Niin kauan kun "auttamiseen" kuuluu se, että asiakas joutuu tilittämään elämästään kaiken, ihmissuhteet, yksityisen ajan- ja rahankäytön 10:n euron tarkkuudella, harrastukset, ideologiat, joita hän arvostaa jne ja silti konkreettinen apu on olematonta tai minimaalista, ei kovin moni asiakas sitä pysty avuksi mieltämään. Miksi pitäisi pystyä? Eihän kokemus ole muuta kuin negatiivinen, koska jos hänet "tutkitaan, punnitaan ja köykäiseksi havaitaan" edes avun saamiselle, niin mitä se muuta on kuin loukkaus hänen ihmisarvoaan kohtaan?
Ihmetyttää toisaalta, että onko tuollaiseen "asiakkaan elämäntilanteen kartoittamiseen" tärkeää edes korkeakoulututkinto, pelkkä inhimillisyys ja ystävällisyys - siis alalle soveltuvuus - riittäisi paljon pitemmälle kuin ylimielinen ja alistava asenne, oli sen takana mikä tutkinto tahansa.
Kun nöyryyttämiseen liitetään vielä aiheellinen pelko lasten menettämisestä silloinkin kun lain kriteerit siihen eivät täyty, on tilanne jo ihmisoikeuksienkin kannalta arveluttava. Saman perheen kohdalla jonkun sossun huoli voi herätä ja jonkun toisen taas ei. Kun lapset viedään, on käsittämätöntä, että asiakkaalle puhutaan esim. ennaltaehkäisevästä huostaanotosta! Mikä se on, sillä laki ei sellaista tunne? Papereihin syyt kirjataan siten, että muotoseikat lain suhteen hallinto-oikeudessa täyttyvät.
Tutkimuksen mukaan huostaanoton jälkeen on vanhempien itsemurhariski kohonnut huomattavasti. Tämä tietysti halutaan nähdä siten, että "moniongelmainen henkilö, joka oli kyvytön vanhemmuuteen ja asioidensa hoitamiseen, ei kestänyt vaikeaa elämäntilannettaan". Vaikka totuus ei ole aina lähellekään tuo!
Jos päättäjät antavat nykytyylin jatkua, olemme pian tilanteessa, jossa nuorilta tytöiltä vaaditaan sijaishuoltotestamentti, että jos elämässä tulee ongelmia, niin montako lasta he vapaaehtoisesti luovuttavat yhä kasvavan sijaishuoltoteollisuuden alttarille, niin järjetöntä meno on ollut. Ymmärrän hyvin Marleenan tilanteen, sillä mikä sossussa parempi lyömäase äitiä kohtaan kuin tämän masennus. Masennus yleensä paranee aikanaan, mutta lapsen takaisin saaminen onkin eri juttu. Se on estetty tehokkaasti yleistämällä kaikki huostat samaan nippuun ja eihän lasta millään voi antaa takaisin huonoille vanhemmille, varsinkin kun s-vanhemmat niin kovasti jo rakastavat SIJAISlastaan.
Ihmetyttää toisaalta, että onko tuollaiseen "asiakkaan elämäntilanteen kartoittamiseen" tärkeää edes korkeakoulututkinto, pelkkä inhimillisyys ja ystävällisyys - siis alalle soveltuvuus - riittäisi paljon pitemmälle kuin ylimielinen ja alistava asenne, oli sen takana mikä tutkinto tahansa.
Kun nöyryyttämiseen liitetään vielä aiheellinen pelko lasten menettämisestä silloinkin kun lain kriteerit siihen eivät täyty, on tilanne jo ihmisoikeuksienkin kannalta arveluttava. Saman perheen kohdalla jonkun sossun huoli voi herätä ja jonkun toisen taas ei. Kun lapset viedään, on käsittämätöntä, että asiakkaalle puhutaan esim. ennaltaehkäisevästä huostaanotosta! Mikä se on, sillä laki ei sellaista tunne? Papereihin syyt kirjataan siten, että muotoseikat lain suhteen hallinto-oikeudessa täyttyvät.
Tutkimuksen mukaan huostaanoton jälkeen on vanhempien itsemurhariski kohonnut huomattavasti. Tämä tietysti halutaan nähdä siten, että "moniongelmainen henkilö, joka oli kyvytön vanhemmuuteen ja asioidensa hoitamiseen, ei kestänyt vaikeaa elämäntilannettaan". Vaikka totuus ei ole aina lähellekään tuo!
Jos päättäjät antavat nykytyylin jatkua, olemme pian tilanteessa, jossa nuorilta tytöiltä vaaditaan sijaishuoltotestamentti, että jos elämässä tulee ongelmia, niin montako lasta he vapaaehtoisesti luovuttavat yhä kasvavan sijaishuoltoteollisuuden alttarille, niin järjetöntä meno on ollut. Ymmärrän hyvin Marleenan tilanteen, sillä mikä sossussa parempi lyömäase äitiä kohtaan kuin tämän masennus. Masennus yleensä paranee aikanaan, mutta lapsen takaisin saaminen onkin eri juttu. Se on estetty tehokkaasti yleistämällä kaikki huostat samaan nippuun ja eihän lasta millään voi antaa takaisin huonoille vanhemmille, varsinkin kun s-vanhemmat niin kovasti jo rakastavat SIJAISlastaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Olen itse juuri suorittanut sosiaalityöntekijän tutkinnon, valtiotieteiden maisterin tutkinnon,pääaineenani sosiaalityö. Olen aspergeroireisen pojan yksinhuoltajaäiti ja Helsingissä asuessani lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ahdistama ja väärin ymmärretty. Poikani as-oireet kun haluttiin tulkita lastensuojelullisiksi ongelmiksi. Jouduin jopa turvautumaan sosiaaliasiamiehen apuun,kun en sossuja jaksanut tavata. Olen myös joutunut käymään nämä lastenkotikeikat läpi ja kanteluni seisoo yhä edelleen lääninhallituksessa koskien kyseistä intensiivihoitoyksikköä Pitäjänmäellä.
Koulutus ei anna lastensuojelun sosiaalityöntekijöille valmiuksia toimia vanhempia nöyryyttävällä tavalla. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asenne täytyy lähteä virastoista käsin. Siellä vallitsee ilmeisesti voimaakaasti työkulttuuri, joka pitää aina lasten ongelmien johtuvan vanhemmuudesta. Tai siellä ei osata asennetta muutta päihdevanhemmista ns. normaaleihin vanhempiin, joiden lasten ongelmat johtuvat aivan jostain muusta kuin huonosta vanhemmuudesta. Varmasti paljon johtuu johtavan sosiaalityöngtekijän toimintatavoista. Luulen myös, että alalle hakeutuu itse ongelmaisista kotioloista kärsiviä nuoria aikuisia, jotka haluavat olla ns. lasten pelastajia pahoilta vanhemmilta. Olen itse opinnoissani mm. esseissäni tuonnut tätä ongelmaa esille, varsinkin sitä epäkohtaa, että neuropsykiatrisesti oirehtivia lapsia huostaanotetaan ja sitä että terveydenhuolto ei ota hoitaakseen neurologisesti oirehtien lasten hoitoa. Ohjaavat opettajat, Helsingin yliopistossa ymmärsivät huoleni ja kehotettivat tuomaan sitä julkisesti esille. "
Voisitko vielä yrittää lehteen laittaa tämän mainitsemasi jutun? Vai oletko jo kenties laittanut jo?
puhetta julkaisee. Ei olisi vielä pari vuotta sitten antanut julkaista nettikeskustelussakaan.
noita muitakin lehtejä..mm.iltasanomat,iltalehti,keskisuomalainen,aamulehti,ym. Kannattaa kokeilla..ei saa jos ei yritäkkään..;)
saisi toteutettua laittomia hoidollisia huostaanottoja. Ei ketkään ole olleet sossuille mieluisampia uhreja kuin AS-lapset ja pellepsykiatrit auttavat. Ei ketäkö? Lasten elämän tuhoamisessa, kuka siitä nyt ikinä hyötyneekään...
On nimittäin huima ero sellaisella 12-vuotiaalla AS-lapsella, joka on saanut neurologista kuntoutusta, kuin toinen saman ikäinen AS-lapsi, joka on jätetty kuntoutuksen ulkopuolelle.
Ensin mainittu on kuin kuka tahansa ikäisensä, koulu menee hyvin jne.
Mutta ilman kuntoutusta jääneellä saattaa olla vakavia ongelmia kaverisuhteissa, oppimisessa on edelleen ongelmia, koska kaikki tuli kovasti myöhässä:
oikea diagnoosi
aistiyliherkkyyden 'siedätyshoito'
oppimisterapiaa sosiaalisiin tilanteisiin
taideterapiaa
muuta kognitiivista terapiaa
henkilökohtainen avustaja tarhaan