hän minuun - TOIVOTTAVASTI EI, koska minulle hän on "samantekevä".
Oletko luullut vastaantulijaa toiseksi henkilöksi, joka tuleekin hetken kuluttua vastaan, mutta ei ole vielä näköetäisyydellä?
EN! Vaikka en näkisi tarkkaan, aistin onko tuo vastaantulija tuttu, vai en. Ja siksi toisekseen mulla on aika hyvä näkö ja varsinkin pimeässä. Aistin kaukaa onko ihminen tuttu ennen kuin näen hänet kunnolla.
Kun kuljet oudolla paikkakunnalla tai oudossa kaupungissa, onko paikka koskaan näyttänyt sinusta ennen nähdyltä tai tutulta?
- TOISINAAN. - Filia Ferus
Mitä lähempänä ihminen luontoa elää, sitä enemmän hänellä on edellytyksiä kokea intuitiota.
Lähenkin tästä metsään - ei ole kaukana... oon melkein itse siellä...
:D
Huomenna reppuun eväät ja juomista ja narunjatkoksi koiraan. Sitten mennään heti metsään...
Asiasta toiseen. Kun lenkkeilin kerran erästä tietä pitkin, jota aiemminkin olin lenkkeillyt yhden kerran. Tuli outo tunne, vaara, paha, tapahtunut jotain pahaa, kauan aikaa sitten, käännyin ympäri ja joku voima löi lujaa selkääni, että ilmani menivät pihalle keuhkoistani ja sisäänhengitys kirpaisi. Se oli kuin paineaalto, tuuli tai jotain sinne päin. Ei tee mieli oikein lenkkeillä enää sinne. - Hexex
Filia Ferus kirjoitti:

- TOISINAAN.Joskus on ollut pieniä ennakkoaavistuksia tulevasta, lähinnä päivän tapahtumista, mutta nekin kokemukset on pikemminkin harventuneet kuin lisääntyneet.
Ai niin! Minunhan piti muistuttaa sinua ottamaan yhteyttä johonkin tuttavaasi kun pari viikkoa on kulunut. Tais mennä jo kolme. - Hexex
Filia Ferus kirjoitti:
Mitä lähempänä ihminen luontoa elää, sitä enemmän hänellä on edellytyksiä kokea intuitiota.
Lähenkin tästä metsään - ei ole kaukana... oon melkein itse siellä...
:D
Huomenna reppuun eväät ja juomista ja narunjatkoksi koiraan. Sitten mennään heti metsään...
Asiasta toiseen. Kun lenkkeilin kerran erästä tietä pitkin, jota aiemminkin olin lenkkeillyt yhden kerran. Tuli outo tunne, vaara, paha, tapahtunut jotain pahaa, kauan aikaa sitten, käännyin ympäri ja joku voima löi lujaa selkääni, että ilmani menivät pihalle keuhkoistani ja sisäänhengitys kirpaisi. Se oli kuin paineaalto, tuuli tai jotain sinne päin. Ei tee mieli oikein lenkkeillä enää sinne.Saattoi olla uffo joka hätisti sinut pois paikalta!?
- Filia Ferus
Hexex kirjoitti:
Saattoi olla uffo joka hätisti sinut pois paikalta!?
millään siihen, että ilmiö olisi ufo. Jotain pahempaa siinä paikassa on tapahtunut ja paineaalto tai joku vastaava paiskautui selkääni kun olin nopeasti poistumassa paikalta ja jo parinkymmenen metrin päässä siitä mutkasta, jossa koin vahvasti pahan läsnäolon. Minulla on eräs teoria, mutta en sitä tänne laita.
- Filia Ferus
Filia Ferus kirjoitti:
millään siihen, että ilmiö olisi ufo. Jotain pahempaa siinä paikassa on tapahtunut ja paineaalto tai joku vastaava paiskautui selkääni kun olin nopeasti poistumassa paikalta ja jo parinkymmenen metrin päässä siitä mutkasta, jossa koin vahvasti pahan läsnäolon. Minulla on eräs teoria, mutta en sitä tänne laita.
juuri äsken asiaa ja tulin siihen johtopäätökseen, että minun on mentävä sinne uudestaan. Kävin siellä kävelyllä kerran erään sukulaisen kanssa, mutta mitään ei silloin tuntunut. Tämä verisukulainen aistii myös kaikenlaiset oudot jutut. Mutta koin silloin tuon tapahtuman noin myöhään, noin. 22-22:30 välillä. Siitä on nyt joku vuosi. Kipu selkään oli vähän niinkuin olisin saanut isosta kivestä. Aivan tyyntä ja tuuli, paineaalto iski selkääni. Oudointa oli, että ennen ja jälkeen sitä voimaa, joka iski selkääni, oli aivan tyyntä. Ehkä siellä ei ole enää mitään. Saan vain selvyyden menemällä sinne uudestaan. Minun täytyy vaan ensin valmistautua kohtaamaan se mitä siellä sitten ikinä onkaan. Voihan olla niinkin, että se paha minkä siellä koin, ei ole enään siellä. Mikäli minulle jotain sattuisi, yritän saada teille siitä tiedon. Voihan tietysti olla niin, että päivän pitäisi olla vuosipäivä. Olisi toisaalta kiva saada joku toinen herkkä, vaistoava ihminen mukaan, mutta ehkä tyydyn tässä tapauksessa herkkävaistoiseen koiraani.

Metsistä löytyy outoja paikkoja jotka saavat herkät ihmiset jopa kauhun valtaan. Olettaisin että kyseessä on erittäin voimakas ihmiselle negatiivinen maasäteilylinjojen risteyskohta.
Tuo sinun kokemuksesi ei vaikuta ihasn sellaiselta, mutta se tuli toisena vaihtoehtoselityksenä mieleeni ufon lisäksi. - Filia Ferus
Hexex kirjoitti:
Metsistä löytyy outoja paikkoja jotka saavat herkät ihmiset jopa kauhun valtaan. Olettaisin että kyseessä on erittäin voimakas ihmiselle negatiivinen maasäteilylinjojen risteyskohta.
Tuo sinun kokemuksesi ei vaikuta ihasn sellaiselta, mutta se tuli toisena vaihtoehtoselityksenä mieleeni ufon lisäksi.vaan nyt muistan että pari vuotta, en vain halunnut muistaa koko juttua, kunnes nyt kun kirjoitin tästä. Otan varmuuden vuoksi löytämäni erikoiset kivet (talismanini) mukaan. Tie on kapea hiekkatie ja äkkijyrkkä S-mutka on erikoinen paikka, on kuin aika siinä pysähtyisi. Otan repun mukaan, johon saan tiettyjä juttuja mukaan ja koiralle kanssa oma reppu, jossa on evästä ja juotavaa. Otan huvikseni myös kompassin mukaan, koska haluan selvittää miten se reagoi kyseisessä paikassa, vaikka en mitenkään voi eksyä, koska paikka on niin esillä ja tiellä on jo se outo vaaran, pahan tunne.
Tuli mieleen, että jos siinä sota-aikana ammuttiin joku ihminen takaa selkään esimerkiksi.
Mikäli paikassa on jotain outoa ja vaarallista edelleenkin, mitä ehdottaisitte? - Filia Ferus
Hexex kirjoitti:
Metsistä löytyy outoja paikkoja jotka saavat herkät ihmiset jopa kauhun valtaan. Olettaisin että kyseessä on erittäin voimakas ihmiselle negatiivinen maasäteilylinjojen risteyskohta.
Tuo sinun kokemuksesi ei vaikuta ihasn sellaiselta, mutta se tuli toisena vaihtoehtoselityksenä mieleeni ufon lisäksi.ja se oli kaukana siitä tunteesta.
Maasäteily ei aiheuta minulle samanlaisia tunnetiloja.
Ensin ajattelin, että "tämä" on varoitus, että elävä ihminen kyttää minua puskassa tehdäkseen jotain pahaa minulle. Ei olisi ensimmäinen kerta kun vaistoni pelastaa minut vastaavasta tilanteesta. Tunnen toisen (piilossa) olevan ihmisen läsnäolon. Mutta, tämä oli paljon pahempaa, vaarallisempaa ja tavallinen ihminen SE EI ainakaan OLLUT, koska sain sen näkymättömän iskun selkääni ja melkein olin nokallani. Ilmat meni pihalle ja ensimmäiset sisäänhengitykset olivat tuskallisia.
Maasäteily aiheuttaa minulle suonenvetoa. Suonenvetoa ei ollut eikä tullut silloin. Maasäteilyä se ei ollut. Maasäteily ei selitä edes sitä iskua selkään, tai iskun tunnetta selkään.
Oli vahva tunne siitä, että joku on tehnyt jollekkin pahaa siinä paikassa joskus. - Hexex
Filia Ferus kirjoitti:
vaan nyt muistan että pari vuotta, en vain halunnut muistaa koko juttua, kunnes nyt kun kirjoitin tästä. Otan varmuuden vuoksi löytämäni erikoiset kivet (talismanini) mukaan. Tie on kapea hiekkatie ja äkkijyrkkä S-mutka on erikoinen paikka, on kuin aika siinä pysähtyisi. Otan repun mukaan, johon saan tiettyjä juttuja mukaan ja koiralle kanssa oma reppu, jossa on evästä ja juotavaa. Otan huvikseni myös kompassin mukaan, koska haluan selvittää miten se reagoi kyseisessä paikassa, vaikka en mitenkään voi eksyä, koska paikka on niin esillä ja tiellä on jo se outo vaaran, pahan tunne.
Tuli mieleen, että jos siinä sota-aikana ammuttiin joku ihminen takaa selkään esimerkiksi.
Mikäli paikassa on jotain outoa ja vaarallista edelleenkin, mitä ehdottaisitte?En oikeastaan tiedä muuta suojautumiskeinoa kuin sen että luot ympärillesi energiakentän. Varminta kai kuvitella itsensä peilipintaisen voimakuplan sisälle. Oikea muoto lienee kananmunan mallinen koska ihmisen aurakin on sellainen.
Odottelen mielenkiinnolla tietoja mitä siellä koit! - F!l!a Ferus
Hexex kirjoitti:
Joskus on ollut pieniä ennakkoaavistuksia tulevasta, lähinnä päivän tapahtumista, mutta nekin kokemukset on pikemminkin harventuneet kuin lisääntyneet.
Ai niin! Minunhan piti muistuttaa sinua ottamaan yhteyttä johonkin tuttavaasi kun pari viikkoa on kulunut. Tais mennä jo kolme.Kiitos kun muistutit.
- F!l!a FeRUS
Hexex kirjoitti:
En oikeastaan tiedä muuta suojautumiskeinoa kuin sen että luot ympärillesi energiakentän. Varminta kai kuvitella itsensä peilipintaisen voimakuplan sisälle. Oikea muoto lienee kananmunan mallinen koska ihmisen aurakin on sellainen.
Odottelen mielenkiinnolla tietoja mitä siellä koit!Mitä sinne sulle kuuluu?
http://www.youtube.com/watch?v=ToMYdBpTH4I&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=LaEetORhD-I - hExeX
F!l!a FeRUS kirjoitti:
Mitä sinne sulle kuuluu?
http://www.youtube.com/watch?v=ToMYdBpTH4I&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=LaEetORhD-IMitäpä tänne! Pimeää, kylmää, synkkää, vettä sataa! Normaalia Suomen kesää siis! Yksinäistä ja tylsää.
- Filia Ferus
hExeX kirjoitti:
Mitäpä tänne! Pimeää, kylmää, synkkää, vettä sataa! Normaalia Suomen kesää siis! Yksinäistä ja tylsää.
Eilen sain tietää, että sillä alueella jossa tuon pahan läsnäolon tunsin, liikkuu eräs hullu joka asuu vähän kauempana siitä paikasta. On kuulemani mukaan erittäin väkivaltainen yksilö. Jotenka selitys saattaa olla myöskin se, että siellä puskissa liikkui se hullu.
Ja se paineaalto taasen, joka kävi kipeää ja iski selkään vieden ilmani keuhkoistani pihalle? Hmmn. Se oli se kaikkein oudoin juttu, jota ilman en edes muistelisi koko tapausta. En tiedä.
Kai sinne on mentävä, että ajatus jättää rauhaan. - siitä kun
Filia Ferus kirjoitti:
Eilen sain tietää, että sillä alueella jossa tuon pahan läsnäolon tunsin, liikkuu eräs hullu joka asuu vähän kauempana siitä paikasta. On kuulemani mukaan erittäin väkivaltainen yksilö. Jotenka selitys saattaa olla myöskin se, että siellä puskissa liikkui se hullu.
Ja se paineaalto taasen, joka kävi kipeää ja iski selkään vieden ilmani keuhkoistani pihalle? Hmmn. Se oli se kaikkein oudoin juttu, jota ilman en edes muistelisi koko tapausta. En tiedä.
Kai sinne on mentävä, että ajatus jättää rauhaan.aiheesta on keskusteltu. Ihan vahingossa tälle sivulle eksyin :-) tai eihän sattumia ole.
Sinulle viestitettiin joko ilmassa leijuva, elävän ihmisen ajatus "häivy täältä" tai tuntemus, jonka sillä paikalla täältä lähtenyt ihminen on lähtiessään tuntenut.
Ajatuksella on voima. Ihminen on luova ihminen ja hän voi luoda sekä hyvää että pahaa.
Olet kokenut fyysisti paikan hengen, energian.
Mikäli paikalla on tapahtunut henkirikos tai muu yllättävä kuolemantapaus, on sielu jäänyt paikan vangiksi. Ei ymmärrä kuolleensa eikä osaa lähteä eteenpäin. Olisi hyvä mennä paikkaan ja miettiä myötätuntoisesti mitä kaikkea tämä ihminen onkaan kokenut.Ajatella lämmintä valoa ja kehoittaa sielua kulkemaan eteenpäin, valoon.
Se ettei herkkä sukulaisesi kokemut samaa etkä Sinäkään sen jälkeen, johtuu siitä että tuollainen "vieras" ajatus, tunnetila pääsee läpi vain sillä hetkellä kun ajatuksissasi on ns. maditatiivinen hetki. Tila jolloin aivosi eivät askartele täysteholla.
Kun isäni kuoli yllättäen, surin ja ajattelin oliko hänellä ollut kuinka kovia tuskia.
Olin ihan tyhjä väsymyksestä ja järkytyksestä.
Tunsin silloin kehossani hyvin erikoisen tilan. Myöhemmin tehdyssä ruumiinavauksessa vahvistui, että tuntemukset ja kuolisyy vastasivat täysin toisaan.
Elävien ja kuolleiden tunnetiloille eli energian viesteille herkistynyt ihminen voi kehittää tätä lahjaansa meditoimalla eli hiljentämällä itsensä vastaanottavaan tilaan. Tästä tilasta tulee ennenpitkää enemmän ja vähemmän pysyvä tila.
Jos on taipumusta ennalta tietämiseen, sekin lahja vahvistuu ja selkenee.
Jos tehtäväsi on siirtää parantavia energioita, saat omat kanavasti vahvemmiksi ja selkeimmiksi, niin että maailmankaikkeuden energiat kulkevat kauttasi.
Meditoimalla eli keskittymällä sisimpääsi saat selville olemassa olosi tarkoituksen - elämtehtäväsi.
Tietoisuuden lisääntymiselläkin on oma varjopuolensa: maailma ei enää olekkaan niin miellyttävä. Teennäisyys ja valehtelu, pahuus ja vastenmieliset ajatukset ovat todellisuutta ihmisten kanssa toimiessa.
Hyvin harvoin kohtaa kauniin sielun, josta hyvyys ja myötätunto lähettää omaa väreilyään.
Hän ei etsi ihmisiä ottaakseen heiltä vaan elää jakaakseen sitä mitä itsellä on: myötätuntoa,rakautta,ymmärrystä neuvojen muodossa.
Jos ja kun on pakko olla ihmisten kanssa tekemisissä, joutuu lähteissään rakentamaan ympärilleen valokuplan.
Ihmiset ovat ihmisiä enkä ole enkeli. Joudun edelleen tekemään töitä temperamenttini kanssa.
Silti on murheellista huomata, että yhä useampi ihminen haluaa elämäänsä enemmän materiaalisia kuin henkisiä arvoja. Tasapaino on kallistunut valottomaan, ahneeseen, materialistisilla arvoilla elämää mittaaviin valintoihin.
Pahuutta siinnä on mukana silloin jos elämän kunnoittaminen siirretään syrjään ja halutaan MINULLE!!!! hinnalla millä hyväänsä.
Joskus täydellinen pahuus puhkeaa ihmisessä ja moni sellaista ihmistä seuraa.
Joskus ihmisen syntyy ilman omaatuntoa ja toimii estoitta tavalla, joka on julmaa muita elollisia kohtaan. Hän on konkreettinen varoitus siitä mitä on valon puute.
Voi kun ihmiset oppisivat ymmärtämään kuinka uskomattomia kykyjä heillä on täysin käyttämättömänä.
Ihmisillä olisi mahdollisuus murtautua fyysisen kehon ulkopuolelle ja muuttua säteleviksi,vahvoiksi energioiksi jo tässä elämässä, mikäli niin TAHTOVAT.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768