Lauantaiaamu valkenee aurinkoisena ja raittiina.Hyvää viikonloppua kaikille teille!
Lauantai 2.8-2008
8
451
Vastaukset
- Jeppejoi
Niin valkenee. Viides raitis viikonloppu edessä.
Löysin siivotessa tuliaisviinan. Kaadoin viemäriin, melkoista touhua tämä vähentäminen, joka taisi muuttua raittiudeksi. - Spriten voimalla
Raittiina edelleen. Ensimmäinen koneellinen pyykkiä lähtee ihan justiinsa pihalle "raitistumaan" :)
Ihanaa kun jaksaa taas touhuta kaikenlaista ja muistaa mitä eilisillan tapahtumat selvästi. Aurinko taitaa kohta paistaa! - Eeva-Leena
rantailma tänäänkin. Raittiina nauttimaan kesästä.
alkoholittoman päivän tänään. Eikä muuta kuin ulos raittiina päivän askareisiin.
- Hamara
Selevinpäin lähden minäkin töihin. Siinäpä se Lauantaipäivä menee. No,tänään herännyt jo ennen kuutta, joten on tästäkin päivästä jo kerinnyt nauttia ja ihan mukavan raitis aamu olikin. Nyt pitä ruveta friteeraamaan rukolapaistia töihin evääksi liekitetyn korvasienen kaveriksi.
- Oskari2
on päässyt tapahtumaan, kuten kuvailit.
Valtakunnassa kaikki hyvin. Ilman krapulaa on mukavaa lähteä grillaamaan. Tietysti raikasta lähdevettä mukana.- juoppotrolli
Vaikka kaupungilla eilen, niin raittiisti meni ja niin myös tänään jatkuu. Hyvää viikonloppua!
juoppotrolli kirjoitti:
Vaikka kaupungilla eilen, niin raittiisti meni ja niin myös tänään jatkuu. Hyvää viikonloppua!
Raittiina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks104475Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut243185Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?883048Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1102719- 642536
Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si202327Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1102004En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri371958Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1321847Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287351240