IHmetyttää todella tämä Suomen meininki ja se, miten helposti kansalaisia saadaan huijattua rukkaamalla tilastot näyttämään kauniimmilta, kuin mitä todellisuus on.
Taustalla on vanhan rahan suvut, joilla on asunto-omaisuutta ja ns. hyvä veli -yhteyksiä niin eduskuntaan, mediaan, pankkialalle, suurimpiin asunnonvälitystoimistoihin kuin rakennusbisneksen suurvaikuttajiinkin.
Todellisuus elävässä elämässä on jotain aivan muuta. Heikkohermoiset lopettakoon lukemisen tässä vaiheessa.
Ostimme ensimmäisen omistusomakotitalomme vuonna -95. Kauppahinta oli tuolloin osapuilleen tasan 600 000 markkaa. Asunnon vaihto tuli ajankohtaiseksi keväällä 2003. Pankeista sai tuolloin verrattain helposti lainaa velatonta asuntoa vastaan ja ostimme uudiskohdeasunnon ennen edellisen myyntiä. Uskoimme tehneemme hyvät kaupat, sillä saimme neuvoteltua lopullisen ostohinnan noin 12% alle rakennusliikkeen alun perin ilmoittaman myyntihinnan alle, joka oli median luoman kuvan mukaan jo sinänsä kohtuullinen, olivathan asuntojen hinnat pääkaupunkiseudulla yleisen uskomuksen mukaan nousseet.
Karu todellisuus alkoi paljastua siinåä vaiheessa kun laitoimme tyhjåäksi jääneen omakotitalomme myyntiin. Meitä oli petetty. Kaupat syntyivät pitkällisen myyntivaiheem jälkeen noin -40% alle "virallisen hintatason". Olimme arvioineet ostamamme uuden asunnon maksuohjelman sen mukaisesti, että olisimme saaneet myytyä edellisen asuntomme "vallitsevalla" hintatasolla, joka siis olikin jo osoittautunut tilastoja vääristgämälllä syntyneeksi harhaksi.
Onneksi korkotaso laski, mikä helpotti tukalaa tilannettamme. Ns. virallisissa tilastoissa aauntojen hinnat nousivat kvartaali toisensa jälkeen. Tiesimme tämän olevam puppua, mutta pidimme suumme kiinni tuhansien muiden suomalaisten lailla, sillä kuplan puhkeaminen olisi paljastanut asuntolainamme realisen vakuusvajeen olevam niin suuri, että sen paljastuminen olisi tiennyt koko perheen "konkurssia".
Asuntojen hinnat ovat sittemmin jatkuvasti jatkaneet "nousuaan", mutta kuten arvaatte, tämä on ollut silkkaa silmän lumetta. Olemme koko tämän ajan pyrkineet pääsemään asunnostamme eroon ja lainahelvetin katkaistua. Kesällä 2007 saimme asunnostamme vuosikausiin ensimmäisen ostotarjouksen. Se oli osapuilleen tasan 100 000 euroa, eli sama hinta, jonka olimme aikoinaan maksaneet huonompikuntoisesta ja pienemmästä ensmmäisestä omistusasunnostamme vuonna 95. Tässä välillä olemme maksaneet lainakuoluja ym. satoja tuhansia euroja.
Ei tarvinne enempää selventää sitä, ovatko asuntojen hinnat tässä välillä kasvaneet, kuten väitetään, vai onko omistusasunto ollut elämäni kallein sijoitus ja inhimillinen tragedia ja henkilökohtainen taloudellinen katastrofi.
Tämä on totuus. Jaan sen kanssanne, koska mielestäni suomalaisilla asunnon ostoa harkitsevilla nuorilla aikuisilla on oikeus tietää kylmä totuus syvältä tilastokikkailujen takaa.
Todellisuus alkoi paljastua
Taustalla on vanhan rahan suvut, joilla on asunto-omaisuutta ja ns. hyvä veli -yhteyksiä niin eduskuntaan, mediaan, pankkialalle, suurimpiin asunnonvälitystoimistoihin kuin rakennusbisneksen suurvaikuttajiinkin.
Todellisuus elävässä elämässä on jotain aivan muuta. Heikkohermoiset lopettakoon lukemisen tässä vaiheessa.
Ostimme ensimmäisen omistusomakotitalomme vuonna -95. Kauppahinta oli tuolloin osapuilleen tasan 600 000 markkaa. Asunnon vaihto tuli ajankohtaiseksi keväällä 2003. Pankeista sai tuolloin verrattain helposti lainaa velatonta asuntoa vastaan ja ostimme uudiskohdeasunnon ennen edellisen myyntiä. Uskoimme tehneemme hyvät kaupat, sillä saimme neuvoteltua lopullisen ostohinnan noin 12% alle rakennusliikkeen alun perin ilmoittaman myyntihinnan alle, joka oli median luoman kuvan mukaan jo sinänsä kohtuullinen, olivathan asuntojen hinnat pääkaupunkiseudulla yleisen uskomuksen mukaan nousseet.
Karu todellisuus alkoi paljastua siinåä vaiheessa kun laitoimme tyhjåäksi jääneen omakotitalomme myyntiin. Meitä oli petetty. Kaupat syntyivät pitkällisen myyntivaiheem jälkeen noin -40% alle "virallisen hintatason". Olimme arvioineet ostamamme uuden asunnon maksuohjelman sen mukaisesti, että olisimme saaneet myytyä edellisen asuntomme "vallitsevalla" hintatasolla, joka siis olikin jo osoittautunut tilastoja vääristgämälllä syntyneeksi harhaksi.
Onneksi korkotaso laski, mikä helpotti tukalaa tilannettamme. Ns. virallisissa tilastoissa aauntojen hinnat nousivat kvartaali toisensa jälkeen. Tiesimme tämän olevam puppua, mutta pidimme suumme kiinni tuhansien muiden suomalaisten lailla, sillä kuplan puhkeaminen olisi paljastanut asuntolainamme realisen vakuusvajeen olevam niin suuri, että sen paljastuminen olisi tiennyt koko perheen "konkurssia".
Asuntojen hinnat ovat sittemmin jatkuvasti jatkaneet "nousuaan", mutta kuten arvaatte, tämä on ollut silkkaa silmän lumetta. Olemme koko tämän ajan pyrkineet pääsemään asunnostamme eroon ja lainahelvetin katkaistua. Kesällä 2007 saimme asunnostamme vuosikausiin ensimmäisen ostotarjouksen. Se oli osapuilleen tasan 100 000 euroa, eli sama hinta, jonka olimme aikoinaan maksaneet huonompikuntoisesta ja pienemmästä ensmmäisestä omistusasunnostamme vuonna 95. Tässä välillä olemme maksaneet lainakuoluja ym. satoja tuhansia euroja.
Ei tarvinne enempää selventää sitä, ovatko asuntojen hinnat tässä välillä kasvaneet, kuten väitetään, vai onko omistusasunto ollut elämäni kallein sijoitus ja inhimillinen tragedia ja henkilökohtainen taloudellinen katastrofi.
Tämä on totuus. Jaan sen kanssanne, koska mielestäni suomalaisilla asunnon ostoa harkitsevilla nuorilla aikuisilla on oikeus tietää kylmä totuus syvältä tilastokikkailujen takaa.
Todellisuus alkoi paljastua
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikäpä sopii pankille ja kiinteistövälitystoimistolle paremmin kuin se, että ylihinnoitellun asuntojen vakuudeksi saadaan myytyä suurempi laina. Tulee enemmän välityspalkkiota ja korkotuloja. Molemmat voittavat.
Jos näet pankkina lainaat yritykselle, niin yrityshän voi aina mennä konkkaan. Mutta mikäli vakuudet olivat kunnossa, niin eipä nuo yrityksen (etenkin suurten osakeyhtiöiden) omistajat menetä kuin sijoittamansa rahat. Mutta johtajat ja työntekijät eivät menetä omia rahojaan, omistajathan ovat jotain muita ihmisiä tai instituutioita!
Mutta jos perhe ottaa asuntolainan, on kyllä koti se viimeinen asia, josta luovutaan! Asuntovelallisella on aikamoiset intressit selviytyä maksuistaan.
Ja mikä tärkeintä: perhe ei voi saada samalla tavalla rahaa toimintaansa kuin osakeyhtiö! Osakeyhtiöhän hankkii "lainansa" osakeanneilla. Perheen on pakko mennä pankkiin.
Ei mikään ihme, että asuntolainat ovat pankkien suurin bisnes!
mutta kikkailu koskee vain sinun kaupunkia ja se on sodankylä. Taidat uskoa myös että Elvis elää.
Ei ota todesta."maksaneet lainakuoluja ym. satoja tuhansia euroja" sadan tonnin talosta satoja tuhansia kuluja.Siinä vaiheessa olisi kannattanut lahjoittaa höskä pois jotta niitä kuluja ei tule:)
Jos on velkahelvetti päällä, nja kämppää ei saa realisoitua "markkinahintaan", niin mitenkän myyt.
Jäisi vain velka. Ja jossain oisi kuitenkin pakko asua.