olen noin puoli vuotta harkinnut itsemurhaa. jokainen vastoinkäyminen/epäonnistuminen/pettymys nostaa ajatuksen pinnalle. olen todella yksinäinen, koulussa minua pidetään yleisenä friikkinä (olen yläasteikäinen). ainoa "kaverini" käytti minua hyväkseen kun avauduin hänelle juoruten kaikille ongelmistani. jaksan pitää kulisseja yllä perheelleni ja opettajille. todellisuudessa olen masentunut ja itsetuhoinen. pieni osa minusta haluaisi vielä jatkaa, mutta se edellyttäisi varmaan avun hakemista. en vain tiedä onko minusta siihen, pystynkö enää koskaan avautumaan muille. olen muuten ikuinen optimisti ja toivon kaikille aina parasta, valitettavasti pahat ihmiset ovat saaneet senkin osan minusta katoamaan. auttakaa mua.
haluan pois..
yksineläjä
7791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin moni nuori on masentunu.
Meidän vanhemmatkin saatto olla meidän iässä masentuneita.
Se kuuluu nuoruuteen ainakin jonkin asteisena.
Avun pyytäminen on erittäin järkevä teko.
Jos sä pullotat tuntees sisälles niin ei siit mitään hyvää tuu.
Masennukseen on hyvät hoidot nykyään.
Ja mielenterveyteen on muutenkin alettu satsaamaan enemmän.
Nyt teet niin et puhut vanhemmilles.
Kerrot tilanteen.
Soitolla lähimpään terveyskeskukseen saa jo paljon aikaan.
Kertoo tilanteen ja silleen.
Pääsis puhumaan ihan ammattilaiselle.
Pelkästään puhuminen auttaa erittäin paljon.
Oli se läheisten kaa tai sit just ammattilaiselle.
On selvää et on vaikee avautuu muille jos joku on pettänyt luottamuksen.
Mut harva ylä-asteikäinen on erikoistunu muiden ongelmiin ja viel ois ihan vaitiolovelvollinen.
Älä anna menneen vaikuttaa nykyisyyteen ja tulevaan täs suhteessa.
Todella moni kokee olevansa jollakin tapaa friikki vaik ei kukaan ees ajattelis niin.
Oman itsensä pohtiminen kuuluu nuoruuteen.
Puhu ongelmistas.
Sä saat kyl apua.
Et ole ikinä yksin.
Olen ihan samassa tilanteessa ja ainakin minua alkaa vain masentaa enemmän kun jokainen kenelle olen asiasta kertonut alkaa ensimmäisenä selittää että masennus kuuluu murros ikään. Sama kuin ongelmaa vähäteltäisiin. Entä se ettei ole kavereit? Kuuluu varmaan murros ikään sekin. Murros ikään kuuluu alakuloisuus ja nopeat mielialan vaihtelut, ei itsemus´rhan miettiminen.
Siitä pitää sitten seuraavaks lähteä selvittää masennuksen syitä ja siitä ulos pääsyä.
Tieto siitä et masennus kuuluu nuoruuteen ois tarkotettu lieventää sitä masennusta silleen et ymmärtää ettei ole ainoa.
Ja että moni muukin on sen kokenut ja että siitä pääsee kyl eroon ku muutkin on siin masennuksen voittamises onnistuneet.
Jos itsaria miettii niin silloin haetaan apua.
Itsemurha ei ole mikään hyvä ratkaisu, tiedät sen. älä satuta itseäsi, se ei auta pitemmän päälle. Uskon että säkin tulet vielä olemaan onnellinen.
Hae apua, voit mennä vaikka juttelemaan koulussa koulukuraattorin, terveydenhoitajan kanssa, tai sitten voit kertoa vanhemmillesi ja he voivat hankkia sulle apua. Se olisi ensimmäinen askel kohti valoa.
Vastoinkäymiset syövät sisintä, mutta älä anna niiden lannistaa.
Kaverisi teki todella ikävästi kun petti luottamuksesi, oikea ystävä ei juokse pakoon vaikka kertoisit hänelle ongelmistasi. On varmaan vaikea yrittää avautua sen jälkeen, mutta koita silti, se kannattaa.
Tsemppiä ja koita pärjätä!
Pidä omaa itseäsi. Ihan sellaisena kuin olet. Ota rennosti ja anna elämän kulkea. Kehitä itseäsi. Urheile ja kuntoile kun on vielä lämmin kesä, tulee parempi olo kun huomaat pystyväsi.
Et ole yksin. Kulisseja ylläpitävistä ihmisistä välittyy muille että niissä on jotain vialla. Ja se haittaa kavereiden ja puolison löytämistä. Nuoruus on vaikeaa aikaa. Älä ota liikoja paineita, niitä on kaikilla muillakin.
Ole iloinen siitä että sait huomata kaverisi juoruamisen niin pian, paljon tuhoisampaa olisi jos valeystävyys olisi jatkunut vuosikausia. Kaikessa on aina valoisa puoli, se täytyy vain nähdä. Vahvempana eteenpäin!
olen juuri samanlainen! vittu mä haluun jutella sun kanssas! miten me voitais ottaa yhteyttä? :/
Katosin mökille. Se on kaikkein rakkain paikka maailmassa minulle. Ei se masennus ole kokonaan kadonnut, mutta sainpahan apua ja myötätuntoa.