luxsor

kommentteja kyseisestä paikasta ja hintoja olut alkoholi ym onko kuuma ja roistoja
6829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi!

Olen ollut Luxorissa kahden ja puolen vuoden sisällä kuusi kertaa eri pituisia aikoja, pisin jakso viisi viikkoa. Luxor ei ole mikään bailauskohde diskoineen ja lukuisine ravintoloineen, yöelämä on köyhää. Mutta jos nautit halvasta ja maukkaasta ruoasta, kahviloissa istumisesta ja paikallisen elämän seuraamisesta, paikka on siihen mitä parhain. Olut ja alkoholi ovat varsin hinnakkaita muuhun hintatasoon verrattuna. Olutpullollisesta saat pulittaa viitisentoista mummon markkaa ja väkevämmät juomat ovat kalliimpia. Niitä on saatavilla lähinnä hotelleista. Katujen kulmissa on muutamia kioskeja, josta voi ostaa paikallista olutta.
Minua kiehtoo Luxorissa ystävälliset ihmiset ja turvallinen ilmapiiri. Olin toissa syksynä muutama viikko WTC:n iskun jälkeen Luxorissa eikä siellä ollut mitään pelättävää. Suuremmassa vaarassa olen kävellessäni perjantai-iltana täällä Lappeenrannan keskustassa.
Kuten mainitsin ihmiset ovat ystävällisiä, mutta kuten muuallakin joukkoon mahtuu myös huijareita.Oppirahani olen maksanut minäkin ja jotkut tilanteet kirvelevät vieläkin.Siksi ole tarkka esim. kaupanteossa, herkästi huomaat jälkeenpäin maksaneesi ylihintaa tuotteesta. Tinkiminen on kaiken kaupan perusta.
Mutta Luxorissa kuten muuallakin pätee sanonta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Paikallisten tapojen kunnioittaminen saa ihmiset kunnioittamaan myös sinua. Tällä tarkoitan esim. pukeutumista. Kannattaa välttää liian paljastavia vaatteita, joskin turisteille sallitaan paljon enemmän kuin omalla väelle. Eli vesirajan peittävät hameet tai shortsit eivät oikein sovellu katukuvaan, uima-altaalla pukeutuminen on tietysti vapaampaa.
Itse olen tutustunut kaupunkiin ja ympäristöön paikallisten ystäväperheitteni välityksellä.
vastaan sinulle mielläni, jos haluat tietää jotain muuta. Paljonhan sieltä olisi kerrottavaa.
terv. Päivi

Äänestä

olin kevään töissä luxorissa. alkoholia saa discoista ja ravintoloista, mukaan vaikeampi ostaa. itse ostimme olutta pubeista(kaupassahan ei alkoholia myydä). ravintolassa 0,5 l. olutta maksoi 6-13 puntaa eli 1-2,3 ekiä.yöelämä oli meillä aikas menevää tutustuessamme paikallisiin.jos vaan löytyy rohkeutta lähteä paikallisten discoihin. ne ovat täynnä miehiä, koska paikallisilla naisilla ei sinne ole asiaa. Länsimaalaiset naiset ovat tietty tervetulleita.
tämän hetken lämpötilaa en tiedä, yöt ovat jo viileitä, joten kannattaa varautua villatakkiin.
rikollisuutta ei ole, paikka on todella turvallinen.
pukeutumissääntö kannattaa muistaa, polvet ja olkapäät peitettyinä. muutenkin miehet huutelevat koko ajan ja ovat kimpussa, jos näyttää länsimaalaiselta. vähäinen vaatetus näyttää heidän mielestään halvalta (=huoralta). mutta itse kyllä pidän paikasta. jos haluaa tutustua paikalliseen "oikeaan" elämään kannattaa lähteä kiertelämään paikallisten asuinalueille, ne ovat hyvin lähellä turistikatua

Äänestä
  • Kiitos asiallisista vastauksista olen lähdössä joulukuun kahdeksas päivä niilin risteilylle,toivotan hyvää jatkoa matkailun parissa.

    Äänestä

  • mirri kirjoitti:

    Kiitos asiallisista vastauksista olen lähdössä joulukuun kahdeksas päivä niilin risteilylle,toivotan hyvää jatkoa matkailun parissa.

    Hyvää matkaa. Olen varma, että nautit risteilystä. Olen itse lähdössä Luxoriin 30.11. kahdeksi viikoksi, joten todennäköisesti tulemme samalla koneella pois 14.12.
    Terv. Päivi

    Äänestä

Osaako kukaan kertoa, saako Egyptistä - ja tarkemmin sanottuna Luxorista - sokeritonta Colaa (Cola Light) ja saako tax free myymälästä länsimaistan viskiä tai olutta? Onko kokemuksia lentoaseman duty freestä...

Äänestä
  • paikallisissa kaupoissa en tainnut nähdä kertaakaan, jossain ravintaloissa oli, mut ei läheskään kaikissa. lisäksi se on kalliimpaa kuin norm. kokis. itse en käynyt tax-free myymälässä, en tiedä onko luxorissa edes (tulin koneella kairoon). jos tulet luxoriin, en tiedä onko siellä pahemmin liikkeitä lentoasemalla. kairossa on. epäilen että länsimaista olutta ei saa, mutta paikallinen stella maistuu ihan lapin kullalta. sitä voi ostaa luxorissa mukaan pub 2000 -paikasta (samassa on intialainen ravintola, se on lähellä turistikatua, paikallisten asuinalueen reunalla, kannattaa käydä myös kävelemässä siellä, siis paikallisten alueella, vähän erinäköistä kuin turistikadulla, mut muistakaa polvet ja olkapäät peitettyinä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirri kirjoitti:

kommentteja kyseisestä paikasta ja hintoja olut alkoholi ym onko kuuma ja roistoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu