"kaksi ovea"

olematon ilmestys--

vesi valui Annastiinan muodokasta vartaloa pitkin alas. Annastiina ei pitänyt suihkua täysillä, koska halusi nauttia veden lämmöstä. Lisäksi, hän nautti veden kosketuksesta. Annastiina katsasti vartaloaan.
Rinnat olivat pienet ja hän oli hoikka. Ainoa alue, josta hän ei pitänyt oli lantion seutu, takamus ja reidet. Annastiina huokaisi. Hän oli yrittänyt kiinteyttää ja laihduttaa, jotta saisi kauniin hoikan alavartalon. Annastiina solmi vaaleat puolipitkät hiuksensa ja otti pyyhkeen ympärilleen.
Hän asteli kohti saunatiloja. Annastiina ajatteli poikaa, johon hän oli tutustunut vuoden ajan. Poika oli vaaleahiuksinen ja hoikka, pari vuotta vanhempi komistus. Annastiina piti pojan rauhallisesta luonteesta, joka sai hänen rauhattoman mielensä tasantumaan. Ajatuksissaan Annastiina saapui saunatiloihin joissa oli kaksi ovea; toinen oli naisille, toinen miehille.
Annastiina avasi vasemmanpuoleisen oven, heitti pyyhkeensä ja asteli saunaan.

"Annanstiina? Mitä sinä täällä teet" kuului ääni lauteilta.
Annastiina tiuskaisi takaisin.
"mitä hittoa? naisten puolella olet! sokeeko oot?"
mutta ennenkuin annastiina ehti jatkaa, lauteiden mies asteli hänen eteensä painaen sormen hänen suunsa eteen. Annastiina tunnisti pojan kasvot.
"Tuomas!" hän kuiskasi ja tajusi pian olevansa miesten saunassa. Lievä puna nousi hänen poskilleen. Hän seisoi alasti, alasti hänen ihastuksensa edessä, ja hänen ihastuksensa seisoi hänen edessään alasti. Annastiina eivoinut olla huomaamatta Tuomaksen kiihottunutta elintä. Annastina punastui entistä enemmän ja tunsi olonsa vaivautuneeksi. Annastiina kääntyi ja oli astumassa jo ovesta pois, kunnes Tuomas tarrasi hänen käteensä.

Siinä he olivat. Tuomas suuteli Annastiinaa.
Annastiina ymmärsi mitä Tuomas halusi. Loppujen lopuksi, miksei hänkään tuota haluaisi?

Tuomas siveli Annastiinan muotoja. Hän piti niistä. Hän oli hoikka, mutta omasi oikeanlaisen alavartalon.

"Haluatko varmasti tehdä tämän? Olet kuitenkin vasta 18?"
"se on vain ikä" annastiina mumisi ja suuteli Tuomaksen kaulaa.

Tuomas nosti Annastiinan lauteille. Hän tiesi, että annastiina vastusti ja kammoksui alapään koskettelua käsillä. Suuseksikin kammoksutti häntä. Mutta Tuomasta se ei haitannut. Tuomas piti aivan tavallisesta seksistä.

Tuomas asetti kalunsa annastiinan sisään. Annastiinan pillu ei ollut kovin tiukka, mutta kostea se oli. Annastiina tunsi, kuinka Tuomas rakasteli häntä hellästi. Hän nautti kun tuomas teki syviä hitaita vetoja hänen sisäänsä. Myös nopeampi vaihe oli mukava. Tuomas tunsi orgasminsa tulevan; hän purkautuisi kohta annastiinan sisimpään. Annastiinalla oli aivan sama. Hänen rintansa olivat kovat kiihotuksesta ja pillu aivan kosteana. Tuntui kestämättömältä, kun orgasmi teki tulojaan. Annastiina voihkaisi, kun Tuomaksen lasti pääsi purkautumaan hänen sisäänsä. Tuomas painoi päänsä annastiinan olkapäälle jääden vähäksi aikaa hänen sisäänsä.
Tuomas kysyi Annastiinan neitsyyttä, johon sai pian vastauksen "mitä luulet? tottakai olen neitsyt!" Tuomas hymyili. niin oli hänkin. Tuomas kehotti Annastiinaa menemään, kun aikaa oli vielä hyvin. Ihmisten ääniä kuului kovempaa, joten oli parempi mennä pois. Annastiina kuuli Tuomaksen sanovan hänelle vielä "otetaan uudestaan"

0

18513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        86
        1373
      2. 72
        1204
      3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        79
        1071
      4. 95
        889
      5. Jasmin vauhdissa

        Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
        Kotimaiset julkkisjuorut
        266
        869
      6. Onko kaivattusi

        seksuaalisesti vetovoimainen?
        Ikävä
        30
        800
      7. Kuinka hyvin te sopisitte

        Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
        Ikävä
        49
        767
      8. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        78
        708
      9. Vinkkiä miehelle

        Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
        Ikävä
        55
        703
      10. 44
        632
      Aihe