Olen jo vuosikausia nähnyt joka yö pelkästään ahdistavia ja masentavia, ankeita unia, joista herätessä jää pitkäksi aikaa paha olo. Joskus näen painajaisia, joista herään keskellä yötä yrittäen huutaa, mutta ääntä ei tule. Joudun valveillaoloaikana kärsimään kaikenlaisesta paskasta. Olisi kiva jos voisi nauttia edes nukkumisesta. Neuvoja? Auttaisiko esim. jotkut vahvat unilääkkeet?
tämmöstä
hannahanna
2210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ne auttavat vain nukkumaan. Itselläni on niitäkin kokemuksia, että uni-/nukahtamislääkkeiden käytöstä on seurannut painajaisia.
Niin ne unethan ovat alitajunnan työskentelyä. Silloin käsitellään mm. päivän tapahtumia sun muuta. Eli ainoo neuvo on vähentää stressiä, 'poistaa' pahojen unien aiheuttaja ja käsitellä vaikeat asiat oikeasti, eikä vain lakaista niitä pois mielestä.
Nukahtamis-/unilääkkeet harvoin muuttavat unia ainakaan mukavampaan suuntaan, vaan yleensä ihan päinvastoin. Ei kaikki toki painajaisia aiheuta, mutta nukahtamislääkkeet ainakaan tuskin niitä poiskaan vie.