Mahdoton tapaus

Menin ihastumaan (jälleen kerran) saavuttamattomaan.

Olen 17-vuotias, tänä vuonna 18 vuotta täyttävä tyttö, ja olen bi-seksuaali. Tosin pidän itseäni melkein lesbona, koska tyttöihin ihastun viiteen kuudesta, mutta joka tapauksessa miehetkin kiinnosta a aina välillä. =D
Mutta nyt asiaan. Minulla on taipumus ihastua ystäviini, mikä on tietysti hyvin typerää, koska kaverit ja muut pitäisi pitää erillään... on sitä kuitenkin joihinkin ei-kavereihinkin tullut ihastuttua.
Ja nyt olen ihastunut taas erääseen ystävääni, viisitoistavuotiaaseen. Ongelmia olisi varmaan muutenkin, sillä en uskalla ikinä paljastaa tunteitani ihastukselleni, itsetunto ei ole aivan kunnossa ja ujonpuoleinenkin olen aina välillä. Ainoa ongelma vain ei ole se, vaan se, että tämä ihastukseni on muslimi.
Islamhan kieltää tiukasti homoseksuaalisuuden, ja muutenkin seurusteluasioissa on tiukat säännökset. Ystäväni on kuitenkin kertonut minulle, että epäilee olevansa myöskin bi. Muutenkin hän vihjailee aina silloin tällöin, että hänellä olisi samanlaisia tunteita minua kohtaan kuin minulla häntä kohtaan. En yleensäkään kuitenkaan uskalla antaa vastakaikua. En luota vaistoihini.
Minun tekisi niin mieli kertoa hänelle tunteistani. Ystävyytemme vain voisi mennä piloille, alkaisimme sitten seurustella tai emme. Jos hänellä ei ole samoja tunteita, kaikki ei varmasti jatku aivan ennallaan tunnustukseni jälkeen, ja jos alamme seurustella, niin erotessa tiemme erkanisivat varmaankin. Jos eroa nyt edes tulisi, mutta mistäs sitä koskaan tietää.
Mutta turhapa sitä on edes harkita, että alkaisin seurustella hänen kanssaan ikinä. Eihän hän saa seurustella, vain mennä naimisiin jonkun MIEHEN kanssa, innostaa sitten tai ei. Ja ystäväni ei varmasti halua rikkoa uskontonsa sääntöjä, saati sitten pettää perheensä. Minun ja perheeni välillä hän varmasti valitsee perheensä, vaikka ystäväni aina purnaakin vanhemmistaan minulle. Se taitaa kuitenkin vain olla sitä murrosikää. :p

Mutta kertokaas te viisaammat, että mitä pitäisi tehdä? Tunnustaa vai unohtaa?
3542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tunnusta vaan sillä olet saattanut lukea vihjeet oikein ja hän pitää sinusta.

Äänestä
  • kannata tunnustaa vielä tässä vaiheessa, koska muslimityttö voi todella joutua vaikeuksiin jos alkaa lesbosuhteeseen. Suosittelisin, että pysyisivät vain ystävinä siihen saakka kunnes muslimityttö on täysi-ikäinen eikä enää asu vanhempiensa luona.

    Äänestä

  • taas ei kirjoitti:

    kannata tunnustaa vielä tässä vaiheessa, koska muslimityttö voi todella joutua vaikeuksiin jos alkaa lesbosuhteeseen. Suosittelisin, että pysyisivät vain ystävinä siihen saakka kunnes muslimityttö on täysi-ikäinen eikä enää asu vanhempiensa luona.

    kiitos neuvosta, tuo kuulostaakin ihan järkevältä ratkaisulta. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Typerys_ kirjoitti:

Menin ihastumaan (jälleen kerran) saavuttamattomaan.

Olen 17-vuotias, tänä vuonna 18 vuotta täyttävä tyttö, ja olen bi-seksuaali. Tosin pidän itseäni melkein lesbona, koska tyttöihin ihastun viiteen kuudesta, mutta joka tapauksessa miehetkin kiinnosta a aina välillä. =D
Mutta nyt asiaan. Minulla on taipumus ihastua ystäviini, mikä on tietysti hyvin typerää, koska kaverit ja muut pitäisi pitää erillään... on sitä kuitenkin joihinkin ei-kavereihinkin tullut ihastuttua.
Ja nyt olen ihastunut taas erääseen ystävääni, viisitoistavuotiaaseen. Ongelmia olisi varmaan muutenkin, sillä en uskalla ikinä paljastaa tunteitani ihastukselleni, itsetunto ei ole aivan kunnossa ja ujonpuoleinenkin olen aina välillä. Ainoa ongelma vain ei ole se, vaan se, että tämä ihastukseni on muslimi.
Islamhan kieltää tiukasti homoseksuaalisuuden, ja muutenkin seurusteluasioissa on tiukat säännökset. Ystäväni on kuitenkin kertonut minulle, että epäilee olevansa myöskin bi. Muutenkin hän vihjailee aina silloin tällöin, että hänellä olisi samanlaisia tunteita minua kohtaan kuin minulla häntä kohtaan. En yleensäkään kuitenkaan uskalla antaa vastakaikua. En luota vaistoihini.
Minun tekisi niin mieli kertoa hänelle tunteistani. Ystävyytemme vain voisi mennä piloille, alkaisimme sitten seurustella tai emme. Jos hänellä ei ole samoja tunteita, kaikki ei varmasti jatku aivan ennallaan tunnustukseni jälkeen, ja jos alamme seurustella, niin erotessa tiemme erkanisivat varmaankin. Jos eroa nyt edes tulisi, mutta mistäs sitä koskaan tietää.
Mutta turhapa sitä on edes harkita, että alkaisin seurustella hänen kanssaan ikinä. Eihän hän saa seurustella, vain mennä naimisiin jonkun MIEHEN kanssa, innostaa sitten tai ei. Ja ystäväni ei varmasti halua rikkoa uskontonsa sääntöjä, saati sitten pettää perheensä. Minun ja perheeni välillä hän varmasti valitsee perheensä, vaikka ystäväni aina purnaakin vanhemmistaan minulle. Se taitaa kuitenkin vain olla sitä murrosikää. :p

Mutta kertokaas te viisaammat, että mitä pitäisi tehdä? Tunnustaa vai unohtaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu