Päiväkodissa katosi lapsen kallisarvoinen vaate kappale. Ilmeisesti lähti toisen lapsen repussa vahingossa/tahallaan. Joka tapauksessa takaisin ei olla saatu. Kenelle kuuluu vastuu tällaisessa tilanteessa? Kuka korvaa?
Kuka
korvaa
161297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
laittaa.
LAita ilmoitus seinälle että on kadonnut!
jos alkais jonkun omaatuntoa kolkuttamaan.
Oletko penkonut löytötavarakorin, kysynyt henkilökunnalta?
oliko kyseessä siis lapselle kallisarvoinen vaatekappale(esimerkiksi joku isin vanha paita jossa on iskän hajut) vai sinulle kallisarvoinen lapsen vaatekappale?
Vaate on hinnaltaan arvokas. Kaikki keinot vaatteen takaisin saamiseksi on käytetty. Päiväkodissa ei ole valvottu kenen vaatteita vanhemmat ottavat mukaansa hakiessaan lapsia.
valvottaisiin, kun yleensä lapsia haettaessa ollaan ulkona. Ja hei ihan oikeasti, kuvitteletko, että henkilökunta seisoisi vieressä ja vahtisi mitä laitat lapsesi hoitokassiin tai päälle kotiin lähtiessä. Ja sitten on vielä se seikka, että monilla lapsilla on samanlaisia vaatteita.
Lasta hakiessa voi siis laittaa kassiin mitä haluaa. Voi olla että on vahinko laitettu kiertämään.
lapsia pihalla, jos aikuiset kyttää sisällä vanhempien pakkauspuuhia. Kyllä suurin osa on rehellisiä ja laittaa kassiin vaan oman lapsen vaatteita/tavaroita. Joskus tietysti vahingossa viedään toisen lapsen vaate, mutta meillä on ainakin aina palannut takaisin päiväkotiin, jos niissä on ollut nimi selvästi näkyvissä. Monesti voi olla niin että aamulla on lapsen tuonut äiti ja lapsen hakee isä. Isä ei välttämättä tiedä mitä lapsella on ollut päällä ja lapsella siis saattaa olla samanlaisia vaatteita kun naapurilokeron lapsella. Jos vaatteet ovat menneet päivän aikana väärään lokeroon tai ovat myttynä lokeron edessä, ei vanhemmat välttämättä tiedä onko ne oman lapsen vai ei. Siis nimet selvästi näkyville, niin luulisi pysyvän vaatteiden tallessa.
Itse kysyn aina ensimmäisenä vastaavissa tapauksissa vanhemmilta että oliko vaatteessa lapsen OMA (ettei siskon/serkun) nimi? Oliko teillä?
Jos ei ole ni mielestäni se on vähän oma moka silloin..
Hoitajat ei voi muistaa kaikkien vaatteita vaikka joku toisikin ko. vaatten takaisin päiväkodille (=menee tuntemattomien laatikkoon).
Miksi laitat erityisen kalliita vaatteita lapselle hoitoon?
Tokihan se harmittaa vaikka ihan "tavallinenkin" vaate katoaisi, mutta ymmärsin että nyt oli kyse erityisesti tuosta arvosta..
Nimi oli vaatteessa tottakai. Laadukkaat vaatteet maksasvat paljon, joten syystäkin harmittaa tämä asia.
En tiedä mistä vaatekappaleesta on ollut kyse, ja näin kesäaikaan ei ehkä tästä ole kyse, mutta tulipa vain mieleeni, että jollekulle voi monen kympin kunnollinen talvihaalari olla "kallisarvoinen", ja jos sen on esimerkiksi vähätuloinen saanut lahjaksi, toki laittaa sen käyttöön ja lapsensa päälle tarhaan. Haalari nyt ei kovin helposti huku, mutta tosiaan: toisen kallis voi olla toiselle halpa. Eli vähän turhia nuo "miksi laitat kallista päälle"-kommentit, kun emme tiedä, mikä vaatekappale oli kyseessä. Jos taas kyseessä on ollut jokin prinsessa-hömpötys-mekko, niin ehkä sitten...
päiväkodin henkilökunnan tehtävä vahtia, mitä vanhemmat reppuihin pakkaavat. Tottakai jos näkevät jonkun ottavan toisen lokerosta, niin asiaan puuttuvat. Muutenkin täysin mahdotonta vahtia tuollaista asiaa. Turhaan ainakaan henkilökuntaa syytät asiasta. Jos hoitopaikassa on joku noin epärehellinen asiakas, niin ei sille päiväkodin väki voi mitään. Ei ehkä jatkossa kannata viedä mitään kovin arvokkaita vaatteita hoitopaikkaan. Tai sitten sinun täytyy tehdä rikosilmoitus asiasta. Ei päiväkodin väki voi oikeastaan muuta, kuin laittaa lapun kadonneesta vaatteesta ja kysyä muilta vanhemmilta onko vahingossa lähtenyt mukaan väärä vaate. Elämä on tällaista!
mielestäni näin kadonneen esineen/vaatteen. itse menisin pk:n johtajalta kysäisemään kuinka nyt toimitaan kun näin käynyt... :)
Eli kyllähän se nyt on niin että on alettava tarkistamaan vanhempien laukut kun he hakevat lapsiaan. Siihenhän voisi vaikka palkata vartijan. Myös metallin paljastimet voisi olla hyvät etteivät vanhemmat varasta esim lasten pikkuautoja kotiin lähtiessään.
Vanhemmat voisivat tuoda päiväkotiin valokuvat kaikista lastensa vaatteista jotka me sitten opettelisimme ulkoa kotona illalla. Onhan täysin naurettavaa jos hoitajat eivät opi ulkoa 21 lapsen kaikkia vaatekappaleita.
Sitä en sitten tiedä että mitä tehdä niille ilkeille ja salakavalille hoitajille jotka tahallaan kadottavat esim lasten sukkia ja hanskoja, päiväkodit ovat täynnä tällaisia hoitajia. Valvontakamerat voisivat olla ratkaisu tähän pulmaan.
Asia tuli päätökseen täysin oikealla tuloksella, eli vaatekappale korvataan täysimääräisenä. Vinkkinä myös muille vanhemmille, että asiallisella keskustella päivähoidon "terävimmän" kärjen kanssa saadaan asiat selvitettyä.
tässä vaan tiedoksi. kunta/kaupunki voi kyllä korvata.
miksi pph ei ole velvollinen korvaamaan kadonnutta vaatetta...siksi että vastuu lapsen tavaroista on vanhemman ja eikä vanhemmatkaan korvaa jos hoitajan koti turmeltuu, esim. jotain menee rikki tai tulee pesulalaskua.
Sattuuhan noita katoamisia,
ja jopa joskus löytymisiäkin,
oletkos miettinyt että pidätkö rahat vai
vaatteen jos se löytyisi piakkoin kun se vielä lapsen päälle mahtuu ?
Päiväkodissa on kaavakkeita, joita voi täyttää. Käytännössä kaupungin omistama päiväkoti korvaa hoitohenkilökunnan huolimattomuudesta johtuneet aineelliset vahingot. (vaatteet, silmälasit ym.) Usein ei ole kyse henkilökunnan huolimattomuudesta vaan aivan muista asioista. Toisten varastamat vaatteet eivät ymmärtääkseni kuulu korvauksen piiriin. Se on luonnollista riskiä, joka liikkuvien lasten kanssa on ;-)