Minulla on 7v. kultainen noutaja joka on ollut minulla vasta 3v. Meille tultua koira on saannu uuden elämän (tuli huonosta kodista). Se on joka viikonloppu mukana mökillä ja ryntää heti suoraan veteen, mutta ainoastaan niin syvälle että jalat yltää pohjaan, se jopa saattaa istua veteen niin että vettä on kaulaa myöten mutta uimaan se ei rupea millään. On yritetty houkutella makupaloilla ja pallo heitoilla mutta ei millään. Jos itse sukellan niin koira hätääntyy ja juoksee ja ulisee rannalla ja sillalla ja käy niin pitkällä kun jalat on pohjassa mutta uimaan ei rupea. Onko mahdollista saada se joskus oppimaan ja miten?? Onko hyviä neuvoja ja kokemusta? Ae on hassun näköistä kun se tänä kesänä uskalsi jo sen verran syvemmälle että etujalat vielä yltää ja vesi nousee leuan alle, taka jalat sillä välillä ui mutta etutassut visusti pohjassa.
Rupeen olee jo epätoivoinen asian suhteen, tarkoitus olisi saada siitä opetettua sorsanoutajaksi mutta kun ei ui niin aika vaikeeta.
Rupeen olee jo epätoivoinen asian suhteen, tarkoitus olisi saada siitä opetettua sorsanoutajaksi mutta kun ei ui niin aika vaikeeta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos koira on hulluna noutamiseen, oletko kokeillut houkutella sitä veteen noudolla? Toinen mahdollisuus on viedä itse koira varovasti niin syvälle, että sen jalat ei yllä pohjaan. Tämä on tosin tehtävä niin huolellisesti, ettei koiralle tule kammoa.
Minä opetin aikoinaan oman koirani uimaan siten, että vein sen veneellä saareen ja soudin pois. Ei mennyt kauaakaan, kun koira ui perässä.
Koirallani oli sama ongelma: vedessä kyllä kahlasi, mutta uimaan ei mennyt. Syynä oli, ettei osannut käyttää oikealla tavalla takapäätään uidessa. Asia korjautui menemällä koiran kanssa järveen ja kannattelemalle sen takaosaa -> uintitekniikka korjautui!
Oisko mahdollista, että koirallasi olisi huonoja kokemuksia uimisesta? Meinannut esim. hukkua?
Seuraavalla uinti kerralla kannnattele koiraasi peräpäästä ja ennen kaikkea anna koirallesi aikaa.
itselläni on noin pari vuotias Rottweiler ja oli saman ongelma, uimaan ei suostunut. kahlasi kyllä siihen asti että maha kastu, sitten kiireen vilkkaa rannalle ulisemaan. nyt kuitenkin onnistuin saamaan koirani uimaan siten että menin itse pulikoimaan ja koko ajan kutsuin koiraani luokse ja kehuin heti kun se vähänkään uskalsi tulla syvemmälle. kävin välillä rantavedessä räiskimässä vettä ja ku sain koiran innostumaan leikistä niin uin syvemmälle polskuttelemaan. pari päivää siihen meni, mutta lopulta se yhtäkkiä vaan lähti uimaan ja ui mun luokse. sen jälkeen sitä ei olis millään saanut pois vedestä =) koirallani oli kans huonoja kokemuksia vedestä, toissa kesänä hyppäsi lampeen kun luuli että vesi on kantavaa, mutta upposi kuin tukki. saattaa olla että koirallasi on myös huonoja kokemuksia ja siksi se ei ui. annat sille vain aikaa ja yrität taasen ensi kesänä. ehkä jo ensi syksyksi saat koirastasi lintukoiran ;)
Kaikki nisäkkäät osaavat uida !
Mutta kun minä en osaa uida!
Ja olen nisäkäs!
Peilistä katsoessani vielä varsin hyvin varustettu nisäkäs!
KIITOS HYVISTÄ VIHJEISTÄ!
Olen kyllä tietoinen että koirani osaa uida koska se on kertalleen puoli vahingossa tipahtanut veteen ja silloin se ui ihan hyvin rantaan. Mutta jostain syystä se nyt ei vain nyt lähde itsestään liikkeele, olen toki kokeillu houkutella ja leikkiä ja istunu tunti tolkulla rantavedessä ja kaikkea mitä olette maininnu paitsi en ole soutanut sitä saareen, mitä en myös meinaa kokeilla.
Täytyy vain odotella ens kesää ja taas yrittää uudestaan.
Kiitos vielä kerran!
Adoptoimme joulun alla vajaa 3vuotiaan koiran, jonka uimataidosta emme tienneet mitään. Jo vesien sulaessa heittelimme käpyjä ja keppejä rantaveteen, josta koiramme niitä haki. Vesien lämmitessä se ei kuitenkaan suostunut samoillakaan tavoin houkuttelemalla menemään uimaan.
Kesällä koko perheen ollessa yhdessä rannalla juoksimme pitkin rantaa, välillä syvemmällä, välillä ihan rannalla ja totutimme koiraa veteen. Kun sitten koko perhe kahlaili matalalla, tuli koira luoksemme ja ui ennenkö huomasikaan. Kehuimme sitä ja otimme vedessäkin syliin (iso koira). Se vain oppi, että vedessä on kivaa ja viileää touhuta. Tämän jälkeen se oli koko kesän varsinainen vesipeto.
Sunnuntaina vesipetomme koki viimeiset seikkailunsa. Auto ajoi sen päältä&suru on puserossa. Olimme metsässä vaeltelemassa, josta se lähti hirven perään ja loppu oli jokaisen koiraihmisen painajaista.
Monia iloisia asioita, kuten tämä uimaan oppiminen on hyvässä muistissa. Oppi muuten sukeltamaankin=)
Hei!
Kiitos hyvästä neuvosta! Ja olen pahoillani että aikanne päättyi niin lyhyeen ja kamalalla tavalla. Kyllä se vaan on niin että eläin on aina eläin vaikka sen kuinka kouluttais niin joskus voi tulla sellainen hetki kun se toimii vastoilla eikä opetuksella.Sanokoon kuka vaan että se on koulutuksesta kiinni.
Meillä kävi 3kk sitten niin että koira karkas pihalta kenekään huomaamatta, oltiin kyläilemässä 500km kotoa mutta suht tutussa paikassa. Etsin koiraani metsästä ja pelloilta (laajoja pohjanmaalla) monta tuntia itku kurkussa koska se ei ole koskaan karannu pois näkyvistä, ja citykoirana se on hiukan "tumpelo" luonnossa. Kun hämärä laski ajattelin vielä mennä ilmoittamaan naapuri taloon (1km päässä) että jos vaikka sattuvat näkemään. Voi sitä ilon hetkeä kun naapurin setä avasi oven ja koirani seisoi hänen vierellään. Se oli ilmeisesti lähteny suoraan sinne koska rakastaa lapsia ja näki niitä pihalla yhtenä aamuna lenkkeilessämme ohi. Naapuri ei tiennyt kenen koira oli ja aavisti että oli karkuteillä lähistöltä, hän oli käynnyt etsimässä meitä mutta oltiin juuri silloin etsiskelemässä, joten ajatteli palata seuraavana päivänä.
Eipä ole koira minua silmistään päästänyt sen jälkeen. Vaikka viikko sitten juoksi jänö nokan ohi ja näki että koira rupes nykimään siihen malliin että lähteäkö perään vai ei.
Mutta palatakseen teidän kohtaloon niin miesystäväni koira karkasi myös hirven perään 5vuotta sitten ja vaihtoi hirviajon jänisajoon ja juoksi suoran junaradalle. Miten olla sinä hetkellä tuli juna (tapahtuu 1-2/vko). Alle jäi ja pahasti kävi ja ei ollut koirasta paljon jäljellä, meillä harrastetaan metsästystä joten meillä oli onneksi aseet mukana ja lopetettiin koira siihen paikkaan, koska muuta ei ollut tehtävissä. Se oli surullista aikaa mutta se kyllä auttaa kun tietää että yhteinen aika on ollut aivan ihanaa ja rikasta.
toivottavasti saatte vielä joskus uuden koiran, mutta älkää missään nimessä hankkiko samaa rotua heti perään, sitä tahtoo aina tahtomattaan vertailla minkälainen oli se ihana lutuinen perheen jäsen jota rakasti niin paljon,kahta samanlaista yksilöä kun ei oo.
Niin se on, että koiranystävä ymmärtää kaltaistaan.
Me poltame täällä kynttilöitä rakkaan koiramme muistolle, tiedämme että sillä on nyt hyvä olla. Itsellä vain on niin ikävä kaikkea sitä, mitä aina yhdessä touhutiin=)
Jos haluat mailailla (taikkapa joku muu), niin tuossa osoite.